Tähtikuvioinen tupsupipo Drops Baby Merinosta

Tähtikuvioinen tupsupipo Drops Baby Merinosta

Tähtikuvioinen tupsupipo on neulottu kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta.

 

Tähtikuvioinen tupsupipo Drops Baby Merinosta

Innostuin viime talvena tekoturkistupsuilla koristelluista pipoista, ja neuloin niitä sekä lahjaksi (Onnelin ja Annelin pipot veljen perheelle) että tilaustöinä (Kukkajoustinneulepipot äidille ja tyttärelle). Tilasin Nappinjasta yhden ylimääräisenkin tupsun itseäni varten, ajattelin jossain vaiheessa neuloa itselleni valkotupsuisen pipon jostain merinovillalangasta. Sen tarkemmin en asiaa vielä silloin suunnitellut. Lahjapipoja neuloessa ajattelin ensin, että teen itselleni samanlaisen pipon punaisena, mutta kaksinkertaisesta Baby Merinosta. Neljän samanlaisen pipon neulomisen jälkeen ajattelin kuitenkin, että voisi olla kiva tehdä välillä jotain muuta neulekuviota, vaikka tuo Onnelin ja Annelin pipon palmikkokuvio onkin mielestäni oikein kaunis. Tilauspipot antoivat syyn lykätä oman pipon neulomista vielä pidemmälle. Myös niitä neuloessa ajattelin, että omani voisi olla samanlainen, mutta päätin kuitenkin haluta vieläkin erilaisen, sillä erilaisten (pinta)neulemallien neulominen on hauskaa vaihtelua.

Muistin joskus nähneeni Garnstudion sivuilla kivan näköisen tähtimäisen neulemallin, ja päätin etsiä sen käsiini ja katsoa sopisiko se pipoon. Jossain vaiheessa talven aikana olin jo ehtinyt aloittaa pipon ja neuloa siihen kaksinkerroin taitettavan resorin (2o, 2n). Sitten olin jättänyt pipon odottamaan, että pääsen itseni kanssa yksimielisyyteen neulepinnasta. Huhtikuun lopussa tarvitsin 5 mm sukkapuikot muuhun käyttöön, joten päätin neuloa pipon loppuun, vaikka sille ei toivottavasti olisikaan käyttöä ennen ensi syksyä. Tähtikuvioisen pintaneuleen ohje löytyi täältä: https://www.garnstudio.com/video.php?id=534&lang=fi, ja päätin neuloa pipon sillä. Jälkeenpäin ajateltuna kuvio pääsisi varmasti paremmin oikeuksiinsa paksummalla yksinkeraisella langalla (Esim. Drops Eskimo, joka ohjevideossakin on lankana), mutta näyttää myös tässä pipossa kivalta. Myös nurja puoli on hauskan näköinen!

Lisätietoja piposta

Lankaa pipoon meni noin 110 grammaa. Neuloin resorin pääasiassa 4 mm puikoilla ja muistaakseni 100 silmukalla, sen jälkeen lisäsin muutamia silmukoita ja vaihdoin työhön 5 mm puikot. Neuloin pipoa ilman kavennuksia aika pitkälti, ja sovitin pipoa päähäni neulomisen aikana, jotta saan siitä oikean kokoisen. Pintaneulekuvion vuoksi halusin tehdä kavennukset muutaman kerroksen aikana, sillä kavennusten vuoksi erilainen neulepinta jäisi näin tupsun alle piiloon. En enää muista tarkalleen miten tein kavennukset, mutta todennäköisesti neuloin vain 2 yhteen koko kerroksen ajan ja tein aina kavennuskerroksen jälkeen yhden kerroksen ilman kavennuksia. Tupsussa on kumilenkki, jonka avulla kiinnitin sen pipon sisäpuolelle ompelemaani nappiin. Näin tupsun saa poistettua piposta, jos pipo joskus täytyy pestä.

Myös tähtikuvion nurja puoli on ihan hauskan näköistä pintaa.

Myös tähtikuvion nurja puoli on ihan hauskan näköistä pintaa.

Tähtikuvioinen tupsupipo valmiina ensi talvea varten.

Tähtikuvioinen tupsupipo valmiina ensi talvea varten.

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan -sormikkaat on neulottu Drops Fabelista, rusettisormikkaissa lankoina oli Drops Merino Extra Fine ja Drops Baby Merino (kaksinkertaisena).

 

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Ennen tätä talvea en ollut neulonut ikinä sormikkaita. Nyt olen neulonut jo kolmet, ja luultavasti eivät jää ainoiksi. Ihka ensimmäiset sormikkaani neuloin lahjaksi veljen vaimolle kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta. Halusin sormikkaista yhteensopivat hänen Rusettipantansa kanssa, joten en tehnyt niitä minkään ohjeen mukaan. Sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Parisien -sormikkaista. Toisetkin sormikkaat tein lahjaksi (toisen veljen vaimolle) ja nekin olivat rusetilla varustetut omat sovellukset. Tällä kertaa lankana oli Drops Merino Extra Fine, sillä tämän veljen vaimolle olin aiemmin tehnyt sileäneuleisen rusettipannan samasta langasta. Näiden sormikkaiden sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Rose Mint Gloves -sormikkaista. Kolmannet sormikkaat tein tilauksesta, ja tällä kertaa vuorossa olivat miehen sormikkaat Drops Fabel -langasta. Garnstudion sivuilta onneksi löytyi sopiva ohje (Drops Killan, ohje täällä), sillä näistä ei voinut tehdä omaan käteen sopivia.

 

Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Molemmat rusettisormikkaat on siis neulottu Rusettipannan kanssa yhteensopiviksi. Aiemmin olin neulonut pannalle kaveriksi vain rusettilapasia, joten oli kiva päästä kehittelemään uusi malli. Ja tietenkin myös opettelemaan sormikkaiden neulomista. Vaaleanpunaisiin / puuterin värisiin sormikkaisiin meni lankaa yhteensä noin 75 grammaa (kaksinkertainen Baby Merino) ja harmaisiin noin 70 grammaa (yksinkertainen Merino Extra Fine).

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat

(Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.)                           

Molemmat sormikkaat on neulottu pääasiassa sileänä neuleena, rusetit ovat helmineuletta ja resorit joustinneuletta. Resorit ovat noin 5 cm korkuisia. Vaaleanpunaisissa sormikkaissa resori on 1 o, 1 n- joustinneuletta ja harmaissa 2 o, 2 n -joustinneuletta. Omaa silmää taitaa enemmän miellyttää tuo 1 o, 1 n -joustinneule. Vaaleanpunaiset sormikkaat on neulottu 5 mm (resorissa 4 mm) ja harmaat 4 mm (resoreissa 3 mm) puikoilla. Sormikkaat oli ihan mukava neuloa ja ne valmistuivatkin ihan nopeasti, mutta pääteltäviä lankoja on kamalan paljon enemmän kuin lapasissa! Tämä ei toki tullut yllätyksenä, mutta kyllä se silti tuntui työläältä. Toisaalta, päättelyn yhteydessä oli kätevä tarkastaa, että sormien väleihin ei jäänyt aukkoja, vaikka yritin kyllä kiinnittää siihen huomiota jo silmukoita poimiessani.

Drops Killan -sormikkaat

Drops Killan -sormikkaat Drops Fabelista.

Drops Killan -sormikkaat Fabelista.

Drops Killan – sormikkaat on neulottu noin L-koon mukaan. Resori on asiakkaan toiveesta hieman lyhyempi kuin ohjeessa (noin 4 cm). Yhden kerän riittävyydestä ei ollut ihan varmuutta (ohjeessa neuvottiin varaamaan molempiin kokoihin 100 grammaa lankaa), joten asiakas toivoi resorin mustana ja muun osan oranssina. Lyhennetyn resorin tai jonkin muun syyn vuoksi näihin sormikkaisiin olisi 50 grammaa lankaa voinut juuri ja juuri riittää. Resorit on neulottu 2,5 mm puikoilla, ja niihin meni lankaa noin 10 grammaa. Kämmenosa ja sormet on neulottu 3 mm puikoilla ja oranssia lankaa jäi jäljelle noin 10 grammaa.

Tein sormikkaat vuorotellen siten, että neuloin ensin molempien resorit valmiiksi, sitten molemmat peukalokiilan loppuun saakka, ja seuraavana vuorossa oli kämmenosan loppu. Toisen kämmenosan valmistuttua sovitimme neuletta, se vaikutti sopivalta, joten tein toisenkin kämmenosan loppuun saman kokoisena. Lopuksi neuloin sormet vuorotellen molempiin hanskoihin. Tämä siksi, että muistaa helpommin montako kerrosta neulotaan missäkin vaiheessa. Ennen sormenpäiden lankojen päättelyä tarkistimme vielä koon, että nähdään

tarvitseeko joitain sormia lyhentää tai pidentää. Pikkusormet olivat noin 1 cm liian pitkät, joten niitä sai vähän purkaa. Muut sormet olivat heti kerralla oikean kokoiset. Sellaisen muutoksen muuten tein keskisormeen, että poimin keskisormen ja nimettömän välistä kolme silmukkaa ohjeenmukaisen 2 silmukan sijasta, sillä tuntui hassulta, että keskisormeen tulee vähemmän silmukoita kuin etusormeen. Kovin isoa eroahan tuo ei tee, mutta en tiedä olisiko silmukkamäärä ollut riittävä ohjeenmukaisena, näin se ainakin oli.

Klompelompe Dottie -villatakki Drops Baby Merinosta

Klompelompe Dottie -villatakki Drops Baby Merinosta

Klompelompe Dottie -pusero taipuu myös neuletakiksi (Kuvassa neuleen selkäpuoli kameraan päin).

 

Klompelompe Dottie -villatakki Drops Baby Merinosta

Veljentytär tarvitsi kuulemma uuden villatakin. Katselimme erilaisia vaihtoehtoja Garnstudion ilmaisista ohjeista, ja muutama mieluinen vaihtoehto sieltä löytyikin. Voiton vei kuitenkin Klompelompe Talvilapset -kirjasta löytyvä kaurispaita, kun lupasin, että siitä saa tehtyä myös villatakin. Katsoin, että Dropsin Baby Merino on eniten samanpaksuinen kuin ohjeenmukainen Klompelompen oma lanka, joten neule päätettiin tehdä siitä. Aluksi oli ajatuksena käyttää neuletakin päävärinä väriä 27 (vanha roosa), mutta koska hyllyssä olevan langan riittävyydestä ei ollut ihan varmuutta, vaihdoimme sen hieman vaaleampaan vaaleanpunaiseen (26, vaalea vanha roosa).

Ylä- ja alareuna sekä napituslistat on neulottu kanervan värisellä langalla (väri 34) ja kirjoneulekuviossa on lisäksi luonnonvalkoista (02) ja beigeä (17). Kauriiden silmät ja kuonot on kirjottu mustalla Drops Merino Extra Fine -langalla, koska sitä oli jäänyt yli Kettupiposta ja musta-valko-punaisesta raitapiposta. Vieläkin sitä jäi jonkun verran jäljelle, saa nähdä mihin sitä seuraavaksi keksisi laittaa. Kauriiden päistä jätin valkoiset kirjontatäplät pois. Ensin meinasin tehdä ne kirjoneuleena, mutta en sitten viitsinyt tehdä niitä ollenkaan. Eikä niitä onneksi kuulemma tarvinnutkaan.

Langanvaihdon vuoksi tein noin 8-vuotiaan tytön neuletakin hieman pienemmän koon (muistaakseni noin 6-v.) silmukkamäärällä. Muuten neule on tehty noin 8-10 -vuotiaan kokojen mukaan, jotta se ei jäisi heti liian pieneksi. Silmukkamäärän pienentämisen laskin oman neuletiheyden ja ohjeenmukaisen neuletiheyden perusteella, ja neuleesta näytti tulevan oikein hyvän kokoinen. Neuletakki on neulottu hihansuun resoreita lukuun ottamatta 3 mm puikoilla, hihansuissa käytin 2,5 mm puikkoja. Pääväriä neuleeseen meni noin 170-175 grammaa, tummempaa pääväriä noin 60 grammaa, beigeä noin 10 grammaa ja valkoista 10-20 grammaa.

Puserosta takki

Puseron ohjeesta muokkasin takin hyödyntämällä muiden Klompelompe neuletakkien menetelmää. Neule on neulottu ylhäältä alaspäin, ja kaula-aukon resori on neulottu tasona. Resorin jälkeen lisäsin keskelle eteen kuusi silmukkaa (leikkausvara) ja jatkoin neulomista suljettuna neuleena. Kirjoneulekuvio ei toistu leikkausvarassa, vaan siinä on neulottu eri värejä vuorotellen, jotta langanjuoksuista tulee mahdollisimman lyhyet. Sen verran piti silmukkamääriä etukäteen tarkistella, että saa kauriita parillisen määrän (jotta ne asettuvat kauniisti neuletakkiin). Puserossa paritonkin määrä olisi mennyt, mutta en halunnut halkaista kauriin päätä napituslistaa varten. Leikkausvaran silmukat päättelin ennen alareunan resoria.

Kun neule alkoi olla muuten valmis, ompelin ompelukoneella mahdollisimman lyhyellä pistolla pari suoraa ommelta leikkausvaran molempiin reunoihin. Lopuksi leikkasin neuleen auki ompeleiden keskeltä ja neuloin napituslistat. Langanpäiden päättelyn yhteydessä ompelin muutamalla pistolla leikkausvaran toisen reunan kiinni neuleen nurjalle puolelle. Enää neuleen auki leikkaaminen ei tuntunut niin pelottavalta kuin ensimmäisellä kerralla (Klompelompe Kvalavåg), olinhan tehnyt saman jo pari kertaa aikaisemminkin (molemmissa neulomissani Klompelompe-haalareissa). Napinlävet (7 kpl) tein ihan normaalisti neulomalla 2 yhteen ja tekemällä langankierron. Nappien väli on noin 7 cm. Napeiksi valittiin vaaleanpunaiset 20mm helmiäisnapit Dropsin valikoimasta. Itse olin ajatellut jostain syystä aluksi vain puunappeja neuleeseen, mutta tuli sitten mieleen kokeilla myös miten nuo vaaleanpunaiset napit passaisivat näiden lankojen kanssa. Vähän yllätyin siitä, miten hyvin napit sopivat neuleeseen, olin ajatellut niiden olevan hieman väärän sävyiset. Vaikuttaa siltä, että väri ehkä hieman mukautuu ympäristön väreihin ja sopii näin ollen useiden eri sävyisten vaaleanpunaisten kanssa yhteen. En siis ollut yhtään yllättynyt, että neiti valitsi vaihtoehdoista juuri ne vaaleanpunaiset napit neuleeseensa.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

 

Nappien valintaa. Vaaleanpunaiset olivat neidin suosikit.
Nappien valintaa. Vaaleanpunaiset olivat neidin suosikit.
Ennen leikkaamista piti kokeilla, että onko neuleesta tulossa sopiva.
Ennen leikkaamista piti kokeilla, että onko neuleesta tulossa sopiva.
Klompelompe Dottie -puserosta muokattu neuletekki valmiina!
Klompelompe Dottie -puserosta muokattu neuletekki valmiina!
Tupsupipot kukkajoustinneuleella – äidille ja tyttärelle

Tupsupipot kukkajoustinneuleella – äidille ja tyttärelle

Tupsupipot äidille ja tyttärelle. Lapsen pipossa lankana Drops Cotton Merino ja aikuisen pipossa kaksinkertainen Drops Baby Merino.

 

Tupsupipot kukkajoustinneuleella – äidille ja tyttärelle

Röyhelöhaalaria varten varattua Drops Cotton Merino -lankaa jäi hieman ylimääräistä (vähän yli yksi kerä), joten sille piti keksiä jotain käyttöä. Arvelin langan riittävän esimerkiksi myssyyn, ja vinkkasin, että minulla olisi vaaleanpunainen ja luonnonvalkoinen kankaita.comista tilattu tekoturkistupsu joutilaana. Klompelompe – ihania neuleita lapsille -kirjasta löytyi mukavan oloinen ohje joustinneuleiseen korvaläpälliseen tupsumyssyyn, sovittiin että fiksataan myssyä sen verran, että korvataan alkuperäisen ohjeen 2 n, 3 o -joustinneule täsmälleen samalle silmukkamäärälle sopivalla kukkajoustinneuleella (ohje Hääräämöstä, tässä suora linkki: https://www.haaraamo.fi/2018/03/kukkakuvioinen-joustinneule-syntyy-helposti-ilman-apupuikkoa-ohjevideo.html) ja langasta tehdyn tupsun sijaan laitetaan luonnonvalkoiseen myssyyn vaaleanpunainen tekoturkistupsu. Muutoin noin 1-vuotiaan myssy on tehty aika tarkasti Klompelompen myssyn ohjeella, paitsi lankana tietenkin ohjeesta poiketen Dropsin Cotton Merino. Lapsen pipoon meni lankaa noin 60 grammaa ja se on neulottu kokonaan 4 mm puikoilla.

Aikuisen pipo

Myös pikkuneidin äiti hoksasi tarvitsevansa pipon, ja ensin oli puhe tehdä hänelle esimerkiksi Onnelin ja Annelin pipo valkoisella tupsulla. Hän halusi lämpimän ja muhkean pipon ja puhtaan valkoinen väri oli mieluisin, joten sovittiin, että neulon pipon kaksinkertaisesta Drops Baby Merinosta (sen väri 01 oli kaikista valkoisin myymälästäni löytyvä merinovillalanka). Lapsen pipon valmistuessa päätimme, että palmikkokuvion sijasta myös aikuisen pipoon tulee kukkajoustinneuletta, sillä pinta on niin kauniin näköistä. Ja johan noita Onnelin ja Annelin pipoja tuli neulottua neljä, joten ei haitannut yhtään tehdä välillä erilaista.

Tähän pipoon tein ensin Onnelin ja Annelin pipon tyylisen taitettavan 2 o, 2 n -joustinneulereunuksen (pituus n. 12-13 cm) sadalla silmukalla, resorin jälkeen lisäsin muutaman silmukan ja neuloin pipon loppuosan kukkajoustinneuleella. Kavennukset pyrin tekemään niin, että kukkakuvioinen neule jatkuu mahdollisimman pitkälle. Loput kavenuksista johtuvat sileät neuleet jäävät tupsun alle piiloon. En muista minkä korkuinen pipon kukkajoustinneuleosuus oli ennen kavennuksia, mutta tein siitä suunnilleen omaan päähäni (ympärys n. 56 cm) sopivan kokoisen. Lankaa tähän pipoon meni n. 130 grammaa. Resorin alku (n. 1 cm) ja loppu (n 6 cm) on neulottu 4 mm puikoilla, reosrin keskiosassa ja pipon kukkajoustinneuletta olevassa osassa käytin 5 mm puikkoja.

Lapsen tupsupipo valmiina. Tuli juuri sopiva!

Lapsen tupsupipo valmiina. Tuli juuri sopiva!

Myssy ja haalari tositoimissa. Kiitos kuvasta ja julkaisuluvasta pikkuprinsessan äidille!

Myssy ja haalari tositoimissa. Kiitos kuvasta ja julkaisuluvasta pikkuprinsessan äidille!

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvia.

Lapsen pipo nurjalta puolelta.

Lapsen pipo nurjalta puolelta. Neulepinta on ihan kivan näköinen näinkin päin!

Aikuisen pipossa on taitettava joustinneulereunus.

Aikuisen pipossa on taitettava joustinneulereunus.

Tupsupipot kukkajoustinneuleella ja tekoturkistupsulla koristeltuna.

Tupsupipot kukkajoustinneuleella ja tekoturkistupsulla koristeltuna.

Tupsuista ja neulepinnasta

Näissä tupsuissa ei ollut kumilenkkejä kiinnitystä varten, joten ne on ommeltu tiukasti kiinni pipoon. Toivottavasti pipoja ei tarvitse hirveästi pestä, sillä en tiedä miten hyvin nuo tekoturkistupsut kestävät pesua. Pesuohjeessa kyllä luvataan tupsun kestävän 30 asteen hienopesu. Jonkin verran niistä irtosi karvaa siinä ommellessa, mutta uskoisin, että karvanlähtö johtui tupsujen melko kovakouraisesta käsittelystä, eikä karvoja irtoa normaalissa käytössä.

Kukkajoustinneuleen neulominen oli jo tuttua, sillä tein siskolleni villasukan varret kukkajoustinneuleella joskus reilu vuosi sitten (esittely täällä). Tälläkin kertaa kukan terälehtien lenkkien pituudet meinasivat aiheuttaa haasteita. Voi olla, että tuli jopa tehtyä vähän turhankin pitkät lenkit toisinaan, mutta ihan siisti tuosta lopputuloksesta kuitenkin mielestäni tuli. Jopa kaksinkertaisella langalla tehdystä tuli ihan kivan näköinen, vaikka ensin vähän jännitin, että tuleeko lenkeistä epämääräiset kahden langan vuoksi. Valmiina neule on mielestäni todella sievän näköistä, mutta neuloessa se tuntui välillä aika puuduttavalta. Siksi jätinkin vielä avoimeksi minkälaisen tupsupipon teen itselleni – resori tosin on jo valmiina. Luultavasti päädyn johonkin muuhun neulepintaan tällä kertaa. Onneksi voi jättää asian hautumaan siksi aikaa kun tekee tilausneuleita.

Klompelompe Röyhelöhaalari Cotton Merinosta

Klompelompe Röyhelöhaalari Cotton Merinosta

Klompelompe Röyhelöhaalari noin 1-vuotiaalle kummitytölle.

 

Klompelompe Röyhelöhaalari Drops Cotton Merino -langasta

Veljentytär tarvitsi uuden villahaalarin, kun edellinen pikkuneidille neulomani haalari (Klompelompe-villahaalari) oli jäänyt pieneksi – ei niin kovin yllättäen. Tämä Klompelompe Röyhelöhaalari oli ollut neulontatoivelistalla siitä asti, kun sain kesällä käsiini Klompelompe Talvilapset -kirjan (lähiaikoina on muuten tulossa Klompelompe Kesälapset -kirja), ja jo silloin oli puhetta, että tälle kyseiselle veljentyttärelle haalarin saisi neuloa jossain vaiheessa. Langaksi valikoitui luonnonvalkoinen Drops Cotton Merino sekä Drops Baby Merino ja napeiksi vaaleanpunaiset 20 mm Drops helmiäisnapit.

Ohjeen mukaan tehtynä koko haalarin yläosa (nurjasta raidasta ylöspäin) olisi neulottu ohuemmasta langasta, mutta tämä haalari toivottiin neulottavan paksummasta langasta ja ainoastaan röyhelöt neulottiin ohuemmasta langasta. Tämä aiheutti vähän säätöä yäosan neulomiseen, mutta pienillä laskutoimituksilla yläosan sai neulottua ainakin suunnilleen oikean kokoisen näköiseksi. Ensimmäistä kertaa koskaan neuloin istutetut hihat siten, että silmukat poimitaan yläosan etu- ja takakappaleen reunoista. Mielestäni näin sai ehkä vähän siistimmäksi hihan ja yläosan liitoskohdan kuin neulomalla hihan alhaalta yläspäin ja ompelemalla valmiin hihan paikoilleen. Hihan muotoilut tehtiin lyhennetyillä kerroksilla ja kaventamalla. Oli mukava opetella taas uusi tapa hihojen tekemiseen, mutta kyllä edelleen oma suosikkini on kaarroke- tai raglantyyppinen yläosa, mielestäni hihat on kaikista helpoin saada siististi paikoilleen siten.

Neuloin haalarin röyhelöt ja resorit 3 mm puikoilla ja muun haalarin 4 mm puikoilla. Cotton Merino -lankaa haalariin meni n. 260 grammaa ja Baby Merinoa noin 10 grammaa. Haalarista tuli tarkoituksella hieman suuri helmikuussa 1 vuotta täyttävälle pikkuneidille, jotta se olisi käytettävissä suunnilleen koko talven. Haalarista tuli oikein soma, vähän kiehtoisi neuloa samasta kirjasta myös Röyhelömekko – ehkä vielä joskus ehtii neuloa sellaisenkin.

Klompelompe Röyhelöhaalarin neulominen alotettiin jo syksyn lomareissulla. Näissä maisemissa kelpasi neuloa! :)

Klompelompe Röyhelöhaalarin neulominen alotettiin jo syksyn lomareissulla. Näissä maisemissa kelpasi neuloa! 🙂

Kuvat saa aukemaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Valmis Klompelompe Röyhelöhaalari! Kuva otettu ennen haalarin viimeistelyä.

Valmis Klompelompe Röyhelöhaalari! Kuva otettu ennen haalarin viimeistelyä.