Klompelompe Tilda-kesämekko Drops Muskatista

Klompelompe Tilda-kesämekko Drops Muskatista

Klompelompe Tilda-kesämekko, neulottu ohjeesta poiketen Drops Muskatista.

 

Klompelompe Tilda-kesämekko Drops Muskatista

Toisena Klompelompe Kesälapset -kirjan ohjeista toteutukseen pääsi Tilda-kesämekko, jonka lupasin neuloa veljentyttärelle kesällä syntyvän pikkusisaruksen ristiäisiin. Ohjeenmukainen lanka olisi ollut KlompeLOMPEn oma Tynn Merinoull, joka on paksuudeltaan suunnilleen vastaava, kuin Dropsin A-ryhmän langat. Langaksi kuitenkin valikoitui Drops Muskat, joka B-ryhmän lankana on hieman paksumpi kuin ohjeenmukainen. Vähän siis ohjen silmukkamääriä piti soveltaa, mutta on ihan mukava välillä päästä suorittamaan myös pientä aivojumppaa neulomisen ohella. Mekko on neulottu noin 4 vuotiaan ympärysmitalla ja noin 6-vuotiaan pituudella. Helmasta tein vielä 6-vuotiaan kokoakin pidemmän, sillä neiti on aika pitkä ikäisekseen, ja mekko taas tuntui aika lyhyeltä.

Klompelompe Tilda -mekko neulotaan ylhäältä alaspäin, joten helman pituus oli helppo säätää sopivaksi. Mekon helmaa neuloessa totesin, että jos saisin valita yhden neuleasian, joka jätettäisiin pois kaikista tulevista neuleohjeista, se olisi nyppy. Niin työläältä niiden neulominen tuntui, varsinkin ennen kuin hoksasin, ettei neuletta tarvitse kääntää joka välissä, jos nypyn silmukat neuloo vasemmalta oikealle nurjan puolen kerroksilla. Pitäisi varmaan opetella ihan oikeasti neulomaan myös vasemmalta oikealle, luulisin ainakin neuloneeni ne hieman ”mutkan kautta”, kun en jaksanut kunnolla miettiä miten ne helpoiten saisi tehtyä. Valmiissa työssä nypyt olivat kuitenkin niin somat, että neulomisen työläys ei enää haitannutkaan niin paljoa. (Nytkin puikoilla on neule, johon on muutamia nyppyjä saanut neuloa – vaikka taisinkin kuukausi sitten uhkailla, että en vähään aikaan suostu neulomaan niitä!)

Uudenlainen päättelytapa

Mekko on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla, hihansuiden ja kaula-aukon reunuksissa käytin 3 mm puikkoja. Mekon helman silmukat pääteltiin hauskalla putkimaisella (i-cord) neuleella, johon löytyy norjankielinen ohjevideo www.klompelompe.no -sivustolta. Katsoin sen tietenkin, vaikka kirjassa kyllä on hyvä sanallinenkin ohje päättelyyn. Norjankieli on mielestäni jotenkin hauskaa, joten sen vuoksi halusin katsoa videon ja kokeilla kuinka hyvin sitä ymmärtää keskinkertaisella kouluruotsilla ja jonkin verran norjankielisiä neuleohjeita selanneena. Hyvin neulontatekniikasta pääsee jyvälle, vaikka kieltä ei osaisikaan, videolta paljon paremmin kuin sanallisesta (vieraskielisestä) ohjeesta. Oli mukava kokeilla taas uudenlaista päättelytapaa. I-cord -tekniikalla olen kyllä neulonut paljonkin nauhoja, mutta silmukoiden päättelyyn en ollut sitä koskaan aikaisemmin käyttänyt. Reunasta tuli todella siisti, joten todennäköistä on, ettei tämä kerta kuitenkaan jäänyt viimeiseksi.

Lankaa mekkoon meni noin 385 grammaa. Mekon kokonaispitudeksi tuli noin 62 cm. Ohjeenmukainen 4-vuotiaan mekon pituus olisi ollut 49 cm ja 6-vuotiaan 55 cm. Hieman kiiltävä puuvillalanka sopi juhlamekon materiaaliksi oikein hyvin, ja tuntui olevan myös ihan mukava päällä, sillä neiti viihtyi koko päivän uudessa mekossaan (sen jälkeen kun hänet oli saatu suostuteltua pukemaan se päälleen – siinä ilmeisesti auttoi, että ehdotettiin, että lainataan mekkoa serkkutytölle, jos hän ei itse halua pukeutua siihen). Mekko valmistui hyvissä ajoin heinäkuun loppupuolella, ja ristiäispäiväksi osui hieno ja lämmin elokuinen hellepäivä, joten mekon materiaalilla oli aika paljon merkitystä mukavuuteen. Mekko sai paljon kehuja, ja vähän harmitti, etten tullut ottaneeksi mekosta edustuskuvia enää juhlissa. Se nimittäin pääsisi paljon paremmin oikeuksiinsa kuvattuna käytössä kuin henkarissa roikkumassa.

Klompelompe Tilda -mekko Muskatista.

Klompelompe Tilda -mekko Muskatista.

Ohje on kirjassa Klompelompe Kesälapset.

Ohje on kirjassa Klompelompe Kesälapset.

Toiseen hihaan ompelin pienen koristemerkin, jonka sain joskus aikoinaan tilaajalahjaksi. Viimein muistin hyödyntää!

Toiseen hihaan ompelin pienen koristemerkin, jonka sain joskus aikoinaan tilaajalahjaksi. Viimein muistin hyödyntää!

Aarrekätköstäni löytynyt viimeinen tällainen sydännappi sai arvoisensa neuleen.

Aarrekätköstäni löytynyt sydännappi sai arvoisensa neuleen.

Lähikuvassa nyppyjä.

Lähikuvassa nyppyjä.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk -langasta

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk -langasta

Vauvan pitsimekko on neulottu iki-ihanasta Drops BabyAlpaca Silk -langasta.

 

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk-langasta

Halusin neuloa syntymäpäivänäni syntyneelle kummitytölle ristiäislahjaksi jonkun oikein suloisen ja ihanan neuleen Drops BabyAlpaca Silk -langasta. Olin nimittäin hankkinut lankaa jo paljon ennen vauvan syntymää sekä vaaleanpunaisena että -sinisenä tulevan vauvan neuletta varten. Vaaleanpunainen mekko tietenkin kuulosti riittävän söpöltä, kunhan vain löytyisi mieluinen malli, ettei ihan kokonaan tarvitsisi soveltaa itse. Drops Serafina olisi ollut kiva, mutta olin juuri neulonut sellaisen toiselle kummitytölleni 2-vuotislahjaksi (esittely täällä: https://www.tankimaatein.fi/drops-serafina/), joten en viitsinyt tehdä heti perään toista samanlaista.

Selailin ensin Garnstudion sivuilta suoraan tuolle langalle tarkoitettuja ohjeita, mutta mikään ei tuntunut juuri oikealta, joten laajensin etsintöjäni. Muistelin jossain Suuri Käsityö -lehdessä olleen jonkun todella suloisen pienen prinsessan neuleen, mutta koska lehtiä löytyy varastostani muutama vuosikerta, toivoin ohjeen löytyvän helpommin kuin selaamalla kaikki lehdet läpi. Jossakin Klompelompe-kirjassa oli joku mekko tai hame, jonka olisin voinut tehdä, mutta sekään ei ollut ihan sellainen kuin olisi pitänyt. Muistelemani ohje löytyi, mutta se olikin neuletakki, ja mekko nyt vaan tuntui mukavammalta ajatukselta, joten hylkäsin senkin. Löysin sitten lopulta kivan body-hame-yhdistelmän, ja päätin yhdistää niistä mekon. Mietin myös molempien tekemistä, mutta vaaleanpunainen lanka ei olisi riittänyt molempiin enkä halunnut neuloa toista osaa valkoisena ja toista vaaleanpunaisena.

Mekon toteutus ja lisätietoja

Alkuperäinen ohje löytyy Suuri Käsityö 2/2016 -lehdestä (malli nro 47), ja se on tietenkin eri langalle suunniteltu. Alkuperäisen ohjeen mukaan hameosa on myös todella muhkea, joten päätin hieman kaventaa sitä mekkoa varten. Sekä body että hame neulottiin ohjeen mukaan alhaalta ylöspäin, joten sen kanssa ei sentään tarvinnut alkaa säätämään, vaan neuleet sai helposti yhdistettyä mekoksi. Neuloin siis ensin hameosan Serafina-mekon ja joidenkin muiden Dropsin mekkojen ohjeista arvioimaani sopivaan leveyteen. Reikäkerroksen jälkeen en kuitenkaan päätellyt silmukoita, vaan jatkoin neulomista bodyn ohjeen mukaan. Mekosta tuli ainakin silmämääräisesti katsottuna ihan sopusuhtainen, joten varmaan suunnilleen oikeasta kohdasta osasin aloittaa bodyn ohjeen seuraamisen. Löysin vielä ”aarrekätköstäni” oikein suloisia puisia sydännappeja, jotka sopivan sydänkuvioiseen mekkoon oikein hyvin. Kaula-aukko ja hihansuut on viimeistelty rapuvirkkauksella, joka tuo lisää pitsimäisyyttä mekkoon. Se on näköjään oikein oiva keino reunusten viimeistelyyn! Lopuksi pujottelin reikäkerrokseen 2 cm leveän valkoisen satiininauhan.

Neuloin mekon 3 mm puikoilla n. 56 cm kokoisena. Lankaa mekkoon meni noin 65 grammaa. Aluksi en meinannut uskaltaa ommella mekkoon logoa ollenkaan, ettei se pilaisi söpöä mekkoa, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla. Eikä se onneksi ainakaan ihan kokonaan pilalle mennyt, joten logo sai jäädä paikoilleen mekon helmaan. Pelkäsin myös, että tuliko mekosta kuitenkin liian pieni hurjasti kasvaneelle pikkuneidille, mutta se oli onneksi oikein hyvä ja oli ainakin pari kuukautta käyttökelpoisen kokoinen. Drops BabyAlpaca Silk -lanka sopii hyvin tuollaisiin juhlaviin neuleisiin ja asusteisiin, sillä se on hieman kiiltävä ja todella ylellisen tuntuinen silkin ansiosta. Pehmeä lanka ei myöskään hankaa eikä ärsytä pienenkään vauvan ihoa, joten siinäkin mielessä lanka on todella hyvä vauvojen ja muiden herkkäihoisten neuleissa.

 

Mekko on muokattu tästä ohjeesta.

Mekko on muokattu tästä ohjeesta.

Rapuvirkattu reunus.

Rapuvirkattu reunus.

Logo helmassa.

Logo helmassa.

Sydännapit sopivat hyvin sydänmekkoon.

Sydännapit sopivat hyvin sydänmekkoon.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa!

Mekko ennen logon ompelua.

Mekko ennen logon ompelua.

Valmis mekko!

Valmis mekko!

Takana on satiinirusetti.

Takana on satiinirusetti.

HUOM!

(Kommentti lisätty 31.8.2020)

Pitsimekon ohjetta kysytään aika paljon, mutta valitettavasti tekijänoikeussyistä en voi jakaa kyseistä ohjetta. Selvittelin erilaisia mahdollisuuksia Suuri Käsityö -lehden toimituksen kanssa, mutta tällä hetkellä ei valitettavasti ole tarjolla muuta vaihtoehtoa, kuin suositella kysymään kyseistä lehteä kirjastoista (tai etsimään kirpputoreilta tms, mutta todennäköisesti kirjastot ovat varmempi tapa löytää ohje). Toivottavasti jossain vaiheessa Suuri Käsityö -lehtien ohjeita saa ostaa myös yksittäin.

Drops Serafina – pitsimekko Drops Alpaca -langasta

Drops Serafina – pitsimekko Drops Alpaca -langasta

Drops Serafina on söpö mekkomalli, joka neulotaan ohjeen mukaan Drops Alpaca -langasta.

 

Drops Serafina – pitsimekko Drops Alpaca -langasta

Ihastuin tähän mekkomalliin heti kun näin sen, ja päätin heti neuloa sen joskus. Mekon ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta, ja se on ilmainen. Tässä suora linkki ohjeeseen: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=8518&sid=1685&cid=11. Ohjeenmukainen lanka on 100 % alpakanvillaa oleva Drops Alpaca, jota löytyy myymäläni valikoimasta useita värivaihtoehtoja. Tiesin erään pienen kummityttöni äidin pitävän Alpacan pellavankeltaisesta värisävystä, joten päätin neuloa keltaisen mekon lahjaksi tälle kummitytölle.

Alun perin ajatuksena oli neuloa mekko jo jouluksi 2018, ja aloitinkin mekon tekemisen, mutta muiden kiireiden vuoksi en ehtinyt neuloa sitä kuin muutamia senttejä. Aloitin mekon 2-vuotiaan koossa, sillä kummityttöni täytti maaliskuussa 2019 kaksi vuotta. Alkuvuodesta sitten kaivoin keskeneräisen mekon uudelleen esiin, ja päätin neuloa sen 2-vuotislahjaksi. Totesin kuitenkin, että mekosta oli tulossa aivan liian iso, käsialani on ilmeisesti huomattavasti suurempaa kuin ohjeen tekijällä on ollut. Niinpä purin koko mekon, ja aloitin sen uudestaan puolivuotiaan kokoisena. Tällä silmukkamäärällä sain ohjeen mukaisen 2-vuotiaan mekon leveyden. Neuloin pitsikuviot kuitenkin 2-vuotiaan koon mukaan, jotta mekosta tulisi sopivan mittainen. Tämä järjestely toimi hyvin, ja sain mekosta suunnilleen sen kokoisen kuin pitikin. Loppuosan kavennuksissa piti tehdä jotain säätöjä, mutta ei mitään niin hankalaa mistä ei perusmatikalla selviäisi. Löysin omasta aarrekätköstäni vielä söpöt tummanruskeat sydännapit, jotka sopivat mekkoon oikein kauniisti. Alpaca-lankaa meni mekkoon n. 120 grammaa.

Mekon alkuperäisen luomisreunan silmukat eivät suostuneet purettaviksi, joten siitä jääneen ketjusilmukkaketjun kiinnitin lenkeiksi noin 15 silmukan välein, ja tein siitä pienen kukkakoristeen. Neuloin vielä valkoisesta Drops Baby Merino -langasta 1o, 1n -joustinneuleella pannan, johon ompelin kukan kiinni. Näin sain kätevästi mekon kanssa yhteensopivan pannan. Panta meni tietenkin mekon kanssa samaan pakettiin. Pantaan meni Baby merinoa arviolta 5-10 grammaa.

Kuvakollaasissa panta ja mekko.

Kuvakollaasissa panta ja mekko.

Viimeistelin mekon kosteiden pyyhkeiden välissä, sillä höyryttäminen olisi voinut venyttää mekkoa liikaa.

Viimeistelin mekon kosteiden pyyhkeiden välissä, sillä höyryttäminen olisi voinut venyttää mekkoa liikaa.

Mekko on ainakin vielä liian iso, mutta todennäköisesti syksyllä juuri sopiva.

Mekko on ainakin vielä liian iso, mutta todennäköisesti syksyllä juuri sopiva.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Hupullinen mekko

Hupullinen mekko

Hupullinen mekko – alunperin piti tehdä mekko ilman huppua, mutta suunnitelmat muuttuvat!

Hupullinen mekko Novitan Katri-langasta

Noniin, vihdoin aion kertoa tämän punaisen mekon tarinan. Olen jo aiemmin maininnut siitä ainakin tässä pitsikaarroketunikasta kertovassa postauksessa. Lanka on siis Novitan Katri akryylilankaa, ja tein siitä ensin pikkusiskolleni tunikan. Lankaa jäi yli ihan reilusti, joten totesin saavani siitä vielä itselleni mekon. Ohjetta minulla ei tietenkään ollut, mutta katsoin mallia silmukkamäärien suhteen juuri tuosta kyseisestä pitsikaarroketunikasta. Tein helmasta jonkin verran leveämmän ja aika paljon kavennuksia vyötärölle, sivusaumoihin. Rinnan alle tein nauhakujan langankiertojen avulla. Takakappaletta levensin hieman vyötärö-kainalo välillä, etukappaleessa taas enemmänkin (nauhakujan jälkeen) lisäilemällä silmukoita. Etukappaleen yläosan tein kietaisutyyppisesti. Ja yläosan hihoineen tietenkin kaarroketyylillä. Saumakohtiin laitoin pari nurjaa silmukkaa antamaan ilmettä. Eikä tarvinnut muistaakseni tehdä kuin kaksi kertaa tuo rintamus. Korkeintaan. 🙂

Aluksi tein mekosta huputtoman. Päättelin vain pääntien silmukat muutaman joustinneulekerroksen jälkeen. En kuitenkaan ollut tyytyväinen siihen, se kaipasi jotain. Joten jätin asian hautumaan ja neuleen käsityökoriin odottamaan. Vuodeksi tai pariksi. 2012 jouluksi halusin saada mekon valmiiksi, joten päätin tehdä siihen hupun. Poimin silmukat pääntieltä ja aloin neuloa. Hupun yläosan tein samaan tyyliin kuin kantapääkavennukset. Ja lopuksi vielä viimeistelin hupun ja kietaisuosan reunuksen joustinneuleella. Ja olin vihdoin tyytyväinen. 🙂

Nahkainen naru ja puuhelmet viimeistelivät mekon ilmeen. Halusin ehdottomasti mustan nahkanauhan, vaikka tiesin, ettei se kestä pesussa kovin hyvänä… Olen edelleen tyytyväinen nahkanauhaan, vaikka se onkin pesussa haalistunut aika paljon. Koska laiskuuttani en ole jaksanut sitä irrottaa mekosta ennen pesua. Mekko on kuitenkin mukava ja edelleen melko ahkerassa käytössä kylmänä vuodenaikana. Väri on IHANA.

Mekko valmis.

Mekko valmis.

Takaa mekko näyttää tältä. Sileää neuletta oli hyvä neuloa samalla kun teki jotain muuta. Muutoin tuollaisia laajoja sileitä pintoja ei oikein jaksaisi neuloa...

Takaa mekko näyttää tältä. Sileää neuletta oli hyvä neuloa samalla kun teki jotain muuta. Muutoin tuollaisia laajoja sileitä pintoja ei oikein jaksaisi neuloa…

Sukat ovat Novitan Tempo -lankaa. Pitsikuvio sama kuin tässä pitsikaarroketunikassa.

Sukat ovat Novitan Tempo -lankaa. Pitsikuvio sama kuin tässä pitsikaarroketunikassa.

Pitsikaarroketunika

Pitsikaarroketunika

Pitsikaarroketunika kertaa kaksi – tai oikeastaan kolme

Ihastuin aikoinaan Novita Syksy 2009 -lehdessä olleeseen pitsikaarroketunikaan, ja sellainen piti tietenkin saada tehdä. Itselleni ja pikkusiskolle myös, lehdessä oli koot aikuiselle ja lapselle.

Siskon tunikan tein Novitan Katri -langasta. Lanka on 100 % akryyliä, mutta koska punaisen sävy on aivan täydellinen (ja lanka oli todella halpaa), en voinut olla ostamatta. Ja onhan tuo akryyli pehmeää, eikä takuulla pistele herkemminkään kutisevaa ihmistä. Ellei sitten satu olemaan allerginen sille. En muista paljonko Siirin tunikaan meni lankaa, mutta ainakin sitä jäi jäljelle ihan reilusti, sain siitä vielä mekonkin itselleni – mutta siitä lisää joskus myöhemmin. 🙂 Muistaakseni tunika oli sopiva jo silloin pari vuotta sitten kun se valmistui, mutta näyttääpä tuo mahtuvan vieläkin, vaikka hän onkin jo kasvanut pituudessa ohitseni.

Mielestäni tuo tunika käy hyvin sekä housujen että hameen kanssa ja on siten aika monikäyttöinen. Malli on todella helppo, pääasiassa sileää neuletta muutamilla kavennuksilla (aikuisten mallissa). Joustinneulehelmalla ja pitsikaarrokkeella. Kannattaa vaan kiinnittää huomiota kaarrokkeen alussa siihen, ettei luo hihaosan silmukoista liian tiukkoja.

Pitsikaarroketunika Novitan Katri -langasta.

Pitsikaarroketunika Novitan Katri -langasta.

Itselleni tein tunikan Novitan Metsänvihreästä Puro-langasta. Langanmenekki oli muistaakseni 250-300 g ja koko xs tai s. Tai xs/s...

Itselleni tein tunikan Novitan Metsänvihreästä Puro-langasta. Langanmenekki oli muistaakseni 250-300 g ja koko xs tai s. Tai xs/s…

Myöhemmin tein itselleni tunikan vielä Puro-langan Luumupuu-sävystäkin. Sukat ovat Novitan Rose Mohair -lankaa, ja niissä toistuu kaarrokkeen pitsikuvio.

Myöhemmin tein itselleni tunikan vielä Puro-langan Luumupuu-sävystäkin. Sukat ovat Novitan Rose Mohair -lankaa, ja niissä toistuu kaarrokkeen pitsikuvio.