Hupullinen mekko

Hupullinen mekko

Hupullinen mekko – alunperin piti tehdä mekko ilman huppua, mutta suunnitelmat muuttuvat!

Hupullinen mekko Novitan Katri-langasta

Noniin, vihdoin aion kertoa tämän punaisen mekon tarinan. Olen jo aiemmin maininnut siitä ainakin tässä pitsikaarroketunikasta kertovassa postauksessa. Lanka on siis Novitan Katri akryylilankaa, ja tein siitä ensin pikkusiskolleni tunikan. Lankaa jäi yli ihan reilusti, joten totesin saavani siitä vielä itselleni mekon. Ohjetta minulla ei tietenkään ollut, mutta katsoin mallia silmukkamäärien suhteen juuri tuosta kyseisestä pitsikaarroketunikasta. Tein helmasta jonkin verran leveämmän ja aika paljon kavennuksia vyötärölle, sivusaumoihin. Rinnan alle tein nauhakujan langankiertojen avulla. Takakappaletta levensin hieman vyötärö-kainalo välillä, etukappaleessa taas enemmänkin (nauhakujan jälkeen) lisäilemällä silmukoita. Etukappaleen yläosan tein kietaisutyyppisesti. Ja yläosan hihoineen tietenkin kaarroketyylillä. Saumakohtiin laitoin pari nurjaa silmukkaa antamaan ilmettä. Eikä tarvinnut muistaakseni tehdä kuin kaksi kertaa tuo rintamus. Korkeintaan. 🙂

Aluksi tein mekosta huputtoman. Päättelin vain pääntien silmukat muutaman joustinneulekerroksen jälkeen. En kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, se kaipasi jotain. Joten jätin asian hautumaan ja neuleen käsityökoriin odottamaan. Vuodeksi tai pariksi. 2012 jouluksi halusin saada mekon valmiiksi, joten päätin tehdä siihen hupun. Poimin silmukat pääntieltä ja aloin neuloa. Hupun yläosan tein samaan tyyliin kuin kantapääkavennukset. Ja lopuksi vielä viimeistelin hupun ja kietaisuosan reunuksen joustinneuleella. Ja olin vihdoin tyytyväinen. 🙂

Nahkainen naru ja puuhelmet viimeistelivät mekon ilmeen. Halusin ehdottomasti mustan nahkanauhan, vaikka tiesin, ettei se kestä pesussa kovin hyvänä… Olen edelleen tyytyväinen nahkanauhaan, vaikka se onkin pesussa haalistunut aika paljon. Koska laiskuuttani en ole jaksanut sitä irrottaa mekosta ennen pesua. Mekko on kuitenkin mukava ja edelleen melko ahkerassa käytössä kylmänä vuodenaikana. Väri on IHANA.

Mekko valmis.

Mekko valmis.

Takaa mekko näyttää tältä. Sileää neuletta oli hyvä neuloa samalla kun teki jotain muuta. Muutoin tuollaisia laajoja sileitä pintoja ei oikein jaksaisi neuloa...

Takaa mekko näyttää tältä. Sileää neuletta oli hyvä neuloa samalla kun teki jotain muuta. Muutoin tuollaisia laajoja sileitä pintoja ei oikein jaksaisi neuloa…

Sukat ovat Novitan Tempo -lankaa. Pitsikuvio sama kuin tässä pitsikaarroketunikassa.

Sukat ovat Novitan Tempo -lankaa. Pitsikuvio sama kuin tässä pitsikaarroketunikassa.

Pitsikaarroketunika

Pitsikaarroketunika

Pitsikaarroketunika kertaa kaksi – tai oikeastaan kolme

Ihastuin aikoinaan Novita Syksy 2009 -lehdessä olleeseen pitsikaarroketunikaan, ja sellainen piti tietenkin saada tehdä. Itselleni ja pikkusiskolle myös, lehdessä oli koot aikuiselle ja lapselle.

Siskon tunikan tein Novitan Katri -langasta. Lanka on 100 % akryyliä, mutta koska punaisen sävy on aivan täydellinen (ja lanka oli todella halpaa), en voinut olla ostamatta. Ja onhan tuo akryyli pehmeää, eikä takuulla pistele herkemminkään kutisevaa ihmistä. Ellei sitten satu olemaan allerginen sille. En muista paljonko Siirin tunikaan meni lankaa, mutta ainakin sitä jäi jäljelle ihan reilusti, sain siitä vielä mekonkin itselleni – mutta siitä lisää joskus myöhemmin. 🙂 Muistaakseni tunika oli sopiva jo silloin pari vuotta sitten kun se valmistui, mutta näyttääpä tuo mahtuvan vieläkin, vaikka hän onkin jo kasvanut pituudessa ohitseni.

Mielestäni tuo tunika käy hyvin sekä housujen että hameen kanssa ja on siten aika monikäyttöinen. Malli on todella helppo, pääasiassa sileää neuletta muutamilla kavennuksilla (aikuisten mallissa). Joustinneulehelmalla ja pitsikaarrokkeella. Kannattaa vaan kiinnittää huomiota kaarrokkeen alussa siihen, ettei luo hihaosan silmukoista liian tiukkoja.

Pitsikaarroketunika Novitan Katri -langasta.

Pitsikaarroketunika Novitan Katri -langasta.

Itselleni tein tunikan Novitan Metsänvihreästä Puro-langasta. Langanmenekki oli muistaakseni 250-300 g ja koko xs tai s. Tai xs/s...

Itselleni tein tunikan Novitan Metsänvihreästä Puro-langasta. Langanmenekki oli muistaakseni 250-300 g ja koko xs tai s. Tai xs/s…

Myöhemmin tein itselleni tunikan vielä Puro-langan Luumupuu-sävystäkin. Sukat ovat Novitan Rose Mohair -lankaa, ja niissä toistuu kaarrokkeen pitsikuvio.

Myöhemmin tein itselleni tunikan vielä Puro-langan Luumupuu-sävystäkin. Sukat ovat Novitan Rose Mohair -lankaa, ja niissä toistuu kaarrokkeen pitsikuvio.