Onnelin ja Annelin pipot onnistuivat hyvin myös ohjeenmukaista ohuemmalla Drops Cotton Merino -langalla.

 

Onnelin ja Annelin pipot Cotton Merino -langasta

Veljen vaimo haaveili viime keväänä palmikkopiposta, jonka koristeena on tekoturkistupsu. Vähän oli jo puhettakin, että hän tilaisi koko perheelle samanlaiset pipot, lankatoiveena valkoinen Drops Cotton Merino. Mieluinen pipomalli löytyi Suuri Käsityö 1/2016 -lehdestä, niinpä neuloin pipot heille joululahjaksi. Tilasin Nappinjasta erilaisia tekoturkistupsuja, pienet lasten pipoihin ja isot aikuisille. Aikuisten pipoihin laitoin beigen ja kaksivärisen harmaan, lapsille beige-ruskean ja valkoisen. Päätin neuloa muut pipot luonnonvalkoisesta, mutta pikkuneidin pipon vaaleanpunaisesta langasta.

Ohjeenmukainen lanka olisi ollut Novita Isoveli, eli silmukkamääriä ja pipon kavennuksia sai vähän säätää ohuemmalle langalle sopivaksi. Aloin neuloa ensimmäistä pipoa summassa 80 silmukalla, sillä joskus se riittää aikuisen pipoon silmukkamääräksi B-ryhmän langoilla. Palmikkokuviota varten lisäsin 20 silmukkaa, näin piposta tuntui tulevan lapselle sopiva (n. 1,5 ja 3 v.). Aikuisten pipot neuloin muistaakseni 100 ja 120 silmukalla, sillä en halunnut hirveän löysiä pipoja, vaan sellaiset jotka pysyvät päässä vaikka neule käytössä löystyykin. Pipomallin pitkä taitettava resori myös parantaa istuvuutta. Kaikki pipot on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla, resoreiden alut ja loppuosat (n. puolivälistä eteen päin) on neulottu 3 mm puikoilla. Lasten pipoihin meni lankaa noin 60 grammaa / pipo ja aikuisten pipohin n. 80 g / pipo.

Tupsuissa oli valmiina kätevät pienet kumilenkit, joiden avulla ne sai kiinnitettyä pipoon paikoilleen. Ompelin pipoihin sisäpuolelle päälaelle napit (jokaiseen tietenkin erivärisen, jotta valkoiset pipot on tunnistettavissa myös ilman tupsuja), joihin tupsut kiinnitetään. Näin tupsun saa irrotettua esimerkiksi pesun ajaksi. Samoin pipoa voi näin helposti tuunata vaihtamalla tupsua tai jättämällä sen kokonaan pois.

Onnelin ja Annelin pipo irrotettavalla tekoturkistupsulla.

Onnelin ja Annelin pipo irrotettavalla tekoturkistupsulla.

Tupsut saa kätevästi kiinnitettyä nappiin tupsussa olevan kumilenkin avulla.

Tupsut saa kätevästi kiinnitettyä nappiin tupsussa olevan kumilenkin avulla.

Onnelin ja Annelin pipot lapsille. Näyttävät sopivilta!

Onnelin ja Annelin pipot lapsille. Näyttävät sopivilta!

Aikuisten pipoihin meni lankaa noin 80 g / pipo.

Aikuisten pipoihin meni lankaa noin 80 g / pipo.

Koko perhe sai samaa sarjaa olevat pipot (Onnelin ja Annelin pipo, Suuri Käsityö 1/2016).

Koko perhe sai samaa sarjaa olevat pipot (Onnelin ja Annelin pipo, Suuri Käsityö 1/2016).

Kuvat saa aukemaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Palmikkolapaset pikkuneidille

Veljentytär täytti 3 vuotta pari päivää joulun jälkeen, joten hänelle neuloin vielä pipon kanssa yhteensopivat lapaset Cotton Merinosta. Halusin lapasiin saman palmikkokuvion kuin pipossa, ja lisäksi rusetit ranteen kohdalle koristeeksi. Nämä lapaset neuloin ihan ”omasta päästä”, ja siten, että aloitin lapaset kärjestä. Halusin nimittäin, että rusetin nauhat jatkuvat suoraan palmikon säikeistä. En ollut koskaan tehnyt lapasia näin päin, enkä oikein tiennyt kannattaako niitä niin edes tehdä, joten pitihän se kokeilla. Muuten ei ollut mitään ongelmaa, mutta halusin kiilapeukalon, joten sen toteutusta piti vähän pohtia. Mietin jo tekovaiheessa,että periaatteessa samaan tyyliin kuin alhaalta ylöspäin neulottava raglan- tai kaarrokepusero ainakin pitäisi onnistua. Eli siten, että neuloo ensin myös peukalon valmiiksi ja sitten yhdistää osat toisiinsa. En kuitenkaan tehnyt näin, vaan kokeilin minkälainen peukalosta tulee, jos luo peukalokiilan silmukat kerralla, ja lopuksi poimii peukalon silmukat luomisreunasta. Toimi muuten ihan hyvin, mutta pieni ”sauma” peukaloon jäi näkyviin.

Lapaset on neulottu 4 mm puikoilla (resorit 3 mm) ja niihin meni lankaa n. 40 grammaa. Tuurilla tuli juuri sopivat lapaset! Katsoin kyllä vähän suuntaa antavia mittoja kämmenosan ja peukalon pituudesta Garnstudion sivuilta löytyvistä lasten lapasohjeista, mutta silmukkamäärät yms on sovellettu ihan ilman mitään ohjeita. Sain ihan parasta palautetta, kun 3-vuotias totesi pienen alku-ujostelun jälkeen tykkäävänsä niistä. Sekä pipo että lapaset ovatkin ilmeisesti olleet jo ahkerasti käytössä.

Palmikkolapaset kaveriksi pipolle.

Palmikkolapaset kaveriksi pipolle.

Peukalon tyvessä näkyy pieni "sauma" silmukoiden luomiskohdassa.

Peukalon tyvessä näkyy pieni ”sauma” silmukoiden luomiskohdassa.

Myös lapaset olivat juuri sopivat.

Myös lapaset olivat juuri sopivat.

Kuvat saa aukemaan todellisessa koossa klikkaamalla.