Novita Hyvä olo -paita ja housut Drops Baby Merinosta

Novita Hyvä olo -paita ja housut Drops Baby Merinosta

Novita Hyvä olo -paita ja housut valmiina toimitettavaksi asiakkaalle.

 

Novita Hyvä olo -paita ja housut Drops Baby Merinosta

Eräs asiakas kysyi voisinko neuloa hänelle Novitan Hyvä olo -neulesetin, johon kuuluu paita ja housut. Ohjeet neuleisiin löytyvät sekä Novitan verkkosivuilta että Novita 3/2020 Kesäextra -lehdestä. Molemmissa on lankana Novitan Baby Merino. Vertailin langan tietoja Drops Baby Merino -lankaan, ja totesin, että sekä materiaali että sileän neuleen neuletiheys sopisi yhteen Dropsin Baby Merinon kanssa, ainakin minun käsialallani neulottuna. Metrejä Novitan langassa on jonkin verran enemmän, joten laskin metrimäärien perusteella arvion Dropsin Baby Merinon langanmenekiksi. Tarjosin asiakkaalle sekä neuleiden tekemisen ohjeenmukaisilla langoilla (tässä ehtona langan saatavuus ja materiaalikustannukset arviona, mahdolliset toimituskulut asiakkaalle) että vaihtoehtoisesti Dropsin langoista neulottuna (tähän pystyin laskemaan kokonaishinnan arvioimallani lankamäärällä). Asiakas ihastui Dropsin värikarttaan ja tilasi puuterin väriset housut ja tummansinisen paidan. Molemmat S-kokoisina.

Olohousut

Neuloin ensin housut. Lankaa niihin meni noin 420 grammaa, eli hieman enemmän kuin ohjeenmukaisella langalla (ohjeessa lankaa neuvottiin varaamaan 400 g). Neuloin lahkeensuiden taitokset kiinni, ettei tarvitse ommella niitä erikseen viimeistelyvaiheessa. Tarkoittaa siis, että Neulottuani nurjan raidan jälkeen saman määrän kerroksia kuin ennen sitä, taitoin nurjat puolet vastakkain ja poimin luomisreunasta silmukat jotka neuloin yhteen lahkeen yläosan silmukoiden kanssa. Lopputuloksesta tuli mielestäni siisti, luultavasti siistimpi kuin mitä olisin saanut aikaan ompelemalla taitoksen lahkeen sisäpuolelle kuten ohjeessa.

Housuista tuli niin mukavan näköiset että en malttanut olla kokeilematta niitä ennen viimeistelyä. Totesin, että voisin tehdä itsellenikin samantyyppiset olohousut, niin miellyttäviltä ne tuntuivat. Ja niiden neulominen oli myös kivaa ohuehkosta langasta ja sileästä neulepinnasta huolimatta. Rennon malliset housut pysyvät hyvin paikoillaan vyötäröllä olevan nyörin ansiosta. Tarvittaessahan nauhakujaan voisi pujottaa myös kuminauhan, mutta omasta mielestäni tuollainen neulottu nyöri on paremman tuntuinen.

Neuloin housut pääasiassa 3 mm puikoilla, mutta ohjeenmukaiset pienemmillä puikoilla neulottavat kohdat tein 2,5 mm puikoilla.

 

HUOM! Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla!

Novita Hyvä Olo -housut, neulottu Drops Baby Merinosta (väri puuteri, 44).

Novita Hyvä Olo -housut, neulottu Drops Baby Merinosta.

Lähikuvassa lahkeensuu taitettuna.

Lähikuvassa lahkeensuu taitettuna.

Housujen sivuprofiili.

Housujen sivuprofiili.

Lähikuvassa housujen vyötärö ja nauhakuja.

Lähikuvassa housujen vyötärö ja nauhakuja.

Lepakkohihainen paita

Novita Hyvä olo -pusero, lankana Drops Baby Merino (laivastonsininen, väri 13).

Novita Hyvä olo -pusero, lankana Drops Baby Merino.

Paidan lepakkohihojen malli erottuu paremmin tässä kuvassa.

Paidan lepakkohihojen malli erottuu paremmin tässä kuvassa.

Housujen valmistuttua aloitin paidan neulomisen. Paita neulotaan suljettuna neuleena kaula-aukon resorista hihansuihin asti, hihansuiden kohdalla neulotaan pätkä tasona sekä edessä että takana, ja puseron helma neulotaan taas suljettuna neuleena. Sekä lisäykset ennen hihansuita että kavennukset hihansuiden jälkeen tehdään puseron ”sivusaumojen” kohdalla. Lopuksi neulotaan hihansuiden resorit. Neuloin puseron sileäneuleiset osuudet sekä helman resorin 3 mm puikoilla, hihansuissa ja kaula-aukossa käytin 2,5 mm puikkoja. Olisin oikeasti halunnut tehdä myös helman resorin ohuemmilla puikoilla, mutta en mistään saanut tähän hätään 2,5 mm pyöröpuikkoa, ja sukkapuikoilla menee liian hankalaksi noin suuren silmukkamäärän neulominen, joten oli tyydyttävä 3 mm pyöröpuikkoon ja koitettava neuloa mahdollisimman tiukalla käsialalla.

Paitaan meni lankaa noin 375 grammaa (ohjeenmukaisella langalla suositus 350 g). Paita valmistui muistaakseni marras-joulukuun vaihteessa, ja samalla kertaa viimeistelin myös päättelemistä odottavat housut. Ja höyrytin molemmat neuleet, jotta pienet epätasaisuudet neulepinnassa siliävät. Pusero piti lisäksi käsitellä teippiharjalla, sillä olin säilönyt islantilaista villalankaa sen läheisyydessä, ja tummasta sileästä neulepinnasta islantilaislangasta irronneet ”karvat” erottuivat todella selkeästi. Onneksi harjaamisesta oli apua, ja paidasta tuli ihan siistin näköinen.

Tähtineule suljettuna – pipo ja lapaset

Tähtineule suljettuna – pipo ja lapaset

Tähtineule suljettuna neuleena, eli pipo ja lapaset kummitytölle joululahjaksi.

 

Tähtineule suljettuna – pipo ja lapaset

Neuloin keväällä itselleni tupsupipon tähtimäisellä pintaneuleella. Piposta tuli niin kiva, että päätin käyttää samaa mallia, kun yksi kummitytöistäni pyysi niin kauniisti minua neulomaan hänelle vaaleanpunaisella tekoturkistupsulla varustetun talvipipon. Niinpä kummitytön joululahjasta löytyi tänä vuonna mm. valkoinen tähtineulepipo ja lapaset. Ja pipossa oli tietenkin vaaleanpunainen tekoturkistupsu (joka on tälläkin kertaa hankittu Nappinjasta).

Sopivasti tässä joulun alla edellisen tähtipipon kommenteissa kyseltiin tähtikuvioisen pintaneuleen tekemisestä suljettuna neuleena, ja lupasin vähän koittaa avata sitä tarkemmin kun nyt joka tapauksessa olin neulomassa uuden pipon samalla pintaneuleella. Dropsin ohjeessa pintaneule nimittäin neulotaan tasona, ja myös tähtipintaisella neuleella tehty Velvet Morning -pipo on neulottu tasona. Itse en juurikaan tykkää saumojen ompelusta, joten koitan tehdä neuleet aina mahdollisimman saumattomina. Siksi tämäkin pintaneule piti soveltaa suljetuksi neuleeksi. Ei se onneksi kovin hankalaa ollut, tässä neuleessa kun joka tapauksessa joka toinen kerros on sileää neuletta. Joka toisella ei-sileällä kerroksella kerroksen ensimmäinen ja viimeinen silmukka poikkeaa normaalista mallineuleesta, mutta muuten neuleen pystyi tekemään samoin kuin tasona neulottaessa. Tietenkin piti vain muistaa nurjan puolen kerroksia neuloessa neuloa ”nurin päin”, eli oikeat silmukat nurjina ja nurjat oikeina, ja myös silmukoiden järjestys päinvastoin kuin ohjeessa. 

Tähtineule suljettuna neuleena.

Selitystä selventääkseni tein neuleesta myös ruutupiirroksen. Kuvan saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa. Kuvassa neulomissuunta on siis oikealta vasemmalle ja kaikki kerrokset neulotaan oikealta puolelta.

Tähtikuvioinen tupsupipo

Tupsupipo tähtineule-pinnalla.

Tupsupipo tähtineule-pinnalla. Pipoon meni lankaa muistaakseni noin 60 grammaa.

Nämäkin tähtipintaiset neuleet on neulottu kaksinkertaisella Drops Baby Merino -langalla, sillä mielestäni ”talvipipon” pitää olla melko paksu. Halusin myös mahdollisimman puhtaanvalkoisen langan vaaleanpunaiselle tupsulle kaveriksi, joten langaksi valikoitui Baby Merinon sävy 01 eikä Big Merinon luonnonvalkoinen. Neuloin ensin pipon, sillä arvelin sen olevan helpompi. Neuleet menivät keväällä 4 vuotta täyttävälle kummitytölle, joten katselin suuntaa antavia silmukkamääriä 3-6 -vuotiaiden pipoista.

Resorin tein 72 silmukalla 4 mm puikoilla (2o, 2n -joustinneuleella), ja siitä tein noin 8-10 cm korkean. Pintaneulekuviota varten lisäsin 8 silmukkaa ja vaihdoin puikot hieman paksumpiin (5 mm). Neuloin pintaneuletta sen verran, että resorin taittamisen jälkeen pipon korkeus oli noin 16-18 cm. Kavennukset tein niin, että ensin kavensin kuviokerroksella nurjat silmukat pois, sitten kavensin loput kavennettavat silmukat neulomalla aina 2 oikein yhteen, jäljelle jäi muistaakseni 8 silmukkaa. Kavennuskerrosten väliin neuloin aina yhden kerroksen ilman kavennuksia. Kavennukset jäävät tupsun alle piiloon kun ne on tehty riittävän lyhyellä välillä. Näissä Nappinjan tupsuissa on valmiina kumilenkki tupsun kiinnittämistä varten, joten ompelin pipon sisäpuolelle napin, jonka ympärille vedin tupsun kumilenkin. Näin tupsua ei tarvitse ommella kiinni, vaan sen voi helposti irrottaa pesun ajaksi.

Tähtikuvioset lapaset

Lapasten silmukkamäärät aiheuttivat hieman enemmän päänvaivaa, sillä en ollut kai koskaan aikaisemmin neulonut tuon paksuisia lasten lapasia, paitsi yhdet, jotka tein nuorimmalle kummitytölleni nyt syksyllä. Enkä tietenkään muistanut silmukkamääriä, sillä en kirjoittanut niitä muistiin.

Lapasten mitat otin Klompelompe Lystilapasten ohjeesta (kirjassa Klompelompe Talvilapset), sillä se ohje oli sopivasti hollilla parin muun neuletyön takia (niistä lisää myöhemmin). Silmukkamääriä en ohjeesta saanut eripaksuisen langan vuoksi. Resorin päätin neuloa 28 silmukalla (1o, 1n -joustinneuletta), tein siitä noin 4-5 cm korkuisen. Resorin jälkeen vaihdoin puikot 5 mm paksuisiin, ja lisäsin kämmenselän puolelle 2 silmukkaa (16+14 silmukkaa yhteensä).

Lapasten tähtineule jatkuu myös kärkikavennusten ajan.

Lapasissa tähtineule jatkuu myös kärkikavennusten ajan.

Kämmenselän puolella tein pintaneuletta, ja lapasten kämmenpuolet on tehty kokonaan sileällä neuleella. Peukalon aukon tein siinä vaiheessa, kun olin neulonut resorin jälkeen noin 3 cm. En normaaleista tavoistani poiketen tehnyt peukalokiilaa, vaan valitsin helpomman tavan sen vuoksi, että en ollut ihan varma miten saisin oikean kokoisen kiilan tehtyä, enkä jaksanut alkaa pohtimaan, sillä joulu lähestyi uhkaavasti. Lapasen korkeus oli noin 10-11 cm + resori ennen kärkikavennuksia. Kärkikavennukset tein 1. ja 3. puikkojen alussa ja 2. ja 4.puikkojen lopussa, ensin joka toisella kerroksella 3-4 kertaa, ja sitten joka kerroksella. Pintaneulepuolelle tuli yksi kavennuskerta enemmän kuin sileälle puolelle, sillä siellä oli kaksi silmukkaa enemmän. Lapasiin meni lankaa arviolta noin 40 grammaa.

Kummityttö oli ilmeisesti tykännyt neuleista, ja ne olivat juuri sopivat! Säätkin muuttuivat juuri sopviasti hieman talvisemmiksi juuri joulun aikaan. Tänään talvipipolle ja lapasille varmaan oli jo hyvinkin käyttöä, sillä ulkolämpötila taitaa ensimmäisiä kertoja tänä talvena olla -5 ja -10 asteen välillä.

Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino

Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino

Musta neulesetti Drops Baby Merino -langasta

 

Musta neulesetti vauvalle – lankana Drops Baby Merino

Eräs asiakas tilasi lahjaksi tulossa olevalle vauvalle myssyn, sukat ja lapaset. Lankatoiveena oli pehmeä merinovilla ja värinä musta, joka sopisi kaikenväristen vaatteiden kanssa. Alun perin oli ajatus neuloa myssy Klompelompe Lentäjänlakki -mallisena, mutta ohuemmasta langasta. Lapaset toivottiin samalla neulepinnalla, ja sukiksi junasukat. Käytin kaikissa neuleissa pääasiassa 3 mm puikkoja, mutta resorit tein 2,5 mm puikoilla. Koko settiin meni lankaa noin 80 grammaa.

Koska Lentäjänlakin ohjeessa lanka on hieman paksumpi, päätin neuloa ensin lapaset. Tilaajalla ei ollut niiden suhteen muita toiveita, kuin että lanka ja pintaneule olisi samaa kuin myssyssäkin, ja lapasten välissä olisi nauha, minkä ansioista lapaset eivät katoa niin helposti. Muuten mallin sai päättä itse. Katsoin niihin mallia kirjasta Klompelompe – Ihania neuleita lapsille (samassa kirjassa on myös Lentäjänlakin ohje). Go’Klompen-käsineistä sain Baby Merinolle sopivat silmukkamäärät 0-3 kk ikäisen vauvan lapasiin. Lapasissa on itse asiassa hyvin samantapainen pintaneule kuin lentäjänlakissakin. Lapasten kuvassa oli myös lapasten välillä nauha, mutta ohjeessa nauhasta ei kerrota mitään. Tämä hieman harmitti, sillä olisin halunut tietää kuinka pitkä nauhan pitäisi olla, että se ei ole liian pitkä eikä liian lyhyt. Muutenhan tuollaisen putkimaisen nauhan neulominen ei ole ongelma. I-cord -tekniikalle löytyy netistä ohjeita useampiakin, tässä esimerkiksi Klompelompen ohjevideo i-cord-nyörin neulomiseen. Muistaakseni löysin jostain toisesta Klompelompe-ohjeesta nyörin pituudesta jonkinlaista ohjetta, mutta en enää muista, missä neuleessa se oli. Neuloin nyöristä noin 50 cm pituisen ja toivon että se on sopivan mittainen. Lapasiin meni lankaa noin 20 grammaa.

Myssyn malli muuttui

Kun lapaset olivat valmistuneet, ja suunnitteilla oli aloittaa myssyn neulominen, tilaaja kysyi voisimmeko vielä muuttaa myssyn mallia, sillä hän oli ihastunut neulomaani vauvan kukkajoustinneuleiseen tupsumyssyyn. Tietenkin se onnistui, mutta koska lapaset oli jo neulottu lentäjänlakin pintaneuleella, sovimme, että neulon myös tupsumyssyn samalla pintaneuleella. Tällä kertaa silmukkamääriä ja mallia pystyi katsomaan Klompelompe Susselimyssy vauvalle -ohjeesta joka löytyy tuosta samaisesta kirjasta. Myssyssä on vieläpä ohjeenmukaisena lankana Drops Baby Merino. Myös Susselimyssyn ohjeessa on samaa pintaneuletta kuin Go’Klompen-käsineissä. Käytännössä neulomani myssy on siis tuo Klompelompe Susselimyssy vauvalle, mutta pintaneuleessa on 2o, 2n-neuletta mallikuvion kaksi ensimmäistä kerrosta  1o,1n-neuleen asemesta. Ja tässä myssyssä ei ole koristekukkaa, vaan pieni tekoturkistupsu, joka on tilattu Nappinjasta. Myssyyn lankaa meni 27 grammaa.

Viimeiseksi neuloin Junasukat Taito-Shopin ohjeella, jolla olin neulonut aikaisemmatkin neulomani Junasukat. Näihin mustan neulesetin sukkiin tein pienen muunnoksen sukkien sileällä neuleella tehtyihin raitoihin. Tein nämä raidat samalla pintaneuleella kuin myssyn ja lapaset, raitojen kapeuden vuoksi pintaneule ei oikein erotu, mutta ihan hauskan pienen lisän niillä sai sukkiin. Sukkiin meni lankaa 33 grammaa.

Myssyyn oli vaihtoehtona useampikin erivärinen tupsu.

Myssyyn oli vaihtoehtona useampikin eri tupsu.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Myssyn sisäpuolella on nappi, johon tupsun saa kiinni tupsussa valmiina olevasta kuminauhalenkistä. Näin tupsun saa irrotettua esimerkiksi pesun ajaksi.

Myssyn sisäpuolella on nappi, johon tupsun saa kiinni tupsussa valmiina olevasta kuminauhalenkistä.

Käytin virkkuukoukkua apuna tupsun kiinnittämisessä.

Käytin virkkuukoukkua apuna tupsun kiinnittämisessä. Tupsun saa irrotettua helposti esimerkiksi pesun ajaksi.

Valmis tupsumyssy. Klompelompe Susselimyssy vauvalle -muunnelma.

Valmis tupsumyssy. Klompelompe Susselimyssy vauvalle -muunnelma.

Mustat Go'Klompen-muunnelmalapaset.

Mustat Go’Klompen-muunnelmalapaset.

Junasukat pienellä pintaneulelisällä.

Junasukat pienellä pintaneulelisällä.

LISÄYS 22.3.2022

Alkuvuodesta 2022 neuloin tilaustyönä noin puolivuotiaalle sopivan vastaavanlaisen setin. Isompaan myssyyn ei löytynyt suoraan käyttökelpoista ohjetta, joten piti hieman mutu-tuntumalla arvioida silmukkamääriä ja mittoja. Isompaan myssyyn meni lankaa 37 grammaa, eli 10 grammaa enemmän kuin pikkuvauvan myssyyn. Junasukat ovat samaa kokoa kuin aiemmatkin, joten lankaakin meni suunnilleen sama määrä. Lapasiin meni lankaa noin 25 grammaa.

Tässä myssyssä on hieman isompi tupsu, jonka valmistaja ei ole minulla tiedossa, sillä se on kierrätetty jostain vanhasta neulepiposta. Tupsussa ei ollut lenkkiä tai nepparia kiinnitystä varten valmiina, joten ompelin siihen pienen kuminauhalenkin, jotta sen saa irrotettua pesun ajaksi. Myssyssä on sisäpuolella nappi, johon tupsun lenkin saa kiinni. Virkkuukoukku on hyvä apuväline tupsun kiinnittämisessä.

Musta neulesetti noin puolivuotiaalle.

Musta neulesetti noin puolivuotiaalle.

Merinovillakauluri Drops Baby Merinosta

Merinovillakauluri Drops Baby Merinosta

Merinovillakauluri on neulottu pääasiassa sileänä neuleena. Kaulurin neulepintaan on tehty kuviointia nostetuilla silmukoilla.

 

Merinovillakauluri Drops Baby Merinosta

Kävin syksyllä pienellä ruskaretkellä ystäväni kanssa. Pyhä-Luoston kansallispuistossa patikoidessa ystäväni kaipasi jotain lisälämmikettä niskaan, sillä takin kauluksesta huolimatta viileä ilma pääsi iholle tuubihuvin ja puseron kaula-aukon väliin jäävästä raosta. Heitin hänelle vain, että hänen pitäisi hankkia kauluri, jonka alareunassa on halkiot olalla, että kaulurin saa asettumaan paremmin paikolleen. Reissun jälkeen hoksasin, että samaisella ystävällä on syntymäpäivä syksyllä, ja yllätykseksi voisin koittaa neuloa hänelle jonkinlaisen kaulurin.

Langaksi valitsin Dropsin ohuimman merinovillalangan (Baby Merino), sillä merinovilla on miellyttävän tuntuinen iholla eikä pistele. Ohut kauluri myös sopii paremmin takin kaulukseen, eikä ainakaan oman kokemukseni mukaan kaulurin edes tarvitse olla kovin paksu. Itselläni oli kyseiselläkin reissulla käytössä samaisesta langasta neulottu Klompelompe Gustav-kaulurin muunnos, jota käytän tarpeen mukaan sekä pantana että kaulurina.

Kaulurin mallin suunnittelin työn edetessä. Neuloin aluksi yläreunan 1o, 1n -joustinneuleen 2,5 mm puikoilla suljettuna neuleena. Silmukoita työssä oli muistaakseni 128 tai 132. Halusin kauluriin jonkinlaista kuviointia, mutta kirjoneulekuvion ei tullut kysymykseen koska halusin kaulurista mahdollisimman ohuen. Vaihtoehdoiksi jäivät siis kuvioinnit nostetuilla silmukoilla ja erilaisilla pintaneuleilla. Tällä kertaa päätin käyttää nostettuja silmukoita, ja varsinainen kuvio ei ollut etukäteen suunniteltu, vaan kehitin sitä neuleen edistyessä.

Kuviointi nostetuilla silmukoilla

Pintakuvio muodostui lopulta 8 silmukan levyisestä (toistuu koko kaulurin leveydeltä) ja kolmen kerroksen korkuisesta mallikuviosta. Mallikuvio toistui kahdessa eri kohdassa neuletta siten, että ensin tein kuvion kolme kertaa kohtaan A, sitten yhden kerran kohtaan B, taas kolme kertaa kohtaan A ja kaksi kertaa kohtaan B. Seuraavaksi tein kuvion kolme kertaa kohtaan A, kolme kertaa kohtaan B ja taas kolme kertaa kohtaan A. Lopuksi tein vielä kaksi kertaa kohtaan B, kolme kertaa kohtaan A, yhden kerran kohtaan B ja kolme kertaa kohtaan A. Näin kuviosta tuli symmetrinen, ja kaulurin korkeus alkoi olla riittävä.

Viereisessä kuvassa mallineule kokonaisuudessaan, mikäli muistin näin 1,5 kk työn valmistumisen jälkeen miten kuvio on tehty. Lankakaupan Facebook-sivuilla julkaistun kaulurikuvan jälkeen mallikuviosta kysyttiin lisätietoja, ja lupasin koittaa selventää kaulurin esittelyssä miten kuviointi on tehty. Mallikuvion ”piirtäminen” (Excelillä) tuntui helpommalta kuin yrittää alkaa sanallisesti selittämään miten kuvio on tehty.

Alareunan joustinneuleen neuloin tasona, erikseen eteen ja taakse. Takareunan joustinneule on suorakaiteen muotoinen, etureunan joustinneuletta kavensin lievästi kiilamaisen muotoiseksi. Etureunan joustinneule tulee hieman alemmaksi kuin takareunan joustinneule. Tai toki kauluria voi halutessaan käyttää toisinkin päin.

Merinovillakauluri on neulottu pääasiassa 3 mm puikoilla, mutta kuten jo aiemmin mainitsinkin, joustinneuleresorit neuloin 2,5 mm puikoilla. Lankaa kauluriin meni noin 60 grammaa, ja ainakin minulle siitä tuli sopivan tuntuinen. Neuloin kaulurin aika kapeaksi, koska se kuitenkin jonkin verran löystyy käytössä. Laitoin kaulurin mukaan saateviestin missä lupasin tarvittaessa fiksata kaulurin kokoa, jos se ei tunnu sopivalta. Kerroin saajalle myös, että kosteana kauluria pystyy jonkin verran muotoilemaan (ts. venyttämään) jo ennen käyttöä, jos tuntuu liian kapealta. Logon sijainti aiheutti hieman päänvaivaa, mutta päätin lopulta ommella sen etureunan joustinneuleosuuden yläpuolelle. Käytössä se sijoittuu vasemman solisluun yläpuolelle, jos kauluria käyttää niin päin kuin itse ajattelin.

8 silmukan mallineule.
Valmis merinovillakauluri.

Valmis merinovillakauluri.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Lähikuva neulepinnasta.

Lähikuva neulepinnasta.

Merinovillakaulurin sivuprofiili.

Merinovillakaulurin sivuprofiili.

Klompelompe Pitsipitkikset Drops Baby Merinosta

Klompelompe Pitsipitkikset Drops Baby Merinosta

Klompelompe pitsipitkikset – ohje kirjassa Klompelompe Kesälapset.

 

Klompelompe pitsipitkikset Drops Baby Merinosta

Sain syntymäpäivälahjaksi uusimman Klompelompe-kirjan (Klompelompe Kesälapset), ja sieltähän löytyi taas paljon mukavia ohjeita, joita olisi kiva päästä neulomaan. Ohjeita on siis tietenkin helmikuusta asti ihailtu, erityisesti niiden ystävien kanssa, joilla on pieniä lapsia. Nuorin kummityttöni sai ensimmäiseksi kunnian päästä koekaniiniksi uuden kirjan neuleille. Hänelle päätettiin tehdä somat pitsipitkikset kirjan ohjeen mukaan, mutta tietenkin oman lankakaupan valikoimista löytyvistä langoista. Dropsin A-ryhmän langat ovat suunnilleen samanpaksuisia, kuin ohjeenmukainen KlompeLOMPE Tynn Merinoull, joten langaksi valikoitui vastaavantyyppinen Drops Baby Merino.

Klompelompe pitsipitkikset neulotaan alhaalta ylöspäin suljettuna neuleena. Lahkeensuiden silmukat luodaan hieman normaalista poikkeavalla tavalla, jotta saadan soma nirkkoreunus. En ollut koskaan aiemmin luonut silmukoita tällä tavalla, mutta onneksi kirjassa on hyvä ohje. Silmukoiden luomistapa on jonkin verran normaalia hitaampi, mutta valmis reunus oli todella sievä. Lahkeissa lisätään silmukoita tasaisin välein lahkeen sisäsivulla, ja samalla neulotaan simppeliä pitsineuletta. Kun lahkeet olivat riittävän pitkät, niiden väliin luotiin sekä eteen että taakse 8 silmukkaa, ja vaihdettiin sileään neuleeseen. Lahkeet neuloin sukkapuikoilla, mutta tässä vaiheessa siirryin pyöröpuikkoon. Sekä edessä että takana tehtiin muutamia kavennuksia, ja ihan housujen yläosassa neulottiin takaosan korotus lyhennetyillä kerroksilla. Lopuksi neulottaan vielä kapea resori, joka taitetaan sisäpuolelle kuminauhakujaksi. Ohje oli mielestäni hyvä ja selkeä, ja pitkikset valmistuivat nopeasti. Näitä voisi hyvinkin tehdä enemmänkin. Ehkä itsellekin.

Neuloin housut 6-12 kk ja 2 v kokojen välimuodoksi, kummitytön mittojen ja pienen kasvunvaran mukaan. Lankaa meni noin 85 grammaa, ohjeenmukaista lankaa neuvottiin varaamaan 100 g 6-12 kk kokoon ja 150 g 2-vuotiaan kokoon. Pääasiassa käytin tähän neuleeseen 3 mm puikkoja, mutta resorin tein 2,5 mm puikoilla. Viimeistelin pitkikset levittämällä ne siliämään kosteiden pyyhkeiden väliin yön ajaksi. Pitsipitkiksiä sovitettiin kerran ennen kuin neuloin vyötäröosan loppuun saakka. Kummityttö tuntui jo sovitettaessa olevan innoissaan uusista housuista, ja myös hänen äitinsä vaikutti tyytyväiseltä. Valmiit housut ilahduttivat tietenkin vielä enemmän, minäkin olin iloinen, kun neule sai niin hyvän vastaanoton. Ilmeisesti toukokuun alussa valmistuneet housut ovat olleet aika kovassa käytössä, ja kummityttö tykkää erityisesti pitsineuleen rei’istä.

 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.

Klompelompe Pitsipitkikset kirjan Klompelompe Kesälapset ohjeella.

Klompelompe Pitsipitkikset kirjan Klompelompe Kesälapset ohjeella.

Näissä pitkiksissä logo on vyötärönauhassa takana.

Näissä pitkiksissä logo on vyötärönauhassa takana.

Juuri päiväunilta herännyt kummityttö tuntui ilahtuvan valmiista pitsipitkiksistä.

Juuri päiväunilta herännyt kummityttö tuntui ilahtuvan valmiista pitsipitkiksistä.

Tässä vielä pitkikset oikeasti käytössä.

Tässä vielä pitkikset oikeasti käytössä.