Jouluna 2012 päätin ilahduttaa myös siskoani neuleella. Itseäni ilahdutin saman joulun alla lopultakin valmistuneella neulemekolla, josta olen jo aiemminkin maininnut. Vieläkään en kerro siitä sen enempää. 😛

Joululahjaneule

Siskolleni tein raidallisen peruspuseron  Gjestalin Maija -langasta. Neiti valitsi itse värit ja toivoi samantyylistä kuin eräs ikivanha H&M:lta ostettu neulepuseroni. Ohjetta ei siis taaskaan ollut, ja kokokin taisi perustua arvioon. Mallitilkkua en ainakaan neulonut, joten katsoin varmaan tapani mukaan tiheyden lankavyötteestä, ja oletin tekeväni samankokoista. Hyvin toimivaksi todettu menetelmä. 😉 Käyttämääni puikkokokoa en muista varmaksi, mutta muistelisin käyttäneeni sileässä neuleessa 4 mm puikkoja (suositus langalle 3-3,5 mm). En kyllä millään muista myöskään paljonko puseroon meni lankaa. Valkoista kuitenkin jäi 50 g ja fuksiaa vajaa 150 g. Nyt kun vielä muistaisi kuinka paljon olin varannut niitä… Tämä pusero valmistui hyvissä ajoin, viimeistään aatonaattona… Ja olisin voinut aivan hyvin pitää sen itsekin, täytyy varmaan kinuta se takaisin, sitten kun jää siskolle pieneksi… 😉

Puserossa on helmassa ja hihansuissa n. 10 cm korkeat resorit joustinneuletta, samoin pääntien parisenttinen resori on 2 o, 2 n -joustinneuletta. Muutoin pusero on kainaloihin asti suorana neulottua sileää neuletta. Väriraidan korkeus on 4 kerrosta. Mukavan pirteä pusero ei ole liian paksua neulosta, koska lanka on suhteellisen ohutta ja käyttämäni puikot taas olivat suositusta paksummat. 🙂

 

 

Fuksiasta Maijasta sai vielä sukat seuraavalle joululle. Sukkien ohje muokattu Novitan 7 veljestä -lehdestä.

Fuksiasta Maijasta sai vielä sukat seuraavalle joululle. Sukkien ohje muokattu Novitan 7 veljestä -lehdestä.