Kuvaus
Kuviollinen puunappi on pieni nappi, johon on polttamalla tehty kuvio. Perinteinen pyöreä nappi sopii neuleeseen kuin neuleeseen.
Kuviollinen puunappi poltetulla koristekuviolla
Polttamalla kuvioitu puunappi. Napin keskellä on kiinnitystä varten 2 reikää. Kuviollista puunappia on saatavana kukka- tai lammasaiheisella kuviolla. Napin koko on 15 mm (halkaisija). Napissa on kaunis, eläväinen pinta. Pienet napit sopivat erityisen hyvin lasten neuleisiin, mutta toki nappeja voi käyttää myös aikuisten neuleisiin ja asusteisiin.
Polttokäsittelyn ja puumateriaalin vuoksi napit eivät ole täsmälleen samanlaisia, vaan niissä on yksilöllisiä eroja esimerkiksi tummuudessa ja kuvion sävyssä. Verkkokauppatilauksiin pyrimme laittamaan aina mahdollisimman samanvärisiä nappeja, ellei asiakas tilauksessaan toivo muuta. Joissain tapauksissa samanväristen nappien toimittaminen ei ole mahdollista tuotannollisista syistä. Pyydämme huomioimaan tämän tilausta tehdessä.
Muuta
Puunappi sopii hyvin myös askarteluun, sillä se on helppo liimata paikoilleen tasaisen pohjan ansiosta.
Tutustu myös muihin valikoimastamme löytyviin nappeihin. Puunappeja on kuviollisen napin lisäksi setrinappia (kolme kokoa), tamminappia (kaksi kokoa) ja poltettupintaista duffelinappia. Lisäksi valikoimassamme on muutamia erilaisia muovinappeja (esim. sydän-, mansikka- ja leppäkerttunapit sekä hillitympiä pyöreitä nappeja muutamia värivaihtoehtoja).
Mikäli valikoimistamme ei löydy juuri sinun makusi mukaisia Drops Nappeja, otathahan yhteyttä asiakaspalveluumme! Päivitämme tuotevalikoimaamme asiakkaiden toiveiden mukaan aina kun se on mahdollista. Pystymme ottamaan valikoimiimme ainakin kaikkia Dropsin valikoimasta löytyviä nappeja. Kaikki Drops napit löytyvät Garnstudion verkkosivuilta osoitteesta: https://www.garnstudio.com/buttons.php?cid=11.
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.