Neuletakki – inspiraationa Drops Freedom -jakku

Neuletakki – inspiraationa Drops Freedom -jakku

Tämäkin neuletakki oli aluksi tarkoitus neuloa Drops Freedom -jakun ohjeen mukaan, mutta hieman suuremmalla silmukkamäärällä. Matkan varrella neuleeseen tuli hieman muutoksia.

 

Neuletakki (Drops Freedom) x 3

Esittelyssä kolme neuletakkia, joista valkoinen ja harmaa on valmistunut jo vuonna 2017. Harmaa neuletakki on tilaustyö, valkoinen ja vaaleanpunainen on neulottu omaksi iloksi. Kaikissa neuleissa on ollut pohjana Drops Freedom -neuletakki, mutta vain ensimmäinen neule on neulottu ohjeen mukaan. Ilmainen suomenkielinen ohje Drops Freedom -jakkuun löytyy osoitteestahttps://www.garnstudio.com/pattern.php?id=6850&sid=1685&cid=11. Kaikki neuletakit ovat noin kokoa s/m ja ne on neulottu 5 mm (hihat) ja 5,5 mm (muu neule) puikoilla. Lankoina kaikissa neuleissa on ohjeenmukaiset langat Drops Baby Merino ja Drops Brushed Alpaca Silk.

Alkuperäinen Drops Freedom -jakku

Ihastuin Drops Freedom -pitsineulejakkuun heti löytäessäni sen ohjeen, ja päätin neuloa sellaisen itsellenikin. Valkoinen Freedom-jakkuni valmistuikin tammikuussa 2017 juuri sopivasti ennen lomareissua ja takki pääsi heti kovaan käyttöön. Keveä mutta lämmin neule oli oikein mukava sekä lentokoneessa että lisälämmikkeenä etelän viilenevissä illoissa.

Lomareissun ja homehotellin jälkeen oli pakko kokeilla neuletakin konepesua, että uskallan edelleen käyttää neuletta ilman pelkoa ihottumasta (jota sain hotellista). Drops Baby Merino -lanka kestää konepesun, joten sen suhteen ei ollut ongelmaa, mutta arempi Drops Brushed Alpaca Silk -lanka vaatisi käsinpesun. Alpakanvilla huopuu konepesussa, joten vähän pelkäsin millaiseksi neuletakki menee. Halusin kuitenkin ottaa riskin ihan testimielessäkin ja laitoin neuleen koneeseen varovaiseen 40 asteen pesuun, ilman linkousta. Pesun jälkeen availin hihoja ja venytin neuletta varovasti, ja huomasin, että neule oli edelleen käyttökelpoinen. En kuitenkaan suosittele tällaisen neuleen konepesua, sillä tuntuu, että alpakkasilkkilangasta irtosi karvaa ja näin ollen lanka oheni jonkin verran.

Neuletakin kova käyttö kuitenkin jatkui loman jälkeenkin, sillä se lämmitti toimistossa ihanasti ja oli muutenkin mukava päällä. Nykyisin neuletakkia ei tule enää hirveästi käytettyä, se on paikoitellen jo  ihan puhkikulunut. Lienee osaltaan tuo konepesu vaikuttanut, vaikka kyllähän tuo neuletakki on ollut ihan oikeastikin todella kovassa käytössä.

En muista tarkkaa langanmenekkiä, mutta vajaa 4 kerää / lankalaatu riitti. Neule siis painaa koostaan huolimatta alle 300 grammaa.

Kovassa käytössä ollut neuletakki on hieman huopunut, eikä enää laskeudu niin kauniisti.
Kovassa käytössä ollut neuletakki on hieman huopunut, eikä enää laskeudu niin kauniisti.
Harmaa neuletakki on huomattavasti pidempi kuin alkuperäinen Drops Freedom -jakku.
Harmaa neuletakki on huomattavasti pidempi kuin alkuperäinen Drops Freedom -jakku.
Harmaaseen tilausneuleeseen haluttiin nappi kiinnittämistä varten.
Harmaaseen tilausneuleeseen haluttiin nappi kiinnittämistä varten.

Harmaa muokattu Freedom

Myös eräs asiakas ihastui neuleeseen nähdessään tuon minun neuletakkini, ja tilasi saman tien itselleen harmaan hieman pidemmän version neuleesta. Neuletakki neulotaan poikittain, joten pituutta saa helposti muokattua silmukoiden määrää säätelemällä. Harmaaseen neuletakkiin tuli muistaakseni noin 30 silmukkaa enemmän kuin omaan valkoiseen S-kokoiseen neuletakkiini, senteissä tämä lisäsi pituutta noin 20 cm. Lisäksi neuloin harmaan neuletakin etureunat hieman lyhyemmiksi, etteivät neuleen alanurkat tule liian alas. Asiakkaan toiveesta ompelin harmaaseen neuletakkiin yhden Drops Helminapin kiinnittämistä varten.

Tähän neuleeseen meni Baby Merinoa vajaa 4 kerää (vajaa 200 grammaa) ja Brushed Alpaca Silkiä vajaa 5 kerää (n. 110 grammaa). Kuvia jutun lopussa.

Neuletakki – inspiraationa Drops Freedom -jakku

Kun lankamyymäläni lankavalikoima laajeni ja sain myyntiin myös vaaleanpunaista Brushed Alpaca Silk -lankaa, päätin neuloa itselleni myös toisen Freedom-jakun. Mietin pitkään valitsenko Baby Merinosta sävyn 5 (vaaleanpunainen) vai 26 (vaalea vanharoosa), ja päädyin vaaleanpunaiseen, joka poikkeaa enemmän alpakkasilkkilangan sävystä (12, hillitty roosa). Aloitin uuden jakun neulomisen syksyllä 2017, ja neuloin toisen puolen hieman kainaloa pidemmälle. Sitten tuli varmaan kiire jouluneuleiden tai tilaustöiden kanssa, ja jätin neuletakin odottan. Odotus kuitenkin venyi hieman suunniteltua pidemmäksi, mutta nyt vihdoin syksyllä 2018 päätin neuloa neuletakin loppuun.

Neuletakin muoto muuttui matkan varrella

Samalla päätin pyöristää jakun etureunoja, etteivät neuleen liehuvat helmat jää kiinni jokapaikkaan. Neuletakki valmistui syys-lokakuun vaihteessa, ja yhden käyttökerran jälkeen päätin ommella jakkuun kaksi Drops Duffelinappia kiinnittämistä varten. Minulla on kyllä sekä iso hakaneula että huivineula / -solki, joilla neuletakin olisi saanut kiinnitettyä (niitä tuli käytettyä myös valkoisen Freedom-jakun kanssa), mutta halusin helpottaa jakun käyttöä napeilla. En ole katunut kumpaakaan näistä muutoksista, vaikka tuo etureunan pyöristäminen tulikin tehtyä vähän ”katsotaan mitä tästä tulee” -menetelmällä. Tämäkin neuletakki pääsi heti valmistuttuaan mukaan lomamatkalle, ja lentokoneessa nuo napit olivat kyllä hyvä lisä. Jakun sai pidettyä sekä auki että kiinni ilman irrallisia mukana kannettavia (tai vaihtoehtoisesti hukattavia) osia.

Neuletakissa on eroa alkuperäiseen Freedom-jakkuun myös jonkin verran suurempi silmukkamäärä, eli takareunan pituus on hieman enemmän kuin valkoisessa jakussani (ei kuitenkaan yhtä paljoa kuin harmaassa). Lisäksi jätin pitkien sivujen virkatun reunuksen tekemättä, sillä reunat olivat aivan siistit ja pituutta ei tarvinnut lisätä. Nyt tämä vaaleanpunainen neuletakki on uusi suosikkineuleeni toimistossa, luultavasti tulee kovaan käyttöön tulevana talvenakin. Katsotaan miten paljon pidempään se pysyy käyttökunnossa, kun sitä ei (toivottavasti) tarvitse ikinä laittaa pesukoneeseen – muuta kuin korkeintaan hellävaraisella käsinpesu- / villapesuohjelmalla.

Tähän neuletakkiin lankaa meni yhteensä  noin 240 grammaa, josta Baby Merinoa oli 150 grammaa (tasan 3 kerää) ja loput noin 90 grammaa Brushed Alpaca Silkiä (n. 3,5 kerää), eli hieman vähemmän kuin viralliseen Freedom-jakkuun.

Tässä uusi suosikkineule toimistoon!
Tässä uusi suosikkineule toimistoon!
Napeista huolimatta takkia voi pitää myös auki.
Napeista huolimatta takkia voi pitää myös auki.
Sivuprofiili, neuletakki kiinni.
Sivuprofiili, neuletakki kiinni.
Sivuprofiili, neuletakki auki.
Sivuprofiili, neuletakki auki.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.