Boleron päivitys -teksti on julkaistu alun perin vanhassa blogissa. Alkuperäinen teksti täällä!

 

Boleron päivitys – vanhan neuleen uudistaminen

Boleroita-postauksessa esittelin liudan aiemmin tekemiäni boleroita. Yksi niistä pääsi päivitettynä versiona edustamaan serkkutytön elokuisiin häihin. Ja se ei tietenkään ollut se bolero, jonka kerroin jääneen hieman keskeneräiseksi. Keskeneräinen bolero odottaa edelleen yhdessä korissa viimeistelyä – tai todennäköisemmin purkamista / uudelleen tekemistä tai jotain… Tämän alkuperäisen boleron neuloin neljä vuotta sitten mummoni 80-vuotisjuhliin. Nyt alkuvuodesta (veljeni häihin) ostamani mekon kanssa bolero ei oikein sellaisenaan passannut, sillä takaosa oli mekon malliin nähden liian lyhyt, joten päivitys oli paikallaan.

Niinpä neuloin boleroon joustinneulereunuksen aiemman ainaoikeinneuleisen reunan lisäksi. Tämä päivitys tapahtui sujuvasti matkalla häihin muutaman sadan kilometrin päähän Pihtiputaalta. Onneksi ei tarvinnut itse ajaa.

Neuloin 6,5 cm korkuisen reunuksen muistaakseni 3 mm koivuisella pyöröpuikolla 1o,1 n – joustinneuleella. Ja lankahan on siis Austermannin Kid-Silk. Reunuksen langanmenekkiä en osaa sanoa, mutta koko kapistuksessa on lankaa noin 50 grammaa, eli kahden kerän verran. Tuo silkkimohair on kyllä edelleenkin vain niin ihanan tuntuista että! Voin suositella. Tosin ”karvaa” siitä irtoaa jonkin verran, mutta siitähän ei onneksi tarvitse välittää.

Reunus ehti mukavasti valmiiksi matkan aikana.

Reunus ehti mukavasti valmiiksi matkan aikana.

Alkuperäinen bolero - aikana ennen reunusta.

Alkuperäinen bolero – aikana ennen reunusta.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla niitä.

EDIT 2019:

Tein boleron uuden reunuksen päättelykerroksesta hieman liian tiukan, olisi pitänyt päätellä isommilla puikoilla tai tehdä välisilmukoita päättelykerrokseen. Liian tiukka reuna ja ohut lanka on hieman huono yhdistelmä, sillä joskus kovassa käytössä olleen boleron reunasta katkesi lanka jostain silmukasta, ja nyt bolero on odottamassa korjaamista ja löysempää päättelykerrosta. Ei ole ollut kovin kova kiire sen kanssa, sillä muutama muukin bolero sattuu vaatekaapista löytymään.