Rusettilapaset – erilaisia variaatioita

Rusettilapaset – erilaisia variaatioita

Rusettilapaset rusettipannan seuraksi. Kuvassa kolme erilaista lapasversiota.

 

 

Rusettilapaset – erilaisia variaatioita

Rusettipanta on ollut melko tykätty tuote, ja sen seurauksena olen pohtinut erilaisia oheistuotteita sille kaveriksi. Tähän mennessä olen jo ehtinyt neuloa kolmet erilaiset lapaset kaveriksi pannalle, ja myös pipomalli on kehitteillä (idea on jo aika selvillä, pitäisi vain löytää aikaa sen toteuttamiseen). Ensimmäiset rusettilapaset neuloin Merino Extra Finestä vanhimmalle kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi (valmistuivat maaliskuussa 2019). Toiset neuloin Cotton Merinosta toisiksi vanhimmalle kummitytölleni kesällä ja kolmannet kaksinkertaisesta Baby Merinosta tilaustyönä nyt syksyllä. Kolmannet lapaset valmistuivat viikonloppuna ja onnekseni asiakas ilahtui helmineuleena neulotusta rusettikuviosta, sillä siitä ei ollut etukäteen mitään puhetta. Ajatuksena on ollut neuloa myös itselleni lapaset tai sormikkaat rusettipannan kanssa yhteensopivaksi, mutta toistaiseksi tilausneuleet ovat vieneet sen verran tehokkaasti neulomisajan, etten ole ehtinyt neuloa itselleni mitään kesän jälkeen (sairauslomalla neulottua rusettipantaa lukuunottamatta).

 

HUOM! KUVAT SAA AUKEAMAAN TODELLISESSA KOOSSA KLIKKAAMALLA KUVAA!

Harmaat rusettilapaset Drops Merino Extra Fine -langasta

Päätin antaa kummitytölle syntymäpäivälahjaksi rusettipannan ja siihen sopivat lapaset. Samalla pystyisin kätevästi kehittelemään lapasmallia tuotteeksi, tai ainakin katsomaan kannattaako se. Harkitsin lapasia ensin kokonaan helmineuleisina tai niin, että kämmenpuoli on sileää neuletta ja kämmenselän puoli helmineuletta, mutta päädyin kuitenkin neulomaan lapaset kokonaan sileänä neuleena (paitsi resori 1o, 1 n -joustinneuletta) ja tekemällä niihin helmineuleisen rusetin heti resorin yläpuolelle. Lapaset on neulottu ilman mitään ohjetta, peukalon tein peukalokiilalla, sillä ainakin omaan käteen sellaiset lapaset istuvat paremmin. Rusetti on neulottu poikittain suorakulmaisena kaitaleena siten, että silmukat on poimittu toisesta reunasta ja päättelykerros ommeltu kiinni toiseen reunaan. Rusetti on ommeltu myös keskeltä kiinni lapaseen.

Panta ja lapaset on neulottu teini-ikäiselle, ja niihin meni yhteensä kaksi kerää lankaa (100 grammaa). Valitsin sävyksi neutraalin vaaleanharmaan, sillä neutraalit sävyt ovat helpommin käyttökelpoisia, vaikka lempiväri ja ulkovaatteiden värit vaihtelisivatkin vuosien myötä. Toki myös tiesin kummityttöni pitävän vaaleanharmaasta, joten siksikin uskalsin valita sen. En ollut aivan varma minkä kokoiset kädet kummitytölläni on, joten lapaset on tehty vähän summassa hieman liian pieniksi itselleni. Kasvunvarahan ei haittaa mitään, mutta jännitti hieman tuleeko niistä liian pienet. Onneksi tuntuivat olevan sopivat!

Lapasten valmistuttua totesin, että samantyyliset lapaset sopivat sekä tavalliselle Rusettipannalle että Rusettipanta 2.0:lle kaveriksi. Pitäisi jossain vaiheessa neuloa lapaset niin, että rusetti ei ole kiinni reunoistaan, vaan ”vapaana”, kuten 2.0-pannassakin, että näkisi toimiiko malli myös niin, ja että kumpi versio on parempi. Olin vähän epävarma, että tuliko lapasista hyvät vai hassut, joten esittelin niitä ensin ainakin siskolleni. Hänestä lapaset olivat kivat, joten uskalsin kääriä ne lahjapakettiin. Onneksi myös kummityttöni vaikutti tykkäävän lahjastaan.

Ensimmäiset rusettilapaset neuloin lahjaksi.

Ensimmäiset rusettilapaset neuloin lahjaksi.

Lapaset näyttäsivät onneksi olevan juuri sopivat!

Lapaset näyttäsivät onneksi olevan juuri sopivat!

Valkoiset pitsilapaset vaaleanpunaisella rusetilla

Toiset rusettilapaset ovat hieman kesäisemmät.

Toiset rusettilapaset ovat hieman kesäisemmät.

Toisiksi vanhin kummityttöni on syntynyt elokuussa, joten hänen neulesettinsä sai olla vähän kesäisempi. Tämä panta on kyllä neulottu jo helmikuussa. Neuloin tilauspannaksi kaksi hieman erilaista vaihtoehtoa, ja asiakas valitsi toisen, joten tämä jäi minun lahjavarastooni. Myyntiin pantaa en viitsinyt laittaa, sillä pantaosa on muokattu Klompelompe Tora -pannasta. Lanka on Drops Cotton Merino (n. 45 g), paitsi ruseteissa Drops Baby Merino (n. 5 g). Kapea pitsiraita keskellä kämmenselkää sitoo lapaset ja pannan kivasti yhteen, mutta ei toivottavasti päästä liikaa kylmää läpi. Nämäkin lapaset on neulottu peukalokiilan kanssa ja resori 1o, 1n -joustinneuleella. 8-vuotiaan kokoa varten googletin hieman mittatietoja, ettei lapasista tule liian pienet. Kasvunvara ei tässäkään tapauksessa haitannut mitään.

Tällä kertaa rusetti on ommeltu lenkiksi ja kiinnitetty keskeltä lapaseen. Reunat ovat irrallaan, kuten pannassakin. Kontrastivärinen rusetti tuo kivasti väriä luonnonvalkoisiin asusteisiin. Näistäkin tietenkin pelkäsin etukäteen, että ovatkohan käyttökelpoiset, mutta sain taas siskoltani (ja varmaan veljen vaimolta myös) kannustusta, joten lahjaksi lähtivät. Tämäkin kummityttö vaikutti ilahtuneelta ja tuntui pitävän neuleista.

Vaaleanpunaiset lapaset kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Nämä lapaset on neulottu tilauksesta asiakkaalle, joka tuli ostamaan rusettipantaa. Asiakas kysyi voisinko neuloa myös samanväriset lapaset, ja ilman muuta lupasin. Muuten lapasista ei sovittu mitään tarkempaa, saivat olla kuulemma ihan peruslapaset. Mittatietoja tarkastin sen verran, että katsoimme käsiemme olevan suunnilleen samankokoiset, pystyin siis neulomaan lapaset itselleni sopiviksi. Langoista asiakas ihastui Baby Merinon vaaleanpunaiseen (05), mutta arveli langan olevan liian ohutta. Myös Extra Finen vaaleanpunainen sävy (40) oli vaihtoehtona, mutta hieman kirkkaampi Baby Merino selvästi miellytti enemmän. Ehdotin, että neulon pannan ja lapaset kaksinkertaisesta Baby Merinosta, jolloin niistä tulee hieman paksummat kuin Merino Extra Finestä neulottuna. Näytin asiakkaalle verrokiksi myymälässä olevia Rusettipantoja (tavallinen rusettipanta neulotaan normaalisti Merino Extra Finestä ja Rusettipanta 2.0 kaksinkertaisesta Baby Merinosta). Näin päätettiin tehdä.

Arvelin neuleisiin menevän 2-3 kerää lankaa, ja hyvin osui arvaus kohdalleen. Ihan vähän piti kolmatta kerää aloittaa, että sai kaikki neuleet valmiiksi. Pantaan meni lankaa noin 35 grammaa ja lapasiin noin 70 grammaa. Neuloin sekä pannan että lapaset 5 mm puikoilla. Mietin taas erilaisia vaihtoehtoja lapasiin, että niistä saisi ”samaa sarjaa” pannan kanssa muutoinkin kuin värin puolesta. Tälläkin kertaa kokonaan tai puoliksi helmineuleiset lapaset olivat vaihtoehtona, ja olin jo melkein päättänyt tehdä sellaiset peruslapaset (asiakas ei halunnut irrallista rusettia), mutta sitten keksin, että voinhan tehdä rusettikuvion lapaseen hieman hillitymminkin. Neuloin siis heti resorin yläpuolelle helmineuleella rusettikuvion. Kuviosta tuli noin peukalokiilan korkuinen ja 4 silmukkaa vaille puolen lapasen levyinen. Ja vain yhden kerran piti tehdä rusettikuvio uudestaan, että saa koon kohdalleen. Aloin nimittäin ensin tehdä rusettia leveämpänä, mutta en sitten halunnutkaan ihan niin hallitsevaa kuviota, joten pienensin sitä hieman.

Neulesetti siisvalmistui viikonloppuna, ja maanantaina ilmoitin asiakkaalle, että neuleet ovat valmiina, jos niihin ei tarvitse tehdä muutoksia. Vähän jännitin, että mitähän asiakas tykkää rusettikuviosta, ja tulikohan lapasista oikeasti sopivat. Sopivilta näyttivät, ja rusettikuviokin otettiin ilahtuneena vastaan, eli neulesetti lähti samantien asiakkaan matkaan. Itsekin tykkäsin tuosta hieman hillitymmästä rusetista, ja nyt onkin sitten vaikea päättää minkälaisella rusetilla varustetut lapaset tai sormikkaat neulon oman pantani kaveriksi.

Nämä rusettilapaset ja -panta on neulottu kaksinkertaisesta Baby Merinosta.

Nämä rusettilapaset ja -panta on neulottu kaksinkertaisesta Baby Merinosta.

Pintaneulerusetti on hieman teräväpiirteisempi kuin erilliset rusetit. Näin jälkeenpäin ajateltuna muotoa olisi voinut vähän pyöristää.

Pintaneulerusetti on hieman teräväpiirteisempi kuin erilliset rusetit. Näin jälkeenpäin ajateltuna muotoa olisi voinut vähän pyöristää.

EDIT 12.11.2019

HUOM!

Pesu- / hoito-ohjesymboleita saa käyttää vain lisenssin hankkineet yritykset, joten poistin kaikista vyötteistä symbolikuvat.

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

Tänkimäätein Rusettipanta (3 kpl) ja Rusettipanta 2.0 (2 kpl).

 

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

 

Eli tarina siitä, miten Tänkimäätein Rusettipanta ja Rusettipanta 2.0 syntyivät. En ole itse aiemmin oikein ollut pantaihminen, vaan käytän yleensä pipoja syksystä kevääseen. Jossain vaiheessa neulottuani omaan käyttöön merinovillaisen kaulurin / tuubihuivin, hoksasin, että tämähän käy kaksinkerroin taitettuna pannaksi. Kaulurissa on niin kiva neulekuvio, että sitä on kiva pitää esillä, joten vähemmän kylmillä ilmoilla olenkin nykyään usein valinnut pipon asemesta käyttöön tämän ”pannan”. Tästä syntyi ajatus ihan oikean pannankin tekemisestä.

Ensimmäinen verkkokauppatuotteeksi päätynyt pantamalli (Tänkimäätein Palmikkopanta) syntyi joululahjaksi ystävälleni (siitä tarina täällä: https://www.tankimaatein.fi/tankimaatein-palmikkopanta-ja-lapaset/), ja koska ajatus oli kiva ja panta tuntui miellyttävän saajaansa, päätyi samanlainen pantamalli myös myytäväksi. Toinen verkkokauppaan päätynyt panta, eli Tänkimäätein Rusettipanta syntyi vähän vahingossa. Ja kolmas, eli Tänkimäätein Rusettipanta 2.0, on vielä vähän pidemmälle viety versio ensimmäisestä rusettipannasta. Kaikki pannat on neulottu konepesun kestävästä merinovillalangasta, sillä ne ovat omia suosikkejani Dropsin laajasta lankavalikoimasta.

Rusettipanta

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

Rusettipanta on neulottu konepesun kestävästä keskipaksusta Drops Merino Extra Fine -langasta, joka on 100 % merinovillaa. Panta on neulottu tasona poikittain (kuten palmikkopantakin), ja rusettipannassa sauma jää mukavasti logon alle piiloon.

Ajatus tällaisesta pannasta kehittyi neuloessani ensimmäistä (pienempirusettista) Klompelompe Tora-pannan muunnosta. Esittelyn Tora-pipoista ja pannoista voi lukea täältä: https://www.tankimaatein.fi/klompelompe-tora/. Jostain syystä laitoin melkein valmiin rusetin ranteeni ympärille ja totesin, että tällaisille rannekkeille ei ehkä hirveästi ole käyttöä, mutta pantana voisi toimia. Melkein siltä istumalta kaivoin jämälankakätköistäni n. 30 grammaa vaaleansinistä Merino Extra Fineä, ja aloin neuloa pantaa palmikkopannan ja rusetin perusteella. Neuloin pantaan ensin lisäksi muutaman silmukan levyisen nauhan, jolla panta oli tarkoitus kiinnittää muotoonsa saumakohdasta, mutta sitten tuli ongelmia logon sijoittelussa. Erilaisia variaatioita testailtuani päädyin jättämään nauhan pois ja käyttämään logoa apuna pannan muotoilussa.

Aluksi oli ajatus tehdä pantaa vain sileäneuleisena parin silmukan levyisillä ainaoikeinneuleisilla reunuksilla, mutta koska sileä neulepinta vaati silittämisen pysyäkseen siistinä, päätin tehdä kokeilumielessä myös helmineuleisen version. Helmineuleinen panta on hieman kuohkeampi ja siten lämpimämmän tuntuinen, joten pidän siitä nyt jopa enemmän kuin sileästä versiosta. Myös kaikki tilauspannat on tilattu helmineuleisena, joten ehkä sileä versio jää jossain vaiheessa kokonaan pois valikoimasta.

Tänkimäätein Rusettipanta on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaatein-rusettipanta/

Rusettipanta 2.0

Rusettipanta 2.0 on neulottu kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta, joten se on hieman paksumpi kuin edeltäjänsä. Eroa edeltäjään on myös pannan neulomissuunnassa, halusin kokeilla tuleeko pannasta parempi jos se on neulottu suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin. En osaa sanoa tuliko, se on varmaan makuasia. Tietenkin pannoissa on vielä se kaikken näkyvinkin ero, eli Rusettipanta 2.0:ssa on iso erillinen rusetti pannan ja logon välissä. Tähän pantaan en (ainakaan vielä) tehnyt muita pintavaihtoehtoja kuin helmineuleen, sillä se on ”silittämättä siisti” ja aika mukavan näköinen ollakseen niin helppo.

Tämä pantamalli on siis hieman pidemmälle viety versio tavallisesta rusettipannasta. Pari tavallista rusettipantaa (Ja ensimmäisen Tora-pannan) tehtyäni ajattelin, että voisi olla ihan soma sellainenkin helmineulepanta, mihin on tehty samasta langasta erillinen rusetti. En kuitenkaan uskaltanut itselleni alkaa sellaista neulomaan, sillä ajattelin sen olevan ehkä kuitenkin hieman överi. Onneksi veljen vaimo ihastui rusettipantaan ja halusi sellaisen itselleen, eikä valmiina ollut mitään hänelle sopivaa väriä. Pyysin häntä valitsemaan lankahyllystä mieluisimman värin ja hän valitsi Baby Merinon puuterin (väri 44), jota olin ajatellut yhdeksi tällaisen lisärusetillisen pannan väriksi. Kysyin sitten tilaajalta haittaisiko häntä, jos tehtäisiinkin hieman erilainen panta kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Ei haitannut, joten pääsin jalostamaan pantamallia suoraan asiakkaalle. Ensimmäinen asiakas oli oikein tyytyväinen pantaansa (kuulemma kaunein hänen koskaan näkemänsä panta) ja ilmeisesti pantamalli on muutenkin herättänyt jonkin verran ihastusta sekä aikuisen että lapsen versiona. Olen jo vakavasti harkinnut, että tekisinkin tällaisen pannan itselleni!

Tänkimäätein Rusettipanta 2.0 on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaaatein-rusettipanta-2-0/

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

EDIT 12.11.2019

HUOM!

Pesu- / hoito-ohjesymboleita saa käyttää vain lisenssin hankkineet yritykset, joten poistin kaikista vyötteistä symbolikuvat.

Klompelompe Tora – suloisia pipoja ja pantoja

Klompelompe Tora – suloisia pipoja ja pantoja

Klompelompe Tora- myssy Drops Merino Extra Fine -langasta. Kuvassa n. 8-vuotiaan koko.

 

Klompelompe Tora – suloisia pipoja ja pantoja

Ensimmäisessä suomenkielisessä Klompelompe kirjassa (Klompelompe- Ihania neuleita lapsille) oli suloinen ohje pitsipantaan ja kauluriin. Nyt uusimmassa suomennetussa kirjassa (Klompelompe -neuleita kaikkiin vuodenaikoihin) oli samaa sarjaa olevan pipon ohje. Pitsikuvio on hieman erilainen, mutta Tora-nimellä sekä pannan että pipon ohjeet ovat.

Ihailin tuota pannan ohjetta heti siitä ensimmäisestä kirjasta, mutta ei tullut silloin tehtyä sellaista kenellekään. Pipon ohjeesta totesin heti, että tätä täytyy päästä kokeilemaan. Tämä ei toki ole ainakaan itselleni mikään yllätys, sillä hyvin suuri osa Klompelompen neulemalleista on sellaisia, jotka haluaisin neuloa jossain vaiheessa.

Tora -myssy, 3 eri kokoista

Klompelompe Tora -pipoja.

Klompelompe Tora -pipoja.

Kuvan saa aukemaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Neuloin viime vuoden lopulla (tilauksesta) Tora-pipot lahjaksi kolmelle serkukselle (2-, 7- ja 8-vuotiaalle) ja kaikissa pipoissa lankana oli Dropsin Merino Extra Fine. Pipot on neulottu 4 mm puikoilla. Isoimpaan pipoon (viininpunainen valkoisella rusetilla) meni lankaa noin 60 grammaa, sekä muutama gramma eri väristä lankaa rusettiin. Pienempiin pipoihin riitti yksi kerä pääväriä. Keltaiseen meni muistaakseni tasan 50 grammaa ja valkoisesta jäi jonkin verran yli vielä noiden muiden pipojen rusettien jälkeenkin.

Pipo oli mukavan nopea neulottava ja tuo rusettinauha tuo kyllä kivasti ilmettä pipolle! Nauha on myös helppo tehdä, neuloo vain kolmella tai neljällä silmukalla suljettua neuletta riittävän pitkän putken. Näin pienen suljetun neuleen saa kätevästi tehtyä kahdella sukkapuikolla – siirtää vain neuleen aina puikon oikeaan päähän ja neuloo koko ajan samalta puolelta. Nauhan kanssa piti vain olla tarkkana, ettei kiinnitä sitä liian tiukalle, vaan että pipoon jää joustovaraa myös sen kohdalle. Ompelin rusetit vielä varmuuden vuoksi päättelylangoilla kiinni, etteivät nauhat pääse häviämään niin helposti.

Tora -pannan muunnoksia

Eräs asiakas tilasi parivuotiaalle tyttärelleen rusettipannan Dropsin Cotton Merino -langasta (rusetti puuterin värisestä Baby Merinosta). Koska toiveena oli, että panta sai olla esimerkiksi pitsineuletta tai jotain muuta söpöä pintaa, ehdotin tietenkin Klompelompe Tora -pantaa. Asiakas ihastui neulepintaan, mutta toivoi pari muutosta tehtäväksi. Ensimmäinen muutos oli rusetti. Asiakas ei halunnut nauhaa, vaan pelkän leveämmän rusetin. Toinen muutos oli pieni joustinneulereunus pannan ylä- ja alareunaan.

Joustinneulereunuksen lisääminen ei tietenkään ollut mikään ongelma, neuloin vain aluksi ja lopuksi (panta tehdään suljettuna neuleena) noin sentin verran 1 o, 1 n -joustinneuletta. Rusetista tein toiveiden perusteella kaksi erilaista versiota, pienemmän sileäneuleisen ja isomman helmineuleisen. Tuon sileäneuleisen rusetin perusteella jalostui myös oma Tänkimäätein Rusettipanta -malli, josta kirjoittelen esittelyn jossain vaiheessa. (Edit 2.4.2019: Juttu luettavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tankimaatein-rusettipanta/).

Koska Cotton Merino -lankaa meni tähän lapsen pantaan vain noin 20 grammaa, neuloin molemmille ruseteille samanlaiset pannat, joista asiakas sitten sai valita kumman ottaa. (Tilaaja valitsi isommalla rusetilla varustetun pannan, vaikka pikkuneiti olisi ilmeisesti itse valinnut pienemmän rusetin). Pannat on neulottu 72 silmukalla 4 mm puikoilla. Rusettien mallit kehittelin itse, ja ne on neulottu 3 mm puikoilla. Isompaan rusettiin meni noin 15 grammaa Baby Merino -lankaa ja pienempään noin 5 grammaa.

 

Kuvat saa aukeamaan suuremmassa koossa klikkaamalla kuvaa.

Ensimmäinen vaihtoehto rusettipannaksi oli tällainen suora panta pienellä rusetilla.

Ensimmäinen vaihtoehto rusettipannaksi oli tällainen suora panta pienellä rusetilla.

Toiseen versioon kasvatettiin rusetin kokoa huomattavasti.

Toiseen versioon kasvatettiin rusetin kokoa huomattavasti.

Kaksi erilaista muunnosta Klompelompe Tora -pannalle.

Kaksi erilaista muunnosta Klompelompe Tora -pannalle.

Panta Novitan Muumit-langasta

(Lisätty 25.3.2019)

Novita Muumit-langasta neulottu Toran panta. Lankaa pantaan meni n. 25 grammaa. Panta on muuten tehty Tora-pannan ohjeen mukaan, mutta jätin nyörin pois ja kiinnitin sen sijaan koko pannan rusettimaisesti logon avulla.

Novita Muumit-langasta neulottu Toran panta. Lankaa pantaan meni n. 25 grammaa. Panta on muuten tehty Tora-pannan ohjeen mukaan, mutta jätin nyörin pois ja kiinnitin sen sijaan koko pannan rusettimaisesti logon avulla.

Kuvan saa aukemaan suuremmassa koossa klikkaamalla kuvaa.

Novitan uudet Muumilangat ovat tulleet kauppoihin. Omassa valikoimassani ei ole Novitan lankoja, mutta sain kokeiltavaksi yhden kerän hempeän vaaleanpunaista Novita Muumit -lankaa. Ja koska lanka on niin tavattoman soman väristä, piti siitä tietenkin tehdä jotain söpöä.

Lanka on Dropsin langoista lähinnä Cotton Merinoa vastaava puuvillaa ja merinovillaa sisältävä lanka. Puikkosuositus on sama 4 mm kuin Cotton Merinollakin. Cotton Merinossa on 50 % puuvillaa ja 50 % merinovillaa, Muumit-langassa on merinovillaa hieman enemmän kuin puuvillaa. Ulkonäöltä langat ovat hieman erilaisia, Cotton Merinon värillisissä langoissa erottuu selvästi (ainakin hyvässä valossa) tummempia ja vaaleampia säikeitä, Muumit-lanka on yksivärinen, ainakin tässä vaaleanpunaisessa (507, Niiskuneiti) langassa. Myös kierteisyydessä on hieman eroa.

Yllättäen Muumit-lanka on tuntumaltaan kovemman tuntuista kuin Cotton Merino, tuntuu siis ainakin omaan käteeni enemmän puuvillalangalta kuin merinovillalangalta. Metrimääräisesti langat eivät hirveästi eroa toisistaan, Cotton Merinossa on n. 110 m / 50 g ja Muumit-langassa n. 112 m / 50 g. Molemmat ovat konepesun kestäviä lankoja ja mukavia neulottavia. Panta on ollut käytössä vasta kaksi kertaa, joten en vielä osaa sanoa miten uusi lanka toimii käytössä verrattuna Dropsin Cotton Merinoon.