Villahousut Drops Baby Merino -langasta. Housujen ohje muokattu KlompeLOMPE Go’klompen -housuista.

 

Villahousut

Juttu julkaistu alunperin vanhassa blogissa: http://tankimaatein.blogspot.com/2016/09/villahousut.html.)

Klompelompe – ihania neuleita lapsille -kirja

Näin jossain kirjakaupan mainosviestissä kirjan Klompelompe – ihania neuleita lapsille (Hanne Andreassen Hjelmås & Torunn Steinsland). Kirja näytti kivalta, joten halusin tutustua siihen tarkemmin. Ihan päätä pahkaa en sitä kuitenkaan viitsinyt itselleni tilata, joten kävin hakemassa sen kirjastosta tutustuttavaksi. Jos sieltä vaikka löytäisi jotain kivaa neulottavaa. (Alustuksesta huolimatta tämän postauksen aihe on villahousut eikä tuo kirja.)

Sen verran kirja kiinnosti, että selasin sen läpi heti autossa kirjaston pihalla. Ja sehän näytti edelleen yhtä ihanalta kuin mitä olin odottanutkin! Tosin pieni pettymys oli se, että neuleista pääosa oli myssyjä tai muita asusteita eikä ”oikeita” vaatteita. No, aika moni neulemalli oli kuitenkin sellainen, että ”voisihan tuollaisenkin joskus tehdä”, jopa niistä myssyistä.

Uusi tuttavuus: Drops Baby Merino -lanka

Veljen vaimo toi minulle ”tuliaisiksi” vaaleanharmaata Dropsin Baby Merino -lankaa, joka oli minulle siinä mielessä uusi tuttavuus, että en ollut koskaan neulonut siitä langasta mitään. Käytännössähän sen on sama lanka kuin Merino Extra Fine, Baby Merino on vain hieman ohuempaa (puikkosuositus 3 mm). 100 % merinovillaa siis tämäkin. Tovin mietittyäni totesin, että voisin tehdä villahousut. En ole koskaan sellaisia tehnyt, ja pitää toki välillä koittaa erilaisia töitä. Etenkin kun villahaalareita olen viime aikoina tehnyt jo pari, ja ainakin kaksi on vielä suunnitteilla. Samoin myssyjä on jonkin verran ”tilauksessa”. Housut siis sopii oikein hyvin – varsinkin kun veljen vaimo arveli, että sellaisille voisi olla talvella tarvetta.

Klompelompe-kirjassa oli ohje vastasyntyneen vauvan settiin (takki, housut, myssy ja lapaset) – tosin tässäkin on kokoja 2-vuotiaalle asti. Sopivasti ohjeen mukainen lankakin sattui olemaan juuri tuo Dropsin Baby Merino (ja itse asiassa värikin täsmäsi sattumalta – vaaleanharmaa 22). Joten ei muuta kun hankkimaan 3 mm pyöröpuikko 40 cm mittaisena (valitettavasti ei löytynyt vaihtopäihin 40 cm kaapelia – ymmärrettävää, koska irtopäiden pitäisi olla siinä tapauksessa normaalia lyhyemmät), sillä arvelin pyöröpuikon olevan mukavampi kuin sukkapuikot. 2,5 mm pyöröpuikkoa en sentään viitsinyt hankkia, vaan neuloin vyötärön resorin 2,5 mm koivuisilla ”hammastikuilla” (sukkapuikoilla).

Pieniä muokkauksia alkuperäiseen ohjeeseen

Tietenkään en ihan ohjeen mukaan tehnyt, korvasin lahkeissa olevan pintaneuleen nurjilla silmukoilla neulotuilla sydämillä (idea toisista Klompelompe-villahousuista – sydänkuviota piti vain hieman pienentää näitä housuja varten) ja vyötäröresorin alapuolelle tein reikäkerroksen nauhaa varten. Mutta tällaiset pienet poikkeukset toki sallitaan. Lankaa housuihin meni noin 75 grammaa ja ohuehkosta langasta huolimatta ne valmistuivat nopeasti. Ja tuo lanka oli todella ihanaa neulottavaa! Hankin sitä jo lisää eri väreissä, että voi neuloa lisää. 😉 Tämä neule muuten pääsi siihen harvojen neuleiden joukkoon, jotka olen viimeistellyt oikein höyryttämällä – kyllähän se vaikutti aika paljon ja nimenomaan positiivisesti! Noiden sydänkuvioiden vuoksi höyrytys oli oikeastaan pakko tehdä.

Ensimmäinen kerä (50 g) riitti tähän saakka.

Ensimmäinen kerä (50 g) riitti tähän saakka.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa!

Lahkeen sivussa on muutama sydän nurjilla silmukoilla neulottuna.

Lahkeen sivussa on muutama sydän nurjilla silmukoilla neulottuna.

Aika ihana kirja, meni kyllä tilaukseen! :) Ihan jo pelkkien kuvien takia olisi voinut tilata!

Aika ihana kirja, meni kyllä tilaukseen! 🙂
Ihan jo pelkkien kuvien takia olisi voinut tilata!

Valmiit pöksyt ovat aika somat!

Valmiit pöksyt ovat aika somat!

Nauhan väri tietenkin riippuu siitä päätyvätkö housut tytölle vai pojalle...

Nauhan väri tietenkin riippuu siitä päätyvätkö housut tytölle vai pojalle…

Tytölle menivät.

Tytölle menivät.