Tänkimäätein Rusettipanta (3 kpl) ja Rusettipanta 2.0 (2 kpl).

 

Tänkimäätein Rusettipanta – tuotekehittelyä

 

Eli tarina siitä, miten Tänkimäätein Rusettipanta ja Rusettipanta 2.0 syntyivät. En ole itse aiemmin oikein ollut pantaihminen, vaan käytän yleensä pipoja syksystä kevääseen. Jossain vaiheessa neulottuani omaan käyttöön merinovillaisen kaulurin / tuubihuivin, hoksasin, että tämähän käy kaksinkerroin taitettuna pannaksi. Kaulurissa on niin kiva neulekuvio, että sitä on kiva pitää esillä, joten vähemmän kylmillä ilmoilla olenkin nykyään usein valinnut pipon asemesta käyttöön tämän ”pannan”. Tästä syntyi ajatus ihan oikean pannankin tekemisestä.

Ensimmäinen verkkokauppatuotteeksi päätynyt pantamalli (Tänkimäätein Palmikkopanta) syntyi joululahjaksi ystävälleni (siitä tarina täällä: https://www.tankimaatein.fi/tankimaatein-palmikkopanta-ja-lapaset/), ja koska ajatus oli kiva ja panta tuntui miellyttävän saajaansa, päätyi samanlainen pantamalli myös myytäväksi. Toinen verkkokauppaan päätynyt panta, eli Tänkimäätein Rusettipanta syntyi vähän vahingossa. Ja kolmas, eli Tänkimäätein Rusettipanta 2.0, on vielä vähän pidemmälle viety versio ensimmäisestä rusettipannasta. Kaikki pannat on neulottu konepesun kestävästä merinovillalangasta, sillä ne ovat omia suosikkejani Dropsin laajasta lankavalikoimasta.

Rusettipanta

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Rusettipannasta on paljon värivaihtoehtoja.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

Valkoinen rusettipanta sovitettavana tilaajalla.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

Rusettipanta on neulottu konepesun kestävästä keskipaksusta Drops Merino Extra Fine -langasta, joka on 100 % merinovillaa. Panta on neulottu tasona poikittain (kuten palmikkopantakin), ja rusettipannassa sauma jää mukavasti logon alle piiloon.

Ajatus tällaisesta pannasta kehittyi neuloessani ensimmäistä (pienempirusettista) Klompelompe Tora-pannan muunnosta. Esittelyn Tora-pipoista ja pannoista voi lukea täältä: https://www.tankimaatein.fi/klompelompe-tora/. Jostain syystä laitoin melkein valmiin rusetin ranteeni ympärille ja totesin, että tällaisille rannekkeille ei ehkä hirveästi ole käyttöä, mutta pantana voisi toimia. Melkein siltä istumalta kaivoin jämälankakätköistäni n. 30 grammaa vaaleansinistä Merino Extra Fineä, ja aloin neuloa pantaa palmikkopannan ja rusetin perusteella. Neuloin pantaan ensin lisäksi muutaman silmukan levyisen nauhan, jolla panta oli tarkoitus kiinnittää muotoonsa saumakohdasta, mutta sitten tuli ongelmia logon sijoittelussa. Erilaisia variaatioita testailtuani päädyin jättämään nauhan pois ja käyttämään logoa apuna pannan muotoilussa.

Aluksi oli ajatus tehdä pantaa vain sileäneuleisena parin silmukan levyisillä ainaoikeinneuleisilla reunuksilla, mutta koska sileä neulepinta vaati silittämisen pysyäkseen siistinä, päätin tehdä kokeilumielessä myös helmineuleisen version. Helmineuleinen panta on hieman kuohkeampi ja siten lämpimämmän tuntuinen, joten pidän siitä nyt jopa enemmän kuin sileästä versiosta. Myös kaikki tilauspannat on tilattu helmineuleisena, joten ehkä sileä versio jää jossain vaiheessa kokonaan pois valikoimasta.

Tänkimäätein Rusettipanta on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaatein-rusettipanta/

Rusettipanta 2.0

Rusettipanta 2.0 on neulottu kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta, joten se on hieman paksumpi kuin edeltäjänsä. Eroa edeltäjään on myös pannan neulomissuunnassa, halusin kokeilla tuleeko pannasta parempi jos se on neulottu suljettuna neuleena alhaalta ylöspäin. En osaa sanoa tuliko, se on varmaan makuasia. Tietenkin pannoissa on vielä se kaikken näkyvinkin ero, eli Rusettipanta 2.0:ssa on iso erillinen rusetti pannan ja logon välissä. Tähän pantaan en (ainakaan vielä) tehnyt muita pintavaihtoehtoja kuin helmineuleen, sillä se on ”silittämättä siisti” ja aika mukavan näköinen ollakseen niin helppo.

Tämä pantamalli on siis hieman pidemmälle viety versio tavallisesta rusettipannasta. Pari tavallista rusettipantaa (Ja ensimmäisen Tora-pannan) tehtyäni ajattelin, että voisi olla ihan soma sellainenkin helmineulepanta, mihin on tehty samasta langasta erillinen rusetti. En kuitenkaan uskaltanut itselleni alkaa sellaista neulomaan, sillä ajattelin sen olevan ehkä kuitenkin hieman överi. Onneksi veljen vaimo ihastui rusettipantaan ja halusi sellaisen itselleen, eikä valmiina ollut mitään hänelle sopivaa väriä. Pyysin häntä valitsemaan lankahyllystä mieluisimman värin ja hän valitsi Baby Merinon puuterin (väri 44), jota olin ajatellut yhdeksi tällaisen lisärusetillisen pannan väriksi. Kysyin sitten tilaajalta haittaisiko häntä, jos tehtäisiinkin hieman erilainen panta kuin alkuperäinen suunnitelma oli. Ei haitannut, joten pääsin jalostamaan pantamallia suoraan asiakkaalle. Ensimmäinen asiakas oli oikein tyytyväinen pantaansa (kuulemma kaunein hänen koskaan näkemänsä panta) ja ilmeisesti pantamalli on muutenkin herättänyt jonkin verran ihastusta sekä aikuisen että lapsen versiona. Olen jo vakavasti harkinnut, että tekisinkin tällaisen pannan itselleni!

Tänkimäätein Rusettipanta 2.0 on tilattavissa täältä: https://www.tankimaatein.fi/tuote/tankimaaatein-rusettipanta-2-0/

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Ensimmäinen rusettipanta 2.0 valmiina. Yllättävän kiva!

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

Valkoinen rusettipanta 2.0 oli niin kiva, että meinasin jo neuloa itsellenikin sellaisen.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!