Klompelompe Pitsipitkikset Drops Baby Merinosta

Klompelompe Pitsipitkikset Drops Baby Merinosta

Klompelompe pitsipitkikset – ohje kirjassa Klompelompe Kesälapset.

 

Klompelompe pitsipitkikset Drops Baby Merinosta

Sain syntymäpäivälahjaksi uusimman Klompelompe-kirjan (Klompelompe Kesälapset), ja sieltähän löytyi taas paljon mukavia ohjeita, joita olisi kiva päästä neulomaan. Ohjeita on siis tietenkin helmikuusta asti ihailtu, erityisesti niiden ystävien kanssa, joilla on pieniä lapsia. Nuorin kummityttöni sai ensimmäiseksi kunnian päästä koekaniiniksi uuden kirjan neuleille. Hänelle päätettiin tehdä somat pitsipitkikset kirjan ohjeen mukaan, mutta tietenkin oman lankakaupan valikoimista löytyvistä langoista. Dropsin A-ryhmän langat ovat suunnilleen samanpaksuisia, kuin ohjeenmukainen KlompeLOMPE Tynn Merinoull, joten langaksi valikoitui vastaavantyyppinen Drops Baby Merino.

Klompelompe pitsipitkikset neulotaan alhaalta ylöspäin suljettuna neuleena. Lahkeensuiden silmukat luodaan hieman normaalista poikkeavalla tavalla, jotta saadan soma nirkkoreunus. En ollut koskaan aiemmin luonut silmukoita tällä tavalla, mutta onneksi kirjassa on hyvä ohje. Silmukoiden luomistapa on jonkin verran normaalia hitaampi, mutta valmis reunus oli todella sievä. Lahkeissa lisätään silmukoita tasaisin välein lahkeen sisäsivulla, ja samalla neulotaan simppeliä pitsineuletta. Kun lahkeet olivat riittävän pitkät, niiden väliin luotiin sekä eteen että taakse 8 silmukkaa, ja vaihdettiin sileään neuleeseen. Lahkeet neuloin sukkapuikoilla, mutta tässä vaiheessa siirryin pyöröpuikkoon. Sekä edessä että takana tehtiin muutamia kavennuksia, ja ihan housujen yläosassa neulottiin takaosan korotus lyhennetyillä kerroksilla. Lopuksi neulottaan vielä kapea resori, joka taitetaan sisäpuolelle kuminauhakujaksi. Ohje oli mielestäni hyvä ja selkeä, ja pitkikset valmistuivat nopeasti. Näitä voisi hyvinkin tehdä enemmänkin. Ehkä itsellekin.

Neuloin housut 6-12 kk ja 2 v kokojen välimuodoksi, kummitytön mittojen ja pienen kasvunvaran mukaan. Lankaa meni noin 85 grammaa, ohjeenmukaista lankaa neuvottiin varaamaan 100 g 6-12 kk kokoon ja 150 g 2-vuotiaan kokoon. Pääasiassa käytin tähän neuleeseen 3 mm puikkoja, mutta resorin tein 2,5 mm puikoilla. Viimeistelin pitkikset levittämällä ne siliämään kosteiden pyyhkeiden väliin yön ajaksi. Pitsipitkiksiä sovitettiin kerran ennen kuin neuloin vyötäröosan loppuun saakka. Kummityttö tuntui jo sovitettaessa olevan innoissaan uusista housuista, ja myös hänen äitinsä vaikutti tyytyväiseltä. Valmiit housut ilahduttivat tietenkin vielä enemmän, minäkin olin iloinen, kun neule sai niin hyvän vastaanoton. Ilmeisesti toukokuun alussa valmistuneet housut ovat olleet aika kovassa käytössä, ja kummityttö tykkää erityisesti pitsineuleen rei’istä.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Klompelompe Pitsipitkikset kirjan Klompelompe Kesälapset ohjeella.

Klompelompe Pitsipitkikset kirjan Klompelompe Kesälapset ohjeella.

Näissä pitkiksissä logo on vyötärönauhassa takana.

Näissä pitkiksissä logo on vyötärönauhassa takana.

Juuri päiväunilta herännyt kummityttö tuntui ilahtuvan valmiista pitsipitkiksistä.

Juuri päiväunilta herännyt kummityttö tuntui ilahtuvan valmiista pitsipitkiksistä.

Tässä vielä pitkikset oikeasti käytössä.

Tässä vielä pitkikset oikeasti käytössä.

Klompelompe Lillyn syysponcho 100 % merinovillaa

Klompelompe Lillyn syysponcho 100 % merinovillaa

Klompelompe Lillyn syysponcho lahjaksi kummitytölle.

 

Klompelompe Lillyn Syysponcho 100% merinovillaa

Ihka ensimmäisessä suomennetussa Klompelompe-kirjassa (Klompelompe Ihania neuleita lapsille) on ohje tähän suloiseen, hupulliseen ponchoon. Ihastuin siihen heti saadessani kirjan, ja vihdoin sain toteuttaa sen, kun nuorin kummityttöni täytti 1 vuotta. Kysyin etukäteen kummitytön äidiltä tulisiko tällaiselle neuleelle käyttöä, se kun ei suloisuudestaan huolimatta ole välttämättä kaikista käytännöllisin asuste. Kummitytön äiti arveli, että neuleelle olisi käyttöä, ja toivoi langaksi merinovillaa ja väriksi vaaleanpunaista. Olin ensin ajatellut, että ponchon voisi neuloa vaaleanpunaisesta Drops Puna -langasta (väri puuteriroosa, 09), mutta merinovillatoiveen vuoksi neuloinkin ponchon Drops Merino Extra Finen sävystä 40, puuteriroosa.

Huomioita ohjeesta ja neuleesta muutenkin

Ponchon pienin koko oli 0,5-1,5 -vuotiaalle ja seuraava muistaakseni 2-3 -vuotiaalle. Vähän pohdin, että kumman koon valitsen, sillä en halunnut ponchon jäävän heti pieneksi, mutta toisaalta sen ei myöskään tarvitsisi olla hirveän paljon liian suuri. Päätin tehdä tuon 2-3 -vuotiaan koon, vaikka poncho ei varmaan muutenkaan jäisi hirveän pian pieneksi, kun siinä ei ole hihoja, jotka jäisivät liian lyhyeksi. Samasta syystä arvelin, ettei pieni kasvunvarakaan haittaa. Neuloin ponchon hupun ennen helmaa, sillä pitsineulekaitaleen päättämiskerroksella lanka jäi sinne puolelle, enkä halunnut katkaista lankaa, etten joudu lopuksi päättelemään sitä. Ohje oli helppo toteuttaa, vähän vain harmittaa se, ettei Klompelompen ohjeissa ei ole valmiin neuleen mittoja. Tässä ohjeessa ei myöskään ollut mainintaa kuinka pitkä nauhan kannattaisi olla. Koitin vähän mittailla nuken avulla mahdollista pituutta, ja neuloin nauhasta noin 90-100 cm mittaisen. Koko neule on tehty 4 mm puikoilla ja lankaa siihen meni tasan 250 grammaa.

En hankkinut tätä neuletta varten nappeja erikseen, sillä muistelin, että kotona pitäisi olla muutamia erilaisia mahdollisesti käyttökelpoisia nappeja. Mielestäni löytämäni kukkanapit (ehkä Farnian) sopivat neuleeseen hyvin. Olen ostanut ne joskus aikoinaan muistaakseni Kärkkäiseltä. Helminapit ja puiset sydännapit mitä myös olisin voinut harkita, olivat mielestäni liian pieniä tähän. Ponchosta tuli mielestäni oikein soma, ja isohko koko ei haitannut yhtään. Kummityttö ei olisi ensin halunnut kokeilla ponchoa, mutta kun menimme katsomaan peilistä, ei ponchon päälle pukeminen enää haitannutkaan. Erityisen innoissaan pikkuneiti oli tupsuista, jotka tein noin 3 cm kokoisiksi.

Klompelompe Lillyn Syysponcho valmiina!
Klompelompe Lillyn Syysponcho valmiina!
Ponchon huppu on todella iso, ainakin näin pienessä koossa.
Ponchon huppu on todella iso, ainakin näin pienessä koossa.
Anne-nukke sai taas toimia kuvausrekvisiittana.
Anne-nukke sai taas toimia kuvausrekvisiittana.

Kuvat saa aukeamaan todellisssa koossa klikkaamalla.

Muita neuleita Lilly -pitsikuviolla

Klompelompe Lillyn Syysponcho -ohjeessa on kokoja vain lapsille, mutta ainakin jossain Klompelompe-kirjassa Lilly-mallistoa oli aikuisillekin suunnitelluissa neuleissa. Neuletakki, pipo ja kauluri muistaakseni ainakin. Itse aloin haaveilemaan nimenomaan tuon ponchon neulomisesta myös itselleni sopivaksi, se voisi mukavasti lämmittää toimistossa kylminä päivinä (ja minuahan palelee lähes aina toimistolla). Hupun voisi varmaan jättää poiskin, vaikka se on kyllä toisaalta hauska yksityiskohta. No, katsotaan nyt, miten ehtii ja jaksaa.

Klompelompe Dottie -villatakki Drops Baby Merinosta

Klompelompe Dottie -villatakki Drops Baby Merinosta

Klompelompe Dottie -pusero taipuu myös neuletakiksi (Kuvassa neuleen selkäpuoli kameraan päin).

 

Klompelompe Dottie -villatakki Drops Baby Merinosta

Veljentytär tarvitsi kuulemma uuden villatakin. Katselimme erilaisia vaihtoehtoja Garnstudion ilmaisista ohjeista, ja muutama mieluinen vaihtoehto sieltä löytyikin. Voiton vei kuitenkin Klompelompe Talvilapset -kirjasta löytyvä kaurispaita, kun lupasin, että siitä saa tehtyä myös villatakin. Katsoin, että Dropsin Baby Merino on eniten samanpaksuinen kuin ohjeenmukainen Klompelompen oma lanka, joten neule päätettiin tehdä siitä. Aluksi oli ajatuksena käyttää neuletakin päävärinä väriä 27 (vanha roosa), mutta koska hyllyssä olevan langan riittävyydestä ei ollut ihan varmuutta, vaihdoimme sen hieman vaaleampaan vaaleanpunaiseen (26, vaalea vanha roosa).

Ylä- ja alareuna sekä napituslistat on neulottu kanervan värisellä langalla (väri 34) ja kirjoneulekuviossa on lisäksi luonnonvalkoista (02) ja beigeä (17). Kauriiden silmät ja kuonot on kirjottu mustalla Drops Merino Extra Fine -langalla, koska sitä oli jäänyt yli Kettupiposta ja musta-valko-punaisesta raitapiposta. Vieläkin sitä jäi jonkun verran jäljelle, saa nähdä mihin sitä seuraavaksi keksisi laittaa. Kauriiden päistä jätin valkoiset kirjontatäplät pois. Ensin meinasin tehdä ne kirjoneuleena, mutta en sitten viitsinyt tehdä niitä ollenkaan. Eikä niitä onneksi kuulemma tarvinnutkaan.

Langanvaihdon vuoksi tein noin 8-vuotiaan tytön neuletakin hieman pienemmän koon (muistaakseni noin 6-v.) silmukkamäärällä. Muuten neule on tehty noin 8-10 -vuotiaan kokojen mukaan, jotta se ei jäisi heti liian pieneksi. Silmukkamäärän pienentämisen laskin oman neuletiheyden ja ohjeenmukaisen neuletiheyden perusteella, ja neuleesta näytti tulevan oikein hyvän kokoinen. Neuletakki on neulottu hihansuun resoreita lukuun ottamatta 3 mm puikoilla, hihansuissa käytin 2,5 mm puikkoja. Pääväriä neuleeseen meni noin 170-175 grammaa, tummempaa pääväriä noin 60 grammaa, beigeä noin 10 grammaa ja valkoista 10-20 grammaa.

Puserosta takki

Puseron ohjeesta muokkasin takin hyödyntämällä muiden Klompelompe neuletakkien menetelmää. Neule on neulottu ylhäältä alaspäin, ja kaula-aukon resori on neulottu tasona. Resorin jälkeen lisäsin keskelle eteen kuusi silmukkaa (leikkausvara) ja jatkoin neulomista suljettuna neuleena. Kirjoneulekuvio ei toistu leikkausvarassa, vaan siinä on neulottu eri värejä vuorotellen, jotta langanjuoksuista tulee mahdollisimman lyhyet. Sen verran piti silmukkamääriä etukäteen tarkistella, että saa kauriita parillisen määrän (jotta ne asettuvat kauniisti neuletakkiin). Puserossa paritonkin määrä olisi mennyt, mutta en halunnut halkaista kauriin päätä napituslistaa varten. Leikkausvaran silmukat päättelin ennen alareunan resoria.

Kun neule alkoi olla muuten valmis, ompelin ompelukoneella mahdollisimman lyhyellä pistolla pari suoraa ommelta leikkausvaran molempiin reunoihin. Lopuksi leikkasin neuleen auki ompeleiden keskeltä ja neuloin napituslistat. Langanpäiden päättelyn yhteydessä ompelin muutamalla pistolla leikkausvaran toisen reunan kiinni neuleen nurjalle puolelle. Enää neuleen auki leikkaaminen ei tuntunut niin pelottavalta kuin ensimmäisellä kerralla (Klompelompe Kvalavåg), olinhan tehnyt saman jo pari kertaa aikaisemminkin (molemmissa neulomissani Klompelompe-haalareissa). Napinlävet (7 kpl) tein ihan normaalisti neulomalla 2 yhteen ja tekemällä langankierron. Nappien väli on noin 7 cm. Napeiksi valittiin vaaleanpunaiset 20mm helmiäisnapit Dropsin valikoimasta. Itse olin ajatellut jostain syystä aluksi vain puunappeja neuleeseen, mutta tuli sitten mieleen kokeilla myös miten nuo vaaleanpunaiset napit passaisivat näiden lankojen kanssa. Vähän yllätyin siitä, miten hyvin napit sopivat neuleeseen, olin ajatellut niiden olevan hieman väärän sävyiset. Vaikuttaa siltä, että väri ehkä hieman mukautuu ympäristön väreihin ja sopii näin ollen useiden eri sävyisten vaaleanpunaisten kanssa yhteen. En siis ollut yhtään yllättynyt, että neiti valitsi vaihtoehdoista juuri ne vaaleanpunaiset napit neuleeseensa.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

 

Nappien valintaa. Vaaleanpunaiset olivat neidin suosikit.
Nappien valintaa. Vaaleanpunaiset olivat neidin suosikit.
Ennen leikkaamista piti kokeilla, että onko neuleesta tulossa sopiva.
Ennen leikkaamista piti kokeilla, että onko neuleesta tulossa sopiva.
Klompelompe Dottie -puserosta muokattu neuletekki valmiina!
Klompelompe Dottie -puserosta muokattu neuletekki valmiina!

Tupsupipot kukkajoustinneuleella – äidille ja tyttärelle

Tupsupipot kukkajoustinneuleella – äidille ja tyttärelle

Tupsupipot äidille ja tyttärelle. Lapsen pipossa lankana Drops Cotton Merino ja aikuisen pipossa kaksinkertainen Drops Baby Merino.

 

Tupsupipot kukkajoustinneuleella – äidille ja tyttärelle

Röyhelöhaalaria varten varattua Drops Cotton Merino -lankaa jäi hieman ylimääräistä (vähän yli yksi kerä), joten sille piti keksiä jotain käyttöä. Arvelin langan riittävän esimerkiksi myssyyn, ja vinkkasin, että minulla olisi vaaleanpunainen ja luonnonvalkoinen kankaita.comista tilattu tekoturkistupsu joutilaana. Klompelompe – ihania neuleita lapsille -kirjasta löytyi mukavan oloinen ohje joustinneuleiseen korvaläpälliseen tupsumyssyyn, sovittiin että fiksataan myssyä sen verran, että korvataan alkuperäisen ohjeen 2 n, 3 o -joustinneule täsmälleen samalle silmukkamäärälle sopivalla kukkajoustinneuleella (ohje Hääräämöstä, tässä suora linkki: https://www.haaraamo.fi/2018/03/kukkakuvioinen-joustinneule-syntyy-helposti-ilman-apupuikkoa-ohjevideo.html) ja langasta tehdyn tupsun sijaan laitetaan luonnonvalkoiseen myssyyn vaaleanpunainen tekoturkistupsu. Muutoin noin 1-vuotiaan myssy on tehty aika tarkasti Klompelompen myssyn ohjeella, paitsi lankana tietenkin ohjeesta poiketen Dropsin Cotton Merino. Lapsen pipoon meni lankaa noin 60 grammaa ja se on neulottu kokonaan 4 mm puikoilla.

Aikuisen pipo

Myös pikkuneidin äiti hoksasi tarvitsevansa pipon, ja ensin oli puhe tehdä hänelle esimerkiksi Onnelin ja Annelin pipo valkoisella tupsulla. Hän halusi lämpimän ja muhkean pipon ja puhtaan valkoinen väri oli mieluisin, joten sovittiin, että neulon pipon kaksinkertaisesta Drops Baby Merinosta (sen väri 01 oli kaikista valkoisin myymälästäni löytyvä merinovillalanka). Lapsen pipon valmistuessa päätimme, että palmikkokuvion sijasta myös aikuisen pipoon tulee kukkajoustinneuletta, sillä pinta on niin kauniin näköistä. Ja johan noita Onnelin ja Annelin pipoja tuli neulottua neljä, joten ei haitannut yhtään tehdä välillä erilaista.

Tähän pipoon tein ensin Onnelin ja Annelin pipon tyylisen taitettavan 2 o, 2 n -joustinneulereunuksen (pituus n. 12-13 cm) sadalla silmukalla, resorin jälkeen lisäsin muutaman silmukan ja neuloin pipon loppuosan kukkajoustinneuleella. Kavennukset pyrin tekemään niin, että kukkakuvioinen neule jatkuu mahdollisimman pitkälle. Loput kavenuksista johtuvat sileät neuleet jäävät tupsun alle piiloon. En muista minkä korkuinen pipon kukkajoustinneuleosuus oli ennen kavennuksia, mutta tein siitä suunnilleen omaan päähäni (ympärys n. 56 cm) sopivan kokoisen. Lankaa tähän pipoon meni n. 130 grammaa. Resorin alku (n. 1 cm) ja loppu (n 6 cm) on neulottu 4 mm puikoilla, reosrin keskiosassa ja pipon kukkajoustinneuletta olevassa osassa käytin 5 mm puikkoja.

Lapsen tupsupipo valmiina. Tuli juuri sopiva!

Lapsen tupsupipo valmiina. Tuli juuri sopiva!

Myssy ja haalari tositoimissa. Kiitos kuvasta ja julkaisuluvasta pikkuprinsessan äidille!

Myssy ja haalari tositoimissa. Kiitos kuvasta ja julkaisuluvasta pikkuprinsessan äidille!

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvia.

Lapsen pipo nurjalta puolelta.

Lapsen pipo nurjalta puolelta. Neulepinta on ihan kivan näköinen näinkin päin!

Aikuisen pipossa on taitettava joustinneulereunus.

Aikuisen pipossa on taitettava joustinneulereunus.

Tupsupipot kukkajoustinneuleella ja tekoturkistupsulla koristeltuna.

Tupsupipot kukkajoustinneuleella ja tekoturkistupsulla koristeltuna.

Tupsuista ja neulepinnasta

Näissä tupsuissa ei ollut kumilenkkejä kiinnitystä varten, joten ne on ommeltu tiukasti kiinni pipoon. Toivottavasti pipoja ei tarvitse hirveästi pestä, sillä en tiedä miten hyvin nuo tekoturkistupsut kestävät pesua. Pesuohjeessa kyllä luvataan tupsun kestävän 30 asteen hienopesu. Jonkin verran niistä irtosi karvaa siinä ommellessa, mutta uskoisin, että karvanlähtö johtui tupsujen melko kovakouraisesta käsittelystä, eikä karvoja irtoa normaalissa käytössä.

Kukkajoustinneuleen neulominen oli jo tuttua, sillä tein siskolleni villasukan varret kukkajoustinneuleella joskus reilu vuosi sitten (esittely täällä). Tälläkin kertaa kukan terälehtien lenkkien pituudet meinasivat aiheuttaa haasteita. Voi olla, että tuli jopa tehtyä vähän turhankin pitkät lenkit toisinaan, mutta ihan siisti tuosta lopputuloksesta kuitenkin mielestäni tuli. Jopa kaksinkertaisella langalla tehdystä tuli ihan kivan näköinen, vaikka ensin vähän jännitin, että tuleeko lenkeistä epämääräiset kahden langan vuoksi. Valmiina neule on mielestäni todella sievän näköistä, mutta neuloessa se tuntui välillä aika puuduttavalta. Siksi jätinkin vielä avoimeksi minkälaisen tupsupipon teen itselleni – resori tosin on jo valmiina. Luultavasti päädyn johonkin muuhun neulepintaan tällä kertaa. Onneksi voi jättää asian hautumaan siksi aikaa kun tekee tilausneuleita.

Klompelompe Röyhelöhaalari Cotton Merinosta

Klompelompe Röyhelöhaalari Cotton Merinosta

Klompelompe Röyhelöhaalari noin 1-vuotiaalle kummitytölle.

 

Klompelompe Röyhelöhaalari Drops Cotton Merino -langasta

Veljentytär tarvitsi uuden villahaalarin, kun edellinen pikkuneidille neulomani haalari (Klompelompe-villahaalari) oli jäänyt pieneksi – ei niin kovin yllättäen. Tämä Klompelompe Röyhelöhaalari oli ollut neulontatoivelistalla siitä asti, kun sain kesällä käsiini Klompelompe Talvilapset -kirjan (lähiaikoina on muuten tulossa Klompelompe Kesälapset -kirja), ja jo silloin oli puhetta, että tälle kyseiselle veljentyttärelle haalarin saisi neuloa jossain vaiheessa. Langaksi valikoitui luonnonvalkoinen Drops Cotton Merino sekä Drops Baby Merino ja napeiksi vaaleanpunaiset 20 mm Drops helmiäisnapit.

Ohjeen mukaan tehtynä koko haalarin yläosa (nurjasta raidasta ylöspäin) olisi neulottu ohuemmasta langasta, mutta tämä haalari toivottiin neulottavan paksummasta langasta ja ainoastaan röyhelöt neulottiin ohuemmasta langasta. Tämä aiheutti vähän säätöä yäosan neulomiseen, mutta pienillä laskutoimituksilla yläosan sai neulottua ainakin suunnilleen oikean kokoisen näköiseksi. Ensimmäistä kertaa koskaan neuloin istutetut hihat siten, että silmukat poimitaan yläosan etu- ja takakappaleen reunoista. Mielestäni näin sai ehkä vähän siistimmäksi hihan ja yläosan liitoskohdan kuin neulomalla hihan alhaalta yläspäin ja ompelemalla valmiin hihan paikoilleen. Hihan muotoilut tehtiin lyhennetyillä kerroksilla ja kaventamalla. Oli mukava opetella taas uusi tapa hihojen tekemiseen, mutta kyllä edelleen oma suosikkini on kaarroke- tai raglantyyppinen yläosa, mielestäni hihat on kaikista helpoin saada siististi paikoilleen siten.

Neuloin haalarin röyhelöt ja resorit 3 mm puikoilla ja muun haalarin 4 mm puikoilla. Cotton Merino -lankaa haalariin meni n. 260 grammaa ja Baby Merinoa noin 10 grammaa. Haalarista tuli tarkoituksella hieman suuri helmikuussa 1 vuotta täyttävälle pikkuneidille, jotta se olisi käytettävissä suunnilleen koko talven. Haalarista tuli oikein soma, vähän kiehtoisi neuloa samasta kirjasta myös Röyhelömekko – ehkä vielä joskus ehtii neuloa sellaisenkin.

Klompelompe Röyhelöhaalarin neulominen alotettiin jo syksyn lomareissulla. Näissä maisemissa kelpasi neuloa! :)

Klompelompe Röyhelöhaalarin neulominen alotettiin jo syksyn lomareissulla. Näissä maisemissa kelpasi neuloa! 🙂

Kuvat saa aukemaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Valmis Klompelompe Röyhelöhaalari! Kuva otettu ennen haalarin viimeistelyä.

Valmis Klompelompe Röyhelöhaalari! Kuva otettu ennen haalarin viimeistelyä.