Poolokaulusneule Drops Karisma -langasta (kuvassa 1. päivän neulesaldo). Alkuperäinen juttu julkaistu vanhassa blogissa, eli täällä: tankimaatein.blogspot.com/2015/01/poolokaulusneule.html.

 

 

Poolokaulusneule Drops Karisma -langasta

 
En meinannut malttaa mennä jouluyönä (-aamuna) nukkumaan, kun hoksasin, että voisin alkaa neuloa ITSELLENI villapuseroa. Päätin sitten kuitenkin nukkua ainakin muutaman tunnin ennen kun kaivan metsänvihreät Dropsin Karismat kaapista. Mallia neuleeseen katsoin Novitan Kevät 2012- lehdestä (Malli 72) – tai ainakin perusidean ja etukappaleen pitsikuvion sain ohjeesta. En halunut puserosta ihan niin laatikkomaista kuin arvelin ohjeenmukaisesta tulevan, joten tein neuleen omien mittojeni mukaan siten, että kavensin neuletta vyötäröltä ja lisäsin silmukoita taas ennen kainaloita saadakseni puserosta istuvamman. Minun neuleeni on myös pidempi kuin ohjeen neule, etenkin hihoista halusin riittävän pitkät, jopa niin, että hihansuun resori on taitettu. Silmukkamäärät eivät siis ole missään vaiheessa yhteneväiset ohjeen puseroon.
 
Neuloin puseron suljettuna neuleena lantiolta kainaloihin saakka. Hihat neuloin yhtä aikaa, joten hihansaumat piti ommella. Kainalokavennusten jälkeen tein yläosan kaarrokkeena, koska raglanhihat vain ovat niin paljon helpommat kuin istutetut hihat. Joustinneuleresorit on neulottu 3 mm pyöröpuikolla (kauluksen yläosaa lukuunottamatta), muuten käytin 4 mm puikkoja. Sivusaumojen sijasta tein parin silmukan nurjan pystyraidan kylkiin. Hihoihin mukailin yhden salmiakkiruudun levyisen pitsikuvion keskelle. Hihojen ja etukappaleen pitsikuviot on kohdistettu niin, että ne jatkuvat samalta tasolta kainalokavennusten jälkeen. Kauluksella on korkeutta noin 22 cm ja siitä ensimmäiset 10 cm on tehty 3 mm puikoilla. Lankaa puseroon meni noin 520 grammaa.
 
Pusero valmistui sopivasti uudeksi vuodeksi, ja siitä tuli heti uusi suosikkipaitani. Olen todella tyytyväinen puseroon! Etukäteen kyllä vähän jännitin, että minkälainen siitä loppujen lopuksi tulee. Karisma on 100 % villaa, joten se saattaa hieman kutittaa, mutta ainakaan vielä en ole siitä kauheasti joutunut kärsimään. Totesin vain, että seuraavaan Karisma-paitaan en tee noin korkeaa kaulusta, sen verran se kuitenkin kutittaa. Mutta varmasti voin sanoa, että kyseisestä langasta neulon vielä jossain vaiheessa itselleni lisääkin neuleita. (Yksi miehen pusero on tilauksessa, pitäisi jossain vaiheessa ehtiä hankkia siihen langat.)
Melkein valmiin puseron sovittamista. Näyttäisi tulevan hyvä!

Melkein valmiin puseron sovittamista. Näyttäisi tulevan hyvä!

Valmis poolokaulusneule, ja vähintään niin hyvä kuin pitikin!

Valmis poolokaulusneule, ja vähintään niin hyvä kuin pitikin!

Hihojen pitsikuvio on mukailtu  etukappaleen kuvioinnista.

Hihojen pitsikuvio on mukailtu etukappaleen kuvioinnista.

Takakappale on pääosin sileää neuletta.

Takakappale on pääosin sileää neuletta.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.