Drops Sweet Ivy -pitsipusero

Drops Sweet Ivy -pitsipusero

Drops Sweet Ivy -puserossa on aaltopitsinen helma ja kaunis pitsikuvio keskellä edessä.

 

Drops Sweet Ivy -pitsipusero

Neuloin vuosi sitten maaliskuussa 5 vuotta täyttäneelle kummitytölle lahjaksi Dropsin Sweet Ivy -puseron. Puseron ohjeessa alkuperäinen lanka on Drops Safran (ohje löytyy täältä), mutta neuloin puseron Dropsin Baby merinosta, sillä se on omasta mielestäni miellyttävämpi neulottava kuin 100 % puuvillaa oleva Safran. Ja lisäksi näillä seuduilla on maaliskuussa yleensä vielä sen verran talvisia kelejä, että ohut merinovilla on puuvillaa käytännöllisempi paitalanka. Puseron ohjeessa on kokoja vauvasta noin 6-vuotiaan kokoon asti. Isoin (5/6-vuotiaan) koko vastaa 110-116 cm kokoa, ja neuloin puseron tässä koossa. Ohjeenmukainen menekki Safranilla on 150 grammaa (tässä on selvästi virhe, sillä norjan- ja englanninkielisessä ohjeessa tässä on menekki 200 g – olen laittanut tästä korjauspyynnön Garnstudiolle), Baby merinoa meni neulomaani puseroon noin 180 grammaa.

Pusero neulotaan ylhäältä alaspäin, aluksi tasona ja nappia varten tehtävän halkion jälkeen suljettuna neuleena. Edessä keskellä on iso, kaunis pitsineulekuvio, takaosa on pääasiassa sileää neuletta. Helmassa on koko puseron mitalta aaltopitsinen reunus, kaulus ja hihansuut ovat ainaoikeinneuletta. Puseron malli on mielestäni todella kaunis, ja se oli myös mukavaa neulottavaa pitsikuvion takia. Puseron kaula-aukon halkiossa on kaksi pientä nappia, käytin tähän joskus aikoja sitten ostamiani söpöjä pieniä puisia kukkanappeja.

Pusero taisi olla aluksi kummitytölle hieman liian suuri, mutta malli menee onneksi hieman tunikamaisenakin. Ja parempi liian suuri kuin liian pieni! Jännitin hieman, että mitä mieltä kummityttö on puseron väristä, mutta on puserolle näyttänyt olevan käyttöä, joten jospa se ei ihan vastenmielinen olisi. Vaaleanpunainen olisi ollut varma valinta, mutta mukavaa neuloa välillä muistakin väreistä. Itse pidän paljon tuosta vaaleasta merenvihreästä (Baby merinon väri 43), ja hauskaa oli myös se, että ohjeessa oli käytetty vastaavaa väriä Safranista.

Drops Sweet Ivy -pitsipusero

Drops Sweet Ivy -pitsipusero.

Pitsipusero takaa. Kukkanapit ostettu jostain aikoja sitten.

Pitsipusero takaa. Kukkanapit ostettu jostain aikoja sitten.

Klompelompe Röyhelötakki Drops Baby Merinosta

Klompelompe Röyhelötakki Drops Baby Merinosta

Klompelompe Röyhelötakki vauvalle. Lankana ohjeesta poiketen Dropsin Baby merino, joka on ihanan pehmeä ja konepesun kestävä 100 % merinovillalanka.

 

Klompelompe Röyhelötakki Drops Baby Merinosta

Neuloin viime vuoden marras-joulukuussa tilaustyönä neuletakin marraskuussa syntyneelle pienelle prinsessalle. Koska neuleesta haluttiin mahdollisimman monen asun kanssa yhteensopiva ja helppohoitoinen, valittiin langaksi luonnonvalkoinen Drops Baby merino. Selailin erilaisia neuletakkien ohjeita omistamistani kirjoista ja lehdistä sekä tietenkin Dropsin verkkosivuilta, ja laitoin tilaajan toiveiden mukaisista neuleista kuvia tilaajalle. Pienen harkinnan jälkeen tilaaja valitsi malliksi Klompelompen suloisen Röyhelötakin, jonka ohje on kirjassa Kesälapset. Neule päätettiin tehdä 3 kk koossa, ettei se jäisi heti pieneksi, mutta ei toisaalta olisi myöskään liian suuri käytettäväksi heti.

Röyhelöneuletakki neulotaan ylhäältä alaspäin, ja hihansuiden ja helman reunukset viimeistellään taittamalla ja kiinnittämällä reikäkerroksen jälkeen neulotut reunukset nurjalle puolelle. Tämä, kuten muutkin Klompelompen mallit, oli minulle mieluinen ohje senkin takia, että ommeltavia saumoja on mahdollisimman vähän. Pieni neuletakki oli mukava neulottava, ja se valmistui kohtuullisen nopeasti ohuehkosta langasta ja 3 mm puikoista huolimatta. Lankaa neuleeseen meni noin 85 grammaa. Kukkakoristeiset puunapit ovat myös Dropsin valikoimasta (15 mm kuviollinen puunappi). Viimeistelin Röyhelötakin kosteiden pyyhkeiden välissä, jolloin neulepinta tasaantuu hieman.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Hyvät eväät kruunaavat myös neulehetken!

Hyvät eväät kruunaavat myös neulehetken!

Klompelompe Röyhelötakki viimeistelyä (höyryttäminen / kostuttaminen tms) vaille valmis.

Klompelompe Röyhelötakki viimeistelyä (höyryttäminen / kostuttaminen tms) vaille valmis.

Valmis röyhelötakki, näytti tulevan aika sopivan kokoinen.

Valmis röyhelötakki, näytti tulevan aika sopivan kokoinen.

Kissapussi ja -myssy Drops Baby Merinosta

Kissapussi ja -myssy Drops Baby Merinosta

Kissapussi ja -myssy, lankana Drops Baby Merino.

 

Kissapussi ja -myssy Drops Baby Merinosta

Kissapussi kuulostaa huolestuttavan paljon pussilta, johon laitetaan kissoja, mutta tässä tapauksessa kyse on kuitenkin vauvan unipussista / ”toukkapussista”, jonka eräs asiakas tilasi vauvalahjaksi. Sain mallikuvan (pinterestistä löytyy kaikkea hienoa!), ja kysymyksen vastaavanlaisen setin tekemisestä. Setissä oli kissan korvilla varustettu valkoinen virkattu myssy ja virkattu unipussi, jossa oli koristeena kissanhäntä ja takatassut. Ohjetta neulesettiin ei asiakkaalla ollut, eikä setin tarvinnut olla virkattu, vaan saisin vapaasti toteuttaa parhaaksi katsomallani tavalla asusteet. Langaksi valitsimme Drops Baby Merinon pehmeytensä ja värisävyjensä vuoksi. Kissapussiasiaan hieman perehdyttyäni, ja selailtuani internetistä kissamaisia toukka-/unipusseja, arvelin takajalkojen olevan erilliset tossut. Asiakkaalta kysyttyäni en kuitenkaan tehnyt tossuja, vaan jalat on ommeltu kiinni pussiin.

Ohjetta tosiaan ei pussiin ollut, enkä löytänyt täysin sopivia toukka-/unipussin ohjeita muutenkaan, joten sovelsin erilaisten unipussien ja haalareiden mittojen ja omien arvioiden mukaan suunnilleen sopivan (toivottavasti) ympärysmitan, loin silmukat ja aloin neuloa. Heti alkuun tein reikäkerroksen koristenauhaa varten. Neuloin pussin kaksinkertaisella langalla 5 mm puikoilla, lopuksi kavensin silmukat ja päättelin pussin samaan tyyliin kuin pipotkin. Myssy oli helpompi tapaus, sillä niiden tekemisestä minulla on enemmän kokemusta, samoin koristeena oleva häntä oli helppo. Tein nekin kaksinkertaisella langalla. Myssyn resorin tein 4 mm puikoilla, muuten käytin 5 mm puikkoja.

Korvien ja jalkojen tekeminen aiheuttikin hieman enemmän päänvaivaa. Tai no, korvat olivat kuitenkin suhteellisen helpot. Neuloin 2 samankokoista kolmionmallista valkoista palaa (edelleen kaksinkertaisella langalla) ja kaksi hieman pienempää vaaleanpunaista (Baby Merinon värisävy puuteri, 44). Vaaleanpunaiset korvien sisukset  neuloin yksinkertaisella langalla ja 3 mm puikoilla. Tassuja sai pohtia hieman enemmän, sillä tuntui olevan hankala saada niistä sopivan malliset ja kokoiset. Lopulta sain kuitenkin jonkinlaiset valkoiset tassut tehtyä, ja anturat virkkasin samalla vaaleanpunaisella kuin tein korvien sisukset (2,5 mm koukku). Lopuksi neuloin yksinkertaisella vaaleanpunaisella langalla (3 mm puikot)  i-cord-tekniikalla koristenauhan kissapussin yläreunaan.

Valkoista lankaa meni yhteensä noin 175 grammaa ja puuterinväristä noin 10 grammaa koko settiin.

Myssyn osat. Kumpaankin korvaan tein yhden valkoisen ja yhden vaaleanpunaisen kolmion mallisen palan, jotka ompelin yhteen nurjat puolet vastakkain.

Myssyn osat. Kumpaankin korvaan tein yhden valkoisen ja yhden vaaleanpunaisen kolmion mallisen palan, jotka ompelin yhteen nurjat puolet vastakkain.

Viimeistelin neuleet (pesemällä ne ja kuivattamalla pyyhkeiden välissä) ennen palojen yhdistämistä.

Viimeistelin neuleet (pesemällä ne ja kuivattamalla pyyhkeiden välissä) ennen palojen yhdistämistä.

Neulesetti valmiina toimitettavaksi asiakkaalle.

Neulesetti valmiina toimitettavaksi asiakkaalle.

Drops Cecilie -villahousut Baby Merinosta

Drops Cecilie -villahousut Baby Merinosta

Drops Cecilie -villahousut Drops Baby Merino -langasta.

 

Drops Cecilie -villahousut Baby Merinosta

Asiakas tilasi noin kaksivuotiaalle tyttärelleen villahousut puuterin värisestä Drops Baby Merino -langasta. Dropsin villahousumalleista eniten viehätti Drops Cecilie -villahousut (https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=5827&sid=1685&cid=11) lahkeiden sivuilla olevien kauniiden palmikkokuvioiden ansiosta, joten päätettiin tehdä nämä housut. Ohjeessa pienin koko oli noin 3-4 -vuotiaalle, joten ohjetta piti hieman soveltaa pienemmäksi. Mitoituksessa käytin apuna  Drops Hello Kitten -villahousuja ja tietenkin myös pikkuneidin mittoja.

Erityisesti silmukkamäärissä ja kavennuksissa hyödynsin Hello Kitten -housujen pienempiä kokoja. Vyötäröllä Cecilie-mallin pienimmässä koossa on 160 silmukkaa, Hello Kitten-mallin 2-vuotiaan koossa 136 s (3-4 vuotiaan koossa muistaakseni 144). Iso ero vyötärön silmukkamäärissä vähän hirvitti, joten vertailin silmukkamääriä vielä muutamiin muihin suunnilleen samanpaksuisesta langasta neulottavien villahousujen ohjeisiin (mm. Klompelompe-ohjeet), ja laskin myös paljonko omalla käsialallani olisi sopiva silmukkamäärä tarvittavalle ympärysmitalle. Tietenkin lopullinen silmukkamäärä piti olla myös yhteensopiva Cecilie-housujen 2 o, 2 n -joustinneuleen (ja mallikuvion) kanssa.

Sattumalta tuo Hello Kitten -housujen 136 silmukkaa sopi Cecilie-housuihin suoraan, joten käytin sitä. Cecilie-housuissa kun ei ole ollenkaan kuminauhaa tai muuta kiristysmahdollisuutta vyötäröllä, eli liian löysällä vyötäröllä tehdyt housut eivät pysyisi jalassa. Tilaajan kanssa olikin puhetta, että katsotaan kuinka hyvin pysyvät jalassa, ja lisätään kiristysnyöri tarvittaessa. Lahkeista tehtiin hieman pidemmät tarkoituksella, sillä neiti on aika pitkä ikäisekseen, ja ylipitkät lahkeet ovat käytännöllisemmät kuin liian lyhyet. Neuleilla kun on yleensä käytössä tapana lyhentyä ja leventyä venymisen myötä. Toki esimerkiksi pesun yhteydessä neule on helppo palauttaa alkuperäiseen muotoonsa.

Neuloin housut kokonaan 2,5 mm puikoilla (sukkapuikot). Kesken neulomisen housuja sovitettiin kaksi kertaa. Ensin ympärysmitan ja vyötärön korkeuden sopivuuden varmistamiseksi, ja toisen kerran vielä lahkeiden pituuden varmistamiseksi. Lankaa näihin 2-vuotiaalle mitoitettuhin Drops Cecilie -housuihin meni noin 135 grammaa. Housut olivat sekä tilaajan että pikkuneidin mieleen, mutta heti totesimme, että kiristysnyöri on kyllä tarpeen, ainakin kovemmassa menossa. Neuloin nyörin 3 silmukalla i-cord-tekniikalla. Nyörin pituus on noin 110 cm ja siihen meni noin 5 grammaa lankaa.

Alla olevat kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvia.

Valmiit Drops Cecilie -housut ensimmäistä kertaa käytössä!

Valmiit Drops Cecilie -housut ensimmäistä kertaa käytössä!

Neuloin housuihin kiristysnauhan i-cord-tekniikalla (3 silmukalla).

Neuloin housuihin kiristysnauhan i-cord-tekniikalla (3 silmukalla).

Pujotin nauhan neulaa apuna käyttäen housujen vyötärö-osaan muutaman kerroksen päähän aloituskerroksesta.

Pujotin nauhan neulaa apuna käyttäen housujen vyötärö-osaan, muutaman kerroksen päähän aloituskerroksesta.

Helmineuleasusteet kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Helmineuleasusteet kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Helmineuleasusteet neulottiin tilauksesta toiveiden ja mittojen mukaan.

 

Helmineuleasusteet kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Eräs asiakas tilasi noin 2-vuotiaalle tyttärelleen merinovillaiset asusteet talveksi. Lapaset ja pipo olivat ensisijaisen tärkeät, myöhemmin settiin lisättiin vielä kauluri ja villasukat. Asustesetin suunnittelussa lähdettiin liikkeelle valitsemalla lanka: joku merinovilla konepesun ja pehmeyden vuoksi, mielellään aika paksu. Väreistä asiakasta miellytti eniten Drops Baby Merino -langan vaalea beige (eli väri 23), joten asustesetti päätettiin neuloa kaksinkertaisesta Drops Baby Merinosta. Yksinkertaisella langalla neuleista olisi tullut liian ohuet tarkoitukseensa. Sain asiakkaalta inspiraatiokuvan lapasista ja kaulurista, mutta mitään valmista ohjetta asustesettiin ei ollut. Inspiraatiokuvien ja tilaajan toiveiden perusteella päädyimme valitsemaan neulepinnaksi simppelin helmineuleen 1o, 1-n joustinneulereunuksilla ja sileähköpintaisilla ruseteilla täydennettynä. Helmineuleasusteet neulottiin kiirellisyysjärjestyksessä, ja mallit ja koot sovellettiin sitä mukaa kun työssä edettiin. Kaikissa asusteissa neuloin resorit 4 mm puikoilla ja helmineuleosuudet 5 mm puikoilla. Rusetit on neulottu yksinkertaisella langalla 3 mm puikoilla 1o, 1n -joustinneuleella (jotta reunat eivät rullaudu). Lankaa koko settiin meni noin 200 grammaa.

Rusettilapaset

Kiireellisimpänä osana oli lapaset, joten ne neuloin ensimmäiseksi. Lapasia varten mitattiin pikkuneidin käden koko, ja sen perusteella neuloin lapaset ilman ohjetta. Koitin selailla olisiko valmiita ohjeita löytynyt suunnilleen sopivassa koossa ja oikeanpaksuiselle langalle, mutta en ainakaan äkkiseltään löytänyt, joten päätin vain lähteä kokeilemaan jotain sopivaksi arvioimaani silmukkamäärää. Halusin lapasiin peukalokiilan, sillä ainakin omaan käteen sellaiset istuvat paremmin, joten sen mitoissa sai myös vähän pohdiskella mittasuhteita.

Tässä tapauksessa onneksi keskeneräisiä neuleita pääsi tarvittaessa sovittamaan, joten ensimmäisen lapasen kämmenosan ollessa keskeneräinen (peukalon silmukat olivat siis jo apulangalla odottamassa), kokeilimme osuiko arvio koosta kohdalleen.  Sopiva näytti tulevan, joten neuloin lapasen loppuun ja sovitimme sitä vielä uudestaan ennen päättelyä ja toisen lapasen neulomista. Rusetit on ommeltu kiinni resorin ja helmineuleen vaihtumiskohtaan kämmenselän puolelle keskelle. Lapasiin meni lankaa yhteensä noin 40 grammaa.

Helmineuleasusteet osa 1: Lapaset.

Helmineuleasusteet osa 1: Lapaset.

Rusettipiposta tupsupipoksi

Rusettipipo vaihtuikin yllättäen tupsupipoksi.

Rusettipipo vaihtuikin yllättäen tupsupipoksi.

Toiseksi kiireellisin asuste oli pipo. Piposta päätettiin tehdä yksinkertainen helmineulepipo pienellä resorilla (ei taitettava) ja koristaa se hieman isommalla rusetilla kuin lapaset. Pipon sovittamisen yhteydessä neiti kuitenkin ihasteli tekoturkistupsuja (tilattu Nappinjasta), ne sopivat ilmeisen hyvin leikkivälineiksikin, ja pipoon päätettiin laittaa pieni luonnonvalkoinen tupsu koristeeksi rusetin asemesta. Neiti olikin innoissaan uudesta pipostaan ja nimesi sen Koiranhäntäpipoksi. Tupsua varten ompelin päättelylangoilla napin pipon sisäpuolelle. Tupsussa valmiina olevan kumilenkin avulla tupsun saa kiinnitettyä pipoon, ja sen voi myös tarvittaessa poistaa esimerkiksi pesun ajaksi.

Pipon silmukkamäärä oli helpompi arvioida, sillä Garnstudion sivuilta löytyi ohje useampaankin C-lankaryhmän langoilla neulottuun lapsen pipoon. Pipoakaan en tehnyt kuitenkaan minkään olemassa olevan ohjeen mukaan, silmukkamääriä ja korkeutta varten katselin erilaisia ohjeita, mutta lopulliset valinnat tehtiin kuitenkin mittojen mukaan ja sovittamalla. Pipoon meni lankaa suunnilleen yksi kerä, eli 50 grammaa.

Helmineuleasusteet osa 3/4: Kauluri

Kolmantena asusteena neuloin kaulurin. Myös kauluria varten löytyi ”taustatukea” Garnstudion ohjeista, mutta silti tämäkin neulottiin mittojen mukaan. Tässä käytettiin ympärysmitan määrittämisessä apuna myös neidillä valmiiksi olevaa ohuempaa kauluria. Kaulurin koristerusetin paikka aiheutti hieman pohdintaa, mutta lopulta selkein paikka sille oli heti yläreunan resorin alla. Tänkimäätein-logo taas on sijoitettu alareunan resoriin, tarkoituksella hieman eri kohtaan. Kaulurin ”keskietu” sijoittuu logon ja rusetin välille. Kauluriin meni rusetin verran yli 50 grammaa lankaa, ja tämä olikin yksi aika merkittävä tekijä kaulurin korkeuden määrittämisessä. Eli se, että ei tarvinnut vaihtaa lankaa kesken työn. Neuloin kaulurin muistaakseni niin, että lankakerän molemmat päät olivat samaan aikaan työssä.

Kaulurissa on joustinneuletta sekä ylä- että alareunassa.

Kaulurissa on joustinneuletta sekä ylä- että alareunassa.

Rusettikoristeiset villasukat

Helmineuleasusteet osa 4/4: Villasukat.

Helmineuleasusteet osa 4/4: Villasukat.

Villasukat tehtiin vähän ekstrana, sillä niille ei ollut välttämätöntä tarvetta. Kerroin tilaajalle, että 100 % merinovilla ei sukan pohjassa kestä kovin kovaa kulutusta, ja että sukat voitaisiin tehdä esimerkiksi Drops Nordista (jota myymälän valikoimassa on kaunista beigen sävyä myös) tai jostain muusta varsinaisesta sukkalangasta, mutta tilaaja halusi sukat samasta langasta kuin muutkin asusteet. Pienempi kulutuskesto ei ollut ongelma, sillä sukat oli ajateltu enemmän esimerkiksi päiväunikäyttöön kuin kovalle kulutukselle altistavaan käyttöön.

Sukkien koossa hyödynsin sekä Dropsin Lollipop -sukkia että Novitan 7 veljestä -langan perussukan kokotaulukkoa. Sukissa on resori varren yläreunassa ja nilkassa, ja kantapää on tehty ristiinvahvistettuna (eli silmukan nostot tehdään 1. ja 2. nostokerroksella eri kohdissa). Sukan pohja on sileää neuletta, ettei helmineule tunnu jalan alla epätasaiselta, sillä itse en pidä parsittujen sukkien tuntumasta jalkapohjan alla. Kärkikavennuksien (nauhakavennukset) aloittamisen jälkeen lopetin helmineuleen neulomisen myös jalkaterän päällä, ja tein sukan kärjet kokonaan sileällä neuleella. Sukkiin meni lankaa yhteensä noin 65 grammaa.