Pusero esitelty alunperin vanhassa blogissa.

Ensimmäinen tilaustyö

Pari joulua sitte tekemäni joululahjapaidat (veljelle ja siskolle) teki ilmeisen hyvän vaikutuksen lähipiiriin, koska sain ensimmäisen ”tilaukseni” niiden ansiosta. Ainakin muistelisin sen lähteneen siitä. Tämän paidan ohje oli Moda 8/2012 -lehdessä, ja varmaan ensimmäistä kertaa noudatin ohjetta tosi tunnollisesti. Oli ihan hauska kokemus. 🙂 Tietenki se vähän jännitti, että pusero meni tuonne muutaman sadan kilometrin päähän, joten yhtään kertaa ei voitu sovittaa työn aikana. Vaikka toisaalta, eipähän oltu sovitettu niitä joululahjapaitojakaan… Valmis paita oli kuitenkin ilmeisesti sopiva ja mieluisa, mikä on hyvä juttu.

Langaksi paitaan valittiin Vikingin Ville ohjeen lankasuosituksen sijasta. En muista kuinka paljon lankaa paitaan meni, mutta ainakin sitä jäi paljon ylimääräistä. 😀 Langat valitsi ja hankki siis paidan tilaaja, en minä itse. Tavoitteena oli saada paita, joka ei kutita eikä pistele ja tavoitteeseen taidettiin siltä osin päästä ihan hyvin. Vaikka kummipoikani taitaisikin olla hieman eri mieltä asiasta, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. 😀

 

 

Tältä paita näytti lehdessä.
Melkein valmis. Paita valmistui yllättävän nopeasti melko haastavasta palmikkokuosista huolimatta.
Valmis. Ja näin paljon jäi vielä lankaa, melkein toisen samanlaisen saisi! :)



EDIT 11.3.2014.

Tässä lupaamani edustuskuva. 🙂 TÄNKIMÄÄTEIN-pipokin pääsi kuvaan, sopii mukavasti yhteen paidan kanssa. Kuvan hienot heppalapaset eivät ole minun käsialaani, vaan mitä ilmeisimmin mummoni tekemät.

Valmis palmikkopusero ja TÄNKIMÄÄTEIN-pipo. Lapaset ym. kuvausrekvisiittaa. ;)