Varpaasta varteen – syksyn ensimmäiset villasukat

Varpaasta varteen – syksyn ensimmäiset villasukat

Varpaasta varteen neulotut vauvan villasukat Drops Fabel Long Print -langasta.

 

Varpaasta varteen – Syksyn ensimmäiset villasukat

Mistä tietää, että syksy on tullut? No tietenkin siitä, että tulee pakottava tarve neuloa villasukkia. Huolimatta siitä, että niitä on omiksi tarpeiksi jo ihan riittävästi. Minulla nimittäin on villasukkia niin paljon, että vaikka käytänkin niitä lähes koko ajan syksystä kevääseen (ja toisinaan kesälläkin), ne eivät ehdi kulua puhki. Silti joka vuosi taitaa tulla tehtyä itselle vähintään yhdet uudet sukat. Koska tuntuu siltä.

Aikuisen sukat Novita Nallesta

No, tänä syksynä sukanneulomistarpeen iskiessä halusin olla järkevä, ja neuloa sukat lahjaksi veljen vaimolle, jonka tiesin ilahtuvan uusista villasukista. Olin myös niin taloudellinen, että neuloin sukat jämälangasta. Niitä myös on kertynyt vuosien saatossa varsinainen kokoelma! Valitsin väriksi Novitan Nalle Kukkaketo -mallistosta Kirsikkapuun, eli vaaleanpuna-pinkki-vihreän raitalangan. Koska kerä oli aloitettu, päätin tehdä sukat varpaasta varteen -menetelmällä, jotta varresta voi tehdä sen mittaisen mihin lanka riittää. Aivan aluksi siis punnitsin langan, jotta tietäisin suunnilleen kuinka paljon yhteen sukkaan on lankaa käytettävissä. 3 mm puikoilla neulotuista sukista tuli varsin lyhytvartiset, mutta toisinaan sellaisetkin ovat paikallaan. Lankaa sukkiin meni yhteensä noin 60 grammaa. En käyttänyt sukkiin mitään varsinaista ohjetta, vaan sovelsin tilanteen mukaan. Tiimalasikantapään silmukkamääriin katsoin vinkkejä Novitan sivuilta Nalle-langasta neulottavien sukkien ohjeista. Neuloin sukat jo ennen lomaa, joten en enää muista muita yksityiskohtia kuin silmukkamäärät.

Vauvan sukat Drops Fabelista

Kun olin saanut nuo noin 38-kokoiset sukat päättelyä vaille valmiiksi, tilasi kyseisten sukkien saaja alle 1-vuotiaalle pojalleen villasukat, sillä kuulemma kaikki valmiina olevat sukat olivat joko liian pieniä tai liian isoja. Päätin neuloa vauvan sukat samalla menetelmällä kuin aikuisenkin ja myös jämälangasta, eli joskus aikoinaan hankitusta Drops Fabel Long Print -langasta (väri ocean view, eli 604). Nämä sukat neuloin 2,5 mm puikoilla (jotka paksumpien puikkojen jälkeen tuntuvat aivan hammastikuilta). Hauskaa oli se, että silmukkamäärä sekä aikuisen että vauvan sukissa oli sama: 10 s / puikko jalkaterässä ja 11 s / puikko varressa alemman resorin yläpuolelta loppuun. Vauvan sukissa jalkaterän pituus kärjestä tiimalasikantapään alkuun on noin 8 cm ja jalkapohjan kokopituus noin 11 cm. Varren pituus resoreineen on noin 10 cm. Pikkusukat on neulottu mittatilauksena, eli kaikki pituudet on sovitettu ”asiakkaalle”. Kantapään ja resorin väliin neuloin 4 kerrosta sileää kaikilla silmukoilla, ettei resori tule liian alas. Lankaa näihin sukkiin meni yhteensä noin 25-30 grammaa.

Aikuisen villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Aikuisen villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Vauvan villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Vauvan villasukat neulottuna varpaasta varteen.

Huopatossut Drops Big Delight -langasta

Huopatossut Drops Big Delight -langasta

Huopatossut jalassa tarkenee kävellä viileämmälläkin lattialla.

Huopatossut Drops Big Delight -langasta

Helmikuun Felting Fever -kampanjan kunniaksi päätin muistaa palelevia varpaitani huovutettavilla villatossuilla. Olin jo joskus kauan sitten hankkinut kaksi kerää Auringonnousun väristä Drops Big Delight -lankaa jostakin alennuksesta. Ei siis tarvinnut enää kuin valita malli ja tehdä tossut. Löysin Garnstudion sivuilta useampiakin kivan näköisiä huopatossumalleja, mutta lopulta päädyin valitsemaan matalavartisen, hieman sukkamaisen Eigerin.

Huopatossut neulottiin kaksinkertaisella langalla tasona (tämä hieman yllätti minut, mutta tein kuitenkin ohjeen mukaan, vaikka epäilinkin, että sauma voisi tuntua jalkapohjan alla ikävältä, vaikka sen tekisi niin ohueksi kuin mahdollista). Ohjeen mukaista puikkokokoa (9 mm) minulta ei löydy, joten käytin 10 mm puikkoja. Ne taisivatkin olla minun käsialalleni sopivat, sillä aikalailla oikean kokoiset kappaleet tuli ilman mitään säätöä. Isoilla puikoilla tulee valmista nopeasti, joten tuollaiset tossut ovat oikein sopiva viikonloppuprojekti. 35-37 koon tossuihin lankaa meni noin 150 grammaa.

Vähän jännitti laittaa tossut pesukoneeseen huopumaan, mutta lopputulos oli kuitenkin ihan ok. Huovutetut tossut ja muut asusteethan tulisi venyttää / muotoilla heti pesun jälkeen kosteana, mutta näitä tossuja ei tarvinnut käsitellä oikeastaan ollenkaan. Jalkaterän osa tuntui aika kapealta, mutta hieman liian pitkältä. Arvelin kuitenkin, ettei se käytössä haittaa. Päivän käytön jälkeen kuitenkin tulin siihen tulokseen, että asialle täytyy tehdä jotain. Leveyttä ei tarvinnut lisätä, se oli juuri sopiva nyt kun tossut olivat hieman venyneet käytössä. Kantapään kohdalta ne olivat jo ehkä hieman liiankin löysät, etenkin kun tossut olivat myös liian pitkät.

Riskinotto kannattaa – ainakin välillä

Hetken asiaa pohdittuani päätin ottaa riskin ja koittaa muokata tossuista sopivammat. Leikkasin ronskisti molempien tossujen kärjestä palat pois, ja neuloin niihin uudet kärjet. Voin kertoa, että huovutetun neuleen purkaminen on aika työlästä hommaa. 😀 Sain kuitenkin purettua sen verran, että löysin kaikki tarvittavat silmukat ja pääsin neulomaan uudet, hieman lyhemmät kärjet tossuihin. Koon arvioiminen oli oikeastaan mahdotonta, sillä en tiennyt minkä verran tossut uudet kärjet kutistuisivat pesussa. Meinasinkin ensin, että jätän uudet kärjet huovuttamatta, etteivät tossut mene liian pieniksi. Päätin kuitenkin ottaa vielä toisenkin riskin, ja laitoin tossut uudestaan pesukoneeseen.

Pesun jälkeen tossut olivat aivan liian pienen näköiset, ja niin tiiviit, että tuntui mahdottomalta saada venytettyä niitä sopiviksi. Pesupallon, tennispallon ja löylytuoksupullon avulla sain kuitenkin tossuja sen verran venymään, että sain kaksin käsin kiskomalla ne vedettyä paljaaseen jalkaan. Vähän aikaa venytin niitä sitten vielä jaloissa ennen kuin laitoin ne kuivumaan. Nyt useamman käyttökerran jälkeen ne tuntuvat oikeastaan aika sopivilta. Tosin vieläkään niitä ei tahdo saada jalkaan ainakaan kovin paksujen sukkien päälle. Onneksi tossut ovat kuitenkin niin lämpimät, että kovin paksuja sukkia niiden kanssa edes minun ei tarvitse käyttää. 😀

Muuta

Sen verran se sauma siellä pohjassa itseäni häiritsee, että jos joskus vielä neulon itselleni toisetkin huopatossut, teen ne ilman saumoja! Tästä samaisesta syystä en myöskään oikeastaan ikinä parsi omia villasukkiani, mieluummin neulon niihin kokonaan uudet jalkaterät (tai teen niistä säärystimet).

Ps. Drops Big Delight -lankaa ei löydy oman lankamyymälän hyllyistä, mutta langan voi korvata suoraan Drops Eskimo -langalla, johon saatiin nyt helmikuussa runsaasti lisää värivalikoimaa!

30 cm pituiset puikot antavat hieman osviittaa minkä kokoinen neule oli kyseessä ennen huovuttamista! :D
30 cm pituiset puikot antavat hieman osviittaa minkä kokoinen neule oli kyseessä ennen huovuttamista! 😀
Tossut huovutusta vaille valmiina.
Tossut huovutusta vaille valmiina.

Kahden vuoden käytön jälkeen…

EDIT 14.2.2020

Kovassa käytössä (käytän toimistolla työkenkien sijasta huopatossuja lähes päivittäin – yleensä myös kesällä) lähes kaksi vuotta olleet tossut olivat yhtäkkiä kuluneet puhki. Havaitsin ensimmäisen rei’än alun toisessa tossussa jo ennen joulua, mutta en viitsinyt tehdä asialle silloin vielä mitään. Kun toiseenkin tossuun alkoi ilmestyä reikää samaan kohtaan (päkiän alta, sauman kohdalta), piti alkaa miettiä ratkaisua ongelmaan. Vaihtoehtoina parsiminen ja kokonaan uusien tossujen tekeminen. Päätin koittaa parsia reikiä umpeen, mutta varalta (ja vaihtelun ja FeltingFever -alennuskampanjan vuoksi) päätin myös tehdä uudet huopatossut. Ihana joulunpunainen Eskimo sitä paitsi oli niin houkuttelevaa, etten voinut enää vastustaa kiusausta, vaan oli pakko ostaa sitä vähän itselle.

Vein puhkikuluneet työtossuni kotiin jo viime viikolla pestäväksi ja paikattavaksi, mutta vasta eilen illalla sain aikaiseksi alkaa parsia puhtaita tossuja. Lankaahan tossuista jäi aikoinaan vähän yli, joten korvaavaa lankaa ei tarvinnut etsiä. Parsin kaksinkertaisella langalla molempien tossujen reiät umpeen ja päätin jättää nyt ainakin toistaiseksi paikat huovuttamatta. Huovutus epäilemättä lisäisi kestävyyttä, mutta se saattaisi kiristää paikkakohtaa liikaa, joten en halunnut ainakaan vielä kokeilla sitä. Katsotaan kuinka kauan tossut kestävät tällaisella paikalla, lankaa jäi vielä, joten uusi paikkaaminenkin vielä tarvittaessa onnistuu.

Molemmat tossut kuluivat puhki suunnilleen samasta kohdasta.

Molemmat tossut kuluivat puhki suunnilleen samasta kohdasta.

Parsitut tossut. Liukuvärjätyn langan ansiosta paikoista tuli eri väriset.

Parsitut tossut. Liukuvärjätyn langan ansiosta paikoista tuli eri väriset.

En ole oikein koskaan voinut käyttää parsittuja sukkia, sillä vaikka reiän parsisi umpeen kuinka hyvin, se jää kuitenkin aina hieman epätasaiseksi. Enkä vain kertakaikkiaan pidä sukan pohjissa olevista muhkuroista yhtään. Saapa nähdä siis voiko parsittuja huopatossujakaan käyttää, vaikka paikka kestäisikin. Tämän vuoksi neuloin eilen jo huovutusta vaille valmiiksi uudet huopatossut, tällä kertaa lankana Drops Eskimo, ja tossumallina Drops Early Morning. Näistä lisää kunhan ehdin huovuttaa uudet tossut valmiiksi. No, ainakin tämän päivän olen koittanut töissä totuttaa jalkojani muhkurapohjaisiin parsittuihin tossuihin, ja yllättävän hyvin tässä on selvitty.

Keltaista kevätvauvalle – sukat, lapaset ja myssy merinovillasta

Keltaista kevätvauvalle – sukat, lapaset ja myssy merinovillasta

Toiveiden mukaan neulottu tilaussetti maaliskuussa syntyneelle vauvalle Merino Extra Fine -langasta.

Keltaista kevätvauvalle

Tällaisen neulesetin neuloin kevättalvella eräälle pienokaiselle, joka syntyi maaliskuun alkupuolella. Vauvan sukupuoli ei ollut etukäteen tiedossa, joten setin värin oli hyvä olla kohtuullisen neutraali. Vähän toki väriä pitää olla elämässä, joten tuleva äiti halusi keltaiset asusteet vauvalleen (jonkin verran keltaista taisi muutenkin löytyä vauvalle hankituista vaatteista). Sitä paitsi mikä olisikaan parempi väri kevätvauvalle kuin aurinkoinen keltainen?! Tämän langan väri on kyllä virallisesti sinapinkeltainen, mutta ei välitetä siitä – kaunis, aurinkoinen ja pirteä väri kuitenkin.

Mitään valmista ohjetta neuleisiin ei ollut, vaan ne kehiteltiin itse asiakkaan toiveiden perusteella. Erilaiset pintaneulemallit olivat mietinnässä ensin, mutta lopulta päädyttiin perinteiseen helmineuleeseen, sillä kovin isot pintaneulekuviot eivät oikein pääse oikeuksiinsa noin pienissä neuleissa. Myssyyn sellaista olisi ehkä paremminkin voinut harkita, mutta tilaaja halusi koko setin samaan tyyliin. Ja minä olin ihan tyytyväinen, ettei tarvinnut opetella mitään uutta neulekuviota. Vaikka toisaalta sellaisia on kyllä ihan kiva opetella… 😀

 

Merinovillainen asustesetti.

Merinovillainen asustesetti.

Tarkemmat tiedot neuleesta ja langasta

Etenkin myssyä vähän jännitin etukäteen, joten jätin sen tekemisen viimeiseksi. Sukkia ja lapasia on tullut sen verran neulottua eri langoista, että suurin piirtein sopivat mittasuhteet ja silmukkamäärät olivat tiedossa. Toki katselin erilaisia juhlavuoden vauvojen sukkamalleja (http://suomifinland100.fi/project/villasukkakerays-juhlavuonna-syntyville/) ennen neulomista, mutta neuloin sukat sitten kuitenkin ”omasta päästä”. Sukissa ja lapasissa on ensin varressa pätkä 1 o, 1 n -joustinneuletta, sitten jonkin verran helmineuletta ja toinen resorinpätkä nilkkojen ja ranteiden kohdalla. Sukkien pohjat ovat sileää neuletta, lapasten kämmenosat kokonaan helmineuletta. Silmukkamääriä en kyllä enää muista, olisiko ollut sukissa 8 tai 9 per puikko ja lapasissa vähän vähemmän. Lapasiin neuloin vielä kiinnitysnauhan neljällä silmukalla suljettua sileää neuletta. Lankaa sukkiin meni noin 36 grammaa ja lapasiin noin 34 g.

Lähikuva myssystä. Ihan somahan siitä tuli!

Lähikuva myssystä. Ihan somahan siitä tuli!

Myssy on neulottu ylhäältä alaspäin ja sekä korkeus että silmukkamäärät on katsottu suurin piirtein jonkun kokoiseksi. Lisäykset on tehty viidessä kohtaa siten, että lisäyksen kohdalle tuli sileäneuleinen raita. Myssyn alareunaan tein kaksinkerroin taitettavan joustinneuleresorin siten, että lisäsin puolivälissä muutaman silmukan (ettei päälle taitettavasta osuudesta tule liian tiukka). Ompelin resorin taitoksen muutamasta kohdasta kiinni, jotta myssy pitää paremmin muotonsa. Helmineuleiset korvaläpät neuloin poimimalla silmukat resorin aloituskohdasta ja niiden alareunasta jatkoin suoraan kiinnitysnauhojen neulomista sileänä suljettuna neuleena. Lopuksi tein myssyyn vielä pienen tupsun. Halkaisijaltaan tupsu on muistaakseni 3 tai 4 cm, tai sinne päin. Myssyyn meni lankaa noin 66 grammaa, eli kolme kerää riitti oivallisesti koko settiin. Myssystä taisi tulla vieläpä hieman liian iso vastasyntyneelle, mutta taitaapa myssylle olla käyttöä hieman isommallakin lapsella. 🙂

Alidan myssy, Lullaby Booties -tossut sekä vauvan lapaset

Alidan myssy, Lullaby Booties -tossut sekä vauvan lapaset

Alidan myssy, Lullaby Booties -tossut ja lapaset vauvalle. Lankana Drops Cotton Merino.

 

Alidan myssy (Klompelompe) ja Lullaby Booties -tossut (Drops) sekä lapaset (omasta päästä)

(Julkaistu alun perin vanhassa blogissa osoitteessa: tankimaatein.blogspot.com/2016/12/alidan-myssy-klompelompe-ja-lullaby.html.
Olen jo jonkun kerran tainnut mainitakin, että lähipiirissä on vauvabuumi menossa, ja sen vuoksi olen saanut neuloa jonkin verran pieniä söpöjä vauvaneuleita pehmeistä langoista. Tällä kertaa esittelyvuorossa ovat jo aika kauan sitten valmistuneet myssy, tossut ja lapaset eräälle vauvelille, joka ei ihan vielä ole malttanut syntyä. Kaikissa töissä lanka oli Dropsin Cotton Merino, ja käytettävät puikot 3 mm koivupuikot. Lapasten ohje on omasta päästä, tossuihin ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta (tässä suora linkki ohjeeseen) ja myssyn alkuperäinen ohje Klompelompe – ihania neuleita lapsille -kirjasta. Myssyä tosin muokkasin jonkin verran.
 
Myssyn ohjetta piti muokata jo ihan senkin takia, että käytin paksumpaa lankaa kun ohjeen mukainen Dale Garnin Lille Lerke. Lisäksi myssyyn haluttiin söpö reunus, joten nappasin siihen mallin tästä aiemmin esittelemästäni Klompelompe-piposta. En myöskään jaksanut alkaa pyöritellä nyöriä myssyyn, joten virkkasin sen. Tupsuja tuleva äiti ei myssyn nauhoihin halunnut, joten ne jätettiin pois. Koska beigeä lankaa jäi jonkinlainen pätkä yli, piti keksiä sille jotain käyttöä (ja kokovalkoiset tossut olivat hieman eriparia myssyn ja lapasten kanssa), joten kirjoin tossuihin pienet kukkakoristeet jalkaterän päälle. Nyt vaan näyttää siltä, että lapasiinkin olisi pitänyt laittaa hieman pitsineuletta tai nirkkoreunusta tai jotain söpöä, mutta ei ehdi enää, kun koko setti on jo viime kuussa toimitettu muualle. Lapasissa ei ole mitään erityistä, beige osa on 1o,1n -joustinneuletta ja valkoinen ihan tavallista sileää neuletta. Nyöri on virkattu beigestä ja valkoisesta langasta kuten myssyssäkin.
 
Annetaanpa nyt kuvien puhua puolestaan!
(Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.)
 
Anne-nukke sai taas toimia testaajana ja mallinukkena.  Ainakin sille näyttäsivät sopivan. :)

Anne-nukke sai taas toimia testaajana ja mallinukkena. Ainakin sille näyttäsivät sopivan. 🙂

Koko asustesettiin meni lankaa noin 100 grammaa. Myssy n. 50, tossut n. 30 ja lapaset n. 20 grammaa.

Koko asustesettiin meni lankaa noin 100 grammaa. Myssy n. 50, tossut n. 30 ja lapaset n. 20 grammaa.

Tossut olivat oikein söpöt ilman kukkakirjailuakin!

Tossut olivat oikein söpöt ilman kukkakirjailuakin!

Edit 27.12.2016

Parhaimmillaan  tossut ovat tietenkin tällaisissa söpöissä jaloissa. Onnea pienelle prinsessalle ja tuoreille vanhemmille! <3

Veteraanisukat

Veteraanisukat

Julkaistu alun perin vanhassa blogissa.

Veteraanisukat

Tässä nyt vihdoin olisi esittelyssä ne paljon puhutut veteraanisukat. Tarkoituksena on siis neuloa Suomen 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi kaikille veteraaneille ja lotille samanlaiset villasukat, joissa päävärinä on harmaa, ja joustinneuleisessa varressa on kaksi raitaa sinisellä ja valkoisella langalla. Sukkamalli ja käytettävät langat on määritelty, jotta sukat olisivat mahdollisimman samanlaiset kaikilla. Enemmän tietoa aiheesta -ja mm. sukan ohje ja lankojen värikoodit- löytyy facebookista, aiheen omalta sivulta: https://www.facebook.com/veteraaneillevillasukat/.

Itse teen sukkia Novitan 7 veljestä -langasta (Muita vaihtoehtoja olisivat Novitan Nalle sekä Nordian Ville ja Vilma), sillä sitä oli helpoiten saatavilla meidän kaupoissamme oikeissa väreissä. Ohjeen suosituskoosta poiketen käytän 3 mm koivupuikkoja (suositus 3,5 mm), sillä käsialani on melko löysä. Tein ensimmäiseksi koon 36 sukan, ja siitä tuli täsmälleen ohjeen mittojen mukainen noilla puikoilla, joten käytän samoja puikkoja myös nyt työn alla oleviin sukkiin.

Lankaa noihin 36-kokoisiin sukkiin meni yhteensä 86 grammaa, josta sinisen ja valkoisen osuus on noin 12-14 grammaa / väri, mikäli kirjevaaka näytti suunnilleen oikein. Ja harmaata lankaa meni siis noin puoli kerää yhteen sukkapariin.

Sukat valmistuvat melko nopeasti, ja torstaisin on kiva käydä kirjastossa neulomassa muitten veteraanisukkaneulojien kanssa. Samalla voi jakaa kokemuksia sukkaprojektista ja toki myös kaikesta muustakin. Meitä on siellä viikoittain ollut eri ikäisiä naisia koolla neulomassa. Mukaan porukkaan vielä mahtuu, ja kirjastolla on myös lahjoituslankoja, joista sukkia voi neuloa. Tervetuloa siis neulomaan kanssamme Pihtiputaan kirjastolle torstaisin klo 16-18!

Veteraanien lisäksi juhlavuoden kunniaksi neulotaan myös vauvoille: Tarkoituksena on lahjoittaa myös kaikille juhlavuonna syntyville vauvoille sukat. Näiden neulomisessa tyyli on vapaampi, ainoastaan värit (sininen ja valkoinen) oli etukäteen määrätty. Lisätietoja tästä projektista löytyy myös facebookista; tässä linkki ryhmän sivulle. Ylimääräiset raitalangat voisi siis hyvin käyttää näihin pikkusukkiin! 😉

Edit 30.1.2017: 

Veteraanisukkia on jo neulottu riittävästi. Kiitos kaikille kanssaneulojille ja etenkin ryhmän perustajille. Vielä suurempi kiitos kuitenkin veteraaneille itselleen!

Roly Poly -alpakkatossut vauvalle

Roly Poly -alpakkatossut vauvalle

Roly Poly -alpakkatossut vauvalle. Lanka Drops Alpaca.

 

Roly Poly -alpakkatossut vauvalle

Aina välillä tulee selailtua ohjeta Garnstudion sivuilta ihan muuten vaan, ja aika usein sieltä löytyy joitakin niin ihania ohjeita, että pitää ottaa se muistiin ja toteuttaa joskus. Niin kävi myös näiden söpöjen tossujen kohdalla. Lähipiiriin on viime aikoina tullut (ja on edelleen tulossa) jonkin verran vauvoja, joten vauvaneuleet ja -langat ovat olleet aika ajankohtaisia (Hauskaa sinänsä, että tätä postausta kirjoittaessani sain kuvan pari tuntia sitten syntyneestä pienokaisesta, jonka äidin kanssa pidimme käsityötreffejä alkuviikolla). Vauvaneuleet myös valmistuvat aika nopeasti, joten niitä on siksikin kiva tehdä.

Näiden alpakkatossujen ohje siis löytyy Garnstudion sivuilta, tässä linkki kyseiseen ohjeeseen. Tossut on kerrankin toteutettu ihan täysin ohjeen mukaan, eikä se edes ollut kovin vaikeaa. Lanka on Dropsin Alpaca ja tossut on neulottu 2,5 mm koivuisilla sukkapuikoilla. Tossut valmistuivat melko nopeasti ja niitä oli mukava neuloa, varsinkin kun tuo lanka on niin ihanan tuntuista. Tossut ovat ihan kaikista pienintä kokoa, eli 1-3 kk ikäiselle sopivat (ohjeen mukaan). Ja lankaa niihin meni 21 grammaa, toisetkin saman kokoiset siis vielä yhdestä kerästä saisi. Tai sitten jotain muuta pientä ja söpöä.

Tossuissa on nätti pieni pitsivarsi, muuten ne on neulottu pääosin ainaoikein-neuleella. Ei siis mitenkään kovin hankalat neuloa, vaikka saattaisivatkin näyttää siltä. Tossuissa on sauma pohjassa, niihin ei siis tehdä edes kantapäätä, mikä on ilmeisesti usein ”kynnyskysymys” sukkia neuloessa. Kannattaa kokeilla! 🙂 Tällaisia pieniä neuletöitä tehdessä joskus harmittaa, ettei minulla ole mitään näihin sopivaa logoa olemassa, mutta ehkä kaikkea ei tarvitse merkata…

 

 

 

Mallina tietenkin Anne-nukke.
Mallina tietenkin Anne-nukke.
Näyttäisi, ettei lankaa mennyt juuri ollenkaan! Kerästä on noin puolet jäljellä.
Näyttäisi, ettei lankaa mennyt juuri ollenkaan! Kerästä on noin puolet jäljellä.
Tässä on muuten jonkin verran viimeistelyä vailla olevia vauvaneuleita lähes valmiina odottamassa esittelyä. Kävin myös hankkimassa keskiharmaata, valkoista ja sinistä 7 veljestä -lankaa veteraanisukkia varten, koska idea on mielestäni mahtava. Täältä löytyy lisäinfoa sukkaprojektista. Eiköhän neulota 100 vuotiaan Suomen kunniaksi veteraaneille lämmikettä!
Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.