Drops Neptunia Socks ja joustinneulesukat

Drops Neptunia Socks ja joustinneulesukat

Drops Neptunia Socks -pitsisukat neuloin Novita Nalle -langasta ja joustinneulesukat Drops Fabelista.

 

Drops Neptunia Socks ja joustinneulesukat

Lomareissujen ja koronasuositusten vuoksi en ollut nähnyt mummoa ja pappaa koko maaliskuun aikana, mutta halusin tervehtiä ja ilahduttaa heitä jotenkin, joten neuloin heille villasukat. Tiesin papalle mieluisan sukkavärin olevan musta tai muu tumma väri, joten päätin neuloa hänen sukkansa mustasta Drops Fabel -langasta. Mummon ”toiveväristä” oli vaikeampi päästä selvyyteen, varsinkin kun en halunnut kysyä asiaa häneltä itseltään. Itse pidän yleensä eniten punaisesta (ja sattumoisin minulla oli kotona oikein kauniin sävyistä punaista Novita Nalle -lankaa), joten päätin neuloa mummon sukat siitä. Saisinpa taas vähän omaa lankavarastoa hyödynnettyä.

Katselin Garnstudion sivuilta sukkamalleja, ja löysinkin sieltä kauniin sukkamallin mummon sukkiin. Drops Neptunia Socks -pitsisukkien ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=4962&sid=1685&cid=11. Papan sukat taas päätin neuloa ”omasta päästä”, sillä Garnstudion ohjeista ei löytynyt yksiäkään sopivan näköistä varpaista aloitettavia sukkia. Koronasuositusten vuoksi tosiaan en voinut käydä sovittamassa sukkia heille (ja yllätyksen pilaamista peläten en voinut varmistaa tarkkoja jalkojen mittoja etukäteen), joten vein heidän kuistilleen sukkapaketin ja lupasin pienentää tai suurentaa sukkia tarpeen mukaan.

Drops Neptunia -sukat Novitan Nallesta

Novita Nalle on aavistuksen paksumpaa kuin Drops Fabel, mutta langanvaihto onnistui silti ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä. Tiesin mummon jalan kooksi noin 37-38, joten koon valinta ei ollut ongelma. Muistan erään iäkkäämmän asiakkaan toivoneen sukista mieluummin vähän liian löysiä kuin ihan tiukkoja, joten tämän huomioiden otin näihin sukkiin silmukkamäärän 38/40 -koosta ja jalkapohjan pituuden tein kokojen 35/37 ja 38/40 välimuodoksi. Neptunia-sukat aloitetaan varresta, joten pyrin myös kiinnittämään huomiota siihen, ettei silmukoiden luomisreunasta tule liian tiukka. Käytin silmukoiden luomiseen 4 mm puikkoja,

vaikka neulomalla luodut silmukat eivät mielestäni kiristäkään yhtä helposti kuin ns. perinteisellä tavalla luodut silmukat. Muuten neuloin sukat 3 mm puikoilla, ja niistä tuli mielestäni juuri sen kokoiset kuin pitikin. Myös mummo sanoi sukkien olleen sopivat.

Kiila- ja kärkikavennusten sijainnin vuoksi tuntui, että varpaita lähinnä olevat reunimmaiset pitsineulekuviot jäävät vähän varpaiden alle, mutta en tiedä onko sillä käytännössä mitään merkitystä. Kuitenkin jos tekisin sukat itselleni, tekisin ne todennäköisesti niin, että jalan alla ja päällä olisi sama määrä silmukoita kiilakavennusten jälkeen. 38 -kokoisiin Drops Neptunia Socks -pitsineulesukkiin meni noin 60 grammaa Novita Nalle -lankaa.

Joustinneulesukat Drops Fabelista

Papalle neuloin joustinneulesukat Drops Fabelista Mummo Ankka -tyylillä, eli varpaista aloittaen. Papan kengän koosta ei oikein ollut varmuutta, mutta arvelin, ettei hänenkään jalkansa ole kovin iso. Päätin neuloa sukat noin 40/42-kokoisiksi, sillä pienimuotoisessa gallupissa se oli voittaja-arvio. Seuraava haaste näissä sukissa oli, että minkä kokoiset sukat pitää tehdä, että ne ovat noin 40/42 kokoiset, jos ei käytä sukkiin mitään ohjetta. Ja varsinkin se, että kuinka pitkä jalkapohjasta pitää neuloa Fabelilla ennen tiimalasikantapään lyhennettyjä kerroksia. Vertailin Novitan (varpaasta varteen) ja Garnstudion ohjeita, ja lisäksi googletin sukkakokojen senttimittoja, että sain jonkinlaisia suuntaviivoja sukkien neulomiseen.

Istuvuuden parantamiseksi neuloin jalkaterän päälle 2o, 2n -joustinneuletta. Neuloin ensin sukat kokonaan 3 mm puikoilla (molemmat valmiiksi), vaikka tuntuikin, että niistä tuli aivan liian isot. Sitten vein sukat näytille isälle, ja pyysin häntä arvioimaan, ovatko sukat sopivat vai liian isot papalle. Vastauksesta ei oikein päässyt selvyyteen, joten varmuuden vuoksi purin molemmat sukat melkein kärkeen asti, ja neuloin ne uudelleen 2,5 mm puikoilla. Näin sain sukista hieman pienemmät, ja mielestäni ne näyttivät sopivammilta. Lankaa näihin sukkiin meni noin 45 grammaa, eikä näitäkään pyydetty pienentämään tai suurentamaan.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvia.

Drops Lemon Pie -muunnelma Drops Merino Extra Finesta

Drops Lemon Pie -muunnelma Drops Merino Extra Finesta

Drops Lemon Pie -muunnelma merinovillasta.

 

Drops Lemon Pie -muunnelma Drops Merino Extra Finesta

Suunnilleen pari vuotta sitten varasin itselleni keltaista Drops Merino Extra Finea neuloakseni siitä Drops Wind Down -puseron. En kuitenkaan missään vaiheessa ole ehtinyt sitä neulomaan, aina on ollut jotain muuta tehtävänä. Enkä ole ollut ihan varma onko minulla sittenkään käyttöä yksiväriselle keltaiselle neulepuserolle, vaikka väri onkin ihan kaunis. Ja puseron malli myös. Pääsiäisen aikoihin ajattelin vihdoin tyhjentää omaa lankavarastoani näiden kevääseen sopivien keltaisten lankojen osalta ja neuloa niistä itselleni puseron. Wind Down -puseron päätin kuitenkin tehdä jostain neutraalimman värisestä langasta, ja nämä keltaiset päätin hyödyntää Drops Lemon Pie -puseroon, johon keltainen ilman muuta sopii erinomaisesti. Ihan ohjeenmukaista puseroa en kuitenkaan aikonut tehdä, sillä en halunnut alaspäin levenevää puseron helmaa, ja tiesin myös, ettei valkoista lankaa ollut riittävästi (täydennystä tosin on tulossa, mutta en ollut varma ehtiikö täydennyskuorma ajoissa). Niinpä päätin neuloa puseron pääpiirteissään ohjeen mukaan, pienillä omilla muutoksilla. Drops Lemon Pie -puseron ohje on täällä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=8731&sid=1685&cid=11, ohjeenmukainen lanka on Drops Karisma, mutta samaan lankaryhmään kuuluva Merino Extra Fine sopii sen korvaajaksi ilman sen kummempia muutoksia.

Valkoisen langan aiheuttamat muutokset puseroon

Pusero neulotaan ylhäältä alaspäin, joten päätin alkaa neuloa ohjeen mukaan M-kokoista puseroa, ja katsoa miten pitkälle valkoinen lanka riittäisi. Joka tapauksessa puseron helman valkoiset pisteet päätin jättää suosiolla pois, sillä sen lisäksi ettei lanka kuitenkaan riittäisi, ne ovat mielestäni hieman työläitä neuloa, sillä lankajuoksut ovat melko pitkiä (Drops Seiland Jumperin mallista sovelletussa slipoverissa sain siitä nimittäin esimakua). Jos valkoista lankaa jäisi yli kaarrokkeen kuviosta, ajattelin hyödyntää sen tekemällä jonkinlaiset kuviot helmaan ja/tai hihansuihin. Valkoinen lanka riitti kaarrokkeen pääkuvioon hyvin, mutta alkoi osoittaa uhkaavasti loppumisen merkkejä, joten mietin, että jätänkö kaarrokkeen alimman kirjoneulekuvion (ruutupiirros A.5) kokonaan tekemättä, vai mitä teen. Päätin edelleen katsoa kuinka pitkälle lanka riittää, että jos kuvion saisi vaikka puoliksi tehtyä, niin sekin voisi olla ihan kiva. Hihoihin sitä ei kuitenkaan riittäisi, mutta arvelin ettei se haittaa. Lanka riittikin juuri sopivasti kuvion puoliväliin, joten ajattelin jättää kuvion silleen. Löysin kuitenkin vielä yhden pienen jämäerän valkoista merino extra finea, ja sain kuvion tehtyä loppuun saakka. Hihoihin sekään ei kuitenkaan riittänyt. Ja täydennyskuorma ei ehtinyt ajoissa, joten hihoista jäi A.5-kuvio pois.

Muut muutokset

Ohjeenmukainen Drops Lemon Pie -pusero on hieman A-linjainen, eli puseron helma on leveämpi alhaalta kuin kainaloista. Arvelisin, ettei se malli ole paras mahdollinen minulle, joten päätin jättää kahdet viimeiset (pari senttiä kainaloiden alla ja helmassa juuri ennen resoria tehtävät) lisäykset pois. Niiden sijaan kavensin puseroa molemmista kyljistä kolme kertaa neulomalla sekä edessä että takana molemmissa reunoissa 2 silmukkaa yhteen. Noin 10 cm viimeisten kavennusten jälkeen lisäsin 4 silmukkaa (2 molemmissa kyljissä). Helmaresoria varten en lisännyt tai vähentänyt silmukoita, vaan neuloin samalla silmukkamäärällä ohuemmilla puikoilla resorin. Helma sekä sileän neuleen että resorin osalta on hieman pidempi kuin ohjeessa. Lisäksi hyödynsin harmaata lankaa neulomalla resorin viimeisen sentin sillä. Neuloin resorit 6-7 cm korkuisiksi, sillä ne ovat mielestäni mukavan mittaiset.

Hihoista jätin kirjoneuleen kokonaan pois, mutta niihinkin tein 4 viimeistä kerrosta harmaalla langalla. Hihoista neuloin varmaan noin 10 cm ohjeenmukaista pidemmät (hihat saavat mielestäni olla mieluummin liian pitkät kuin liian lyhyet, ja kuvittelen myös, että käteni ovat hieman oletettua pidemmät). Lisäksi kavensin hihoja hieman enemmän kuin ohjeessa. Hihan resorit on tehty 44 silmukalla (ohjeessa 48). Näin sain hihoista itselleni sopivan tuntuiset.

Valmis Drops Lemon Pie -muunnelma

Pusero valmistui noin viikossa, ja siitä tuntui tulevan ihan kiva. Lankaa puseroon meni noin 540 grammaa, josta harmaata on 33 g, valkoista noin 85 g ja loput eli reilu 400 grammaa keltaista. Puseron kaikki resorit on neulottu 3 mm puikoilla ja sileä neule 4 mm puikoilla. Lopuksi viimeistelin puseron silittämällä. Kirjoneulepuserossa tuo keltainen väri ei tunnu ollenkaan niin hallitsevalta kuin mitä arvelin yksivärisessä puserossa sen olevan. Pusero on mielestäni mukavan pirteä ja keväinen, ja arvelen, että sitä tulee vielä tänä keväänä käytettyä (muulloinkin kuin kotona heti puseron valmistuttua ja metsäretkellä seuraavana päivänä), vaikka periaatteessa keskipaksu merinovillalanka tuntuu hieman turhan lämpimältä aurinkoisiin kevätpäiviin. Merinovillalanka on mukavaa neuloa ja se on myös mukava päällä. Mietinkin tässä jo, että minkälaisen puseron tai neuletakin siitä seuraavaksi neuloisin, mutta ehkä taidan kuitenkin jatkaa oman lankavarastoni pienentämistä, ja neuloa vielä näitäkin lankoja aiemmin ostetuista vihreistä Drops Kid Silk -langoista Drops Meredith -kietaisuneuletakin, tai sitten neulon Drops Silver Dream Cardigan -neuletakin Drops Punasta, tai sitten jotain ihan muuta esimerkiksi Novita Rosesta…

Valmis Drops Lemon Pie -muunnelma. Näyttää ihan kivalta!

Valmis Drops Lemon Pie -muunnelma. Näyttää ihan kivalta!

 

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

... ja tuntuu myös!

… ja tuntuu myös!

Drops Delphos -neulepusero Cotton Merinosta

Drops Delphos -neulepusero Cotton Merinosta

Drops Delphos -pusero valmistui juuri sopivasti ennen lomareissua.

 

Drops Delphos -neulepusero Cotton Merinosta

Pitsi- ja kirjoneuleinen Drops Delphos -pusero (ohje täällä!) on ollut to do -listallani jo pitkään. Toivoin ja sain siihen langat (Drops Cotton Merino) syntymäpäivälahjaksi vuosi sitten, ja viime kesänä ehdin aloittaa neuleprojektin tilausneuleiden välissä. En tosin hirveän pitkälle ehdistynyt, mutta ehdin kuitenkin aloittaa alimman kirjoneulekuvion ennen kuin oma projekti piti jättää sivuun tilaustöiden ja myöhemmin  joululahjaneuleiden takia. Jossain vaiheessa joulun jälkeen oli yhtäkkiä sellainen tilanne, ettei ollut yhtään isompaa tilaustyötä tehtävänä (tai siis tilauksessa on parikin puseroa, mutta niitä ei ole voitu vielä aloittaa erinäisistä syistä), joten päätin jatkaa jotain omaa neulettani. Tämän puseron lisäksi keskeneräisenä oli ainakin Drops Santorini Blue -pusero, oma sovellus puuvillaneuletakista (lankana Drops Paris) ja vielä suunnitteluasteella (langat jo odottamassa) ainakin pusero Merino Extra Finesta ja neuletakit Drops Punasta ja Drops Kid-Silkistä.

Jatkoin siis Delphos-puseron neulomista, vaikka olin jo luullut saaneeni vähäksi aikaa tarpeekseni kirjoneuleesta. Pusero edistyi pikkuhiljaa, aina sopivissa väleissä neuloin kerroksen tai kaksi. Yhtäkkiä huomasin olevani puserossa jo melko pitkällä, ja aloin miettiä, että tuleekohan siitä edes sopiva. Jännityksellä kokeilin puserontekelettä, en ollut vielä ihan kainaloissa menossa, mutta muistaakseni vartalo-osan kirjoneulekuviot olivat jo valmiina. Olin tehyt puseroa m-koon mitoilla, 3,5 mm puikoilla, ja huomasin, että siitä tulikin kapeampi kuin ohjeenmukainen (kannattaisi varmaan oikeasti välillä tarkistella neuletiheyttä). Onneksi puserosta vaikutti kuitenkin tulevan ihan sopivan oloinen, sellainen rento, mutta ei liian löysä.

Pusero mukaan lomalle

Helmikuun loppupuolella siskoni sai ylipuhuttua minut mukaansa lomareissulle ja varasimme maaliskuun alkuun matkan Teneriffalle. Päätin yrittää neuloa puseron valmiiksi ennen matkaa, sillä arvelin sen olevan aika mukava matkustuspuserona. Jatkoin neulomista, vaikka en ollutkaan ihan varma toteutuuko reissumme, kun uutisia tuli ensin Calima-hiekkamyrskystä (joka sulki kaikki Kanarian lentokentät) ja sitten koronaviruksesta (joka sulki yhden Teneriffalaisen hotellin). Hiekkamyrsky onneksi tosiaan ehti loppua ja koronaviruskaan ei tuntunut siinä vaiheessa levinneen muualle Teneriffalle, joten pääsimme matkalle. Ja sain puseron valmiiksi!

Drops Delphos -pusero valmiina! Ja vielä pari tuntia aikaa lähtöön!

Drops Delphos -pusero valmiina! Ja vielä pari tuntia aikaa lähtöön.

Maanantai-iltana ennen lähtöä vielä viimeistelin puseron silittämällä ja muistaakseni neuloin kaula-aukon reunuksen valmiiksi. Valkoista lankaa puseroon meni aika tarkalleen 400 grammaa ja vaaleanpunaista noin 40 grammaa.

Seuraavaksi jännitti tietenkin taas, että minkähänlainen puserosta oikeasti tuli. Eritysesti jännitin puseron yläosan kokoa, sillä ohjeenmukaiset mitat tuntuivat minusta erilaisilta, kuin mitä olin aiemmin tehnyt omiin neuleisiini. Olin muistaakseni kokeillut puseroa vielä uudestaan ennen hihojen kiinnittämistä, ja silloin jo huomasin, että yläosa tuntui hieman jännältä. Silittäminen onneksi hieman vaikutti yläosaan, ja puserosta tuli kuin tulikin ihan mukavan tuntuinen. Vaikka tosiaan siinä maanantaina vielä mietin mitä puen matkalle päälle, jos puserosta ei tulekaan hyvää. Meillä oli nimittäin aika pitkä lähes yhtäjaksoinen matkustaminen luvassa, joten vaatteiden piti olla todella mukavat päällä. Matkustimme ensin linja-autolla yöllä lentokentälle, jossa oli kolme tuntia aikaa ennen lennon lähtöä, ja sitten vielä se arvioitu 6,5 tuntia matkustamista lentokoneessa.

Jännitystä matkoihin

Ihan ilman kommelluksia nämäkään matkat eivät tosin menneet, sillä mennessä jouduimme odottamaan linja-autoa yli puoli tuntia ja sitten piti vielä vaihtaa bussia kaksi kertaa matkalla, ensin Viitasaarella ja sitten Jyväskylässä. Onneksi Jyväskylässä olisi ollut aikataulun mukaan niin pitkä pysähdys, että pääsimme kai suunnilleen aikataulussa jatkamaan matkaa lentokentälle. Takaisin tullessa jouduimme tekemään välilaskun Ranskan Bordeauxiin sairaustapauksen vuoksi ja lentomme tuli Helsinkiin noin kaksi tuntia aikataulusta möhässä. Omaan aikatauluuni tämä tosin sopi hyvin, sillä muuten minulla olisi ollut aika pitkä odotusaika ennen bussin lähtöä. Nyt en siis joutunut tappamaan aikaa kentällä tylsistyneenä bussia odotellen, vaan kerkesin juuri sopivasti syödä iltapalan ja pestä hampaat jne rauhassa ennen bussin tuloa.

Huomasin näiden matkojen aikana puseron todella mukavaksi päällä, Cotton Merino -lanka taitaa olla aika täydellinen materiaali tällaiseen neuleeseen. Se on todella pehmeä ja muutenkin miellyttävän tuntuinen iholla. Langasta on myös mukava neuloa. Pusero oli todella hyvä matkustusvaatteena ja tulipa sitä käytettyä lomallakin ainakin yhtenä iltana – se ei ollut liian kuuma, mutta lämmitti kuitenkin auringon laskettua ja illan hieman viilentyessä (eli varmaan noin 20 asteeseen). Puseron kaula-aukko on aika iso, ja mietin ensin puseron yläosan tekemistä uudelleen tai ainakin kaula-aukon reunuksen pienentämistä esimerkiksi tekemällä siihen toisenkin pitsikerroksen. Toisaalta pusero on kuitenkin ihan mukava joten en ainakaan vielä ole tehnyt sille mitään muutoksia. Voi olla että jossain vaiheessa teen kaula-aukon päättelykerroksen uudestaan hieman tiukempana, ja katson kuinka paljon se vaikuttaa kaula-aukon kokoon.

Pusero on todella mukava päällä, tulee varmasti käytettyä muulloinkin kuin lomalla.

Pusero on todella mukava päällä, tulee varmasti käytettyä muulloinkin kuin lomalla.

Drops Early Morning -huopatossut Drops Eskimosta

Drops Early Morning -huopatossut Drops Eskimosta

Drops Early Morning- huopatossut yksivärisenä.

 

Drops Early Morning -huopatossut Drops Eskimosta

Noin kaksi vuotta kovassa käytössä olleet ”työkenkäni”, eli kaksinkertaisesta Drops Big Delight -langasta neulotut Drops Eiger -huopatossut kuluivat puhki pohjasauman kohdalta päkiän alta. Parsin ne kyllä, ja sain niistä ihan käyttökelpoisetkin, mutta halusin uudet ”työkengät” varalta. Ja halusin tehdä jotain itselleni punaisesta Drops Eskimo -langasta, joka oli jo pitkään houkutellut minua tuolla lankahyllyssä. Inventaariota tehdessä en voinut enää vastustaa kiusausta, vaan varasin itselleni kolme kerää lankaa – arvelin sen riittävän tossuihin.

En kuitenkaan halunnut tehdä samanlaisia tossuja, kun mitä olen aiemmin tehnyt, vaikka tuo Eiger-malli onkin jalassa oikein mieluisa malli, tossut pysyvät hyvin paikallaan ja ovat miellyttävän tuntuiset jalassa. Eiger -mallin tossuja olen neulonut jo kolmet, yhdet itselleni ja kahdet tilaustossut. Myös Drops Winter Sprite -malli näyttää kivalta, mutta niitäkin tein jo kahdet syksyllä. Etsin siis jotain ihan muuta mallia tällä kertaa, ja nimenomaan sellaista, missä ei ole sauma pohjassa. Erilaisia vaihtoehtoja katseltuani päätin neuloa Drops Early Morning -mallin tossut ilman raitoja. Ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=7447&sid=1685&cid=11.

Omia huomioita tossuista ja ohjeesta

Tossut oli helppo neuloa ja ohje oli mielestäni helppo ymmärtää. Tossut neulotaan poikittain siten, että sauma tulee jalkapöydän päälle tulevaan ”läppään” ja kantapään taakse pystyyn. Omissa tossuissani oli hankala saada päälle tuleva sauma siistiksi, mutta onneksi huovutus antaa jonkin verran anteeksi epätasaisuuksia. Ompeluvaiheessa arvelinkin, että olisin ehkä saanut tossuista siistimmät, jos olisin muokannut ohjetta sauman siirtämisen verran. Esimerkiksi niin, että sauma olisikin tullut läpän reunaan eikä keskelle. Huovutin tossut koneessa yhden normaalin pesun ajan. Olisi ehkä kannattanut pestä tossut kaksi kertaa, sillä ainakin nyt jonkun aikaa tossuja käytettyäni ne ovat hieman liian isot. Mutta vielähän sen toisenkin pesun ehtii tekemään. Tossut ovat kuitenkin mukavat jalassa ja hauskan kenkämäisen näköiset. Jännä nähdä kestääkö saumaton pohja paremmin kulutusta kuin Eiger-tossujen saumallinen.

Neuloin tossut 6,5 mm puikoilla. Lankaa 35/37 kokoisiin tossuihin meni vain 100 gramaa. (Ohjeessa yksivärisiin tossuihin neuvottiin varaamaan 150 grammaa lankaa.)

Drops Early Morning -tossut ennen huovuttamista.

Drops Early Morning -tossut ennen huovuttamista.

... ja huovuttamisen jälkeen. (Kuva otettu hieman hämärässä, joten värit eivät näy ihan oikein.)

… ja huovuttamisen jälkeen. (Kuva otettu hieman hämärässä, joten värit eivät näy ihan oikein.)

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan -sormikkaat on neulottu Drops Fabelista, rusettisormikkaissa lankoina oli Drops Merino Extra Fine ja Drops Baby Merino (kaksinkertaisena).

 

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Ennen tätä talvea en ollut neulonut ikinä sormikkaita. Nyt olen neulonut jo kolmet, ja luultavasti eivät jää ainoiksi. Ihka ensimmäiset sormikkaani neuloin lahjaksi veljen vaimolle kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta. Halusin sormikkaista yhteensopivat hänen Rusettipantansa kanssa, joten en tehnyt niitä minkään ohjeen mukaan. Sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Parisien -sormikkaista. Toisetkin sormikkaat tein lahjaksi (toisen veljen vaimolle) ja nekin olivat rusetilla varustetut omat sovellukset. Tällä kertaa lankana oli Drops Merino Extra Fine, sillä tämän veljen vaimolle olin aiemmin tehnyt sileäneuleisen rusettipannan samasta langasta. Näiden sormikkaiden sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Rose Mint Gloves -sormikkaista. Kolmannet sormikkaat tein tilauksesta, ja tällä kertaa vuorossa olivat miehen sormikkaat Drops Fabel -langasta. Garnstudion sivuilta onneksi löytyi sopiva ohje (Drops Killan, ohje täällä), sillä näistä ei voinut tehdä omaan käteen sopivia.

 

Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Molemmat rusettisormikkaat on siis neulottu Rusettipannan kanssa yhteensopiviksi. Aiemmin olin neulonut pannalle kaveriksi vain rusettilapasia, joten oli kiva päästä kehittelemään uusi malli. Ja tietenkin myös opettelemaan sormikkaiden neulomista. Vaaleanpunaisiin / puuterin värisiin sormikkaisiin meni lankaa yhteensä noin 75 grammaa (kaksinkertainen Baby Merino) ja harmaisiin noin 70 grammaa (yksinkertainen Merino Extra Fine).

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat

(Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.)                           

Molemmat sormikkaat on neulottu pääasiassa sileänä neuleena, rusetit ovat helmineuletta ja resorit joustinneuletta. Resorit ovat noin 5 cm korkuisia. Vaaleanpunaisissa sormikkaissa resori on 1 o, 1 n- joustinneuletta ja harmaissa 2 o, 2 n -joustinneuletta. Omaa silmää taitaa enemmän miellyttää tuo 1 o, 1 n -joustinneule. Vaaleanpunaiset sormikkaat on neulottu 5 mm (resorissa 4 mm) ja harmaat 4 mm (resoreissa 3 mm) puikoilla. Sormikkaat oli ihan mukava neuloa ja ne valmistuivatkin ihan nopeasti, mutta pääteltäviä lankoja on kamalan paljon enemmän kuin lapasissa! Tämä ei toki tullut yllätyksenä, mutta kyllä se silti tuntui työläältä. Toisaalta, päättelyn yhteydessä oli kätevä tarkastaa, että sormien väleihin ei jäänyt aukkoja, vaikka yritin kyllä kiinnittää siihen huomiota jo silmukoita poimiessani.

Drops Killan -sormikkaat

Drops Killan -sormikkaat Drops Fabelista.

Drops Killan -sormikkaat Fabelista.

Drops Killan – sormikkaat on neulottu noin L-koon mukaan. Resori on asiakkaan toiveesta hieman lyhyempi kuin ohjeessa (noin 4 cm). Yhden kerän riittävyydestä ei ollut ihan varmuutta (ohjeessa neuvottiin varaamaan molempiin kokoihin 100 grammaa lankaa), joten asiakas toivoi resorin mustana ja muun osan oranssina. Lyhennetyn resorin tai jonkin muun syyn vuoksi näihin sormikkaisiin olisi 50 grammaa lankaa voinut juuri ja juuri riittää. Resorit on neulottu 2,5 mm puikoilla, ja niihin meni lankaa noin 10 grammaa. Kämmenosa ja sormet on neulottu 3 mm puikoilla ja oranssia lankaa jäi jäljelle noin 10 grammaa.

Tein sormikkaat vuorotellen siten, että neuloin ensin molempien resorit valmiiksi, sitten molemmat peukalokiilan loppuun saakka, ja seuraavana vuorossa oli kämmenosan loppu. Toisen kämmenosan valmistuttua sovitimme neuletta, se vaikutti sopivalta, joten tein toisenkin kämmenosan loppuun saman kokoisena. Lopuksi neuloin sormet vuorotellen molempiin hanskoihin. Tämä siksi, että muistaa helpommin montako kerrosta neulotaan missäkin vaiheessa. Ennen sormenpäiden lankojen päättelyä tarkistimme vielä koon, että nähdään

tarvitseeko joitain sormia lyhentää tai pidentää. Pikkusormet olivat noin 1 cm liian pitkät, joten niitä sai vähän purkaa. Muut sormet olivat heti kerralla oikean kokoiset. Sellaisen muutoksen muuten tein keskisormeen, että poimin keskisormen ja nimettömän välistä kolme silmukkaa ohjeenmukaisen 2 silmukan sijasta, sillä tuntui hassulta, että keskisormeen tulee vähemmän silmukoita kuin etusormeen. Kovin isoa eroahan tuo ei tee, mutta en tiedä olisiko silmukkamäärä ollut riittävä ohjeenmukaisena, näin se ainakin oli.