Drops Beauty Pads -kestovanulaput ovat sekä kauniita että käytännöllisiä!

 

Drops Beauty Pads – kestovanulaput Drops Parisista

Siskostani tuli opiskelija, joten halusin antaa hänelle syntymäpäivälahjaksi jotain kaunista ja käytännöllistä ja rahaa säästävää. Niinpä virkkasin hänelle vanulappujen tilalle kauniita ja pesunkestäviä puhdistuslappuja Drops Paris -langasta. Oikeasti löysin näihin sattumalta ohjeen Garnstudion verkkosivuilta (https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=9222&cid=11), ja siitä keksin idean syntymäpäivälahjaan. Paris sattui olemaan vielä heinäkuussa tarjouksessa (siskoni synttärit on elokuun alussa), joten aikomani vaaleanpunaisten kestolappujen sijasta innostuinkin tekemään hänelle kolmen värisiä lappuja. Ohjeen mukaan yksi kerä riittäisi noin viiteen pesulappuun (tai meikkisieneen), mutta oma kokemukseni osoittaa, että lankaa riittää paljon useampaankin lappuun. Vaaleanpunaisen lankakerän käytin kokonaan ja sain siitä muistaakseni 7 tai 8 ohjeenmukaista pesulappua ja vielä yhden oman variaation. Muista väreistä tein vain 5 kpl / väri ja loppulanka odottaa vielä kotona. Ajattelin virkata niistäkin kestovanulappuja, mutta luultavasti koitan kehittää jonkun oman mallin, mitä voisi sitten vaikka myydäkin.

En ollut varmaan koskaan aikaisemmin virkannut mitään minkään ohjeen mukaan, joten ohjeen lukemiseen piti vähän aikaa totutella. Ensimmäinen lappu ei taida olla ihan täsmälleen samanlainen kuin muut ohjeen mukaan tehdyt. Muistaakseni koin jonkun ahaaelämyksen ohjeesta vasta kun olin jo saanut ensimmäisen lapun ainakin puoliväliin saakka, enkä viitsinyt purkaa lappua, sillä tiesin langan kyllä riittävän muutenkin. Pitihän minun sitä paitsi kokeilla itse ensin, että miten toimivia nuo virkatut laput ovat käytännössä, joten otin omaan käyttöön ensimmäisen valmistuneen lapun. Virkkaaminen oli hyvin koukuttavaa, koska laput valmistuivat niin nopeasti. 

Virkatut pesulaput käytössä 

Käytän vanulappuja kasvojen puhdistuksessa apuna. Viime aikoina käytössäni on ollut Lumenen kaksiosainen misellivesi, eli kasvojen puhdistamiseen ei tarvitse muuta kuin puhdistusaineen ja pesulapun. Normaalin vanulapun vaihtaminen virkattuun versioon vaati aluksi vähän totuttelua, kun virkatun lapun aukoista puhdistusaine yritti valua pois. Hoksasin myös ensimmäisen käyttökerran jälkeen, että virkkaamani lappu olisi kannattanut vähintään huuhdella ennen käyttöä, jotta lanka olisi ollut hieman imukykyisempää. Nyt kun tuntui, että puhdistusvesi ei aluksi imeytynyt lappuun vaan valui pintaa pitkin pois.

Aika nopeasti kuitenkin oppi, miten virkattua lappua kannattaa käyttää, jotta sen saa toimimaan parhaiten. Nykyään tykkään enemmän tuosta virkatusta versiosta kasvojen puhdistamisessa, sillä se antaa hieman kuorivan tai hierovan vaikutelman. Tavallinen vanulappu on pehmeämpi, mutta ainakaan omat kasvoni eivät ole pahastuneet vaihdosta. Huuhtelen lapun aina käytön jälkeen ja laitan sen kuivumaan yön / päivän ajaksi. Laput kestävät konepesun, mutta se ei ainakaan omassa käytössä ole tarpeen joka käytön jälkeen. Jonkun kerran olen jo ehtinyt pestä pesukoneessa käyttämäni lapun (normaali 40 asteen pesu, kestäisi varmaan 60 asteenkin – pitää josasin vaiheessa kokeilla), ja se ei ole mennyt miksikään pesuista ja käytöstä huolimatta. Ja ei muuten täyty roskis ollenkaan niin paljon kuin ennen!

Kestovanulaput ovat hieman isompia kuin normaalit vanulaput (halkaisija n. 9 cm).

Kestovanulaput ovat hieman isompia kuin normaalit vanulaput (halkaisija n. 9 cm).

Laput sopisivat hyvin myös vaikkapa torkkupeiton paloiksi tai lasin alustoiksi.

Laput sopisivat hyvin myös vaikkapa torkkupeiton paloiksi tai lasin alustoiksi.

Lapuista sai tehtyä kauniin lahjan (josta en tietenkään muistanut ottaa valokuvaa).

Lapuista sai tehtyä kauniin lahjan (josta en tietenkään muistanut ottaa valokuvaa).

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

EDIT 11.9.2019

Tässä kuvassa kovasssa käytössä ollut Drops Beauty Pads 60 asteen pesun jälkeen. Ainakaan omaan silmään ei näy mitään kovin pahoja ongelmia. Tarvittaessa voi siis pestä ohjeenmukaista kuumemmassakin. Vähän tuossa on ”pörrööntymistä”, mutta käyttöähän se ei haittaa.

Kuvassa värit ovat hieman vääristyneet, eli värikään ei oikeasti ole muuttunut miksikään.