Tämä jakku / bolero lämmitti mukavasti keväisessä säässä.

Neulottu lyhythihainen jakku / bolero Drops Paris -langasta

Löysin tämän lyhennetyin kerroksin neulotun jakun / boleron ohjeen Garnstudion sivuilta jo jokin aika sitten, ja heti päätin haluta joskus tuon toteuttaa. Sopiva aika tuli nyt alkuvuodesta, kun löysin veljeni häihin mekon, jonka kanssa mikään aiemmin tekemäni bolero ei ollut ihan oikeanlainen. Tämän kyseisen boleron valinta ei kuitenkaan ollut ihan itsestäänselvyys, vaan malli valikoitui langan mukaan. Tiesin kuitenkin heti haluavani punasävyisen boleron, joten katselin lankamyymälän hyllyistä kaikki varteenotettavat punasävyiset langat, ja vertailin niitä mekon kukkien väreihin. Ruosteenpunainen Drops Paris ja puuterinvärinen Drops Baby Merino olivat kaikista mieluisimmat vaihtoehdot. Paris kuitenkin tuntui hieman keväisemmältä ja juhlavammalta, ja mieluinen ohjekin tälle langalle oli tiedossa, joten lopulta valinta osui Parisiin ja tähän tiettyyn boleromalliin.

Boleron / jakun ohje löytyy täältä. Neuloin jakun s/m kokoisena 4,5 mm puikoilla, vaikka aloitinkin ensin 5 mm puikoilla. ja muistaakseni hieman isommassa koossakin (s/m ja m/l kokojen välimuoto). Minun käsialallani olisin kuitenkin saanut noilla opeilla valtavan kokoisen jakun, joten piti hieman pienentää mallia. 4,5 mm puikoilla ja s/m -koolla sain juuri sopivan neuleen. Saattaa olla, että loppujen lopuksi neuleeni on kuitenkin jotain s/m ja m/l -kokojen väliltä (Ilmeisesti siis tasan M), sillä jostain syystä ohjeenmukainen langanmenekki (300 g) ei tuohon minun neuleeseeni riittänyt. Saadakseni neuleeseeni toisenkin hihan, jouduin käyttämään vielä ylimääräisen 50 grammaa. Onneksi satun työskentelemään päivät Lankakaupan (Tänkimäätein) lankahyllyn läheisyydessä, joten tarvitsemani lisälanka oli helposti saatavilla. Neuleeseeni meni siis tasan tarkkaan 350 grammaa lankaa, ehkä joku pieni pätkä saattoi jäädä palojen yhdistämisen ja päättelyn jälkeen.

Vinoja kappaleita, palapeliä ja autossa päättelyä

Pitsineule tuo neuleelle ilmettä, ja vinojen kappaleiden (lyhennetyt kerrokset) neulominen oli hauskaa. Boleron kokoaminen oli kuin palapelin tekemistä, sillä se neulotaan viidestä eri kappaleesta. Onneksi ohjeessa oli tarkat merkinnät siitä mikä osa kuuluu yhdistää mihinkin, varsinkin vinojen reunakappaleiden paikoilleen saaminen olisi muuten voinut olla haastavaa. Paksuhkon langan ja puikkojen ansiosta jakku / bolero valmistui melko joutuisasti. Neuleen malli on ainakin omasta mielestäni erittäin kaunis, ja uskoisin, että tälle neuleelle tulee varmasti käyttöä niin arki- kuin juhlapukeutumisessakin. Oikein jo odotan, että tarkenen töissäkin lyhythihaisessa! Vähän etukäteen jännitin, että tarkeneeko tällainen vilukissa huhtikuun puolivälissä lyhythihaisessa, mutta juhlapaikalla oli jopa minun mittapuullani lämmin, joten en todellakaan joutunut palelemaan! Tosin omalta osaltaan lämmittimenä taisivat toimia myös veljieni lapset, jotka aina välillä kaipasivat tädin syliä.

Aloitin neuleen hyvissä ajoin, ja kaikki palat olivat valmiina hääviikon alussa. Ei siis mitään hätää, bolero ehtisi hyvissä ajoin ennen häitä valmiiksi. Vaan kuinkas kävikään! Työkiireiden vuoksi en ehtinyt ihan kaikkia paloja yhdistää, ennen kuin piti lähteä eteläsuomeen hääparille avuksi  hääjärjestelyihin (torstaina töiden jälkeen). Koko perjantaipäivä vierähtikin juhlapaikalla koristeluissa (pääsin jopa pienen kukkakimpun tekemään!) ja neuleen viimeistely jäi lauantaille. No, en viitsinyt jättää viimetippaan, joten ompelin boleron toisen hihan paikoilleen vasta matkalla vihkikirkkoon (toki sinnekin menimme jo hyvissä ajoin, jopa ennen hääparia). 😀 Onneksi olin kuitenkin silittänyt boleron etukäteen, joten se oli heti valmis päälle puettavaksi, kun saavuimme kirkon pihalle. Hieman jännää oli se, etten ollut nähnyt jakkua valmiina mekon kanssa ollenkaan. Puolivalmiina toki (ilman hihoja) olin sovitellut sitä mekon kanssa ja todennut, että se on sopiva, ja näyttäisi käyvän mekon kanssa yhteen. Onneksi häissä kuitenkin katseet kiinnittyvät morsiuspariin, joten muiden asuilla ei ole niin suurta merkitystä. 😀

Vinojen kappaleiden neulominen oli hauskaa.

Vinojen kappaleiden neulominen oli hauskaa.

 

Viralliset kuvat valmiista neuleesta tulossa myöhemmin!

Palapelin kokoamista.

Palapelin kokoamista.

Tämän pienen ruusukimpunkin sain tehdä koristeeksi tarjoilupöytään. :)

Tämän pienen ruusukimpun sain tehdä koristeeksi tarjoilupöytään. 🙂