Villahaalarin kaveriksi neulotut asusteet, eli myssy, sukat ja lapaset. Lanka Drops Merino Extra Fine.

 

Villahaalarin kaveriksi

(Juttu julkaistu alunperin vanhassa blogissa. Alkuperäinen juttu luettavissa täällä.)

Kävin viikonloppuna P-Karjalassa, ja matka meni mukavasti neuloen. Torstaina syntynyt neljäs veljenpoikani sai korvaläppämyssyn ja villasukat seuraksi villahaalarille. Lapasiin ei riittänyt harmaata lankaa tarpeeksi (Dropsin Merino Extra Fine), koska tein siitä aiemmin vaunulelun, mutta onneksi vihreästä TÄNKIMÄÄTEIN-piposta oli jäänyt lankaa sen verran yli, että sain myös lapaset tehtyä. Myssyn ohje löytyy Dropsin Babystrikk (Nr. 20) lehdestä, malli 20-9. Englanniksi ja ranskaksi. Sama ohje löytyy myös suomeksi Garnstudion verkkosivuilta. Tein myssyn melkein ohjeen mukaan. Tarkoittaa siis sitä, että jätin ainoastaan lisäykset ennen joustinneuleosuutta tekemättä. Myssy neulottiin ylhäältä alaspäin. Korvaläppien kanssa sai sitten hieman säätää silmukkamäärissä, mutta ihan kohtuullisen fiksun näköinen myssystä mielestäni tuli. Lapaset ja sukat on neulottu ”omasta päästä”. Lankaa myssyyn, sukkiin ja lapasiin meni yhteensä noin 100 grammaa.

Mallinukelle villahaalarin kaveriksi neulotut asusteet olivat suunnilleen sopivat.

Mallinukelle villahaalarin kaveriksi neulotut asusteet olivat suunnilleen sopivat.

Villahaalarin kaveriksi neulottu vauvan myssy, malli Drops Sky High (20-9).

Villahaalarin kaveriksi neulottu vauvan myssy, malli Drops Sky High (20-9).

Sukissa on varressa 36 silmukkaa, kiilakavennusten jälkeen jatkoin 32 silmukalla.
Sukissa on varressa 36 silmukkaa, kiilakavennusten jälkeen jatkoin 32 silmukalla.
Lapasissa on 32 silmukkaa. Harmaasta langasta sai vielä raidat.
Lapasissa on 32 silmukkaa. Harmaasta langasta sai vielä raidat.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

 

Suloisen Drops Sky High -myssyn alkuperäinen ohje löytyy Garnstudion sivuilta osoitteesta: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=4905&sid=1685&cid=11.