Islantilaisneule tilaustyönä Drops Karisma -langasta

Islantilaisneule tilaustyönä Drops Karisma -langasta

Islantilaisneule mittatilaustyönä. Lankana Drops Karisma.

 

Islantilaisneule tilaustyönä Drops Karisma -langasta

Tämä islantilaisneule on neulottu mittatilaustyönä asiakkaan toiveiden mukaan. Puseron malli on muokattu Kalastajan vaimon islantilaisneuleesta, asiakkaan toiveesta puseron helmaan ja hihansuihin neulottiin 8 cm joustinneuleresorit ja kaulus ei ole kovin korkea. Sivuhalkiot jätettiin pois. Asiakas halusi puserosta konepesun kestävän, joten langaksi valikoitui Drops Karisma. Kalastajan vaimon puserossa lankana oli Viking of Norwayn Maya Alpaca, ja blogitekstissä mainittiin Drops Brushed Alpaca Silkin olevan samantapainen lanka. Oma arvioni on kuitenkin, että Dropsin langoista Air tai Melody voisivat olla lähimmäksi samanlaisia, sillä Brushed Alpaca Silk on ohuempaa – en tosin ole ”livenä” tutustunut tuohon Maya Alpacaan. Karisma on huomattavasti ohuempaa kuin 7 mm puikoilla neulottava Maya Alpaca, mutta sehän ei ole ongelma, jos silmukkamääriä pystyy soveltamaan.

Kalastajan vaimon ohjeessa ei ollut valmiin neuleen mittoja ollenkaan, joten laskin arvion langan vyötteessä olevan silmukkamäärän ja ohjeen silmukkamäärän perusteella ja sovelsin sen Karismalle. Aloin neuloa puseroa näillä tiedoilla hieman paksummilla puikoilla kuin mitä yleensä Karismalla käyttäsin, jotta puserosta saadaan laskeutuva. Huomasin kuitenkin hyvin pian, että puserosta tulee todennäköisesti aivan liian suuri, vaikka asiakas halusikin vähän ylisuuren puseron. Pyysin siis asiakkaan sovittamaan puseron tekelettä, ja totesimme, että ainakin 10 senttiä saisi ympärysmittaa pienentää. Samalla tarkastelimme muitakin mittoja. Tämän jälkeen pääsin aloittamaan puseron tekemisen alusta.

Tällä kertaa ympärysmitasta tuli asiakkaan toiveiden mukainen ja kun pituutta oli tarkasteltu vielä yhden ylimääräisen kerran, sai senkin sopivaksi. Vartalo-osa on neulottu kokonaan samalla silmukkamäärällä (184 s) ja sen ympärysmitta on noin 100 cm. Hihansuut ovat asiakkaan toiveesta aika tiukat, ne on neulottu suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin. Lisäykset on tehty kerroksen alussa ja lopussa (kainalossa silmukoita 60). Hauska yhteensattuma on se, että kun kaikki kappaleet yhdisti yhdelle pyöröpuikolle, silmukkamäärä oli suoraan sopiva kirjoneulekuviolle (184+60+60 =304 silmukkaa -> 38 mallikertaa)!

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla!

Islantilaisneule välisovituksessa. Tämän jälkeen kaula-aukkoa fiksattiin vielä pari kertaa.

Islantilaisneule välisovituksessa. Tämän jälkeen kaula-aukkoa fiksattiin vielä pari kertaa.

Valmis islantilaisneule lähti asiakkaalle juuri ennen itsenäisyyspäivää.

Valmis islantilaisneule lähti asiakkaalle juuri ennen itsenäisyyspäivää.

Kaula-aukko aiheutti vähän päänvaivaa

Vähän etukäteen jännitin, että miten kirjoneulekuvio sopii vaihdetulle langalle korkeutensa puolesta, mutta karrokkeesta tulikin juuri sopivan korkuinen. Kaula-aukon kanssa sitten tulikin säätöä hieman enemmän, sillä ohuemmalla langalla silmukkamäärä oli tietenkin paljon suurempi kaarrokkeen jälkeen kuin mitä ohjeenmukaisella langalla olisi tullut, joten kaula-aukon resoria ei ihan suoraan voinut alkaa tekemään. Asiakas toivoi, että valkoista neuletta olisi ollut hieman korkeammin ennen resoria, mutta kun kokeilimme pariinkin eri kertaan sellaista, tuntui puseron kaarrokekuvio asettuvan väärään kohtaan. Lopuksi päädyimme radikaaliin ratkaisuun ja kavensin nopeasti heti kaarrokkeen jälkeen ja neuloin resorin siis melkein heti kaarrokkeen jatkoksi. Näin kaula-aukon sai toimimaan parhaiten. Tässä viimeisessä vaihtoehdossa ei myöskään tehty niskaosan korotusta, mikä oli ainakin yhdessä välivaiheessa kokeilussa.

Pusero on neulottu pääasiassa 4,5 mm puikoilla, mutta resoreissa käytin 3,5 ja 4 mm puikkoja. Päävärinä on vaalea helmenharmaa (72) ja kaula-aukossa luonnonvalkoinen (01). Kaarrokkeessa on lisäksi beigekirjavaa (54) ja tummaa sinivihreää (37) Karismaa. Harmaata lankaa meni 450 g, valkoista 50 g, beigekirjavaa noin 45 g ja sinistä noin 25-30 grammaa. Alkuperäisen suunnitelman mukaan hihan sisäpituus oli 48 cm, ranteen ympärys noin 18 cm ja hihan yläreunan ympärys noin 32 cm. Puseron pituus kainalosta helmaan oli alun perin suunniteltu noin 45 cm pituiseksi, mutta jollain sovituskerralla sekä hihan sisämittaa että helman pituutta kasvatettiin hieman. Valmiin puseron helma taisi olla noin 50 cm pitkä kainalosta alaspäin. Kaula-aukon resori on noin 4 cm korkea. Viimeistelin puseron silittämällä (mahdollisimman matala lämpö ja paljon höyryä).

HUOM!

Kirjasta Islantilaisia neuleita (toim. Védís Jónsdóttir) löytyy hyvä ohje lähes samanlaiseen neulepuseroon (Riddari). Tarjosin vaihtoehdoksi kirjan neuletta, mutta asiakas halusi mieluummin tuon Kalastajanvaimon blogista löytyneen puseron kaltaisen neuleen. Tätä esittelyssä olevaa neuletta ei ole siis neulottu kirjan ohjeen mukaan.

Drops Highland -säärystimet Karismasta ja Baby Merinosta

Drops Highland -säärystimet Karismasta ja Baby Merinosta

Drops Highland Dew Leg Warmers -säärystimien mallista muokattu asiakkaan toiveiden mukaan kahdet säärystimet. Toisissa lankana Drops Baby Merino ja toisissa Drops Karisma ja kaksinkertainen Drops Fabel (nilkkain).

 

Drops Highland -säärystimet Karismasta ja Baby Merinosta

Eräs asiakas halusi itselleen mittojen mukaan neulotut säärystimet joihin tulee jalkapohjan alle lenkki. Konepesun kestävä Drops Karisma -lanka oli asiakkaalle mieluinen lanka, ja erityisesti sen värit vaaleanpunainen (66), hopearoosa (71) ja helmenharmaa (72). Etsimme Drops neulemalleista mahdollisia valmiita säärystinohjeita, joista saisi ideoita säärystimien malliin. Drops Highland Dew Leg Warmers (116-35) miellytti asiakasta, mutta hän ei halunnut ihan ohjeenmukaisen mittaisia säärystimiä. Otimme siis mitat asiakkaan jalasta, ja päätimme muokata Highland-mallista säärystimet. Jalkapohjan alle tuleva lenkki päätettiin tehdä Drops Fabel -langasta, jotta se kestää kulutusta paremmin. Saman tien asiakas tilasi myös toiset, sisäkäyttöön tarkoitetut säärystimet. Nämä säärystimet päätettiin neuloa samalla Highland-kuviolla Drops Baby Merino langasta ilman ”nilkkainosaa”. Molemmat säärystimet ovat n. 28 cm korkeita (ilman nilkkainta) ja ympärysmitta ylhäältä on n. 40 cm ja nilkasta n. 26 cm.

Highland-mallista löytyy muuten myös muutamia muita neuleita piposta ja tossuista villatakkiin asti. Ohjeenmukainen lanka on Drops Alaska. Muita Highland-malliston ohjeita löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/search.php?action=search&w=highland&c=0&k=0&y=0&lang=fi.

Karismaiset Highland -säärystimet

 

Ensin päätin alkaa neuloa säärystimiä Karisma-langasta, sillä sen paksuinen lanka on tutumpi itselle sukissa ja sen silmukkamäärä tarvitsee vähemmän muutosta ohjeenmukaiseen. Hieman laskeskeltuani päätin neuloa resorin 68 silmukalla 3 mm puikoilla. Resorin jälkeen lisäsin silmukkamäärän 72 silmukkaan, jotta saadaan kuusi kokonaista 12 silmukan mallikertaa kirjoneuleosaan (ja vaihdoin puikot 4 mm puikkoihin). Asiakas oli valinnut pääväriksi harmaan ja ensimmäiseksi kuvioväriksi hopearoosan. Lumihiutale- / tähtikuvio (ohjeesta poiketen koko kuvio) ja ylä- ja alareunan korostusraidat päätettiin tehdä vaaleanpunaisella värillä.

Päästyäni kuviossa riittävän pitkälle, totesin, että värit ovat niin lähellä toisiaan, ettei kuvio kunnolla erotu. Tästä syystä päätin aloittaa Baby Merino -langasta neulottavat säärystimet heti, että näkee erottuuko värit riittävästi niissäkään. Baby Merinolla sävyt erosivat toisistaan riittävästi, joten riitti, että mietimme Karisman värit uudestaan. Jätimme harmaan kokonaan pois ja vaihdoimme pääväriksi hopearoosan. Alkuperäisen suunnitelman mukaiset hopearoosan värit vaihdoimme ohjeenmukaiseen valkoiseen. Näin saimme kuvion erottumaan paremmin. Heti kuvion jälkeen aloin kaventamaan säärystintä, jotta siitä tulee istuvampi. Nillkan joustinneuleosuus on neulottu muistaakseni 44 silmukalla (3 mm puikoilla). Myös nilkkaan tehtiin korostusraita, vaikka ohjeessa vain säärystimen yläreunassa oli vaaleanpunainen raita.

Nilkkainosa olikin sitten mielenkiintoinen projekti. Päätin neuloa sen kaksinkertaisella Fabelilla, jotta se on kestävämpi ja suunnilleen samanpaksuinen kuin Karismasta neulottu muu säärystin. Nilkkaimeen ei ollut olemassa mitään ohjetta, vaan se muotoiltiin asiakkaan mittojen (jotka onneksi täsmäsivät hyvin oman jalkani mittoihin) ja asiakkaan vanhojen säärystimien kuvan perusteella. Ihan kuvanmukainen siitä ei tullut, vaan tein siitä enemmän lenkkimäisen. Jalkapohjan alle tulevassa osassa on muistaakseni 10 kerrosta 1o, 1 n -joustinneuletta.

Säärystimet olivat sopivat ja asiakas tuntui olevan oikein tyytyväinen niihin. Fabelia säärystimiin meni yhteensä n. 20 grammaa, hopearoosaa Karismaa n. 70 grammaa, valkoista n. 20 grammaa ja vaaleanpunaista n. 15 grammaa. Ohjeenmukaista lyhyemmän säärystimen vuoksi molemmat resorit ovat n. 6 cm korkeita.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Alkuperäisen värivalinnan värit olivat liian lähellä toisiaan, joten kirjoneulekuvio ei erottunut riittävästi. Alla verrokkina Baby Merinosta neulottu säärystin.

Alkuperäisen värivalinnan värit olivat liian lähellä toisiaan, joten kirjoneulekuvio ei erottunut riittävästi. Alla verrokkina Baby Merinosta neulottu säärystin.

Valmiit säärystimet.

Valmiit säärystimet.

Nilkkaimen testailua. Näyttäisi toimivalta.

Nilkkaimen testailua. Näyttäisi toimivalta.

Nilkkain edestä päin.

Nilkkain edestä päin.

Toinen säärystin sivulta ja toinen takaa.

Toinen säärystin sivulta ja toinen takaa.

Highland-säärystimet Baby Merinosta

 

Paikoitellen pitkätkin lankajuoksut asettuvat nurjalla puolella yllättävän siististi.

Paikoitellen pitkätkin lankajuoksut asettuvat nurjalla puolella yllättävän siististi.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Baby Merino -langasta neulottavat säärystimet saatiin heti kerralla valmiiksi ja oikean kokoisiksi. Baby Merino -säärystimet neulottiin pääasiassa vaaleanharmaasta (väri 22). Kuviovärit ovat vanharoosa (27) ja vaalea vanharoosa (26). Säärystimet on neulottu resoreita lukuunottamatta 3 mm puikoilla, resoreissa käytin 2,5 mm puikkoja. Sekä resorit että kirjoneulekuvio on neulottu 96 silmukalla. Tähän silmukkamäärään päädyin muutaman erilaisen laskutuoimituksen perusteella, ja se osui heti kerralla sopivaksi.

Baby Merinosta neulotuissa säärystimissä yläresori on noin 8 cm korkea ja alaresori noin 6 cm. Tässäkin tehtiin korostusraita myös säärystimen alareunaan. Alaresorissa on 60 silmukkaa. Kavennukset on tehty ohjeesta poiketen joka puikolla kirjoneulekuvion ja alaresorin välissä. Ohjeessa kaikki kavennukset tehtiin keskellä takana, ja tätä mallia käytin Karisma-säärystimissä. Vaaleanharmaata Baby Merinoa meni säärystimiin yhteensä n. 55 g, vaaleampaa vaaleanpunaista 16 g ja tummempaa vaaleanpunaista 11 grammaa.

Mitta näyttäisi suunnilleen oikealta. Tämän säärystimen mittojen perusteella neulottiin kolme muuta.

Mitta näyttäisi suunnilleen oikealta. Tämän säärystimen mittojen perusteella neulottiin kolme muuta.

Drops Highland -säärystimet Baby Merino -langasta.

Drops Highland -säärystimet Baby Merino -langasta.

Kaksi muunnosta Drops Highland -säärystimistä. Molemmissa varsinainen säärystinosa on suunnilleen 28 cm korkea.

Kaksi muunnosta Drops Highland -säärystimistä. Molemmissa varsinainen säärystinosa on suunnilleen 28 cm korkea.

Klompelompe-villahaalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe-villahaalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe-villahaalari on neulottu kahden neuleohjeen avulla (Klompelompe-villatakki ja Talvikäpy-villahaalari – molemmat ohjeet löytyvät suomenkielisistä Klompelompe-kirjoista).

 

Klompelompe-villahaalari Drops Baby Merinosta

Veljen vaimo ihastui Klompelompen Facebook-sivuilla olevaan villahaalarin kuvaan, ja pyysi neulomaan sellaisen tulevalle vauvalleen. Ilman muuta lupasin, sillä muistelin, että haalariin löytyy ohje Klompelompe – neuleita koko perheelle -kirjasta. Langaksi valikoitui Drops Baby Merino, ja väreiksi vaaleanpunainen / -sininen, luonnonvalkoinen ja keskiruskea, eli yksi kuvioväri jätettiin pois kokonaan. Hieman asiaan perehdyttyäni huomasin, että kirjassahan onkin vain eri kokoisia villatakin ohjeita tuolle Klompelompe-mallille eikä haalaria ensinkään. Toisille malleille kuitenkin löytyy haalarin ohjeita ja uusimmassa suomenkielisessä Klompelompe-kirjassa (Neuleita kaikkiin vuodenaikoihin) on kirjoneulehaalarin (Talvikäpy-haalari) ohjeessa saman kokoinen kuviomalli kuin tuossa Klompelompe-villatakissa, joten ohjeet pystyi hyvin yhdistämään.

Vauvan odotettiin syntyvän vasta maaliskuussa, mutta hän päättikin ilahduttaa tätiä ja syntyä tädin syntymäpäivänä jo helmikuun alkupuolella, eli noin kuukautta ennen laskettua aikaa. Ja tyttö tuli, joten haalarista tehtiin tytön värinen. Päävärinä on hempeän vaaleanpunainen (Drops väri 44, puuteri) ja kuvioväreinä luonnonvalkoinen (02) ja beige (17). Muokkasin virallisen ohjeen mallikuvion sopivaksi kolmelle värille ja lisäsin neuletakin ohjeesta poiketen hihan- ja lahkeensuihin kirjoneulekuviot, kuten tuossa inspiraatiokuvassakin on. Muuten villahaalari on neulottu ohjeiden mukaan siten, että kuvio tulee Klompelompe-villatakista ja mitat ja muut ohjeet Talvikäpy-haalarista.

Pieni, noin 45 cm mittainen haalari (koko 1-3 kk) oli melko nopea neuloa ja kirjoneulekuviossa on pääasiassa vain melko lyhyitä pätkiä yhdellä langalla, joten se on helpompi saada siistiksi kuin jotkin muut kirjoneulemallit. Tällä kertaa ei edes pelottanut haalarin auki leikkaaminen napituslistan kohdalta, kuten ensimmäistä Klompelompen ohjeella neulomaani haalaria tehdessä (Kvalavåg-haalarista löytyy juttu täältä). Lankaa tähän Klompelompe-villahaalariin meni yhteensä noin 140 grammaa, josta pääväriä n. 120 grammaa ja kumpaakin kuvioväriä noin 10 grammaa (muistaakseni ruskeaa 8 g ja valkoista 10 g). Neuloin haalarin pääasiassa 3 mm puikoilla, hihan- ja lahkeensuiden resoreissa käytin 2,5 mm puikkoja. Napeiksi valittiin vaaleanpunaiset 20 mm Drops helmiäisnapit, ja niitä haalariin meni kuusi. Viimeistelin haalarin Klompelompe-kirjoissa suositellulla tavalla, eli levitin sen kosteiden pyyhkeiden väliin oikenemaan. En osaa oikein sanoa oliko siitä jotain hyötyä vai ei. Pitää ehkä kokeilla joskus uudestaan.

Nyt vain sitten odotetaan, että pikkuneiti kasvaa haalariin sopivaksi!

Kirjoneulekuvion värivaihtoehdot kolmella värillä.

Kirjoneulekuvion värivaihtoehdot kolmella värillä.

Haalari tulossa kahden ohjeen avustuksella.

Haalari tulossa kahden ohjeen avustuksella.

Viimeistelin haalarin levittämällä sen kosteiden pyyhkeiden väliin yöksi.

Viimeistelin haalarin levittämällä sen kosteiden pyyhkeiden väliin yöksi.

Valmis villahaalari!

Valmis villahaalari!

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta

Drops Suspended Ice Crystal (97-22) villatakki Drops Karismasta.

 

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta, tilausneule

Tämä naisen XL-kokoinen villatakki on neulottu tilaustyönä, ja asiakkaan toiveesta alkuperäisen ohjeen neljän värin asemesta siihen laitettiin vain kolmea eri väriä. Lisäksi villatakista neulottiin noin 8-10 cm (yhden napin verran) pidempi kuin ohjeenmukainen olisi ollut. Pääväriä, eli luonnonvalkoista Drops Karismaa tähän neuletakkiin meni noin 520 grammaa (ohjeen mukaan 450 g). Helmenharmaalla langalla neulottiin (ja virkattiin) ohjeen ruskealla ja harmaalla tehtävät kohdat, harmaata lankaa meni yhteensä noin 115 grammaa (ohjeessa ruskeaa ja harmaata lankaa neuvotaan varaamaan 100 g / väri). Tehostevärinä käytettiin sinapinkeltaisen sijaan viininpunaista lankaa, ja sitä meni noin 15 grammaa. Alkueperäinen ohje lankaväreineen löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=2564&sid=1685&cid=11.

Villatakki on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla. Helman ja kaula-aukon resoreissa käytin 3 mm puikkoja ja hihansuiden virkatuissa osioissa 4 mm koukkua. Pusero neulotaan mahdollisimman vähillä saumoilla alhaalta ylöspäin. Etu- ja takakappaleet neulotaan yhdessä, samoin napituslista tulee samalla kerralla (molemmissa reunoissa 5 silmukkaa ainaoikein neuletta), kannattaa muistaa tehdä myös napinlävet samalla. Hihat neulotaan suljettuna neuleena ja niiden alkuun virkataan lopuksi kalvosinosa. Tai voisi kai sen tehdä aluksikin, mutta noudatin ohjetta ja tein tuossa järjestyksessä.

Asiakas valitsi neuletakkiin 20 mm Drops Tamminapin, nappeja tähän neuleeseen meni 8 kpl, ohjeenmukaisessa koossa olisi tosiaan ollut vain 7 nappia, mutta asiakas halusi hieman lisää pituutta villatakille, jotta se lämmittää kunnolla. Pidennys tehtiin pitsineuleosuuden lopussa,  koska villatakkia sovitettaessa todettiin, että ohjeenmukainen villatakki on aika lyhyt.

Välillä piti vaihtaa kaapeli lyhyempään.
Välillä piti vaihtaa kaapeli lyhyempään. Nämä Dropsin pyöröpuikot ovat kyllä käteviä!
Virkatut kalvosimet neulotussa villatakissa ovat hauska yksityiskohta. Virkkuukoukku Drops Pro Circus -mallistoa.
Virkatut kalvosimet neulotussa villatakissa ovat hauska yksityiskohta. Virkkuukoukku Drops Pro Circus -mallistoa.
Valmis Drops Suspended Ice Crystal -villatakki! Logo helmassa.

Valmis Drops Suspended Ice Crystal -villatakki! Logo helmassa.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Klompelompe Kvalavåg-haalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe Kvalavåg-haalari Drops Baby Merinosta

Klompelompe Kvalavåg-haalari on neulottu ohjeesta poiketen Drops Baby Merino -langasta.

 

Klompelompe Kvalavåg-haalari Drops Baby Merinosta

Tämä Klompelompe Kvalavåg-villahaalari neulottiin asiakkaan toiveesta Drops Baby Merino langasta (sävyt 13 laivastonsininen ja 02 luonnonvalkoinen). Ohjeenmukainen lanka olisi ollut joku muu merinovillalanka, mutta Dropsin Baby Merino sopi ohjeeseen ilman mitään muutoksia. Napeiksi tilaaja valitsi 20 mm halkaisijaltaan olevat Drops Setrinapit (7 nappia).

Kvalvavåg-haalarin ohje löytyy toisesta suomeksi julkaistusta KlompeLOMPE kirjasta, eli Klompelompe – neuleita koko perheelle. Kvalavåg-sarjasta löytyy haalarin lisäksi ohjeita ainakin villatakkeihin ja muistaakseni villahousuihinkin. Kaunis Kvalavåg-mallisto on saanut inspiraation neulekirjan tekijöiden kotiseudusta.

Neuloin villahaalarin 3 mm puikoilla kahden koon (6-9 kk ja 1 v) välimuodoksi nyt noin puolivuotiaalle pojalle. Toiveena on, että haalaria pystyisi käyttämään mahdollisimman pitkään talvella / keväällä 2019. Lankaa tähän erikoismittaiseen Klompelompe Kvalavåg-haalariin meni sinistä noin 185 grammaa ja valkoista noin 25 grammaa. Tilaaja oli tyytyväinen haalarin kokoon, haalarissa on kuulemma sopivasti kasvunvaraa, mutta kuitenkin se on heti käytettävissä.

Uusi menetelmä testattavana

Haalari neulottiin suljettuna neuleena ylhäältä alaspäin, ja valmis neule leikattiin auki napituslistaa varten. En ollut koskaan aikaisemmin neulonut tällä menetelmällä, vaan olin aina neulonut villatakit ja haalarit edestakaisin. Vähän pohdinkin, että voisiko haalarinkin neuloa edestakaisin, mutta kuviota olisi pitänyt muuttaa jonkin verran, joten halusin kokeilla uutta tekniikkaa. Etenkin kun pienen tutkimustyön tuloksena totesin tuon olevan varsin yleinen tapa erityisesti kirjoneuleissa. Kirjoneulekuvion saa kuulemma siistimmäksi, koska kaikki kerrokset neulotaan oikealta puolelta. Neuleeseen tehtiin kuuden silmukan levyinen leikkausvara, jonka keskimmäisen silmukan molemmin puolin ommeltiin ompelukoneella kaksi lyhytpistoista suoraa ommelta.

Mietin ensin, että uskaltaakohan tuota neuletta noin vain alkaa ompelemaan ompelukoneella, vai pitäisikö varmuuden vuoksi laittaa esim jotain tukikangasta alle, ettei neule takerru ompelukoneeseen. En kuitenkaan löytänyt varastoistani yhtään tukikangasta, joten päätin kokeilla ilman. Säädin ompeleen pituuden lyhimmäksi mahdolliseksi ja ompelin molemmissa päissä hieman edestakaista ommelta, etteivät ompeleet ala purkautua. Ompelu onnistui ilman mitään ongelmia, joten seuraavaksi sain jännittää leikkaamista. Leikkaamisenkaan kanssa ei odotuksista / peloista huolimatta tullut mitään ongelmia, ja ompeleet tuntuivat pitävän hyvin. Leikkuuvaran sai myös nätisti taitettua nurjalle puolelle ja ommeltua kiinni ilman että tarvitsi neuloa huolittelukaitaletta.

Todennäköisesti tulen siis jatkossakin käyttämään tätä menetelmää, mikäli tulee neulottua (kirjoneuleisia) haalareita tai villatakkeja. Ainoa löytämäni huono puoli tuossa menetelmässä oli se, että leikkuuvara piti ommella käsin kiinni nurjalle puolelle. Nimittäin jos ihminen ei pidä saumojen omepelemisesta, ei todennäköisesti pidä myöskään leikkuuvaran ompelemisesta. Kyllähän sen varmaan voisi jättää ompelemattakin, sillä leikkuuvara taittui nurjalle puolelle todella siististi, kun napituslistaa varten poimittiin silmukat. Siistimpi lopputulos kuitenkin tulee, kun leikkuuvara on myös toisesta reunasta kiinni neuleessa.

Haalari neulottiin kokonaan suljettuna neuleena.

Haalari neulottiin kokonaan suljettuna neuleena.

Nappivaihtoehdot. Toiseksi ylin, eli 20 mm setrinappi vei voiton.

Nappivaihtoehdot. Toiseksi ylin, eli 20 mm setrinappi vei voiton.

Tämä vaihe kyllä pelotti jo etukäteen!

Tämä vaihe kyllä pelotti jo etukäteen!

Leikkuuvara oli yllättävän siisti pelkästään nurjalle taitettuna.

Leikkuuvara oli yllättävän siisti pelkästään nurjalle taitettuna.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla!

Haalaria piti välillä sovittaa. Asiakas näyttää tyytyväiseltä. :D

Haalaria piti välillä sovittaa. Asiakas näyttää tyytyväiseltä!

Haalarin ohje löytyy kuvan kirjasta.

Haalarin ohje löytyy kuvan kirjasta.

Valmis Klompelompe Kvalavåg -haalari.

Valmis Klompelompe Kvalavåg -haalari.