Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

Tänkimäätein Rusettipanta (3 kpl) ja Rusettipanta 2.0 (2 kpl).

 

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

 

Eli tarina siitä, miten Tänkimäätein Rusettipanta ja Rusettipanta 2.0 syntyivät. En ole itse aiemmin oikein ollut pantaihminen, vaan käytän yleensä pipoja syksystä kevääseen. Jossain vaiheessa neulottuani omaan käyttöön merinovillaisen kaulurin / tuubihuivin, hoksasin, että tämähän käy kaksinkerroin taitettuna pannaksi. Kaulurissa on niin kiva neulekuvio, että sitä on kiva pitää esillä, joten vähemmän kylmillä ilmoilla olenkin nykyään usein valinnut pipon asemesta käyttöön tämän ”pannan”. Tästä syntyi ajatus ihan oikean pannankin tekemisestä.

Ensimmäinen verkkokauppatuotteeksi päätynyt pantamalli (Tänkimäätein Palmikkopanta) syntyi joululahjaksi ystävälleni (siitä tarina täällä: https://www.tankimaatein.fi/tankimaatein-palmikkopanta-ja-lapaset/), ja koska ajatus oli kiva ja panta tuntui miellyttävän saajaansa, päätyi samanlainen pantamalli myös myytäväksi. Toinen verkkokauppaan päätynyt panta, eli Tänkimäätein Rusettipanta syntyi vähän vahingossa. Ja kolmas, eli Tänkimäätein Rusettipanta 2.0, on vielä vähän pidemmälle viety versio ensimmäisestä rusettipannasta. Kaikki pannat on neulottu konepesun kestävästä merinovillalangasta, sillä ne ovat omia suosikkejani Dropsin laajasta lankavalikoimasta.

Rusettipanta

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

Rusettipanta on neulottu konepesun kestävästä keskipaksusta Drops Merino Extra Fine -langasta, joka on 100 % merinovillaa. Panta on neulottu tasona poikittain (kuten palmikkopantakin), ja rusettipannassa sauma jää mukavasti logon alle piiloon.

Ajatus tällaisesta pannasta kehittyi neuloessani ensimmäistä (pienempirusettista) Klompelompe Tora-pannan muunnosta. Esittelyn Tora-pipoista ja pannoista voi lukea täältä: https://www.tankimaatein.fi/klompelompe-tora/. Jostain syystä laitoin melkein valmiin rusetin ranteeni ympärille ja totesin, että tällaisille rannekkeille ei ehkä hirveästi ole käyttöä, mutta pantana voisi toimia. Melkein siltä istumalta kaivoin jämälankakätköistäni n. 30 grammaa vaaleansinistä Merino Extra Fineä, ja aloin neuloa pantaa palmikkopannan ja rusetin perusteella. Neuloin pantaan ensin lisäksi muutaman silmukan levyisen nauhan, jolla panta oli tarkoitus kiinnittää muotoonsa saumakohdasta, mutta sitten tuli ongelmia logon sijoittelussa. Erilaisia variaatioita testailtuani päädyin jättämään nauhan pois ja käyttämään logoa apuna pannan muotoilussa.

Aluksi oli ajatus tehdä pantaa vain sileäneuleisena parin silmukan levyisillä ainaoikeinneuleisilla reunuksilla, mutta koska sileä neulepinta vaati silittämisen pysyäkseen siistinä, päätin tehdä kokeilumielessä myös helmineuleisen version. Helmineuleinen panta on hieman kuohkeampi ja siten lämpimämmän tuntuinen, joten pidän siitä nyt jopa enemmän kuin sileästä versiosta. Myös kaikki tilauspannat on tilattu helmineuleisena, joten ehkä sileä versio jää jossain vaiheessa kokonaan pois valikoimasta.

Tänkimäätein Rusettipanta on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaatein-rusettipanta/

Rusettipanta 2.0

Rusettipanta 2.0 on neulottu kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta, joten se on hieman paksumpi kuin edeltäjänsä. Eroa edeltäjään on myös pannan neulomissuunnassa, halusin kokeilla tuleeko pannasta parempi jos se on neulottu suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin. En osaa sanoa tuliko, se on varmaan makuasia. Tietenkin pannoissa on vielä se kaikken näkyvinkin ero, eli Rusettipanta 2.0:ssa on iso erillinen rusetti pannan ja logon välissä. Tähän pantaan en (ainakaan vielä) tehnyt muita pintavaihtoehtoja kuin helmineuleen, sillä se on ”silittämättä siisti” ja aika mukavan näköinen ollakseen niin helppo.

Tämä pantamalli on siis hieman pidemmälle viety versio tavallisesta rusettipannasta. Pari tavallista rusettipantaa (Ja ensimmäisen Tora-pannan) tehtyäni ajattelin, että voisi olla ihan soma sellainenkin helmineulepanta, mihin on tehty samasta langasta erillinen rusetti. En kuitenkaan uskaltanut itselleni alkaa sellaista neulomaan, sillä ajattelin sen olevan ehkä kuitenkin hieman överi. Onneksi veljen vaimo ihastui rusettipantaan ja halusi sellaisen itselleen, eikä valmiina ollut mitään hänelle sopivaa väriä. Pyysin häntä valitsemaan lankahyllystä mieluisimman värin ja hän valitsi Baby Merinon puuterin (väri 44), jota olin ajatellut yhdeksi tällaisen lisärusetillisen pannan väriksi. Kysyin sitten tilaajalta haittaisiko häntä, jos tehtäisiinkin hieman erilainen panta kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Ei haitannut, joten pääsin jalostamaan pantamallia suoraan asiakkaalle. Ensimmäinen asiakas oli oikein tyytyväinen pantaansa (kuulemma kaunein hänen koskaan näkemänsä panta) ja ilmeisesti pantamalli on muutenkin herättänyt jonkin verran ihastusta sekä aikuisen että lapsen versiona. Olen jo vakavasti harkinnut, että tekisinkin tällaisen pannan itselleni!

Tänkimäätein Rusettipanta 2.0 on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaaatein-rusettipanta-2-0/

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

EDIT 12.11.2019

HUOM!

Pesu- / hoito-ohjesymboleita saa käyttää vain lisenssin hankkineet yritykset, joten poistin kaikista vyötteistä symbolikuvat.

Tänkimäätein palmikkopanta ja -lapaset

Tänkimäätein palmikkopanta ja -lapaset

Tänkimäätein palmikkopanta ja -lapaset jalostui joululahjasta verkkokauppatuotteiksi. Kuvassa ensimmäinen setti.

 

Tänkimäätein Palmikkopanta ja -lapaset

Halusin tehdä eräälle ystävälleni joululahjaksi jonkun pienen neuleen ja Drops Big Merino -langan tumma, hieman luumunpunaiseen vivahtava sävy (Drops väri 12, punaruskea) tuntui juuri hänelle sopivalta, joten ei tarvinnut enää kuin keksiä mitä neuloisi. Hän ei oikein taida olla pipoihmisiä, joten panta tuntui paremmalta idealta. Ja eihän sitä nyt pelkkää pantaa viitsi antaa, tietenkin tarvitaan myös yhteensopivat lapaset. Meinasin ensin etsiskellä sopivia valmiita neuleohjeita tällaiselle setille, mutta sitten ajattelin, että jos setistä tulee hyvä, saisi siitä verkkokauppaan tilausneuleosastolle tuotteita. Tämän vuoksi päädyin suunnittelemaan mallin itse, ettei tule tekijänoikeuksien kanssa selviteltävää. 

Halusin tehdä melko simppelit neuleet, että tarvittaessa tuotteita saa tehtyä melko nopeastikin. Palmikkoneule on mukavaa ja näyttävää, joten päätin käyttää sitä ainaoikein neuleen kanssa. Pannassa on paksuhko kolme”säikeinen” palmikko ja reunat ainaoikeinneuletta. Lapasiin tein kämmenselän puolelle pannan kuvion ja kämmenen puoli on kokonaan sileää neuletta. Tein lapasiin peukalokiilan, jotta ne istuisivat käteeen paremmin. Näillä eväillä syntyi Tänkimäätein Palmikkopanta ja -lapaset.

Tuotteistaminen

Punnitsin pannan ja lapaset, kuten teen aina kaikille neuleille tietääkseni tarkan langanmenekin. Pantaan meni lankaa noin 35 grammaa ja lapasiin yhteensä noin 80 grammaa. Tarkoittaa siis sitä, että pantaan riittää yksi kerä lankaa, lapasiin tarvitaan kaksi. No, tuo ei yllättänyt, sillä niin olin arvellutkin. Kysyin lahjansaajalta kommetteja neuleista ja pyysin mahdollisia kehitysehdotuksia. Erityisesti minua huoletti pannan leveys (n. 9 cm) ja peukalokiilan koko. Pannan leveys oli kuulemma sopiva, mutta peukalokiila oli ehkä hieman liian iso naisen käteen. Neuleet vaikuttivat käyttökelpoisilta ja ystäväni kannusti ilman muuta tekemään niistä virallisia tuotteita. 

Panta olikin helppo, sillä siihen ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia. Minulla sattui olemaan pari jämäkerää Big Merinoa, josta sai helposti tehtyä vielä muutaman mallikappaleen. Mallineuleita neuloessani otin aikaa tietääkseni kuinka paljon neulomiseen pitää varata aikaa (toimitusta ja hinnan määrittelyä varten) ja tarkistin langanmenekin. Aika tarkalleen se 35 grammaa meni noin 54-58 cm päähän sopivaan pantaan. Yhdessä jämäkerässä oli vain 30 grammaa lankaa, ja halusin hyödyntää senkin, joten kokeilin minkä kokoisen pannan siitä saisi. Arvelin sen riittävän ainakin lapsen pantaan, ja oikeassa olin. Pannasta tuli sen kokoinen, että se mahtui myös omaan päähäni, mutta oli ehkä aavistuksen turhan napakka. Tästä saikin helposti kokovaihtoehtoja pannalle. Lapaset on toistaiseksi myynnissä vain yhdessä koossa, mutta palmikkoneuleen takia ne joustavat jonkin verran. Myytäviä lapasia varten tein peukalokiilasta hieman matalamman, ja sen jälkeen lapanen istui paremmin käteen.

Valikoiman laajentaminen

Halusin myös laajentaa Palmikkoneuleiden värivalikoimaa (Big Merinoahan valikoimissani on vain muutamaa väriä), joten kokeilin miten hyvin kaksinkertainen Drops Baby Merino sopisi korvaavaksi langaksi. Sopi koon puolesta hyvin, mutta ainakin mallilapasten tekemiseen meni hieman enemmän aikaa kuin Big Merino -langasta neuloessa. Valmiiseen tuotteeseen tein siis värivaihtoehdot kaikista Big Merinon väreistä ja muutamista Baby Merinon väreistä. Periaatteessa tuotteet on siis neulottavissa kaikista näiden lankojen värivaihtoehdoista, mutta en jaksanut laittaa niin pitkää listaa vaihtoehdoista tarjolle. Tarkistellaan värivalikoimaa sitten kysynnän mukaan.

Valmiit tuotteet ovat tilattavissa verkkokaupasta. Tänkimäätein Palmikkopanta ja Tänkimäätein Palmikkolapaset on neulottu konepesun kestäväksi käsitellystä 100 % merinovillalangasta. Merinovillan hyvä puoli on se, että se ei kutita herkkäihoistakaan. En ole ainakaan kenenkään kuullut sanovan sen kutittavan ja omalle iholleni se sopii hyvin. Palmikkopanta ja -lapaset on saamassa lisää osia tuoteperheeseen. Ainakin yksi versio Tänkimäätein Palmikkopiposta on jo saatavilla verkkokaupasta, voi olla että pipomalli tulee jalostumaan vielä jonkin verran, tai sitten palmikkopipoja tulee saataville paria erilaista mallia. Mahdollisesti tuoteperheeseen voisi kuulua myös säärystimet ja / tai sukat sekä kaulahuivi, kauluri tai muu vastaava. Toiveita otetaan vastaan!

Alla olevan kuvagallerian kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

EDIT 12.11.2019

HUOM!

Pesu- / hoito-ohjesymboleita saa käyttää vain lisenssin hankkineet yritykset, joten poistin kaikista vyötteistä symbolikuvat.

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Tossut Drops Eskimo -langasta – naisen tossujen malli Drops Fia ja miehen Drops 98-26.

 

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Vanhassa talossa saattaa talvisin palella varpaita, sellainen kokemus ainakin itselläni on (aikuisiällä noin 5,5 vuoden kokemus rintamamiestyyppisessä talossa asumisesta). Siksi halusin antaa sellaisessa talossa asuvalle veljelleni ja hänen vaimolleen joululahjaksi lämpimät tossut. Olin nuo naisen Drops Eskimo -langasta neulottavat Fia-tossut pistänyt merkille jo aiemmin, ja lisännyt ne suosikkimalleihini sillä ajatuksella, että jossain vaiheessa neulon sellaiset juuri nimenomaan kyseiselle veljen vaimolle. Syntymäpäivälahjaksi en ehtinyt niitä neuloa, joten joulu oli seuraava vaihtoehto. Ja jotta lahjat olisivat yhteensopivat, halusin tehdä myös veljelleni tossut samasta langasta. Tällä kertaa en sentään alkanut tekemään kaikille perheenjäsenille samantyyppistä lahjaa, kuten muutama vuosi sitten (siitä lisää täällä: https://www.tankimaatein.fi/sukkia-jouluksi/). Miehen tossujen valinta ei ollut yhtä helppoa, mutta lopulta päädyin virkkaamaan lyhytvartiset tossut Drops 98-26 mallin mukaan.

Drops Fia

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=8452&sid=1685&cid=11.

Tossujen neulominen aloitetaan suljettuna neuleena nilkasta alaspäin. Lyhyen varren jälkeen neulotaan jalkapöydän päälle ”suikale” tasona. Kun tämä osio on riittävän pitkä, katkaistaan lanka ja aloitetaan suljettu neule keskeltä takaa. Jalkapöydän päälle tulevan suikaleen reunoilta poimitaan silmukat ja kaikilla silmukoilla neulotaan ainaoikeinneuletta suljettuna neuleena, eli joka toinen kerros oikein ja joka toinen nurin. Loppupuolella kavennetaan keskellä edessä ja takana muutaman kerran ennen kuin kaikki silmukat päätetään. Lopuksi jalkapohjan keskelle pitkittäin tuleva sauma ommellaan kiinni. Kannattaa ommella silmukat vain toisesta reunasta, ettei saumasta tule liian paksu. Omaan jalkaan testatessa sauma ei häirinnyt, vaikka jalkani ovat melko tarkkoja tuollaisesta – esimerkiksi parsitut sukat tuntuvat häiritseviltä.

Tossusosan jälkeen neulotaan pitsineuleinen varsi, jonka neuloin 6 mm puikoilla (koska 7 mm puikkoni olivat samaan aikaan kiinni tilatussa Eskimo-pipossa – tällä kertaa työn alla oli musta pipo). Pitsineulekuvio oli helppo oppia, ja koska lanka on paksua ja puikot isot, se myös valmistui nopeasti. Varresta tehdään lieriö siten, että aloitusreuna tulee lopetusreunan päälle (aloitusreuna ei ole niin suora kuin varren loppupää) ja se kiinnitetään kahdella koristenapilla. Napit siis eivät ole avattavat, vaan ne ommellaan molempien reunojen päälle. Käytin tossuissa hennon vaaleanpunaisia Drops Helmiäisnappeja, koska ne sopivat tossujen väreihin oivallisesti. Lopuksi ompelin varren paikoilleen tossuun siten, että napit tulevat ulkoreunalle suunnilleen keskelle. En ole varma olisiko ollut järkevämpää ommella varret ensin tossuun kiinni ja sitten vasta nuo koristenapit, mutta ainakin noin päin sai ihan siistin lopputuloksen aikaan.

Drops Fia -tossut ovat söpöt ja lämpimät tossut, joiden jalkateräosa on neulottu ainaoikeinneuleella ylhäältä alaspäin ja varsi tasona poikittain pitsineuleena.

Drops Fia -tossut ovat söpöt ja lämpimät tossut, joiden jalkateräosa on neulottu ainaoikeinneuleella ylhäältä alaspäin ja varsi tasona poikittain pitsineuleena.

Drops Eskimo -langasta neulotut Drops Fia -tossut by Tänkimäätein.
Naisen söpöt pitsitossut. Malli: Drops Fia, toteutus: Tänkimäätein.

Kokeilin tossuja jalkaan ja tuntui, että varsi on sen verran painava, että nilkan kohdalta löysät tossut eivät välttämättä pysy jalassa, joten kiristin nilkan takaosaa samalla kun päättelin langat. Onneksi veljen vaimolla on suunnilleen samankokoinen jalka kuin minullakin, joten kokoa pystyi sovittamaan itselle. Tossuista tuli kuulemma juuri sopivat, ja tuntuivat ne olevan muutenkin mieluisat. Lankaa koon 35-37 tossuihin meni hieman alle neljä kerää, eli noin 185 grammaa).

Drops 98-26

Virkatut tossut Drops Eskimo -langasta. Malli: Drops 98-26, toteutus: Tänkimäätein.

Pinnasta huomaa missä vaiheessa on siirrytty virkkaamaan tasona, sillä pintakuvio muuttuu hieman siinä vaiheessa kun joka toinen kerros virkataan nurjalta puolelta.

Rapuvirkkaus viimeistelee reunan kivasti.

Rapuvirkkaus viimeistelee reunan kivasti.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=2606&sid=1685&cid=11.

Tossujen virkkaaminen aloitetaan kärjestä ja virkataan suljettuna nilkkaan asti. Jalkaosan loppu virkataan tasona ja kiinnitetään lopuksi kiinteillä silmukoilla kantapään kohdalta yhteen. Varsi virkataan suljettuna alhaalta ylöspäin. Viimeinen kerros virkataan kiinteillä silmukoilla rapuvirkkauksena, eli vasemmalta oikealle.

En ole hirveästi virkannut (neulominen sopii minulle ja kertaalleen leikatulle ranteelleni paremmin), enkä VARSINKAAN virkannut ohjeen mukaan. Toki olen aikojen saatossa saanut tehtyä muutamia virkattuja pipoja (ilman ohjetta) ja isoäidinneliöitä tai muita pienistä paloista koottavia torkkupeittoja sekä tietenkin lukemattoman määrän erilaisia pöllöjä (avaimenperiä, helistimiä ja yhden isommankin pehmopöllön). Nämä ovat kuitenkin olleet joko sen verran pienempiä tai sitten vain hyvin pitkään kestäneitä projekteja, että ranteeni ei ole ehtinyt hirveästi ärtyä virkkaamisesta.

Vähän jännitin etukäteen, että mitähän jo valmiiksi oikkuileva ja ärtynyt ranteeni tykkää tästä tossuprojektista, mutta onneksi nämäkin tossut valmistuivat paksusta langasta melko nopeasti. Käytin 8 mm koukkua virkkaamiseen ja pidin paljon taukoja virkkaamisessa, ja sain kun sainkin tossut ajoissa valmiiksi. Joku toinen varmaan virkkaisi nuo yhdeltä istumalta, sillä kovin isotöiset nuo tossut eivät olleet, mutta ranteeni takia jouduin neulomaan tossut 3-5 ”istunnolla” per tossu.

Näiden tossujen kokoa ei pystynyt etukäteen sovittamaan, joten vähän jännitin että ovatko ne sopivat. Ilmeisesti olivat.

Virkkausohjeiden seuraamiseen en tosiaan ole perehtynyt senkään vertaa kuin neuleohjeisiin, ja jonkin verran meinasi olla ongelmia ymmärtää ohjetta. Onneksi ohjeeseen oli saatavana hyviä ohjevideoita Dropsin sivuilla (pari videota tosiaan katsoin, mm. rapuvirkkaamisvideon – en ollut koskaan aikaisemmin kuullut moisesta!), joiden avulla aloittelijakin varmasti selviää työstä. Selvisinhän siitä minäkin, ja tossuista tuli ihan tossujen näköiset (siskoni sanoi niitten näyttävän tontun tossuilta). Rapuvirkattu, eli taaksepäin virkattu reunus viimeistelee varren yläreunan hienosti. Virkkasin nämä tossut koossa 42/44 ja niihin meni lankaa melkein tasan 4 kerää (joku pari metriä jäi lankaa yli).

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta

Drops Suspended Ice Crystal (97-22) villatakki Drops Karismasta.

 

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta, tilausneule

Tämä naisen XL-kokoinen villatakki on neulottu tilaustyönä, ja asiakkaan toiveesta alkuperäisen ohjeen neljän värin asemesta siihen laitettiin vain kolmea eri väriä. Lisäksi villatakista neulottiin noin 8-10 cm (yhden napin verran) pidempi kuin ohjeenmukainen olisi ollut. Pääväriä, eli luonnonvalkoista Drops Karismaa tähän neuletakkiin meni noin 520 grammaa (ohjeen mukaan 450 g). Helmenharmaalla langalla neulottiin (ja virkattiin) ohjeen ruskealla ja harmaalla tehtävät kohdat, harmaata lankaa meni yhteensä noin 115 grammaa (ohjeessa ruskeaa ja harmaata lankaa neuvotaan varaamaan 100 g / väri). Tehostevärinä käytettiin sinapinkeltaisen sijaan viininpunaista lankaa, ja sitä meni noin 15 grammaa. Alkueperäinen ohje lankaväreineen löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=2564&sid=1685&cid=11.

Villatakki on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla. Helman ja kaula-aukon resoreissa käytin 3 mm puikkoja ja hihansuiden virkatuissa osioissa 4 mm koukkua. Pusero neulotaan mahdollisimman vähillä saumoilla alhaalta ylöspäin. Etu- ja takakappaleet neulotaan yhdessä, samoin napituslista tulee samalla kerralla (molemmissa reunoissa 5 silmukkaa ainaoikein neuletta), kannattaa muistaa tehdä myös napinlävet samalla. Hihat neulotaan suljettuna neuleena ja niiden alkuun virkataan lopuksi kalvosinosa. Tai voisi kai sen tehdä aluksikin, mutta noudatin ohjetta ja tein tuossa järjestyksessä.

Asiakas valitsi neuletakkiin 20 mm Drops Tamminapin, nappeja tähän neuleeseen meni 8 kpl, ohjeenmukaisessa koossa olisi tosiaan ollut vain 7 nappia, mutta asiakas halusi hieman lisää pituutta villatakille, jotta se lämmittää kunnolla. Pidennys tehtiin pitsineuleosuuden lopussa,  koska villatakkia sovitettaessa todettiin, että ohjeenmukainen villatakki on aika lyhyt.

Välillä piti vaihtaa kaapeli lyhyempään.
Välillä piti vaihtaa kaapeli lyhyempään. Nämä Dropsin pyöröpuikot ovat kyllä käteviä!
Virkatut kalvosimet neulotussa villatakissa ovat hauska yksityiskohta. Virkkuukoukku Drops Pro Circus -mallistoa.
Virkatut kalvosimet neulotussa villatakissa ovat hauska yksityiskohta. Virkkuukoukku Drops Pro Circus -mallistoa.
Valmis Drops Suspended Ice Crystal -villatakki! Logo helmassa.

Valmis Drops Suspended Ice Crystal -villatakki! Logo helmassa.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta valmistui parissa illassa.

 

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta

Ihastuin aikoinaan Lankatekniikoiden Käsikirjasta löytämääni haarukkapitsiboleroon, ja tein ensimmäisen haarukkapitsiboleroni vuonna 2014. Bolerosta löytyy esittely täältä: https://www.tankimaatein.fi/haarukkapitsibolero/. Arvelin aluksi, että boleron koko oli liian iso, ja se haittaisi jotain, joten bolero päätyi siskolleni. Hänellä ei kuitenkaan ole hirveästi käyttöä villavaatteille (toisin kuin minulla), ja sain boleron takaisin. Ilmeisesti siitä oli hyötyä, että bolero kävi lenkin muualla, sillä saatuani sen takaisin olen käyttänyt sitä ahkerasti. Tykkään vihreästä Kitten Mohair -bolerostani nykyään niin paljon, että halusin tehdä sen toisessakin värissä.

Kuten jo ensimmäiselläkin kerralla huomasin, haarukkapitsi valmistuu todella nopeasti. Vähän tosin piti aluksi palautella mieleen, että miten tuota haarukkapitsiä oikein tehdäänkään (onneksi kirjasta löytyy siihe hyvät, kuvalliset ohjeet). Sitä kun on tosiaan harrastanut edellisen kerran joskus vähän yli neljä vuotta sitten. Sitten kun homma alkoi taas sujua, nauhoja oli helppo virkata samalla kun teki jotain muuta. Pitsinauhojen yhdistäminen vaati toki enemmän huomiota, mutta tällä kertaa sekin sujui ilman suuria ongelmia. Hankalinta oli varmaan  yhdistää pitempien nauhojen päät toisiinsa siististi, mutta onneksi saumakohta jää vähän piiloon niskaan. Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta on virkattu 4 mm koukulla. Pitsinauhojen yhdistämiseen käytin 8 mm koukkua.

Laitoin tukilangat haarukkaan valmiiksi ennen virkkaamista.

Laitoin tukilangat haarukkaan valmiiksi ennen virkkaamista.

 

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla.

Haarukkapitsin tekeminen on helppoa ja nopeaa.

Haarukkapitsin tekeminen on helppoa ja nopeaa.

Pitsinauhat yhdistetään toisiinsa paksun virkkuukoukun avulla.

Pitsinauhat yhdistetään paksun virkkuukoukun avulla.

Boleron osat valmiina yhdistettäviksi.

Boleron osat valmiina yhdistettäviksi.

Bolero on takaa melko pitkä.

Bolero on takaa melko pitkä.

Logon sijoitin vasemmalle puolelle. (Kuva otettu peilin kautta.)

Logon sijoitin vasemmalle puolelle. (Kuva otettu peilin kautta.)

Boleron saa tarvittaessa edestä kiinni esimerkiksi huivineulalla.

Boleron saa tarvittaessa edestä kiinni esimerkiksi huivineulalla.

Projektina oman lankavaraston pienentäminen

Olen huomannut, että minulle on vuosien saatossa kertynyt melkoinen lankavarasto kotiin. Ja asiaan ei yhtään auta se, että töissä saan ihailla lankahyllyä ja Dropsin lankoja kaiket päivät. Jonkin verran nimittäin tulee niitä haalittua uusia neuleprojekteja varten kotiinkin. Ajattelin tässä joku päivä, että pitäisi ottaa projektiksi tuo oman lankavaraston pienentäminen. Sitä voisi vaikka toteuttaa niin, että vähintään joka toiseen aloitettuun neuleprojektiin pitäisi lankojen löytyä kotoa. Tilaustyöt tietenkin täytyy tehdä myynnissä olevista langoista, eli niiden kohdalla pitää tehdä poikkeus.

Tämä bolero on siis osa projektia ”Oman Lankavaraston Pienentäminen”, eli virkkasin boleron jo joskus kauan sitten (alennusmyynnistä) hankkimistani langoista. Kovin suurta lovea tuo ei tosin lankavarastooni tehnyt, sillä boleroon meni lankaa vain noin 1,5 kerää, eli 75 grammaa. Novita Rose -langassa on 70 % akryylia ja 30 % villaa. Rose-lankaa löytyy henkilökohtaisesta lankavarastostani ainakin neljää tai viittä eri väriä vähintään 100 g / väri, eli aika monta vastaavaa boleroa vielä pystyisin tekemään noillakin langoilla. Ehkä kuitenkin mieluummin tekisin mahdollisen seuraavan haarukkapitsiboleron jostain sellaisesta langasta, jossa ei ole tekokuituja ollenkaan.

Vaihtoehtoisia lankoja haarukkapitsiboleroon

Dropsin langoista kiehtoisi kokeilla haarukkapitsiboleroon esimerkiksi Baby Merinoa ja Brushed Alpaca Silkiä (tai Kid Silkiä , jota myös löytyy omista varastoistani ainakin vihreää, harmaata, mustaa ja vähän punaista). Tosin Brushed Alpaca Silk ja Kid Silk saattavat olla hieman liian ohuita yksinkertaisena. Myös Dropsin Baby Alpaca Silk voisi olla aika ihana lanka tuollaiseen boleroon. Sen ei pitäisi edes pistellä niskassa, niinkuin nuo Rose ja Kitten Mohair tuntuvat tekevän.

Aikuisen villahousut – DROPS 103-23

Aikuisen villahousut – DROPS 103-23

Aikuisen villahousut Drops Baby Merino ja Drops Delight -langoista.

 

Aikuisen villahousut – Drops 103-23

Tässä taas esittelyssä jo viime vuonna valmistunut tilausneule, eli aikuisen villahousut, jotka on neulottu Drops 103-23 ohjetta mukaillen. Alkuperäisessä (https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=3396&cid=11) ohjeessa lankana on Drops Alpaca ja Drops Fabel, mutta konepestävyyden ja värien vuoksi tilaaja päätyi valitsemaan Baby Merinon (väri 13, laivastonsininen) ja Delightin (väri 13, punainen/oranssi/harmaa). Sekä alkuperäiset että vaihdetut langat ovat A-ryhmän lankoja, joten langanvaihto ei tuottanut mitään ongelmia.

Muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen oli langanvaihdon lisäksi vain se, että lahkeet tehtiin pääasiassa sileällä neuleella, eikä lahkeen ulkosivulle tullut leveää joustinneuleosuutta. Istuvuuden parantamiseksi lahkeen ulkosivuilla on kolmen silmukan verran nurjaa neuletta, muuten lahkeet ovat sileää oikeaa. Varsinaista joustinneuletta näissä housuissa on vain vyötäröllä ja lahkeensuissa.

Nämä aikuisen villahousut siis valmistuivat jo maaliskuun alussa vuonna 2017 ja niihin meni lankaa yhteensä noin 530 grammaa (280 grammaa Baby Merinoa ja 250 grammaa Delightiä). Housut neulottiin ohjeen M-koon mukaan ja ne ovat todella lämpimät. Leveän joustinneuleisen vyötärön takia housut asettuivat mukavasti paikoilleen ja olivat miellyttävät päällä. Housut on neulottu kahdella langalla yhtä aikaa 4 tai 5 mm puikoilla.

 

 

 

Aikuisen villahousut Drops Baby merino- ja Delight -langoista.

Kuvan saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Näiden villahousujen kanssa samalla kertaa tilattiin myös lapsen villahousut, joista löytyy esittely täältä: https://www.tankimaatein.fi/lapsen-villahousut/. Myös lapsen villahousut on neulottu Drops Baby Merino ja Delight -langoista.