Palmikkohaalari Drops Merino Extra Fine -langasta.

 

Palmikkohaalari – inspiraationa Drops Little Blue Dream

Ensimmäisen neulomani vauvan villahaalarin (esittely täällä!) tilaaja halusi tilata seuraavalle lapselleen samantyyppisen haalarin hieman pienemmässä koossa. Ensimmäinen villahaalarini on neulottu periaatteessa noin 56 cm kokoiseksi. Kokoa taidettiin kuitenkin hieman muokata, sillä vauva, jolle haalari oli tarkoitettu, syntyi elokuun alussa (vuonna 2014). Ja toiveena tietenkin oli, että haalari olisi sopiva syksyllä ja talvella. Seuraava lapsi oli syntymässä tammikuussa (vuonna 2018), joten haalari saisi olla heti sopiva. Tilaaja toivoi lisäksi jotain ”jujua” haalariin, esimerkiksi palmikkoneuletta tai vastaavaa. Väritoiveita tiedustellessani toivoin salaa saavani jotain osviittaa tulevan lapsen sukupuolesta (tiesin vanhempien tietävän sen), mutta tietenkin asiakas tilasi ajattoman luonnonvalkoisen haalarin!

Haalari valmistui noin viikkoa ennen laskettua aikaa ja olin onneksi toimittanut sen tilaajalle heti. Vauva nimittäin syntyi noin viikon päästä haalarin valmistumisesta, lomani aikana. Poika oli aika pieni syntyessään, joten onneksi haalarista tehtiin pienin mahdollinen koko. Jos en ihan väärin muista, haalari oli käytössä koko kevättalven. Haalari on neulottu muuten itselleni tutuksi tulleella tavalla, eli hieman mukailtuna versiona Drops Little Blue Dream -villahaalarista, mutta lisäsin etupuolelle kaksi palmikkoa.

Palmikot alkavat heti lahkeensuiden resorien jälkeen ja jatkuvat koko haalarin pituudelta aina huppuun asti. Palmikkokuvion korostamiseksi palmikon molemmin puolin on kaistale sileää nurjaa neuletta, ja samoin palmikkokuvion keskellä on pari nurjaa silmukkaa (kuviossa on 10 silmukkaa, joista 4 on oikeaa ja 6 nurjaa oikealta puolelta katsottuna). Haalari on neulottu 4 mm ja 3 mm (resorit) puikoilla mahdollisimman vähillä saumoilla, eli esimerkiksi huppu on jatkettu suoraan kaula-aukosta ilman että silmukoita olisi päätelty välillä (kuten alkuperäisessä ohjeessa neuvotaan). Drops Merino Extra Fine -lankaa neuleeseen meni noin 300 grammaa, ja lisäksi viisi Drops Setrinappia (25 mm), joista ylimmäiseen on poltettu logo.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Hihat ja lahkeet neuloin sukkapuikoilla, muuten käytin pyöröpuikkoa (irrotettava kaapeli ja päät).

Hihat ja lahkeet neuloin sukkapuikoilla, muuten käytin pyöröpuikkoa (irrotettava / vaihdettava kaapeli ja päät).

Valmis haalari!

Valmis haalari!

Lähikuva hupusta. Palmikot jatkuvat katkeamattomina ylös asti

Lähikuva hupusta. Palmikot jatkuvat katkeamattomina ylös asti.

Maaliskuussa haalari oli vielä käytössä. Kuvassa myös ensimmäinen Tänkimäätein Merinomyssy.

Maaliskuussa 2018 haalari oli vielä käytössä. Kuvassa myös ensimmäinen Tänkimäätein Merinomyssy.