Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino
Musta neulesetti Drops Baby Merino -langasta
Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino
Eräs asiakas tilasi lahjaksi tulossa olevalle vauvalle myssyn, sukat ja lapaset. Lankatoiveena oli pehmeä merinovilla ja värinä musta, joka sopisi kaikenväristen vaatteiden kanssa. Alun perin oli ajatus neuloa myssy Klompelompe Lentäjänlakki -mallisena, mutta ohuemmasta langasta. Lapaset toivottiin samalla neulepinnalla, ja sukiksi junasukat. Käytin kaikissa neuleissa pääasiassa 3 mm puikkoja, mutta resorit tein 2,5 mm puikoilla. Koko settiin meni lankaa noin 80 grammaa.
Koska Lentäjänlakin ohjeessa lanka on hieman paksumpi, päätin neuloa ensin lapaset. Tilaajalla ei ollut niiden suhteen muita toiveita, kuin että lanka ja pintaneule olisi samaa kuin myssyssäkin, ja lapasten välissä olisi nauha, minkä ansioista lapaset eivät katoa niin helposti. Muuten mallin sai päättä itse. Katsoin niihin mallia kirjasta Klompelompe – Ihania neuleita lapsille (samassa kirjassa on myös Lentäjänlakin ohje). Go’Klompen-käsineistä sain Baby Merinolle sopivat silmukkamäärät 0-3 kk ikäisen vauvan lapasiin. Lapasissa on itse asiassa hyvin samantapainen pintaneule kuin lentäjänlakissakin. Lapasten kuvassa oli myös lapasten välillä nauha, mutta ohjeessa nauhasta ei kerrota mitään. Tämä hieman harmitti, sillä olisin halunut tietää kuinka pitkä nauhan pitäisi olla, että se ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt. Muutenhan tuollaisen putkimaisen nauhan neulominen ei ole ongelma. I-cord -tekniikalle löytyy netistä ohjeita useampiakin, tässä esimerkiksi Klompelompen ohjevideo i-cord-nyörin neulomiseen. Muistaakseni löysin jostain toisesta Klompelompe-ohjeesta nyörin pituudesta jonkinlaista ohjetta, mutta en enää muista, missä neuleessa se oli. Neuloin nyöristä noin 50 cm pituisen ja toivon että se on sopivan mittainen. Lapasiin meni lankaa noin 20 grammaa.
Myssyn malli muuttui
Kun lapaset olivat valmistuneet, ja suunnitteilla oli aloittaa myssyn neulominen, tilaaja kysyi voisimmeko vielä muuttaa myssyn mallia, sillä hän oli ihastunut neulomaani vauvan kukkajoustinneuleiseen tupsumyssyyn. Tietenkin se onnistui, mutta koska lapaset oli jo neulottu lentäjänlakin pintaneuleella, sovimme, että neulon myös tupsumyssyn samalla pintaneuleella. Tällä kertaa silmukkamääriä ja mallia pystyi katsomaan Klompelompe Susselimyssy vauvalle -ohjeesta joka löytyy tuosta samaisesta kirjasta. Myssyssä on vieläpä ohjeenmukaisena lankana Drops Baby Merino. Myös Susselimyssyn ohjeessa on samaa pintaneuletta kuin Go’Klompen-käsineissä. Käytännössä neulomani myssy on siis tuo Klompelompe Susselimyssy vauvalle, mutta pintaneuleessa on 2o, 2n-neuletta mallikuvion kaksi ensimmäistä kerrosta 1o,1n-neuleen asemesta. Ja tässä myssyssä ei ole koristekukkaa, vaan pieni tekoturkistupsu, joka on tilattu Nappinjasta. Myssyyn lankaa meni 27 grammaa.
Viimeiseksi neuloin Junasukat Taito-Shopin ohjeella, jolla olin neulonut aikaisemmatkin neulomani Junasukat. Näihin mustan neulesetin sukkiin tein pienen muunnoksen sukkien sileällä neuleella tehtyihin raitoihin. Tein nämä raidat samalla pintaneuleella kuin myssyn ja lapaset, raitojen kapeuden vuoksi pintaneule ei oikein erotu, mutta ihan hauskan pienen lisän niillä sai sukkiin. Sukkiin meni lankaa 33 grammaa.
Myssyyn oli vaihtoehtona useampikin eri tupsu.
Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.
Käytin virkkuukoukkua apuna tupsun kiinnittämisessä. Tupsun saa irrotettua helposti esimerkiksi pesun ajaksi.
LISÄYS 22.3.2022
Alkuvuodesta 2022 neuloin tilaustyönä noin puolivuotiaalle sopivan vastaavanlaisen setin. Isompaan myssyyn ei löytynyt suoraan käyttökelpoista ohjetta, joten piti hieman mutu-tuntumalla arvioida silmukkamääriä ja mittoja. Isompaan myssyyn meni lankaa 37 grammaa, eli 10 grammaa enemmän kuin pikkuvauvan myssyyn. Junasukat ovat samaa kokoa kuin aiemmatkin, joten lankaakin meni suunnilleen sama määrä. Lapasiin meni lankaa noin 25 grammaa.
Tässä myssyssä on hieman isompi tupsu, jonka valmistaja ei ole minulla tiedossa, sillä se on kierrätetty jostain vanhasta neulepiposta. Tupsussa ei ollut lenkkiä tai nepparia kiinnitystä varten valmiina, joten ompelin siihen pienen kuminauhalenkin, jotta sen saa irrotettua pesun ajaksi. Myssyssä on sisäpuolella nappi, johon tupsun lenkin saa kiinni. Virkkuukoukku on hyvä apuväline tupsun kiinnittämisessä.