Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan -sormikkaat on neulottu Drops Fabelista, rusettisormikkaissa lankoina oli Drops Merino Extra Fine ja Drops Baby Merino (kaksinkertaisena).

 

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Ennen tätä talvea en ollut neulonut ikinä sormikkaita. Nyt olen neulonut jo kolmet, ja luultavasti eivät jää ainoiksi. Ihka ensimmäiset sormikkaani neuloin lahjaksi veljen vaimolle kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta. Halusin sormikkaista yhteensopivat hänen Rusettipantansa kanssa, joten en tehnyt niitä minkään ohjeen mukaan. Sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Parisien -sormikkaista. Toisetkin sormikkaat tein lahjaksi (toisen veljen vaimolle) ja nekin olivat rusetilla varustetut omat sovellukset. Tällä kertaa lankana oli Drops Merino Extra Fine, sillä tämän veljen vaimolle olin aiemmin tehnyt sileäneuleisen rusettipannan samasta langasta. Näiden sormikkaiden sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Rose Mint Gloves -sormikkaista. Kolmannet sormikkaat tein tilauksesta, ja tällä kertaa vuorossa olivat miehen sormikkaat Drops Fabel -langasta. Garnstudion sivuilta onneksi löytyi sopiva ohje (Drops Killan, ohje täällä), sillä näistä ei voinut tehdä omaan käteen sopivia.

 

Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Molemmat rusettisormikkaat on siis neulottu Rusettipannan kanssa yhteensopiviksi. Aiemmin olin neulonut pannalle kaveriksi vain rusettilapasia, joten oli kiva päästä kehittelemään uusi malli. Ja tietenkin myös opettelemaan sormikkaiden neulomista. Vaaleanpunaisiin / puuterin värisiin sormikkaisiin meni lankaa yhteensä noin 75 grammaa (kaksinkertainen Baby Merino) ja harmaisiin noin 70 grammaa (yksinkertainen Merino Extra Fine).

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat

(Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.)                           

Molemmat sormikkaat on neulottu pääasiassa sileänä neuleena, rusetit ovat helmineuletta ja resorit joustinneuletta. Resorit ovat noin 5 cm korkuisia. Vaaleanpunaisissa sormikkaissa resori on 1 o, 1 n- joustinneuletta ja harmaissa 2 o, 2 n -joustinneuletta. Omaa silmää taitaa enemmän miellyttää tuo 1 o, 1 n -joustinneule. Vaaleanpunaiset sormikkaat on neulottu 5 mm (resorissa 4 mm) ja harmaat 4 mm (resoreissa 3 mm) puikoilla. Sormikkaat oli ihan mukava neuloa ja ne valmistuivatkin ihan nopeasti, mutta pääteltäviä lankoja on kamalan paljon enemmän kuin lapasissa! Tämä ei toki tullut yllätyksenä, mutta kyllä se silti tuntui työläältä. Toisaalta, päättelyn yhteydessä oli kätevä tarkastaa, että sormien väleihin ei jäänyt aukkoja, vaikka yritin kyllä kiinnittää siihen huomiota jo silmukoita poimiessani.

Drops Killan -sormikkaat

Drops Killan -sormikkaat Drops Fabelista.

Drops Killan -sormikkaat Fabelista.

Drops Killan – sormikkaat on neulottu noin L-koon mukaan. Resori on asiakkaan toiveesta hieman lyhyempi kuin ohjeessa (noin 4 cm). Yhden kerän riittävyydestä ei ollut ihan varmuutta (ohjeessa neuvottiin varaamaan molempiin kokoihin 100 grammaa lankaa), joten asiakas toivoi resorin mustana ja muun osan oranssina. Lyhennetyn resorin tai jonkin muun syyn vuoksi näihin sormikkaisiin olisi 50 grammaa lankaa voinut juuri ja juuri riittää. Resorit on neulottu 2,5 mm puikoilla, ja niihin meni lankaa noin 10 grammaa. Kämmenosa ja sormet on neulottu 3 mm puikoilla ja oranssia lankaa jäi jäljelle noin 10 grammaa.

Tein sormikkaat vuorotellen siten, että neuloin ensin molempien resorit valmiiksi, sitten molemmat peukalokiilan loppuun saakka, ja seuraavana vuorossa oli kämmenosan loppu. Toisen kämmenosan valmistuttua sovitimme neuletta, se vaikutti sopivalta, joten tein toisenkin kämmenosan loppuun saman kokoisena. Lopuksi neuloin sormet vuorotellen molempiin hanskoihin. Tämä siksi, että muistaa helpommin montako kerrosta neulotaan missäkin vaiheessa. Ennen sormenpäiden lankojen päättelyä tarkistimme vielä koon, että nähdään

tarvitseeko joitain sormia lyhentää tai pidentää. Pikkusormet olivat noin 1 cm liian pitkät, joten niitä sai vähän purkaa. Muut sormet olivat heti kerralla oikean kokoiset. Sellaisen muutoksen muuten tein keskisormeen, että poimin keskisormen ja nimettömän välistä kolme silmukkaa ohjeenmukaisen 2 silmukan sijasta, sillä tuntui hassulta, että keskisormeen tulee vähemmän silmukoita kuin etusormeen. Kovin isoa eroahan tuo ei tee, mutta en tiedä olisiko silmukkamäärä ollut riittävä ohjeenmukaisena, näin se ainakin oli.

Eskimo-lapaset Drops Eskimo -langasta

Eskimo-lapaset Drops Eskimo -langasta

Eskimo-lapaset Eskimo-pipolle kaveriksi. Lankana tietenkin Drops Eskimo.

 

Eskimo-lapaset Drops Eskimo -langasta

Olin jo pitempään suunnitellut, että pitäisi kehitellä Eskimo-pipolle seuraksi Eskimo-lapaset, mutta oli sen verran aina muuta neulottavaa, että en ollut saanut aikaiseksi. (Pipon esittelyteksti löytyy täältä.)  Tässä syksyllä sitten eräs asiakas osti keltaisen Eskimo-pipon ja kysyi, olisiko mahdollista saada lapaset myös. Ilahduin kovasti, sillä nyt sain pätevän syyn suunnitella ja neuloa pipon kanssa samaa sarjaa olevat lapaset. Olin sen verran pitkään pyöritellyt ideaa mielessäni, että oli heti melko selvää millaiset lapasista piti tulla. Kämmenselkä puolipatenttia, resori 1o, 1n -joustinneuletta ja muuten sileää.

Näin paksulla langalla en ollut neulonut lapasia aikoihin, enkä varmaan koskaan aiemmin peukalokiilan kanssa, mutta istuvuuden vuoksi halusin tehdä nyt peukalokiilan. Silmukkamäärät ja peukalokiilan koko näyttivät osuvan heti ensi kerralla aika nappiin, vaikka en sen kummemmin katsonut vinkkejä mistään (enkä tietenkään edes kirjoittanut mitään määriä muistiin, joten seuraavatkin mahdolliset Eskimo-lapaset pitää neuloa summassa). Tällekin asiakkaalle oli helppo neuloa lapaset, koska mittasimme kädet etukäteen, niin tiesin, että suunnilleen itselleni sopivilla lapasilla saan asiakkaallekin hyvät. Ensimmäinen lapanen oli niin nopea neuloa, että vein lapasen asiakkaalle sovitettavaksi ennen päättelyä ja toisen lapasen neulomista. Ensimmäinen lapanen sai hyväksynnän, joten neuloin toisenkin, päättelin lapaset ja asia oli sillä selvä.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Ainakin omaan käteen nämä Eskimo-lapaset sopivat erinomaisen hyvin!

Ainakin omaan käteen nämä Eskimo-lapaset sopivat erinomaisen hyvin!

Lapaset on neulottu kokonaan 7 mm puikoilla ja niihin meni yhteensä noin 75 g lankaa.

Lapaset on neulottu kokonaan 7 mm puikoilla ja niihin meni yhteensä noin 75 g lankaa.

Tilauslapasiin laitettiin tietenkin oma vyöte pesuohjeineen mukaan.

Tilauslapasiin laitettiin tietenkin oma vyöte pesuohjeineen mukaan.

Islantilaisneule tilaustyönä Drops Karisma -langasta

Islantilaisneule tilaustyönä Drops Karisma -langasta

Islantilaisneule mittatilaustyönä. Lankana Drops Karisma.

 

Islantilaisneule tilaustyönä Drops Karisma -langasta

Tämä islantilaisneule on neulottu mittatilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaan. Puseron malli on muokattu Kalastajan vaimon islantilaisneuleesta, asiakkaan toiveesta puseron helmaan ja hihansuihin neulottiin 8 cm joustinneuleresorit ja kaulus ei ole kovin korkea. Sivuhalkiot jätettiin pois. Asiakas halusi puserosta konepesun kestävän, joten langaksi valikoitui Drops Karisma. Kalastajan vaimon puserossa lankana oli Viking of Norwayn Maya Alpaca, ja blogitekstissä mainittiin Drops Brushed Alpaca Silkin olevan samantapainen lanka. Oma arvioni on kuitenkin, että Dropsin langoista Air tai Melody voisivat olla lähimmäksi samanlaisia, sillä Brushed Alpaca Silk on ohuempaa – en tosin ole ”livenä” tutustunut tuohon Maya Alpacaan. Karisma on huomattavasti ohuempaa kuin 7 mm puikoilla neulottava Maya Alpaca, mutta sehän ei ole ongelma, jos silmukkamääriä pystyy soveltamaan.

Kalastajan vaimon ohjeessa ei ollut valmiin neuleen mittoja ollenkaan, joten laskin arvion langan vyötteessä olevan silmukkamäärän ja ohjeen silmukkamäärän perusteella ja sovelsin sen Karismalle. Aloin neuloa puseroa näillä tiedoilla hieman paksummilla puikoilla kuin mitä yleensä Karismalla käyttäsin, jotta puserosta saadaan laskeutuva. Huomasin kuitenkin hyvin pian, että puserosta tulee todennäköisesti aivan liian suuri, vaikka asiakas halusikin vähän ylisuuren puseron. Pyysin siis asiakkaan sovittamaan puseron tekelettä, ja totesimme, että ainakin 10 senttiä saisi ympärysmittaa pienentää. Samalla tarkastelimme muitakin mittoja. Tämän jälkeen pääsin aloittamaan puseron tekemisen alusta.

Tällä kertaa ympärysmitasta tuli asiakkaan toiveiden mukainen ja kun pituutta oli tarkasteltu vielä yhden ylimääräisen kerran, sai senkin sopivaksi. Vartalo-osa on neulottu kokonaan samalla silmukkamäärällä (184 s) ja sen ympärysmitta on noin 100 cm. Hihansuut ovat asiakkaan toiveesta aika tiukat, ne on neulottu suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin. Lisäykset on tehty kerroksen alussa ja lopussa (kainalossa silmukoita 60). Hauska yhteensattuma on se, että kun kaikki kappaleet yhdisti yhdelle pyöröpuikolle, silmukkamäärä oli suoraan sopiva kirjoneulekuviolle (184+60+60 =304 silmukkaa -> 38 mallikertaa)!

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla!

Islantilaisneule välisovituksessa. Tämän jälkeen kaula-aukkoa fiksattiin vielä pari kertaa.

Islantilaisneule välisovituksessa. Tämän jälkeen kaula-aukkoa fiksattiin vielä pari kertaa.

Valmis islantilaisneule lähti asiakkaalle juuri ennen itsenäisyyspäivää.

Valmis islantilaisneule lähti asiakkaalle juuri ennen itsenäisyyspäivää.

Kaula-aukko aiheutti vähän päänvaivaa

Vähän etukäteen jännitin, että miten kirjoneulekuvio sopii vaihdetulle langalle korkeutensa puolesta, mutta karrokkeesta tulikin juuri sopivan korkuinen. Kaula-aukon kanssa sitten tulikin säätöä hieman enemmän, sillä ohuemmalla langalla silmukkamäärä oli tietenkin paljon suurempi kaarrokkeen jälkeen kuin mitä ohjeenmukaisella langalla olisi tullut, joten kaula-aukon resoria ei ihan suoraan voinut alkaa tekemään. Asiakas toivoi, että valkoista neuletta olisi ollut hieman korkeammin ennen resoria, mutta kun kokeilimme pariinkin eri kertaan sellaista, tuntui puseron kaarrokekuvio asettuvan väärään kohtaan. Lopuksi päädyimme radikaaliin ratkaisuun ja kavensin nopeasti heti kaarrokkeen jälkeen ja neuloin resorin siis melkein heti kaarrokkeen jatkoksi. Näin kaula-aukon sai toimimaan parhaiten. Tässä viimeisessä vaihtoehdossa ei myöskään tehty niskaosan korotusta, mikä oli ainakin yhdessä välivaiheessa kokeilussa.

Pusero on neulottu pääasiassa 4,5 mm puikoilla, mutta resoreissa käytin 3,5 ja 4 mm puikkoja. Päävärinä on vaalea helmenharmaa (72) ja kaula-aukossa luonnonvalkoinen (01). Kaarrokkeessa on lisäksi beigekirjavaa (54) ja tummaa sinivihreää (37) Karismaa. Harmaata lankaa meni 450 g, valkoista 50 g, beigekirjavaa noin 45 g ja sinistä noin 25-30 grammaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hihan sisäpituus oli 48 cm, ranteen ympärys noin 18 cm ja hihan yläreunan ympärys noin 32 cm. Puseron pituus kainalosta helmaan oli alun perin suunniteltu noin 45 cm pituiseksi, mutta jollain sovituskerralla sekä hihan sisämittaa että helman pituutta kasvatettiin hieman. Valmiin puseron helma taisi olla noin 50 cm pitkä kainalosta alaspäin. Kaula-aukon resori on noin 4 cm korkea. Viimeistelin puseron silittämällä (mahdollisimman matala lämpö ja paljon höyryä).

HUOM!

Kirjasta Islantilaisia neuleita (toim. Védís Jónsdóttir) löytyy hyvä ohje lähes samanlaiseen neulepuseroon (Riddari). Tarjosin vaihtoehdoksi kirjan neuletta, mutta asiakas halusi mieluummin tuon Kalastajanvaimon blogista löytyneen puseron kaltaisen neuleen. Tätä esittelyssä olevaa neuletta ei ole siis neulottu kirjan ohjeen mukaan.

Lomasukat – lankana Novitan 7 veljestä Simeoni

Lomasukat – lankana Novitan 7 veljestä Simeoni

Lomasukat on neulottu lomalla, lämmikkeeksi lentokoneeseen.

 

Lomasukat – lankana Novitan 7 veljestä Simeoni

 

Pidin loput kesälomat syys-lokakuun vaihteessa ja kävin vähän reissussa. Helsinkiin ajellessani hoksasin, että villasukat jäivät kotiin ja lentokoneessa aina palelee varpaita. Mietin, että koitanko selvitä ilman sukkia vai mitä teen, sillä takaisin ei oikein enää ehtiyt kääntyä ja mukana oli vain tilausneuleiden lankoja – ei siis mitään mistä voisi tehdä sukat. Vein auton Jumbon lentoparkkiin (GoParking) ja kysyin kuljettajalta, että ehtisinkö käydä nopeasti kaupassa, vai onko mahdollisesti muilla samalla kyydillä kentälle menijöillä enemmän kiire kuin minulla. Muita lähtijöitä ei ollut, joten sain luvan käydä ostoksilla. Marssin siis suoraan prismaan lankaosastolle ja ostin yhden kerän kauniin vaaleanpunaista Novita 7 veljestä Simeoni -lankaa, joka käsittääkseni eroaa normaalista 7 veljestä -langasta siten, että Simeoni-kerässä on 100 g lankaa ja normaalissa 150 g. Lankavalinta perustui siihen, että minulla oli 4 mm sukkapuikot mukana, ja väri miellytti silmää. En myöskään halunnut hirveästi ylimääräistä lankaa, joten valitsin 100 gramman kerän. Ja sitten vain neulomaan!

Päätin neuloa sukat varpaista alkaen, jotta varren pituutta säätämällä saa kaiken langan käytettyä. Ja vähän myös siksi, että saan niin parhaiten omaan jalkaani istuvat sukat neulottua. En tosin ole kokeillut johtuuko se pelkästään tiimalasikantapäästä (jonka tietenkin voisi tehdä myös varresta aloitettaviin sukkiin), vai onko vaikutusta myös muulla sukan mallilla. Koska halusin sukat mahdollisimman nopeasti käyttöön, neuloin vain jalkaterät heti valmiiksi ja kantapään jälkeen pari senttiä joustinneuletta. Varsinaisen varren päätin jättää myöhemmin tehtäväksi. Näin sain myös lisää aikaa siihen vaikeaan valintaan, että minkälaiset varret teen sukkiin. Vaihtoehtoina oli ainakin matala varsi 2o, 2 n -joustinneuleella ja ehkä enemmän kiehtova kukkajoustinneule (tokihan hortonomi tarvitsisi kukkasukat). Tykästyin kuitenkin varrettomiin villasukkiin niin paljon, etten tehnyt varsia ollenkaan! Toinen sukka ei ehtinyt ihan valmiiksi asti menolennolla, mutta paluulennolle sain niistä oivalliset varpaanlämmittimet. Sukkiin meni 50 grammaa lankaa, eli sitä jämälankaa jäi kuitenkin.

Drops Grapevine tilauspusero Drops Belle -langasta

Drops Grapevine tilauspusero Drops Belle -langasta

Drops Grapevine -pusero valmiina, lähdössä asiakkaalle. Viralliset esittelykuvat jutun lopussa.

 

Drops Grapevine tilauspusero Drops Belle -langasta

Neuloin keväällä mittatilaustyönä Drops Belle -langasta puseron eräälle asiakkaalle. Pusero on neulottu pääosin Drops Grapevine -ohjeella (ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=6665&sid=1685&cid=11), mutta muutama asiakkaan toivoma muutos on sovellettu itse. Lankaa tähän puseroon meni n. 335 grammaa ja lisäksi 7 Drops Helminappia. Pusero on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla, helman ja hihansuiden ainaoikein-neuletta olevissa kohdissa käytin 3 mm puikkoja.

Pellavasekoitetta oleva Belle on kevyt ja hengittävä lanka ja sopii siksi erinomaisen hyvin keveisiin kesäneuleisiin. Langan erilaiset säikeet tuovat neulepintaan ilmettä ja elävyyttä. Tämä pusero on neulottu malvan värisestä langasta (Drops väri 16), joka on katsojasta ja valaistuksesesta riippuen joko vaaleanvioletti tai vanhan roosan värinen. Pusero valmistui toukokuun 2019 loppupuolella.

Mittatilauspusero – muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen

Pusero on tehty mittatilaustyönä noin alkuperäisen ohjeen s ja m -kokojen välimuodoksi. Asiakas toivoi kesäpuseroon 3/4 mittaisia hihoja, jotka eivät vlttämättä ole paras yhdistelmä lasketun olkalinjan kanssa, joten hihasaumat jätettiin pois ja yläosa tehtiin raglantyyppisesti. Raglansaumat sijoittuvat heti ylimmän pitsineuleraidan yläpuolelle. Myös kaula-aukko poikkeaa ohjeesta, sillä tähän puseroon tehtiin venepääntie, joka on yhtä korkea sekä edestä että takaa.

Pusero on neulottu mahdollisimman vähillä saumoilla, eli kaikki osat on neulottu suljettuna neuleena. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen napit ovat vain koristeena, eli ne on ommeltu ainaoikeinneuleisen ”napituslistan” päälle. Napit ovat periaatteessa takana, mutta puseroa voi käyttää kummin päin vaan, sillä etu- ja takakappaleessa ei ole muuta eroa kuin napit. Lopuksi puseron helmaan vielä pujotettiin vahvikkeeksi vähän lankaa, että puseron helman venymisen käytössä sai estetyksi. Vaihtoehtona oli laittaa helmaan säätömahdollisuus langalla tai nyörillä, mutta se jätettiin pois ja langan päät pääteltiin nurjalle puolelle.

Mittatilausneuleen eteneminen käytännössä

Tämän kyseisen neuleen suunnittelutyö aloitettiin jo maaliskuussa 2019. Sen jälkeen kun asiakas oli tilannut puseron, ja neuleen malli ja lanka oli saatu valittua, piti vähän aikaa odottaa, että sai täydennystä lankahyllyyn. Kyseistä väriä Belle-langasta ei nimittäin ollut omassa valikoimassa aiemmin, ja helminapitkin olivat päässeet sen verran vähiin, että täydennystä tarvitsi. Maalis-huhtikuun vaihteen tienoolla täydennyskuorma tuli, joten pääsimme tarkastamaan, että valittu lanka oli livenä yhtä mieluinen kuin tietokoneen näytöllä. Onneksi sävy oli juuri oikea, eikä tarvinnut tyytyä B-vaihtoehtoon. Huhtikuun alkupuolella otimme siis mitat asiakkaasta ja katsottiin suurin piirtein mittoja valmiille neuleelle (esimerkiksi hihojen suhteen). Varsinaisen neulomisen aloitin kuitenkin vasta huhtikuun loppupuolella, sillä  asiakas ei päässyt sovittamaan puseroa ennen kuin toukokuun alkupuolella.

Puseroa sovitettiin muutamia kertoja neulomisen aikana, jotta mitat sai varmasti juuri kohdalleen. Ensimmäinen sovituskerta (6.5.) pidettiin siinä vaiheessa, kun vartalo-osa oli ohjeen mukaan kainaloihin asti valmis. Toisella sovituskerralla (16.5.) tarkastettiin, että hihat ovat sopivan mittaiset ja katsottiin tarkemmat ykistyiskohdat raglankavennuksille. Kolmannella kerralla (20.5.) varmistettiin, että yläosa on sopiva, ja otettiin vielä tarkat mitat kaula-aukosta. Neljännellä kerralla (21.5.) tarkastettin, että kaikki on niin kuin pitää ja laitettiin helman vahvikelanka sopivaan mittaan sekä päätettiin, että helmasta ei tehdä säädettävää. Sen jälkeen päättelin vielä langat ja viimeistelin neuleen kosteiden pyyhkeiden välissä ennen kuin asiakas sai hakea valmiin puseron myymälästä.

Tyytyväinen asiakas kävi näyttämässä valmista puseroa lankamyymälässä.

Tyytyväinen asiakas kävi näyttämässä valmista puseroa lankamyymälässä.

Drops Grapevine -puserossa on takana helminapit koristeena.

Drops Grapevine -puserossa on takana helminapit koristeena.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Nuoren neidin pitsipusero Drops Cotton Light -langasta

Nuoren neidin pitsipusero Drops Cotton Light -langasta

Tämä nuoren neidin pitsipusero on neulottu ”tilaajan”, eli vanhimman kummityttöni toiveiden ja mittojen mukaan Drops Cotton Light -langasta.

 

Nuoren neidin pitsipusero Drops Cotton Light -langasta

Annoin vanhimmalle kummitytölleni syntymäpaivälahjaksi neulelahjakortin, eli käytännössä lupasin tehdä hänen toiveidensa mukaisen neuleen mittatilaustyönä. Asiaa pohdittuaan hän halusi mittojen mukaan tehdyn raidallisen pitsipuseron. Katselimme valmiita ohjeita, ja Drops Santorini Blue -neuleen pitsikuvio ja raidallisuus tuntuivat hyviltä. Alkuperäisen ohjeen mukainen neule on lyhyehkö, ja suora malliltaan, mutta kummityttöni halusi omasta puserostaan hieman istuvamman ja pidemmän. Myös hihat haluttiin mieluummin ylipitkinä kuin vajaamittaisina. Otimme siis tarkat mitat ja aloin soveltaa ohjetta niiden mukaan. Toki silmuukamäärät olisi pitänyt muutenkin soveltaa, sillä ohjeenmukainen pusero on neulottu Drops Paris -langasta, mutta koska kummityttöni ihastui hieman Parisia ohuemman Cotton Lightin ilmavuuteen ja hengittävyyteen, lupasin neuloa puseron siitä.

Tämä pusero on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla alhaalta ylöspäin. Resoreissa käytin 3 mm puikkoja. Etu- ja takakappaleet on neulottu tasona, hihat suljettuna neuleena. Pitsikuvio on helppo neulottava ja nopea oppia, siinä toistetaan vain kahta kerrosta koko ajan. Pitsikuvio antoi oman haasteensa puseron kavennuksiin ja levennyksiin, mutta ihan siistit sivusaumat siihen lopulta sai, vaikka pusero onkin hieman muotoiltu. Pitsimallin vuoksi kappaleista tuli hieman vinot ja sen seurauksena saumat pyrkivät vähän kiertymään, mutta sen sai onneksi viimeistelyllä hieman tasoittumaan. Pingotin valmiin neuleen mittoihinsa ja kostutin sen märkien pyyhkeiden välissä ennen kuin annoin sen kuivua, aluksi tasolla ja loppuun henkarissa. 

Sovitimme puseroa muistaakseni kaksi kertaa ennen kuin se oli valmis. Ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun etu- ja takakappaleet olivat suunnilleen valmiit, mutta ei vielä ommeltu yhteen, ja toisen kerran siinä vaiheessa, kun pusero oli kaula-aukon viimeistelyä vaille valmis. Pusero on varmaan noin xs -kokoinen, ja siihen meni lankaa yhteensä vähän yli 300 grammaa. Valkoista noin 130 ja harmaata noin 175 grammaa. Puseron suunnittelu aloitettiin jo viime vuonna, joskus loppukesällä / syksyllä, ja pusero valmistui vihdoin tämän vuoden toukokuun alussa muiden kiireiden ja sovitusaikataulujen haasteiden vuoksi. Toisaalta tuollaiselle kesäpuserolle taitaa ollakin enemmän käyttöä kesäaikana kuin talvella.

Nuoren neidin pitsipusero. Vihdoin valmis!

Nuoren neidin pitsipusero. Vihdoin valmis!

Pusero näyttäisi olevan sopiva, ja kummityttö vaikutti tyytyväiseltä.

Pusero näyttäisi olevan sopiva, ja kummityttö vaikutti tyytyväiseltä.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.