Novita Talviyö -sukat Drops Nordista

Novita Talviyö -sukat Drops Nordista

Novita Talviyö -sukissa on kuvattuna talvinen metsämaisema.

 

Novita Talviyö -sukat Drops Nordista

Novita Talviyö sukat olivat Novitan vuoden 2019 joulukalenterisukat. Neuloin sukat eräälle asiakkaalle osana isompaa neuletilausta. Sukkien ohje löytyy Novitan verkkosivuilta (täältä). Ohjeenmukainen lanka on Novitan Venla, joka paksuutensa puolesta tuntui olevan hyvin yhteensopiva Dropsin sukkalankojen kanssa. Asiakkaan kanssa sovimme, että nämä sukat neulotaan Drops Nordista, joka on ihanan pehmeä alpakkasekoitelanka. Nord-langan metsänvihreä sävy sopikin hyvin näihin sukkiin, joissa pupu seikkailee yöllisessä metsässä.

Neuloin sukat kokonaan 2,5 mm puikoilla, ja lankaa meni hieman enemmän kuin ohjeenmukaista lankaa. Valkoista Nordia meni noin 95 grammaa (ohjeessa valkoista Venlaa noin 85 g) ja vihreää noin 75 grammaa (ohjeessa pujon väristä Venlaa noin 65 g). Sukkien ohjeessa on kirjoneulekuvion vuoksi vain yksi koko (38/39). Varren pituus valmiissa sukissa oli noin 43 cm.

Ohjeen luokitus oli haastava, ja kieltämättä se taisi pitää paikkaansa, sillä tätä neuletta ei voinut tehdä ulkomuistista ollenkaan. Molemmat sukat piti tehdä hyvin tarkasti ohjetta seuraten, että kuvion sai oikein. Jokainen kerros oli erilainen, ja missään kohti ei ollut kovin pitkää samana toistuvaa mallikertaa. Tästä syystä projekti olikin mielenkiintoinen, ja onhan tuo kuvio aivan upea! Täytyy nostaa hattua neuleen suunnittelijalle. Näitä sukkia neuloessa oli hyvä samalla kuunnella äänikirjoja, joihin ei tarvinnut keskittyä hirveän tarkasti. Aika kului mukavasti ja neule edistyi.

 

Alla olevat kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvia.

Ensimmäinen Novita Talviyö -sukka valmiina. Ensimmäisistä 50 g keristä jäi vähän jäljelle toista sukkaa varten.

Ensimmäinen Novita Talviyö -sukka valmiina. Ensimmäisistä 50 g keristä jäi vähän jäljelle toista sukkaa varten.

Viimeistelin sukat kosteitten pyyhkeitten välissä. Näin pinta tasoittuu hellävaraisesti.

Viimeistelin sukat kosteitten pyyhkeitten välissä. Näin pinta tasoittuu hellävaraisesti.

Valmiit Novita Talviyö, eli 2019 joulukalenterisukat Novita Venla -langan sijasta Drops Nordista neulottuna.

Valmiit Novita Talviyö, eli 2019 joulukalenterisukat Novita Venla -langan sijasta Drops Nordista neulottuna.

Tässä kuvassa näkyy sukan toinen puoli.

Tässä kuvassa näkyy sukan toinen puoli.

Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino

Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino

Musta neulesetti Drops Baby Merino -langasta

 

Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino

Eräs asiakas tilasi lahjaksi tulossa olevalle vauvalle myssyn, sukat ja lapaset. Lankatoiveena oli pehmeä merinovilla ja värinä musta, joka sopisi kaikenväristen vaatteiden kanssa. Alun perin oli ajatus neuloa myssy Klompelompe Lentäjänlakki -mallisena, mutta ohuemmasta langasta. Lapaset toivottiin samalla neulepinnalla, ja sukiksi junasukat. Käytin kaikissa neuleissa pääasiassa 3 mm puikkoja, mutta resorit tein 2,5 mm puikoilla. Koko settiin meni lankaa noin 80 grammaa.

Koska Lentäjänlakin ohjeessa lanka on hieman paksumpi, päätin neuloa ensin lapaset. Tilaajalla ei ollut niiden suhteen muita toiveita, kuin että lanka ja pintaneule olisi samaa kuin myssyssäkin, ja lapasten välissä olisi nauha, minkä ansioista lapaset eivät katoa niin helposti. Muuten mallin sai päättä itse. Katsoin niihin mallia kirjasta Klompelompe – Ihania neuleita lapsille (samassa kirjassa on myös Lentäjänlakin ohje). Go’Klompen-käsineistä sain Baby Merinolle sopivat silmukkamäärät 0-3 kk ikäisen vauvan lapasiin. Lapasissa on itse asiassa hyvin samantapainen pintaneule kuin lentäjänlakissakin. Lapasten kuvassa oli myös lapasten välillä nauha, mutta ohjeessa nauhasta ei kerrota mitään. Tämä hieman harmitti, sillä olisin halunut tietää kuinka pitkä nauhan pitäisi olla, että se ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt. Muutenhan tuollaisen putkimaisen nauhan neulominen ei ole ongelma. I-cord -tekniikalle löytyy netistä ohjeita useampiakin, tässä esimerkiksi Klompelompen ohjevideo i-cord-nyörin neulomiseen. Muistaakseni löysin jostain toisesta Klompelompe-ohjeesta nyörin pituudesta jonkinlaista ohjetta, mutta en enää muista, missä neuleessa se oli. Neuloin nyöristä noin 50 cm pituisen ja toivon että se on sopivan mittainen. Lapasiin meni lankaa noin 20 grammaa.

Myssyn malli muuttui

Kun lapaset olivat valmistuneet, ja suunnitteilla oli aloittaa myssyn neulominen, tilaaja kysyi voisimmeko vielä muuttaa myssyn mallia, sillä hän oli ihastunut neulomaani vauvan kukkajoustinneuleiseen tupsumyssyyn. Tietenkin se onnistui, mutta koska lapaset oli jo neulottu lentäjänlakin pintaneuleella, sovimme, että neulon myös tupsumyssyn samalla pintaneuleella. Tällä kertaa silmukkamääriä ja mallia pystyi katsomaan Klompelompe Susselimyssy vauvalle -ohjeesta joka löytyy tuosta samaisesta kirjasta. Myssyssä on vieläpä ohjeenmukaisena lankana Drops Baby Merino. Myös Susselimyssyn ohjeessa on samaa pintaneuletta kuin Go’Klompen-käsineissä. Käytännössä neulomani myssy on siis tuo Klompelompe Susselimyssy vauvalle, mutta pintaneuleessa on 2o, 2n-neuletta mallikuvion kaksi ensimmäistä kerrosta  1o,1n-neuleen asemesta. Ja tässä myssyssä ei ole koristekukkaa, vaan pieni tekoturkistupsu, joka on tilattu Nappinjasta. Myssyyn lankaa meni 27 grammaa.

Viimeiseksi neuloin Junasukat Taito-Shopin ohjeella, jolla olin neulonut aikaisemmatkin neulomani Junasukat. Näihin mustan neulesetin sukkiin tein pienen muunnoksen sukkien sileällä neuleella tehtyihin raitoihin. Tein nämä raidat samalla pintaneuleella kuin myssyn ja lapaset, raitojen kapeuden vuoksi pintaneule ei oikein erotu, mutta ihan hauskan pienen lisän niillä sai sukkiin. Sukkiin meni lankaa 33 grammaa.

Myssyyn oli vaihtoehtona useampikin erivärinen tupsu.

Myssyyn oli vaihtoehtona useampikin eri tupsu.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Myssyn sisäpuolella on nappi, johon tupsun saa kiinni tupsussa valmiina olevasta kuminauhalenkistä. Näin tupsun saa irrotettua esimerkiksi pesun ajaksi.

Myssyn sisäpuolella on nappi, johon tupsun saa kiinni tupsussa valmiina olevasta kuminauhalenkistä.

Käytin virkkuukoukkua apuna tupsun kiinnittämisessä.

Käytin virkkuukoukkua apuna tupsun kiinnittämisessä. Tupsun saa irrotettua helposti esimerkiksi pesun ajaksi.

Valmis tupsumyssy. Klompelompe Susselimyssy vauvalle -muunnelma.

Valmis tupsumyssy. Klompelompe Susselimyssy vauvalle -muunnelma.

Mustat Go'Klompen-muunnelmalapaset.

Mustat Go’Klompen-muunnelmalapaset.

Junasukat pienellä pintaneulelisällä.

Junasukat pienellä pintaneulelisällä.

LISÄYS 22.3.2022

Alkuvuodesta 2022 neuloin tilaustyönä noin puolivuotiaalle sopivan vastaavanlaisen setin. Isompaan myssyyn ei löytynyt suoraan käyttökelpoista ohjetta, joten piti hieman mutu-tuntumalla arvioida silmukkamääriä ja mittoja. Isompaan myssyyn meni lankaa 37 grammaa, eli 10 grammaa enemmän kuin pikkuvauvan myssyyn. Junasukat ovat samaa kokoa kuin aiemmatkin, joten lankaakin meni suunnilleen sama määrä. Lapasiin meni lankaa noin 25 grammaa.

Tässä myssyssä on hieman isompi tupsu, jonka valmistaja ei ole minulla tiedossa, sillä se on kierrätetty jostain vanhasta neulepiposta. Tupsussa ei ollut lenkkiä tai nepparia kiinnitystä varten valmiina, joten ompelin siihen pienen kuminauhalenkin, jotta sen saa irrotettua pesun ajaksi. Myssyssä on sisäpuolella nappi, johon tupsun lenkin saa kiinni. Virkkuukoukku on hyvä apuväline tupsun kiinnittämisessä.

Musta neulesetti noin puolivuotiaalle.

Musta neulesetti noin puolivuotiaalle.

Novita Joulukalenterisukat 2017 Drops Fabelista

Novita Joulukalenterisukat 2017 Drops Fabelista

Novita joulukalenterisukat 2017 kaksinkertaisesta Drops Fabelista.

 

Novita Joulukalenterisukat 2017

Eräs asiakas kysyi pystynkö neulomaan tilauksesta hänelle Novitan vuoden 2017 joulukalenterisukat, joiden ohje on siis nimensä mukaisesti julkaistu vuonna 2017 joulukalenterityyliin. Tietenkin lupasin neuloa sukat hänelle, ja yhteistuumin päätimme vaihtaa ohjeenmukaisen Novita 7 veljestä -langan Dropsin Fabeliin. Oman kokemukseni mukaan Fabel kaksinkertaisena sopii hyvin 7 veljestä -langan korvaajaksi. Väri sai olla luonnonvalkoinen, mikä ohjeessakin taisi olla. Ohje löytyi aiemmin Novitan nettisivuilta (täältä: https://www.novitaknits.com/fi/2017-christmas-calendar-socks-novita-7-veljesta/ohjeet), mutta sivujen uudistamisen myötä en ole enää ohjetta löytänyt. Onneksi kerkesin neuloa sukat valmiiksi asti ennen sivujen uudistumista! Sukat valmistuivat elo-syyskuun vaihteen tienoolla.

Koon 38 sukkiin medium-varrella meni lankaa noin 165 grammaa. Sukat oli mukava neuloa, sillä missään vaiheessa ei päässyt kyllästymään. Lähes jokaisessa ”luukussa” oli erilainen neulekuvio, ainoastaan sukan jalkaterän päällä toistui sama kuviomalli hieman pidempään. Neuloin molemmat sukat yhtäaikaa, mutta en tällä kertaa magic loop -tekniikalla vaan ihan vain kaksilla samankokoisilla sukkapuikoilla.Tästä johtuen minulla on nyt yhden tai kahden vähän isomman jämäkerän asemesta 4 pientä jämäkerää lankaa. Se ei onneksi kuitenkaan ole kovin iso ongelma, yhteensä 4 aloitettua kerää lankaa sukkiin olisi joka tapauksessa mennyt.

 

Kuva valmiista sukista ja omia huomioita

Novita Joulukalenterisukat 2017

Novita joulukalenterisukat vuodelta 2017. Neulottu kaksinkertaisesta Drops Fabelista loppukesällä 2020.

En ole ihan varma johtuiko ohjeesta vai käsialasta vai vaihdetusta langasta, mutta ainakin kantalappuun ja jalkaterän osaan piti mielestäni neuloa hieman enemmän kerroksia, kuin ohjeessa oli, jotta sukista tulisi oikean kokoiset. Muuten en poikennut ohjeesta, tein kuviomalleja pääasiassa perusohjeen mukaisen määrän. Jossain vaiheessa huomasin, että ohjeessa sanallinen ohje ja kuvassa oleva lopputulos näyttivät hieman poikkeavan toisistaan. Olisi varmaan pitänyt neuloa ruutukaavion mukaan omalla tyylillä, mutta sanallista seuraamalla pysyi paremmin kärryillä missä kohtaa olin menossa, joten noudatin sitä. No, eipä tuo taida kovin hirveästi lopputuloksessa näkyä, jälkeenpäin ajateltuna jotkin 3 silmukan kavennukset vain olisi ehkä kannattanut tehdä erilailla kuin sanallisessa ohjeen selityksessä neuvottiin.

Mielestäni sukat ovat kauniit, mutta itselleni en ainakana täsmälleen samanlaisia tekisi. Näissä on minun makuuni vähän liian monta erilaista kuviota yksiin sukkiin, vaikka kuviot kauniita ovatkin. Nypytkään eivät näissä sukissa tuntuneet niin työläiltä kuin edellisessä neuleessa (Klompelompe Tilda -mekko) Tilaaja ei ole vielä päässyt näkemään sukkia (paitsi kuvassa), joten toivottavasti ne ovat hänelle sopivat ja muutenkin mieluisat!

 

(Magic loop -tekniikasta löytyy infoa esimerkiksi Garnstudion ohjevideoissa täällä: https://www.garnstudio.com/video.php?id=120&lang=fi, tai Novitan neulekoulussa täällä: https://www.novitaknits.com/fi/neulekoulu/kahdet-sukat-kerralla-magic-loop-tekniikalla.)

Vauvan tennarit – kahdet eri langoista virkatut tennaritossut

Vauvan tennarit – kahdet eri langoista virkatut tennaritossut

Vauvan tennarit virkattuina. Vaaleansinisissä lankana Dropsin Cotton Merino ja vaaleanturkooseissa Novitan Puuvilla Bambu.

 

Vauvan tennarit – kahdet eri langoista virkatut tennaritossut

 

Löysin joskus kauan sitten pinterestistä kuvia suloisista virkatuista vauvan ”Converseista” ja ajattelin, että olisi hauska joskus kokeilla virkata tuollaiset. Tänä keväänä/kesänä päätin vihdoin toteuttaa aikeeni. Googlettamalla ”vauvan virkatut tennarit” löysin useampiakin blogeja, joissa oli esittelyssä vastaavia tennaritossuja. Muutamissa oli ohjekin. Päädyin Puikkojen Polut 2 -blogiin (Vauvan lenkkaritossut), sillä siellä oli kuvallinen ohje, ja joku muukin oli omassa blogissaan viitannut siihen ohjeeseen. Ohjeen alkuperä ei ihan tarkalleen selvinnyt blogista, siellä oli vain maininta, ettei ohje ole kirjoittajan oma, vaan sekoitus useammasta mallista. Alkuperäistä ohjetta en etsinnöistä huolimatta löytänyt, joten päätin hyödyntää tätä ohjetta.

Dropsin Cotton Merinosta virkatut tossut

Ensimmäiset tossut virkkasin Drops Cotton Merinosta uusimmalle veljenpojalle kesäkuun alussa. Aloin virkata tossuja 3 mm koukulla ohjeen mukaan, mutta totesin niistä tulevan aivan liian isot vastasyntyneelle (ohjeessa kyllä mainitaankin, että tossut ovat 2-3 kk ikäiselle), joten pienensin niitä hieman. Tein pohjaan muistaakseni 10 ketjusilmukkaa aluksi ja sen perusteella virkkasin pohjat, en muista enää varmaksi jätinkö viimeisen pylväskerroksen pohjasta pois, vai miten muokkasin leveyttä. Tossun pohjista tein noin 8-9 cm mittaiset. Tossuista tuli aika leveät, mutta parempi varmaan niin, kuin että olisivat liian ahtaat.

Myös tossun reunan valkoisesta osasta jätin yhden kiinteiden silmukoiden kerroksen pois. Värilliseen osaan tein vain 3 nauhanreikäkerrosta, eli jätin yhden pylväskerroksen pois. Läppään tein ennen värillisellä langalla aloitettua pylväsosaa yhden kerroksen kiinteitä silmukoita valkoisella langalla. Läpän yläpäähän tein myös yhden kerroksen kiinteitä silmukoita värillisellä langalla. Koristepyörylää en virkannut ollenkaan, vaan laitoin sen sijaan nahkaisen Tänkimäätein

Drops Cotton Merinosta virkatut vauvan tennarit.

Drops Cotton Merinosta virkatut vauvan tennarit.

-logon tossun sisäsivulle.

Nauhat virkkasin ketjusilmukoilla, muistaakseni jonkin verran yli 100 silmukkaa. 120 tai sinne päin. Mittasin tarvittavan pituuden pujottamalla nauhan paikoilleen ja tekemällä päistä rusetin. Kun rusetin sai tehtyä riittävän helposti tarpeeksi kauniiksi, totesin nauhan olevan sopivan mittainen. Lankaa tossuihin meni yhteensä noin 15-20 grammaa per väri.

Novitan Puuvilla Bambusta virkatut tossut

Novitan Puuvilla Bambusta virkatut vauvan tennarit.

Novitan Puuvilla Bambusta virkatut vauvan tennarit.

Heinäkuun alkupuolella pääsin ihailemaan eräiden ystävien pientä poikaa, ja hänellekin vein lahjaksi virkatut tennaritossut. Tällä kertaa hyödynsin kotoa löytyvää lankavarastoani, ja virkkasin tossut joskus vuosia sitten alennusmyynnistä ostamastani Novitan Puuvilla Bambu -langasta. En tiedä onko tämä lanka enää edes tuotannossa, mutta jossain vaiheessa vastaava lanka on ollut nimellä Cotton Bamboo. Toiset tossut oli hieman helpompi virkata, kun tiesi jo valmiiksi minkälaiset tossuista suunnilleen pitäisi saada. Tämä lanka on kuitenkin aavistuksen ohuempaa kuin Dropsin Cotton Merino, joten virkkasin pohjaan aluksi 12 ketjusilmukkaa ( 3 mm koukku). Näin sain tossujen pohista suunnilleen oikean mittaiset (8-10 cm). Leveimmältä kohdalta tossun pohja on noin 5 cm leveä, tässäkin ainakin suunnittelin tekeväni väliin kerroksia kiinteillä silmukoilla, mutta en muista säädinkö niillä vai pylväskerrosten määrällä tossujen pohjasta sopivan kokoiset.

 

Näihin tossuihin virkkasin ohjetta noudattaen pohjan jälkeen kaksi kerrosta valkoisella ennen väriraitaa. Edellisten virkkaamieni tossujen tapaan näihinkin tein läppään ennen värillisiä pylväskerroksia yhden rivin kiinteitä silmukoita valkoisella langalla ja lopuksi värillisellä langalla yhden kiinteiden silmukoiden kerroksen. Samoin nauhanrekiä tein vain kolme per puoli ja nauhat virkkasin ketjusilmukoilla (n. 120 s). Tossuihin meni yhteensä noin 35 grammaa lankaa, eli aikalailla sama määrä kuin edellisiinkin tossuihin.

 

HUOM! Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla!

Drops Mr Fish -sukat jämälangoista

Drops Mr Fish -sukat jämälangoista

Drops Mr Fish -sukat jämälangoista lahjaksi kaksivuotiaalle veljenpojalle.

 

Drops Mr Fish -sukat jämälangoista

Veljenpoika täytti maaliskuussa 2 vuotta, ja päätin neuloa hänelle lahjaksi villasukat, sillä olin kuullut niille olevan tarvetta. Dropsin malleista Drops Mr Fish ja Drops Miss Fox -sukkamallit ovat niin hauskoja, että haluisin neuloa niistä toiset. Kalasukat valitsin siksi, että kotoa löytyi sopivan värisiä jämälankoja niitä varten. Sukkien suomenkielinen ohje on täällä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=7301&sid=1685&cid=11.

Ohjeenmukainen lanka on Drops Alpaca, mutta halusin tosiaan hyödyntää kotoa löytyviä jämälankoja, joista suunnilleen oikean paksuisia olivat Drops Fabel (pääväri, eli tumma harmaa) sekä Gjestalin Maija (valkoinen). Löytyi vielä joku tuntematon vaaleamman harmaa sukkalanka (ainakin se oli sukkalankapussissa), joka on aavistuksen paksumpaa, mutta kuitenkin riittävän käyttökelpoista. Arvelisin, että se saattaisi olla Novitan Nallea. Lisäksi silmiä ja suuta varten oli mustaa Fabelia, jota jäi yli näistä sormikkaista ja mustista joustinneulesukista.

Neuloin sukat kokonaan 2,5 mm puikoilla. Taisin tehdä sukat vähän summassa kahden koon välimuodoksi, ja tarkistin välillä jalkapohjan mitan pojan äidiltä. Lankaa meni yhteensä noin 35 grammaa, josta harmaata Fabelia noin 20 g, Maijaa n.10 g ja harmaata tuntematonta lankaa noin 5 grammaa sekä pätkä mustaa Fabelia. Mietin ensin, että jätänkö silmät ja suut tekemättä, sillä sukat olivat kauniit ilmankin, mutta tein ne kuitenkin, sillä arvelin 2-vuotiaan ilahtuvan niistä.

Koronarajoitusten/-suositusten vuoksi en voinut viedä lahjaa perille henkilökohtaisesti, joten lähetin ne postissa. Poika oli kuulemma iloisena vetänyt heti ”siilit” jalkaan, kun oli saanut paketin auki. Ja mikäs siinä, kyllähän nuo yhtä hyvin voivat olla siilit kuin kalatkin. Olivat kuulemma juuri sopivatkin, onneksi keväällä oli vielä vähän villasukkakelejä, sillä ensi syksynä ne eivät todennäköisesti enää mahdu jalkaan.

Drops Mr Fish - sukat jämälangoista (pääasiassa Drops Fabel).

Drops Mr Fish – sukat jämälangoista. Sukan varret ja kirjotut silmät ja suut Drops Fabelia, joka kuuluu samaan lankaryhmään kuin ohjeenmukainen Drops Alpaca.

Drops Neptunia Socks ja joustinneulesukat

Drops Neptunia Socks ja joustinneulesukat

Drops Neptunia Socks -pitsisukat neuloin Novita Nalle -langasta ja joustinneulesukat Drops Fabelista.

 

Drops Neptunia Socks ja joustinneulesukat

Lomareissujen ja koronasuositusten vuoksi en ollut nähnyt mummoa ja pappaa koko maaliskuun aikana, mutta halusin tervehtiä ja ilahduttaa heitä jotenkin, joten neuloin heille villasukat. Tiesin papalle mieluisan sukkavärin olevan musta tai muu tumma väri, joten päätin neuloa hänen sukkansa mustasta Drops Fabel -langasta. Mummon ”toiveväristä” oli vaikeampi päästä selvyyteen, varsinkin kun en halunnut kysyä asiaa häneltä itseltään. Itse pidän yleensä eniten punaisesta (ja sattumoisin minulla oli kotona oikein kauniin sävyistä punaista Novita Nalle -lankaa), joten päätin neuloa mummon sukat siitä. Saisinpa taas vähän omaa lankavarastoa hyödynnettyä.

Katselin Garnstudion sivuilta sukkamalleja, ja löysinkin sieltä kauniin sukkamallin mummon sukkiin. Drops Neptunia Socks -pitsisukkien ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=4962&sid=1685&cid=11. Papan sukat taas päätin neuloa ”omasta päästä”, sillä Garnstudion ohjeista ei löytynyt yksiäkään sopivan näköistä varpaista aloitettavia sukkia. Koronasuositusten vuoksi tosiaan en voinut käydä sovittamassa sukkia heille (ja yllätyksen pilaamista peläten en voinut varmistaa tarkkoja jalkojen mittoja etukäteen), joten vein heidän kuistilleen sukkapaketin ja lupasin pienentää tai suurentaa sukkia tarpeen mukaan.

Drops Neptunia -sukat Novitan Nallesta

Novita Nalle on aavistuksen paksumpaa kuin Drops Fabel, mutta langanvaihto onnistui silti ilman mitään sen kummempia kommervenkkejä. Tiesin mummon jalan kooksi noin 37-38, joten koon valinta ei ollut ongelma. Muistan erään iäkkäämmän asiakkaan toivoneen sukista mieluummin vähän liian löysiä kuin ihan tiukkoja, joten tämän huomioiden otin näihin sukkiin silmukkamäärän 38/40 -koosta ja jalkapohjan pituuden tein kokojen 35/37 ja 38/40 välimuodoksi. Neptunia-sukat aloitetaan varresta, joten pyrin myös kiinnittämään huomiota siihen, ettei silmukoiden luomisreunasta tule liian tiukka. Käytin silmukoiden luomiseen 4 mm puikkoja,

vaikka neulomalla luodut silmukat eivät mielestäni kiristäkään yhtä helposti kuin ns. perinteisellä tavalla luodut silmukat. Muuten neuloin sukat 3 mm puikoilla, ja niistä tuli mielestäni juuri sen kokoiset kuin pitikin. Myös mummo sanoi sukkien olleen sopivat.

Kiila- ja kärkikavennusten sijainnin vuoksi tuntui, että varpaita lähinnä olevat reunimmaiset pitsineulekuviot jäävät vähän varpaiden alle, mutta en tiedä onko sillä käytännössä mitään merkitystä. Kuitenkin jos tekisin sukat itselleni, tekisin ne todennäköisesti niin, että jalan alla ja päällä olisi sama määrä silmukoita kiilakavennusten jälkeen. 38 -kokoisiin Drops Neptunia Socks -pitsineulesukkiin meni noin 60 grammaa Novita Nalle -lankaa.

Joustinneulesukat Drops Fabelista

Papalle neuloin joustinneulesukat Drops Fabelista Mummo Ankka -tyylillä, eli varpaista aloittaen. Papan kengän koosta ei oikein ollut varmuutta, mutta arvelin, ettei hänenkään jalkansa ole kovin iso. Päätin neuloa sukat noin 40/42-kokoisiksi, sillä pienimuotoisessa gallupissa se oli voittaja-arvio. Seuraava haaste näissä sukissa oli, että minkä kokoiset sukat pitää tehdä, että ne ovat noin 40/42 kokoiset, jos ei käytä sukkiin mitään ohjetta. Ja varsinkin se, että kuinka pitkä jalkapohjasta pitää neuloa Fabelilla ennen tiimalasikantapään lyhennettyjä kerroksia. Vertailin Novitan (varpaasta varteen) ja Garnstudion ohjeita, ja lisäksi googletin sukkakokojen senttimittoja, että sain jonkinlaisia suuntaviivoja sukkien neulomiseen.

Istuvuuden parantamiseksi neuloin jalkaterän päälle 2o, 2n -joustinneuletta. Neuloin ensin sukat kokonaan 3 mm puikoilla (molemmat valmiiksi), vaikka tuntuikin, että niistä tuli aivan liian isot. Sitten vein sukat näytille isälle, ja pyysin häntä arvioimaan, ovatko sukat sopivat vai liian isot papalle. Vastauksesta ei oikein päässyt selvyyteen, joten varmuuden vuoksi purin molemmat sukat melkein kärkeen asti, ja neuloin ne uudelleen 2,5 mm puikoilla. Näin sain sukista hieman pienemmät, ja mielestäni ne näyttivät sopivammilta. Lankaa näihin sukkiin meni noin 45 grammaa, eikä näitäkään pyydetty pienentämään tai suurentamaan.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvia.