Drops Winter Sprite -huopatossut tuplapohjalla

Drops Winter Sprite -huopatossut tuplapohjalla

Drops Winter Sprite -huopatossut on neulottu tilauksesta. Molempiin tossuihin tehtiin lisäksi kontrastiväriset lisäpohjat / pohjalliset.

 

Drops Winter Sprite -huopatossut tuplapohjalla

Kerroinkin jo Drops Eiger -huopatossujen esittelyssä, että sain tilauksen myös toisenlaisista huopatossuista ja lupasin kertoa niistä lisää myöhemmin. Tälläkin kerralla tilaus tuli facebookin kautta, mutta asiakas toivoi hieman erimallisia tossuja. Alun perin malliksi suunniteltiin Drops Felted Fluff -tyyppisiä tohveleita, mutta muutamista lähettämistäni malliehdotuksista voiton kuitenkin lopulta vei Drops Winter Sprite (ohje täällä). Tossuja tilattiinkin saman tien kahdet, toiset noin 38-39 koossa, ja toiset koossa 41. Molemmista tossuista haluttiin saman väriset, ja Drops Eskimo -langan väreistä valittiin vaalea harmaansininen ja kontrastiväriksi keskiharmaa. Asiakas toivoi myös, että pohjiin ei tulisi saumoja (tässä mallissa sauma onneksi tuleekin jalkapöydän päälle) ja että tossuihin voisi tehdä lisäpohjat, jotta tossut pehmentävät kunnolla kovan lattian tuntua. Lisäpohjat päätettiin tehdä kontrastivärillä. Alkuun puhuttiin myös mahdollisista liukuestekuvioista tossun pohjiin, mutta ne jätettiin kuitenkin pois.

Tossut neulotaan poikittain ja sauma tosiaan tulee jalkapöydän päälle. Neule aloitetaan 4-5 silmukalla koosta riippuen, ja molemmissa reunoissa lisätään silmukoita hieman eri tahtiin, jotta haluttu muoto saavutetaan. Luin etukäteen ohjeesta hieman kommentteja, ja huolestuin, että onkohan tossumalli oikeasti niin vaikea kuin kommentit antoivat ymmärtää. Aloin kuitenkin neulomaan ja toivoin parasta. Neuloin tossut 8 mm pitkillä puikoilla, ja vaikka paksu lanka on nopeaa neulottavaa, välillä tuntui, etteivät tossut valmistu ikinä. Tossuista toivottiin mieluummin hieman leveämpiä, joten neuloin kappaleista hieman ohjeenmukaista pidempiä. Neuloin ensin isommat tossut nähdäkseni millaiset tossuista tulee ja miten hyvin koot pitävät paikkaansa, sillä pienempiin tossuihin minulla oli myös tarkemmat mitat olemassa.

Purkamista ja uudelleen tekemistä

Isommissa tossuissa tein lisäykset ja kavennukset ensin reunasilmukan sisäpuolella, sillä pelkäsin, että reunoista tulee muuten epäsiistin näköiset. No, ei olisi kannattaut. Pienempien tossujen lisäykset ja kavennukset tein niin reunassa kuin mahdollista, eli lisäykset reunasilmukan ulkopuolella, ja kavennuksissa kavensin aina reunasilmukankin. Tämä olikin paljon parempi, sillä reunat eivät tulleet niin tiukoiksi eivätkä kiertyneet yhtä paljon. Ennen sauman ompelua purin isommistakin tossuista alun ja lopun, ja neuloin ne uudelleen tehden lisäykset ja kavennukset samoin kuin pienemmissä tossuissa. Tai tässä tapauksessa kyllä molempiin suuntiin tuli vain kavennuksia, sillä neuloin aloitusreunan uudelleen päinvastaiseen suuntaan kuin alun perin. Näin pystyin jättämään tossujen keskikohdan silmukat ennalleen.

Tämä oli kuitenkin ainoa varsinainen haaste mielestäni tässä ohjeessa. Eikä sekään varsinaisesti ollut ohjeen syy. Yleensä kai oletetaan, että lisäykset ja kavennukset tehdään reunassa, jos ei muuta sanota. Ohje ei siis mielestäni ollut ollenkaan niin hankala kuin pelkäsin. Jos jotain huomautettavaa pitäisi löytää, niin se voisi olla se asia, että ohjeen kuva valmiista tossuista näyttää siltä, että tossut ovat vähän pistokastyyppiset ja että kantapään takana on vain ihan matala reuna. Mittapiiroksen ja ohjeen mukaan kantapään takana on kuitenkin pienimmässäkin koossa 7,5 cm korkea sauma huovutuksen jälkeen.

Lisäpohjat

Lisäpohjien suhteen jouduin pohdiskelemaan parasta menetelmää tovin jos toisenkin. Vaihtoehtoina oli neuloa pohja erikseen pohjallistyyliin tai kiinteäksi osaksi tossuja. Päädyin erillisiin pohjiin, sillä pelkäsin, että tossuihin kiinni neulotut tuplapohjat aiheuttaisivat ongelmia saumakohdissa ja että tossujen kärjistä ja kantapäistä tulisi liian muhkuraiset. Kaikkia ylimääräisiä muhkuroita kun tässä tilaustyössä pyrittiin välttämään, jotta tossut olisivat mahdollisimman hyvät jalassa. Neuloin siis lisäpohjia varten suorakulmaiset suikaleet, myös poikittain, jotta huopuminen kutistaisi niitä saman verran kuin tossujakin. Huovuttamisen jälkeen muotoilin pohjalliset leikkaamalla ylimääräiset pois ja ompelin reunoihin muutaman kierroksen siksakkia ompelukoneella estämään mahdollisen purkautumisen. Ei tuollainen huovutettu neule varmaan kovin helposti purkaannu, mutta arvelin, ettei varovaisuudesta ole haittaakaan. Asiakkaan toiveesta ompelin toisiin tossuihin lisäpohjat paikoilleen ja toisista jätin pohjalliset erikseen. Ompelin lisäpohjat tossujen ulkopuolelle (taas muhkuroiden välttämiseksi) Drops Fabel -langalla. Vähän jännitin etukäteen, että mahtaako tossuista tulla hassun näköiset lisäpohjien kanssa, mutta onneksi niistä tulikin ihan kivan näköiset.

Kahdet Drops Winter Sprite tossut valmiina!

En uskaltanut huovuttaa molempia tossupareja samalla kertaa, sillä edelleen pelkäsin tossuista tulevan jotenkin huonot tai omituiset (niin paljon ne kommentit pelottivat!) Ensimmäiset tossut kuitenkin olivat huovutksen jälkeenkin ihan tossujen näköiset ja pohjallispalatkaan eivät näyttäneet liian omituisilta, joten uskalsin huovuttaa toisetkin tossut ja pohjalliset. Mittapiirroksen mukaan tossut eivät huopuneet niin paljon kuin olisi ollut oletus, joten laitoin molemmat tossut ja pohjalliset vielä toisenkin kerran pesukoneeseen normaaliin 40 asteen pesuun. Huopatossujen kuivuminen vei varmaan noin vuorokauden ajan, mutta lopulta tossut olivat kuitenkin osaltani valmiit ja sain ne postitettua asiakkaalle juuri sopivasti lomani aluksi.

Lankaa tossuihin ja pohjallisiin meni yhteensä noin 12 kerää, eli 600 grammaa. Pohjallisiin meni noin kerä tai vähän vajaa kerä per pohjallinen ja tossujen reunuksiin riitti jämä pohjallisista ja harmaista Drops Eiger -tossuista ylijäänyt keränloppu. Harmaansinistä lankaa ei muistaakseni mennyt ihan kahta kerää edes isompiin tossuihin, vaikka ohjeessa neuvottiin varaamaan 40/42-kokoisiin tossuihin 250 grammaa lankaa. Näissä tossuissa siis riitti pääväriä vähän alle 200 g / tossupari.

Drops Winter Sprite -tossut lisäpohjalla.

Toisiin tossuihin lisäpohja ommeltiin paikoilleen.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Drops Winter Sprite tossut ja irralliset pohjalliset / lisäpohjat.

Toisien tossujen lisäpohjat jätettiin irralleen.

Drops Highland -säärystimet Karismasta ja Baby Merinosta

Drops Highland -säärystimet Karismasta ja Baby Merinosta

Drops Highland Dew Leg Warmers -säärystimien mallista muokattu asiakkaan toiveiden mukaan kahdet säärystimet. Toisissa lankana Drops Baby Merino ja toisissa Drops Karisma ja kaksinkertainen Drops Fabel (nilkkain).

 

Drops Highland -säärystimet Karismasta ja Baby Merinosta

Eräs asiakas halusi itselleen mittojen mukaan neulotut säärystimet joihin tulee jalkapohjan alle lenkki. Konepesun kestävä Drops Karisma -lanka oli asiakkaalle mieluinen lanka, ja erityisesti sen värit vaaleanpunainen (66), hopearoosa (71) ja helmenharmaa (72). Etsimme Drops neulemalleista mahdollisia valmiita säärystinohjeita, joista saisi ideoita säärystimien malliin. Drops Highland Dew Leg Warmers (116-35) miellytti asiakasta, mutta hän ei halunnut ihan ohjeenmukaisen mittaisia säärystimiä. Otimme siis mitat asiakkaan jalasta, ja päätimme muokata Highland-mallista säärystimet. Jalkapohjan alle tuleva lenkki päätettiin tehdä Drops Fabel -langasta, jotta se kestää kulutusta paremmin. Saman tien asiakas tilasi myös toiset, sisäkäyttöön tarkoitetut säärystimet. Nämä säärystimet päätettiin neuloa samalla Highland-kuviolla Drops Baby Merino langasta ilman ”nilkkainosaa”. Molemmat säärystimet ovat n. 28 cm korkeita (ilman nilkkainta) ja ympärysmitta ylhäältä on n. 40 cm ja nilkasta n. 26 cm.

Highland-mallista löytyy muuten myös muutamia muita neuleita piposta ja tossuista villatakkiin asti. Ohjeenmukainen lanka on Drops Alaska. Muita Highland-malliston ohjeita löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/search.php?action=search&w=highland&c=0&k=0&y=0&lang=fi.

Karismaiset Highland -säärystimet

 

Ensin päätin alkaa neuloa säärystimiä Karisma-langasta, sillä sen paksuinen lanka on tutumpi itselle sukissa ja sen silmukkamäärä tarvitsee vähemmän muutosta ohjeenmukaiseen. Hieman laskeskeltuani päätin neuloa resorin 68 silmukalla 3 mm puikoilla. Resorin jälkeen lisäsin silmukkamäärän 72 silmukkaan, jotta saadaan kuusi kokonaista 12 silmukan mallikertaa kirjoneuleosaan (ja vaihdoin puikot 4 mm puikkoihin). Asiakas oli valinnut pääväriksi harmaan ja ensimmäiseksi kuvioväriksi hopearoosan. Lumihiutale- / tähtikuvio (ohjeesta poiketen koko kuvio) ja ylä- ja alareunan korostusraidat päätettiin tehdä vaaleanpunaisella värillä.

Päästyäni kuviossa riittävän pitkälle, totesin, että värit ovat niin lähellä toisiaan, ettei kuvio kunnolla erotu. Tästä syystä päätin aloittaa Baby Merino -langasta neulottavat säärystimet heti, että näkee erottuuko värit riittävästi niissäkään. Baby Merinolla sävyt erosivat toisistaan riittävästi, joten riitti, että mietimme Karisman värit uudestaan. Jätimme harmaan kokonaan pois ja vaihdoimme pääväriksi hopearoosan. Alkuperäisen suunnitelman mukaiset hopearoosan värit vaihdoimme ohjeenmukaiseen valkoiseen. Näin saimme kuvion erottumaan paremmin. Heti kuvion jälkeen aloin kaventamaan säärystintä, jotta siitä tulee istuvampi. Nillkan joustinneuleosuus on neulottu muistaakseni 44 silmukalla (3 mm puikoilla). Myös nilkkaan tehtiin korostusraita, vaikka ohjeessa vain säärystimen yläreunassa oli vaaleanpunainen raita.

Nilkkainosa olikin sitten mielenkiintoinen projekti. Päätin neuloa sen kaksinkertaisella Fabelilla, jotta se on kestävämpi ja suunnilleen samanpaksuinen kuin Karismasta neulottu muu säärystin. Nilkkaimeen ei ollut olemassa mitään ohjetta, vaan se muotoiltiin asiakkaan mittojen (jotka onneksi täsmäsivät hyvin oman jalkani mittoihin) ja asiakkaan vanhojen säärystimien kuvan perusteella. Ihan kuvanmukainen siitä ei tullut, vaan tein siitä enemmän lenkkimäisen. Jalkapohjan alle tulevassa osassa on muistaakseni 10 kerrosta 1o, 1 n -joustinneuletta.

Säärystimet olivat sopivat ja asiakas tuntui olevan oikein tyytyväinen niihin. Fabelia säärystimiin meni yhteensä n. 20 grammaa, hopearoosaa Karismaa n. 70 grammaa, valkoista n. 20 grammaa ja vaaleanpunaista n. 15 grammaa. Ohjeenmukaista lyhyemmän säärystimen vuoksi molemmat resorit ovat n. 6 cm korkeita.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Alkuperäisen värivalinnan värit olivat liian lähellä toisiaan, joten kirjoneulekuvio ei erottunut riittävästi. Alla verrokkina Baby Merinosta neulottu säärystin.

Alkuperäisen värivalinnan värit olivat liian lähellä toisiaan, joten kirjoneulekuvio ei erottunut riittävästi. Alla verrokkina Baby Merinosta neulottu säärystin.

Valmiit säärystimet.

Valmiit säärystimet.

Nilkkaimen testailua. Näyttäisi toimivalta.

Nilkkaimen testailua. Näyttäisi toimivalta.

Nilkkain edestä päin.

Nilkkain edestä päin.

Toinen säärystin sivulta ja toinen takaa.

Toinen säärystin sivulta ja toinen takaa.

Highland-säärystimet Baby Merinosta

 

Paikoitellen pitkätkin lankajuoksut asettuvat nurjalla puolella yllättävän siististi.

Paikoitellen pitkätkin lankajuoksut asettuvat nurjalla puolella yllättävän siististi.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Baby Merino -langasta neulottavat säärystimet saatiin heti kerralla valmiiksi ja oikean kokoisiksi. Baby Merino -säärystimet neulottiin pääasiassa vaaleanharmaasta (väri 22). Kuviovärit ovat vanharoosa (27) ja vaalea vanharoosa (26). Säärystimet on neulottu resoreita lukuunottamatta 3 mm puikoilla, resoreissa käytin 2,5 mm puikkoja. Sekä resorit että kirjoneulekuvio on neulottu 96 silmukalla. Tähän silmukkamäärään päädyin muutaman erilaisen laskutuoimituksen perusteella, ja se osui heti kerralla sopivaksi.

Baby Merinosta neulotuissa säärystimissä yläresori on noin 8 cm korkea ja alaresori noin 6 cm. Tässäkin tehtiin korostusraita myös säärystimen alareunaan. Alaresorissa on 60 silmukkaa. Kavennukset on tehty ohjeesta poiketen joka puikolla kirjoneulekuvion ja alaresorin välissä. Ohjeessa kaikki kavennukset tehtiin keskellä takana, ja tätä mallia käytin Karisma-säärystimissä. Vaaleanharmaata Baby Merinoa meni säärystimiin yhteensä n. 55 g, vaaleampaa vaaleanpunaista 16 g ja tummempaa vaaleanpunaista 11 grammaa.

Mitta näyttäisi suunnilleen oikealta. Tämän säärystimen mittojen perusteella neulottiin kolme muuta.

Mitta näyttäisi suunnilleen oikealta. Tämän säärystimen mittojen perusteella neulottiin kolme muuta.

Drops Highland -säärystimet Baby Merino -langasta.

Drops Highland -säärystimet Baby Merino -langasta.

Kaksi muunnosta Drops Highland -säärystimistä. Molemmissa varsinainen säärystinosa on suunnilleen 28 cm korkea.

Kaksi muunnosta Drops Highland -säärystimistä. Molemmissa varsinainen säärystinosa on suunnilleen 28 cm korkea.

Varpaasta varteen – syksyn ensimmäiset villasukat

Varpaasta varteen – syksyn ensimmäiset villasukat

Varpaasta varteen neulotut vauvan villasukat Drops Fabel Long Print -langasta.

 

Varpaasta varteen – Syksyn ensimmäiset villasukat

Mistä tietää, että syksy on tullut? No tietenkin siitä, että tulee pakottava tarve neuloa villasukkia. Huolimatta siitä, että niitä on omiksi tarpeiksi jo ihan riittävästi. Minulla nimittäin on villasukkia niin paljon, että vaikka käytänkin niitä lähes koko ajan syksystä kevääseen (ja toisinaan kesälläkin), ne eivät ehdi kulua puhki. Silti joka vuosi taitaa tulla tehtyä itselle vähintään yhdet uudet sukat. Koska tuntuu siltä.

Aikuisen sukat Novita Nallesta

No, tänä syksynä sukanneulomistarpeen iskiessä halusin olla järkevä, ja neuloa sukat lahjaksi veljen vaimolle, jonka tiesin ilahtuvan uusista villasukista. Olin myös niin taloudellinen, että neuloin sukat jämälangasta. Niitä myös on kertynyt vuosien saatossa varsinainen kokoelma! Valitsin väriksi Novitan Nalle Kukkaketo -mallistosta Kirsikkapuun, eli vaaleanpuna-pinkki-vihreän raitalangan. Koska kerä oli aloitettu, päätin tehdä sukat varpaasta varteen -menetelmällä, jotta varresta voi tehdä sen mittaisen mihin lanka riittää. Aivan aluksi siis punnitsin langan, jotta tietäisin suunnilleen kuinka paljon yhteen sukkaan on lankaa käytettävissä. 3 mm puikoilla neulotuista sukista tuli varsin lyhytvartiset, mutta toisinaan sellaisetkin ovat paikallaan. Lankaa sukkiin meni yhteensä noin 60 grammaa. En käyttänyt sukkiin mitään varsinaista ohjetta, vaan sovelsin tilanteen mukaan. Tiimalasikantapään silmukkamääriin katsoin vinkkejä Novitan sivuilta Nalle-langasta neulottavien sukkien ohjeista. Neuloin sukat jo ennen lomaa, joten en enää muista muita yksityiskohtia kuin silmukkamäärät.

Vauvan sukat Drops Fabelista

Kun olin saanut nuo noin 38-kokoiset sukat päättelyä vaille valmiiksi, tilasi kyseisten sukkien saaja alle 1-vuotiaalle pojalleen villasukat, sillä kuulemma kaikki valmiina olevat sukat olivat joko liian pieniä tai liian isoja. Päätin neuloa vauvan sukat samalla menetelmällä kuin aikuisenkin ja myös jämälangasta, eli joskus aikoinaan hankitusta Drops Fabel Long Print -langasta (väri ocean view, eli 604). Nämä sukat neuloin 2,5 mm puikoilla (jotka paksumpien puikkojen jälkeen tuntuvat aivan hammastikuilta). Hauskaa oli se, että silmukkamäärä sekä aikuisen että vauvan sukissa oli sama: 10 s / puikko jalkaterässä ja 11 s / puikko varressa alemman resorin yläpuolelta loppuun. Vauvan sukissa jalkaterän pituus kärjestä tiimalasikantapään alkuun on noin 8 cm ja jalkapohjan kokopituus noin 11 cm. Varren pituus resoreineen on noin 10 cm. Pikkusukat on neulottu mittatilauksena, eli kaikki pituudet on sovitettu ”asiakkaalle”. Kantapään ja resorin väliin neuloin 4 kerrosta sileää kaikilla silmukoilla, ettei resori tule liian alas. Lankaa näihin sukkiin meni yhteensä noin 25-30 grammaa.

Aikuisen villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Aikuisen villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Vauvan villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Vauvan villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Sukkasavotta

Sukkasavotta

Tässäpä varsinainen sukkasavotta!

Sukkasavotta

Sitä on taas alkuvuodesta tullut tehtyä jotain sen eteen, etteivät varpaat palelisi. Lähinnä muiden varpaita olen ajatellut, mutta saivatpa omatkin varpaani ilokseen yhdet uudet ja ihanat villasukat. 🙂 Sain nimittäin tuossa jossain vaiheessa tammikuuta nipun villasukkia kunnostettavaksi, sekä tilauksen yksistä lahjasukista. Lankaostoksillekin siis päästiin tammikuun loppupuolella.

Yksi kunnostettavaksi tulevista sukista,  vappusukka, tosin oli ehjä. Siltä oli vain pari kadonnut teille tietämättömille, joten neuloin sille uuden kaverin. Lankaa onneksi oli vielä jäljellä juuri oikeita sävyjä. Tuon projektin otin ensimmäiseksi työn alle, sillä uuden neulominen kiinnosti enemmän kuin parsiminen. Sitä paitsi ne sukat olivat kaikista lämpimimmät, joten niille olisi varmasti käyttöä kovilla pakkasilla.

Ajatuksena oli neuloa sukkaosa uudestaan kaksiin sukkiin, jotka olin neulonut Nallen marjaretki -langasta (Novita) joskus muutaman viime vuoden aikana. Toisista oli pohja kulunut puhki vain päkiän kohdalta, molemmista sukista. Toisista taas löytyi reiät päkiöiden lisäksi myös kantapäistä. Yhdet sukat aioin vain parsia, jos osaisin, sillä niihin minulla ei olisi ollut oikean väristä lankaa. Ja niitä oli sitäpaitsi parsittu jo aiemminkin. Loppujen lopuksi päädyin kuitenkin neulomaan uusiksi vain toisten marjaretki-sukkien kärkiosat. Toisten marjaretki-sukkien kohdalla päädyin treenaamaan parsimista. Mielestäni parsintajälki ainakin näytti ihan kohtuulliselta, en sitten tiedä miltä ne käytössä tuntuvat. En ole vielä uskaltanut kysyä. 😛

Uusi sukka vasemmalla. Kyllähän sen vielä tässä vaiheessa huomaa, että ovat hieman eri sarjaa. Tosin ei varmaan kohta enää.

Uusi sukka vasemmalla. Kyllähän sen vielä tässä vaiheessa huomaa, että ovat hieman eri sarjaa. Tosin ei varmaan kohta enää.

Parsimisharjoitus 2. Ensimmäisestä ei kuvaa. :) Omia sukkia en ole tainnut parsia kuin kerran, enkä pidä lopputuloksesta.

Parsimisharjoitus 2. Ensimmäisestä ei kuvaa. 🙂 Omia sukkia en ole tainnut parsia kuin kerran, enkä pidä lopputuloksesta.

Näin se käy. Ja nopeasti tuli valmista, ilman pahkuroita! :)

Näin se käy. Ja nopeasti tuli valmista, ilman pahkuroita! 🙂

Uusiakin sukkia tuli tehtyä

Uusia sukkapareja neuloin siis kahdet. Toiset tulivat itselleni, Novitan 7 veljestä Polkka -langasta. Toiset oli tilattu lahjaksi siten, että sukkaosan koko tulisi olla ehkä noin 39-40 ja varsi ei saisi missään tapauksessa painaa eikä kiristää. (Ongelman ratkaisin tekemällä varteen muutaman silmukan enemmän kuin sukkaosaan.) Väritoive oli joku hillitty, sinisen sävyinen ehkä, ja ei välttämättä yksivärinen. Lankojen värejä ei onneksi tarvinnut valita yksin. 😀 Nämä sukat neuloin kaksinkertaisesta Dropsin Fabelista, väreinä yksivärinen tummanharmaa ja liukuvärjätty sini-ruskeakirjava. Harmaa tasapainotti sukkien väriä niin, ettei niistä tullut ihan niin kirjavat kuin Fabelista normaalisti. Ihan mukavan näköset sukista kuitenkin tuli. Ja ilmeisesti heti kerralla oikean kokoisetkin, vaikka hieman sitä jännitinkin etukäteen.
Itselleni tein ihanat värikkäät Polkka-sukat, valmistuivat sopivasti partioleirille!

Itselleni tein ihanat värikkäät Polkka-sukat, valmistuivat sopivasti partioleirille!

Dropsin Fabel vaikutti ihan kivalta langalta. Ja ihastuin tuohon sinikirjavaan sävyyn! :o

Dropsin Fabel vaikutti ihan kivalta langalta. Ja ihastuin tuohon sinikirjavaan sävyyn! 😮