Pitsiset nilkkasukat koristerusetilla, mallin kehittelyä

Pitsiset nilkkasukat koristerusetilla, mallin kehittelyä

Pitsiset nilkkasukat äidille ja tyttärelle. Lankana Drops Nord (kaksinkertainsena).

 

Pitsiset nilkkasukat koristerusetilla, mallin kehittelyä

Viime syksynä (tai jo kesällä) Pinterestissä osui silmään todella suloiset kaksiväriset pitsisukat, joiden toteutusta halusin jossain vaiheessa kokeilla. Jouluksi sukkamallin kehittely ei vielä ehtinyt, mutta maaliskuun alussa tein ensimmäisen sukkaversion yhdelle kummitytöistäni, ja heti perään neuloin toisetkin lahjaksi eräälle ystävälle. Ohjetta sukkiin en edes yrittänyt etsiä mistään, vaan sovelsin mallin itse. Ensimmäiset sukat neuloin kotoa löytyvistä (jämä)langoista, vaaleanpunainen joustinneulereunus ja rusettinauha Novita 7 veljestä -langasta ja varsinainen sukkaosa valkoisesta Lauri sukkalangasta. Näihin sukkiin neuloin joustineulereunuksen jälkeen vain yhden kerroksen päävärillä ennen kantapään aloittamista. Kantapää on neulottu ristiinvahvistettuna. Jalkaterän päällyksen neuloin jonkinlaisella pitsineuleella ja kärkikavennukset tein nauhakavennuksena. Joustinneuleessa ja ainaoikein-neulotussa rusettinauhassa käytin 3 mm puikkoja, muuten sukat on neulottu 4 mm puikoilla. Sukat ovat noin kokoa 36, ja niihin meni lankaa yhteensä noin 80 grammaa (60 g valkoista, 20 g vaaleanpunaista).

Toiset sukat neuloin kaksinkertaisella Drops Nord -langalla ja tällä kertaa rusetista tuli valkoinen ja muusta sukasta vaaleanpunainen. Näihin sukkiin myös tein resorin ja kantapään väliin yhden pitsineulemallikerran, jotta sukkaan tulee edes vähän varrentynkää. Muuten sukat on tehty samalla tyylillä kuin ensimmäisetkin sukat, mutta noin 37-38 -kokoisiksi. Sukkiin meni vaaleanpunaista lankaa noin 65 grammaa ja valkoista noin 20 grammaa.

Lapsen sukat

Toiset pitsiset nilkkasukat inspiroivat neulomaan samanlaiset pienemmässä koossa sukkien saajan 2-vuotiaalle tyttärelle. Pienten sukkien pitsikuvio on samantyylinen, mutta hieman erilainen, ja välissä on pieni 2 silmukan palmikko, jotta silmukamäärät osuvat kohdalleen. Myös näihin tein pienen pitsineulekaitaleen joustinneulereunuksen ja kantapään väliin. Lapsen sukissa on rusettinauhat neulottu 5 silmukalla, aikuisten sukkiin tein 6 silmukan levyiset nauhat. Pikkusukkiin meni valkoista lankaa 13 grammaa ja vaaleanpunaista 32 grammaa. Lapsen sukan pohjiin tein liukuestekuviot Regia ABS Latexilla.

ABS Latex oli jo hieman vanhaa, mutta päätin kuitenkin kokeilla jos se vielä toimisi. Purkkia ravistaessa aine hölskyi, joten kokonaan se ei ollut jähmettynyt, vaikka selvästi seassa oli jotain paakkuja, sillä ainetta ei saanut purkista ulos yhtä siististi kuin aikoinaan. Muistaakseni aiemmin aine ei ollut myöskään yhtä löysää, vaan sillä oli helpompi tehdä siistejä kuvioita (mm. Drops Cotton Viscose -langasta neulottuihin pitsitossuihin tehdyt liukuestekuviot). Nyt kuviot levisivät aika paljon, ja sukkien saaja sanoikin kaksivuotiaan varmuudella, että sukan pohjassa on kanojen kuvia. Itsekin näin tämän jälkeen pohjissa hieman kanamaisia hahmoja, vaikka sydämiä olin yrittänyt tehdä. No, pääasia kai oli se, että epämääräiset liukuestekuviot kuitenkin toimivat ja sukat olivat saajalle erittäin mieluiset.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Ensimmäiset ja toiset pitsiset nilkkasukat.

Ensimmäiset ja toiset pitsiset nilkkasukat.

Liukuestekuviot kuivumassa.

Liukuestekuviot kuivumassa.

Lapsen pitsiset nilkkasukat.

Lapsen pitsiset nilkkasukat.

Ps. Ajatuksena on kokeilla vastaavia sukkia mahdollisesti myös erilaisilla pitsikuvioilla, kun löytyy sopivia rakoja ”ylimääräisten” sukkien neulomiseen. Ehkäpä tästä voisi saada vaikka ihan myyntituotteen, kunhan mallit ja koot saa osumaan kohdalleen. Jo ennen tuotteen verkkokauppaan saamista sukkia voi halutessaan tilata vaikkapa laittamalla viestiä verkkosivujen kautta.

Novita Talviyö -sukat Drops Nordista

Novita Talviyö -sukat Drops Nordista

Novita Talviyö -sukissa on kuvattuna talvinen metsämaisema.

 

Novita Talviyö -sukat Drops Nordista

Novita Talviyö sukat olivat Novitan vuoden 2019 joulukalenterisukat. Neuloin sukat eräälle asiakkaalle osana isompaa neuletilausta. Sukkien ohje löytyy Novitan verkkosivuilta (täältä). Ohjeenmukainen lanka on Novitan Venla, joka paksuutensa puolesta tuntui olevan hyvin yhteensopiva Dropsin sukkalankojen kanssa. Asiakkaan kanssa sovimme, että nämä sukat neulotaan Drops Nordista, joka on ihanan pehmeä alpakkasekoitelanka. Nord-langan metsänvihreä sävy sopikin hyvin näihin sukkiin, joissa pupu seikkailee yöllisessä metsässä.

Neuloin sukat kokonaan 2,5 mm puikoilla, ja lankaa meni hieman enemmän kuin ohjeenmukaista lankaa. Valkoista Nordia meni noin 95 grammaa (ohjeessa valkoista Venlaa noin 85 g) ja vihreää noin 75 grammaa (ohjeessa pujon väristä Venlaa noin 65 g). Sukkien ohjeessa on kirjoneulekuvion vuoksi vain yksi koko (38/39). Varren pituus valmiissa sukissa oli noin 43 cm.

Ohjeen luokitus oli haastava, ja kieltämättä se taisi pitää paikkaansa, sillä tätä neuletta ei voinut tehdä ulkomuistista ollenkaan. Molemmat sukat piti tehdä hyvin tarkasti ohjetta seuraten, että kuvion sai oikein. Jokainen kerros oli erilainen, ja missään kohti ei ollut kovin pitkää samana toistuvaa mallikertaa. Tästä syystä projekti olikin mielenkiintoinen, ja onhan tuo kuvio aivan upea! Täytyy nostaa hattua neuleen suunnittelijalle. Näitä sukkia neuloessa oli hyvä samalla kuunnella äänikirjoja, joihin ei tarvinnut keskittyä hirveän tarkasti. Aika kului mukavasti ja neule edistyi.

 

Alla olevat kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvia.

Ensimmäinen Novita Talviyö -sukka valmiina. Ensimmäisistä 50 g keristä jäi vähän jäljelle toista sukkaa varten.

Ensimmäinen Novita Talviyö -sukka valmiina. Ensimmäisistä 50 g keristä jäi vähän jäljelle toista sukkaa varten.

Viimeistelin sukat kosteitten pyyhkeitten välissä. Näin pinta tasoittuu hellävaraisesti.

Viimeistelin sukat kosteitten pyyhkeitten välissä. Näin pinta tasoittuu hellävaraisesti.

Valmiit Novita Talviyö, eli 2019 joulukalenterisukat Novita Venla -langan sijasta Drops Nordista neulottuna.

Valmiit Novita Talviyö, eli 2019 joulukalenterisukat Novita Venla -langan sijasta Drops Nordista neulottuna.

Tässä kuvassa näkyy sukan toinen puoli.

Tässä kuvassa näkyy sukan toinen puoli.

Pitkät pitsisukat Drops Nordista

Pitkät pitsisukat Drops Nordista

Pitkät pitsisukat on neulottu varpaista varteen.

 

Pitkät pitsisukat Drops Nordista

Lankamyymäläni lankavalikoiman uusin tuote on Drops Nord, joka on ihanan pehmeä sukkalangaksikin kelpaava alpakkasekoitelanka. Ihastuin sen vaaleanpunaiseen värisävyyn, ja hankin sitä itsellenikin tarkempaa tutustumista varten. Ostin kaksi kerää sillä ajatuksella, että yhdestä kerästä pitäisi tulla yksi sukka, eli kaksi riittää molempiin villasukkiin. Katselin Garnstudion sivuilta sukkaohjeita Nordille, ja totesin haluavani pitsisukat. Ja mieluummin pidemmät kuin lyhemmät. Ohjeiden mukaan pitkävartisiin sukkiin kuitenkin menisi 150 grammaa lankaa, eli varaamani kaksi kerää ei välttämättä riittäisi kovin pitkiin varsiin. Päätin siis neuloa sukat varpaista alkaen, ja tehdä varsista niin pitkät kuin lankaa riittää kerässä.

Itselle on siinä mielessä helppo tehdä sukkia, että pystyy mitoittamaan sukat juuri oman jalan mukaan. Varpaista aloitettavissa sukissa minulla ei vielä ole niin paljoa kokemusta, että olisin suoraan osannut sanoa missä kohti tiimalasikantapää tulisi aloittaa, mutta laskemalla ja arvioimalla osuin juuri oikeaan. Sukkien pitsimalli on pääasiassa Upeat kirjoneulesukat -kirjan ylipolven sukista, mutta se on ylösalaisin, ja lisäsin sukkiin muutamia omia pitsiraitoja kirjan mallikuvion lisäksi. 

Sukan etuosassa pitsikuvio jatkuu katkeamatta alhaalta ylös asti, sukan kärki, jalkapohja ja kantapää ovat sileää neuletta, kantapään yläpuolella takana on parin sentin korkuinen joustinneuleraita (1 o, 1 n) varren istuvuuden parantamiseksi, ja sen jälkeen sukan takaosakin on pitsineuletta. Varren lisäykset tein keskellä takana.

Tein ensimmäisen sukan varren varmaan kolme kertaa, että sain varresta sopivan kokoisen tuntuisen. Halusin sukan varren yläreunaan joustinneuletta, jotta varsi pysyisi paremmin paikoillaan, mutta tavallinen joustinneule tuntui liian tylsältä pitkiin pitsisukkiin. Niinpä tein varren 2o, 2n -joustinneuleella, mutta teinkin jokaiseen oikeaan raitaan muutaman palmikkokierron. Mielestäni tämä joustinneule sopi hyvin pitsisukan varteen. Loppujen lopuksi lanka riitti hyvinkin riittävän pitkiin varsiin, sukan varret ulottuvat juuri polven alapuolelle, mikä olikin toiveeni alunperin.

Pitsisukan varren lisäykset on tehty takana keskellä. Nilkan yläpuolella takana on joustinneuletta.

Kaikesta purkamisesta ja laskemisesta huolimatta…

Pitkät pitsisukat.

Sukista tuli kauniit, ja ihmettelin, kun toisesta kerästä jäi lankaa yli pari metriä, vaikka toisessa onnistuin käyttämään langan melko tarkasti. Arvelin sen kuitenkin olevan normaalia, ja virkkasin pienen kukan ylijäämälangasta (kukka on mukana ensimmäisessä kuvassa – en tiedä vielä mitä aion sillä tehdä, mutta varmaan sille jotain käyttöä keksii). Todellinen syy toisen sukan pitempään ylijäämälankaan selvisi vasta kun laitoin sukat jalkaan, ja koitin saada niistä kuvaa myös takaa päin.

Vaikka olin mielestäni laskenut lisäyskohdat tarkasti toista sukkaa tehdessäni, olin kuitenkin tehnyt viimeiset lisäykset eri kohtaan. Enkä edes ollut huomannut sitä, vaikka tarkistin vielä ennen päättelyä, että lisäykset tuli tehtyä oikein ja kaikki oli kunnossa. Kyllähän se tietenkin harmitti, mutta en kuitenkaan viitsinyt alkaa purkamaan toista sukkaa ja tekemään varren yläosaa enää uudestaan, kun olin jo päätellyt langat ja halusin sukat käyttöön. Eihän tuo käytössä mitään haittaa, se on vain pieni kosmeettinen haitta. Tai ominaisuus.

Joustinneulereunus tuntuu löystyvän käytössä jonkun verran, ne olisi varmaan kannattanut neuloa 2,5 mm puikoilla. Varret eivät välttämättä pysy kovin monen käytön jälkeen paljaassa jalassa ylhäällä, housun lahkeiden päällä ne pysyivät paremmin paikoillaan. Harkitsen lisääväni sukkiin vielä esimerkiksi satiininauhat tuonne varren yläosaan, jotta varren saa kiristettyä sopivaksi, mutta en ole vielä varma tarvitaanko nauhoja välttämättä. Käytössähän tuo selviää.