Helmineuleasusteet kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Helmineuleasusteet kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Helmineuleasusteet neulottiin tilauksesta toiveiden ja mittojen mukaan.

 

Helmineuleasusteet kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Eräs asiakas tilasi noin 2-vuotiaalle tyttärelleen merinovillaiset asusteet talveksi. Lapaset ja pipo olivat ensisijaisen tärkeät, myöhemmin settiin lisättiin vielä kauluri ja villasukat. Asustesetin suunnittelussa lähdettiin liikkeelle valitsemalla lanka: joku merinovilla konepesun ja pehmeyden vuoksi, mielellään aika paksu. Väreistä asiakasta miellytti eniten Drops Baby Merino -langan vaalea beige (eli väri 23), joten asustesetti päätettiin neuloa kaksinkertaisesta Drops Baby Merinosta. Yksinkertaisella langalla neuleista olisi tullut liian ohuet tarkoitukseensa. Sain asiakkaalta inspiraatiokuvan lapasista ja kaulurista, mutta mitään valmista ohjetta asustesettiin ei ollut. Inspiraatiokuvien ja tilaajan toiveiden perusteella päädyimme valitsemaan neulepinnaksi simppelin helmineuleen 1o, 1-n joustinneulereunuksilla ja sileähköpintaisilla ruseteilla täydennettynä. Helmineuleasusteet neulottiin kiirellisyysjärjestyksessä, ja mallit ja koot sovellettiin sitä mukaa kun työssä edettiin. Kaikissa asusteissa neuloin resorit 4 mm puikoilla ja helmineuleosuudet 5 mm puikoilla. Rusetit on neulottu yksinkertaisella langalla 3 mm puikoilla 1o, 1n -joustinneuleella (jotta reunat eivät rullaudu). Lankaa koko settiin meni noin 200 grammaa.

Rusettilapaset

Kiireellisimpänä osana oli lapaset, joten ne neuloin ensimmäiseksi. Lapasia varten mitattiin pikkuneidin käden koko, ja sen perusteella neuloin lapaset ilman ohjetta. Koitin selailla olisiko valmiita ohjeita löytynyt suunnilleen sopivassa koossa ja oikeanpaksuiselle langalle, mutta en ainakaan äkkiseltään löytänyt, joten päätin vain lähteä kokeilemaan jotain sopivaksi arvioimaani silmukkamäärää. Halusin lapasiin peukalokiilan, sillä ainakin omaan käteen sellaiset istuvat paremmin, joten sen mitoissa sai myös vähän pohdiskella mittasuhteita.

Tässä tapauksessa onneksi keskeneräisiä neuleita pääsi tarvittaessa sovittamaan, joten ensimmäisen lapasen kämmenosan ollessa keskeneräinen (peukalon silmukat olivat siis jo apulangalla odottamassa), kokeilimme osuiko arvio koosta kohdalleen.  Sopiva näytti tulevan, joten neuloin lapasen loppuun ja sovitimme sitä vielä uudestaan ennen päättelyä ja toisen lapasen neulomista. Rusetit on ommeltu kiinni resorin ja helmineuleen vaihtumiskohtaan kämmenselän puolelle keskelle. Lapasiin meni lankaa yhteensä noin 40 grammaa.

Helmineuleasusteet osa 1: Lapaset.

Helmineuleasusteet osa 1: Lapaset.

Rusettipiposta tupsupipoksi

Rusettipipo vaihtuikin yllättäen tupsupipoksi.

Rusettipipo vaihtuikin yllättäen tupsupipoksi.

Toiseksi kiireellisin asuste oli pipo. Piposta päätettiin tehdä yksinkertainen helmineulepipo pienellä resorilla (ei taitettava) ja koristaa se hieman isommalla rusetilla kuin lapaset. Pipon sovittamisen yhteydessä neiti kuitenkin ihasteli tekoturkistupsuja (tilattu Nappinjasta), ne sopivat ilmeisen hyvin leikkivälineiksikin, ja pipoon päätettiin laittaa pieni luonnonvalkoinen tupsu koristeeksi rusetin asemesta. Neiti olikin innoissaan uudesta pipostaan ja nimesi sen Koiranhäntäpipoksi. Tupsua varten ompelin päättelylangoilla napin pipon sisäpuolelle. Tupsussa valmiina olevan kumilenkin avulla tupsun saa kiinnitettyä pipoon, ja sen voi myös tarvittaessa poistaa esimerkiksi pesun ajaksi.

Pipon silmukkamäärä oli helpompi arvioida, sillä Garnstudion sivuilta löytyi ohje useampaankin C-lankaryhmän langoilla neulottuun lapsen pipoon. Pipoakaan en tehnyt kuitenkaan minkään olemassa olevan ohjeen mukaan, silmukkamääriä ja korkeutta varten katselin erilaisia ohjeita, mutta lopulliset valinnat tehtiin kuitenkin mittojen mukaan ja sovittamalla. Pipoon meni lankaa suunnilleen yksi kerä, eli 50 grammaa.

Helmineuleasusteet osa 3/4: Kauluri

Kolmantena asusteena neuloin kaulurin. Myös kauluria varten löytyi ”taustatukea” Garnstudion ohjeista, mutta silti tämäkin neulottiin mittojen mukaan. Tässä käytettiin ympärysmitan määrittämisessä apuna myös neidillä valmiiksi olevaa ohuempaa kauluria. Kaulurin koristerusetin paikka aiheutti hieman pohdintaa, mutta lopulta selkein paikka sille oli heti yläreunan resorin alla. Tänkimäätein-logo taas on sijoitettu alareunan resoriin, tarkoituksella hieman eri kohtaan. Kaulurin ”keskietu” sijoittuu logon ja rusetin välille. Kauluriin meni rusetin verran yli 50 grammaa lankaa, ja tämä olikin yksi aika merkittävä tekijä kaulurin korkeuden määrittämisessä. Eli se, että ei tarvinnut vaihtaa lankaa kesken työn. Neuloin kaulurin muistaakseni niin, että lankakerän molemmat päät olivat samaan aikaan työssä.

Kaulurissa on joustinneuletta sekä ylä- että alareunassa.

Kaulurissa on joustinneuletta sekä ylä- että alareunassa.

Rusettikoristeiset villasukat

Helmineuleasusteet osa 4/4: Villasukat.

Helmineuleasusteet osa 4/4: Villasukat.

Villasukat tehtiin vähän ekstrana, sillä niille ei ollut välttämätöntä tarvetta. Kerroin tilaajalle, että 100 % merinovilla ei sukan pohjassa kestä kovin kovaa kulutusta, ja että sukat voitaisiin tehdä esimerkiksi Drops Nordista (jota myymälän valikoimassa on kaunista beigen sävyä myös) tai jostain muusta varsinaisesta sukkalangasta, mutta tilaaja halusi sukat samasta langasta kuin muutkin asusteet. Pienempi kulutuskesto ei ollut ongelma, sillä sukat oli ajateltu enemmän esimerkiksi päiväunikäyttöön kuin kovalle kulutukselle altistavaan käyttöön.

Sukkien koossa hyödynsin sekä Dropsin Lollipop -sukkia että Novitan 7 veljestä -langan perussukan kokotaulukkoa. Sukissa on resori varren yläreunassa ja nilkassa, ja kantapää on tehty ristiinvahvistettuna (eli silmukan nostot tehdään 1. ja 2. nostokerroksella eri kohdissa). Sukan pohja on sileää neuletta, ettei helmineule tunnu jalan alla epätasaiselta, sillä itse en pidä parsittujen sukkien tuntumasta jalkapohjan alla. Kärkikavennuksien (nauhakavennukset) aloittamisen jälkeen lopetin helmineuleen neulomisen myös jalkaterän päällä, ja tein sukan kärjet kokonaan sileällä neuleella. Sukkiin meni lankaa yhteensä noin 65 grammaa.

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Drops Killan -sormikkaat on neulottu Drops Fabelista, rusettisormikkaissa lankoina oli Drops Merino Extra Fine ja Drops Baby Merino (kaksinkertaisena).

 

Drops Killan ja Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Ennen tätä talvea en ollut neulonut ikinä sormikkaita. Nyt olen neulonut jo kolmet, ja luultavasti eivät jää ainoiksi. Ihka ensimmäiset sormikkaani neuloin lahjaksi veljen vaimolle kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta. Halusin sormikkaista yhteensopivat hänen Rusettipantansa kanssa, joten en tehnyt niitä minkään ohjeen mukaan. Sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Parisien -sormikkaista. Toisetkin sormikkaat tein lahjaksi (toisen veljen vaimolle) ja nekin olivat rusetilla varustetut omat sovellukset. Tällä kertaa lankana oli Drops Merino Extra Fine, sillä tämän veljen vaimolle olin aiemmin tehnyt sileäneuleisen rusettipannan samasta langasta. Näiden sormikkaiden sormien silmukkamääriin katsoin apua Drops Rose Mint Gloves -sormikkaista. Kolmannet sormikkaat tein tilauksesta, ja tällä kertaa vuorossa olivat miehen sormikkaat Drops Fabel -langasta. Garnstudion sivuilta onneksi löytyi sopiva ohje (Drops Killan, ohje täällä), sillä näistä ei voinut tehdä omaan käteen sopivia.

 

Tänkimäätein Rusettisormikkaat

Molemmat rusettisormikkaat on siis neulottu Rusettipannan kanssa yhteensopiviksi. Aiemmin olin neulonut pannalle kaveriksi vain rusettilapasia, joten oli kiva päästä kehittelemään uusi malli. Ja tietenkin myös opettelemaan sormikkaiden neulomista. Vaaleanpunaisiin / puuterin värisiin sormikkaisiin meni lankaa yhteensä noin 75 grammaa (kaksinkertainen Baby Merino) ja harmaisiin noin 70 grammaa (yksinkertainen Merino Extra Fine).

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Kaksinkertaisesta Baby Merinosta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat.

Merino Extra Finesta neulotut rusettisormikkaat

(Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla.)                           

Molemmat sormikkaat on neulottu pääasiassa sileänä neuleena, rusetit ovat helmineuletta ja resorit joustinneuletta. Resorit ovat noin 5 cm korkuisia. Vaaleanpunaisissa sormikkaissa resori on 1 o, 1 n- joustinneuletta ja harmaissa 2 o, 2 n -joustinneuletta. Omaa silmää taitaa enemmän miellyttää tuo 1 o, 1 n -joustinneule. Vaaleanpunaiset sormikkaat on neulottu 5 mm (resorissa 4 mm) ja harmaat 4 mm (resoreissa 3 mm) puikoilla. Sormikkaat oli ihan mukava neuloa ja ne valmistuivatkin ihan nopeasti, mutta pääteltäviä lankoja on kamalan paljon enemmän kuin lapasissa! Tämä ei toki tullut yllätyksenä, mutta kyllä se silti tuntui työläältä. Toisaalta, päättelyn yhteydessä oli kätevä tarkastaa, että sormien väleihin ei jäänyt aukkoja, vaikka yritin kyllä kiinnittää siihen huomiota jo silmukoita poimiessani.

Drops Killan -sormikkaat

Drops Killan -sormikkaat Drops Fabelista.

Drops Killan -sormikkaat Fabelista.

Drops Killan – sormikkaat on neulottu noin L-koon mukaan. Resori on asiakkaan toiveesta hieman lyhyempi kuin ohjeessa (noin 4 cm). Yhden kerän riittävyydestä ei ollut ihan varmuutta (ohjeessa neuvottiin varaamaan molempiin kokoihin 100 grammaa lankaa), joten asiakas toivoi resorin mustana ja muun osan oranssina. Lyhennetyn resorin tai jonkin muun syyn vuoksi näihin sormikkaisiin olisi 50 grammaa lankaa voinut juuri ja juuri riittää. Resorit on neulottu 2,5 mm puikoilla, ja niihin meni lankaa noin 10 grammaa. Kämmenosa ja sormet on neulottu 3 mm puikoilla ja oranssia lankaa jäi jäljelle noin 10 grammaa.

Tein sormikkaat vuorotellen siten, että neuloin ensin molempien resorit valmiiksi, sitten molemmat peukalokiilan loppuun saakka, ja seuraavana vuorossa oli kämmenosan loppu. Toisen kämmenosan valmistuttua sovitimme neuletta, se vaikutti sopivalta, joten tein toisenkin kämmenosan loppuun saman kokoisena. Lopuksi neuloin sormet vuorotellen molempiin hanskoihin. Tämä siksi, että muistaa helpommin montako kerrosta neulotaan missäkin vaiheessa. Ennen sormenpäiden lankojen päättelyä tarkistimme vielä koon, että nähdään

tarvitseeko joitain sormia lyhentää tai pidentää. Pikkusormet olivat noin 1 cm liian pitkät, joten niitä sai vähän purkaa. Muut sormet olivat heti kerralla oikean kokoiset. Sellaisen muutoksen muuten tein keskisormeen, että poimin keskisormen ja nimettömän välistä kolme silmukkaa ohjeenmukaisen 2 silmukan sijasta, sillä tuntui hassulta, että keskisormeen tulee vähemmän silmukoita kuin etusormeen. Kovin isoa eroahan tuo ei tee, mutta en tiedä olisiko silmukkamäärä ollut riittävä ohjeenmukaisena, näin se ainakin oli.

Vauvan sukat ja lapaset Drops Baby Merinosta

Vauvan sukat ja lapaset Drops Baby Merinosta

Vauvan sukat ja lapaset Baby Merinosta. Malli omasta päästä.

 

Vauvan sukat ja lapaset Drops Baby Merinosta

Nuorin kummityttöni syntyi helmikuussa omana syntymäpäivänäni noin kuukauden etuajassa, joten hänelle piti kiireesti tehdä pikkuruiset sukat ja lapaset lämmikkeeksi. Neuloin pikkuneidille hänen vanhempiensa toiveesta Drops Baby Merinosta villahaalarin (Klompelompe villahaalari), joten samasta langasta oli järkevää tehdä myös sukat ja lapaset. Haalarin pääväri oli puuteri ja kirjoneulekuviossa oli lisäksi beigeä ja valkoista, joten lapaset tein valkoisena puuterin värisillä nauhoilla. En käyttänyt mitään ohjetta sukkiin ja lapasiin, vaan neuloin ne ”omasta päästä” ja toiveiden perusteella.

Lapaset ja sukat on neulottu pääasiassa 3 mm puikoilla helmineuleena, resoreissa käytin 2,5 mm puikkoja. Yksi kerä luonnonvalkoista lankaa riitti, sukkiin sitä meni n. 25 grammaa ja lapasiin noin 20 grammaa. Sekä sukkiin että lapasiin tein istuvuuden parantamiseksi sekä ylös että keskelle resorit, ja keskelle tulevan joustinneuleen puoliväliin tein vielä reikäkerroksen nauhaa varten. Puuterinvärisestä langasta neuloin rusettinauhat 3 mm puikoilla 3 tai 4 silmukalla suljettuna neuleena. Puuterinväristä lankaa meni yhteensä noin 10 grammaa, eli suunnilleen 2,5 grammaa / nauha.

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Pikkuiset vauvan sukat Drops Baby Merinosta.

Pikkuiset vauvan sukat Drops Baby Merinosta.

Helmineuleiset vauvan lapaset Drops Baby Merinosta.

Helmineuleiset vauvan lapaset Drops Baby Merinosta.

Vauvan sukat ja lapaset pestiin ennen käyttöä.

Vauvan sukat ja lapaset pestiin ennen käyttöä.

Neuloin  / viimeistelin vauvan sukat ja lapaset ollessani käyttämässä ystävää keskussairaalassa, joten varmuuden vuoksi pesin neuleet ennen kuin pikkuneiti sai ne käyttöön. Villaneuleet kannattaa pestä hellävaraisessa pesuohjelmassa ja kuivattaa tasolla esimerkiksi pyyhkeen päällä. Neuleet muotoillaan kosteana, kannattaa varoa venyttämästä niitä liikaa (siksikin tasokuivaus on suositeltavin). Yleensä villavaatteita kannattaa pestä mahdollisimman harvoin, usein pelkkä tuulettaminen riittää. Dropsin merinovillalangat kestävät konepesun varovaisella 40 asteen ohjelmalla, mutta itse mieluiten pesen villavaatteet silti pesukoneen käsinpesuohjelmalla silloin kun on tarve pesuun.

Tupsumyssy kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Tupsumyssy kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Tupsumyssy on neulottu kaksinkertaisesta Drops Baby Merino -langasta.

 

Tupsumyssy kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Eräs asiakas tilasi talvella 1 vuotta täyttävälle pojalleen myssyn. Langaksi valikoitui värin perusteella Drops Baby Merinon laivastonsininen, ja toive oli tehdä myssy kaksinkertaisella langalla. Kysyin asiakkaalta, onko hänellä joku tietty malli mielessä, ja että löytysikö siihen mahdollisesti ihan ohjetta, ja hieman yllätyin vastauksesta. Toiveena oli nimittäin samanlainen myssy, jonka neuloin joskus pari vuotta sitten keltaisena. (Esittely löytyy täältä: Keltaista kevätvauvalle.) Malli on siis omani, joten vaikka ohjetta myssyyn ei olekaan, arvelin saavani myssyn tehtyä. Ainakin suunnilleen samanlaisena. Alkuperäinen myssy on neulottu yksinkertaisella Drops Merino Extra Finella, eli se on hieman ohuempi kuin nyt tilattu myssy, ihan täsmälleen samoilla silmukkamäärillä en siis olisi pystynyt myssyä tekemään, vaikka olisinkin aikoinaan kirjoittanut ne muistiin.

Neloin myssyn ylhäältä alaspäin pääasiassa 5 mm puikoilla helmineuleena. Loin silmukoita vähän summanmutikassa ja alkuun lisäilin muutaman kerran useamman silmukan kerralla. Parin sentin jälkeen tein lisäykset tasaisin välein viidessä kohtaa niin, että joka lisäyskohdassa lisättiin 2 silmukkaa ja näiden välisen silmukan neuloin joka kerroksella oikein. Myssyyn tuli siis ylhäältä katsottuna hieman tähtimäinen kuvio oikeilla silmukoilla. Nämä raidat / tähden sakarat jatkuvat myssyn alareunan resoriin asti. Resori on neulottu 4 mm puikoilla ja puolivälissä resoria on lisätty muutama silmukka, jotta taitettavan resorin ulkopuoli ei kiristä. Korvaläpät on neulottu 1 o, 1 n -joustinneuleena ja nauhat on neulottu kolmella silmukalla suoraan korvaläppien jatkoksi. Lopuksi tein vielä pienen tupsun (noin 3-4 cm halkaisijaltaan) ja kiinnitin sen päälaelle. Lankojen päättelyn yhteydessä kiinnitin resorin yläreunan neljästä kohdasta paikoilleen, jotta resori ei kesken kaiken valu vauvan silmille.

Mallina "alkuperäinen" tupsumyssy.
Mallina ”alkuperäinen” tupsumyssy.
Veljentytär sai toimia koekaniinina.
Veljentytär sai toimia koekaniinina.
Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Varmistelin mittoja muutamista myssyohjeista ja sovittamalla neuletta veljentyttärelleni. Tuntui tulevan hänelle sopiva, joten toivon, että on sopiva myös suunnilleen samanikäiselle tilaajan pojallekin. Jossain vaiheessa pääsin vertaamaan myssyntekelettä myös siihen alkuperäiseen keltaiseen myssyyn, jotta näin muutenkin kuin kuvista millainen myssystä piti tulla. Ja siitä huolimatta unohdin, että alkuperäisen myssyn korvaläpät oli neulottu helmineuleena eikä joustinneuleena! No, onneksi asiakkaalle riitti, että myssy on suunnilleen samanlainen, eikä korvaläppiä tarvinnut tehdä uudestaan.

Rusettilapaset – erilaisia variaatioita

Rusettilapaset – erilaisia variaatioita

Rusettilapaset rusettipannan seuraksi. Kuvassa kolme erilaista lapasversiota.

 

 

Rusettilapaset – erilaisia variaatioita

Rusettipanta on ollut melko tykätty tuote, ja sen seurauksena olen pohtinut erilaisia oheistuotteita sille kaveriksi. Tähän mennessä olen jo ehtinyt neuloa kolmet erilaiset lapaset kaveriksi pannalle, ja myös pipomalli on kehitteillä (idea on jo aika selvillä, pitäisi vain löytää aikaa sen toteuttamiseen). Ensimmäiset rusettilapaset neuloin Merino Extra Finestä vanhimmalle kummitytölleni syntymäpäivälahjaksi (valmistuivat maaliskuussa 2019). Toiset neuloin Cotton Merinosta toisiksi vanhimmalle kummitytölleni kesällä ja kolmannet kaksinkertaisesta Baby Merinosta tilaustyönä nyt syksyllä. Kolmannet lapaset valmistuivat viikonloppuna ja onnekseni asiakas ilahtui helmineuleena neulotusta rusettikuviosta, sillä siitä ei ollut etukäteen mitään puhetta. Ajatuksena on ollut neuloa myös itselleni lapaset tai sormikkaat rusettipannan kanssa yhteensopivaksi, mutta toistaiseksi tilausneuleet ovat vieneet sen verran tehokkaasti neulomisajan, etten ole ehtinyt neuloa itselleni mitään kesän jälkeen (sairauslomalla neulottua rusettipantaa lukuunottamatta).

 

HUOM! KUVAT SAA AUKEAMAAN TODELLISESSA KOOSSA KLIKKAAMALLA KUVAA!

Harmaat rusettilapaset Drops Merino Extra Fine -langasta

Päätin antaa kummitytölle syntymäpäivälahjaksi rusettipannan ja siihen sopivat lapaset. Samalla pystyisin kätevästi kehittelemään lapasmallia tuotteeksi, tai ainakin katsomaan kannattaako se. Harkitsin lapasia ensin kokonaan helmineuleisina tai niin, että kämmenpuoli on sileää neuletta ja kämmenselän puoli helmineuletta, mutta päädyin kuitenkin neulomaan lapaset kokonaan sileänä neuleena (paitsi resori 1o, 1 n -joustinneuletta) ja tekemällä niihin helmineuleisen rusetin heti resorin yläpuolelle. Lapaset on neulottu ilman mitään ohjetta, peukalon tein peukalokiilalla, sillä ainakin omaan käteen sellaiset lapaset istuvat paremmin. Rusetti on neulottu poikittain suorakulmaisena kaitaleena siten, että silmukat on poimittu toisesta reunasta ja päättelykerros ommeltu kiinni toiseen reunaan. Rusetti on ommeltu myös keskeltä kiinni lapaseen.

Panta ja lapaset on neulottu teini-ikäiselle, ja niihin meni yhteensä kaksi kerää lankaa (100 grammaa). Valitsin sävyksi neutraalin vaaleanharmaan, sillä neutraalit sävyt ovat helpommin käyttökelpoisia, vaikka lempiväri ja ulkovaatteiden värit vaihtelisivatkin vuosien myötä. Toki myös tiesin kummityttöni pitävän vaaleanharmaasta, joten siksikin uskalsin valita sen. En ollut aivan varma minkä kokoiset kädet kummitytölläni on, joten lapaset on tehty vähän summassa hieman liian pieniksi itselleni. Kasvunvarahan ei haittaa mitään, mutta jännitti hieman tuleeko niistä liian pienet. Onneksi tuntuivat olevan sopivat!

Lapasten valmistuttua totesin, että samantyyliset lapaset sopivat sekä tavalliselle Rusettipannalle että Rusettipanta 2.0:lle kaveriksi. Pitäisi jossain vaiheessa neuloa lapaset niin, että rusetti ei ole kiinni reunoistaan, vaan ”vapaana”, kuten 2.0-pannassakin, että näkisi toimiiko malli myös niin, ja että kumpi versio on parempi. Olin vähän epävarma, että tuliko lapasista hyvät vai hassut, joten esittelin niitä ensin ainakin siskolleni. Hänestä lapaset olivat kivat, joten uskalsin kääriä ne lahjapakettiin. Onneksi myös kummityttöni vaikutti tykkäävän lahjastaan.

Ensimmäiset rusettilapaset neuloin lahjaksi.

Ensimmäiset rusettilapaset neuloin lahjaksi.

Lapaset näyttäsivät onneksi olevan juuri sopivat!

Lapaset näyttäsivät onneksi olevan juuri sopivat!

Valkoiset pitsilapaset vaaleanpunaisella rusetilla

Toiset rusettilapaset ovat hieman kesäisemmät.

Toiset rusettilapaset ovat hieman kesäisemmät.

Toisiksi vanhin kummityttöni on syntynyt elokuussa, joten hänen neulesettinsä sai olla vähän kesäisempi. Tämä panta on kyllä neulottu jo helmikuussa. Neuloin tilauspannaksi kaksi hieman erilaista vaihtoehtoa, ja asiakas valitsi toisen, joten tämä jäi minun lahjavarastooni. Myyntiin pantaa en viitsinyt laittaa, sillä pantaosa on muokattu Klompelompe Tora -pannasta. Lanka on Drops Cotton Merino (n. 45 g), paitsi ruseteissa Drops Baby Merino (n. 5 g). Kapea pitsiraita keskellä kämmenselkää sitoo lapaset ja pannan kivasti yhteen, mutta ei toivottavasti päästä liikaa kylmää läpi. Nämäkin lapaset on neulottu peukalokiilan kanssa ja resori 1o, 1n -joustinneuleella. 8-vuotiaan kokoa varten googletin hieman mittatietoja, ettei lapasista tule liian pienet. Kasvunvara ei tässäkään tapauksessa haitannut mitään.

Tällä kertaa rusetti on ommeltu lenkiksi ja kiinnitetty keskeltä lapaseen. Reunat ovat irrallaan, kuten pannassakin. Kontrastivärinen rusetti tuo kivasti väriä luonnonvalkoisiin asusteisiin. Näistäkin tietenkin pelkäsin etukäteen, että ovatkohan käyttökelpoiset, mutta sain taas siskoltani (ja varmaan veljen vaimolta myös) kannustusta, joten lahjaksi lähtivät. Tämäkin kummityttö vaikutti ilahtuneelta ja tuntui pitävän neuleista.

Vaaleanpunaiset lapaset kaksinkertaisesta Baby Merinosta

Nämä lapaset on neulottu tilauksesta asiakkaalle, joka tuli ostamaan rusettipantaa. Asiakas kysyi voisinko neuloa myös samanväriset lapaset, ja ilman muuta lupasin. Muuten lapasista ei sovittu mitään tarkempaa, saivat olla kuulemma ihan peruslapaset. Mittatietoja tarkastin sen verran, että katsoimme käsiemme olevan suunnilleen samankokoiset, pystyin siis neulomaan lapaset itselleni sopiviksi. Langoista asiakas ihastui Baby Merinon vaaleanpunaiseen (05), mutta arveli langan olevan liian ohutta. Myös Extra Finen vaaleanpunainen sävy (40) oli vaihtoehtona, mutta hieman kirkkaampi Baby Merino selvästi miellytti enemmän. Ehdotin, että neulon pannan ja lapaset kaksinkertaisesta Baby Merinosta, jolloin niistä tulee hieman paksummat kuin Merino Extra Finestä neulottuna. Näytin asiakkaalle verrokiksi myymälässä olevia Rusettipantoja (tavallinen rusettipanta neulotaan normaalisti Merino Extra Finestä ja Rusettipanta 2.0 kaksinkertaisesta Baby Merinosta). Näin päätettiin tehdä.

Arvelin neuleisiin menevän 2-3 kerää lankaa, ja hyvin osui arvaus kohdalleen. Ihan vähän piti kolmatta kerää aloittaa, että sai kaikki neuleet valmiiksi. Pantaan meni lankaa noin 35 grammaa ja lapasiin noin 70 grammaa. Neuloin sekä pannan että lapaset 5 mm puikoilla. Mietin taas erilaisia vaihtoehtoja lapasiin, että niistä saisi ”samaa sarjaa” pannan kanssa muutoinkin kuin värin puolesta. Tälläkin kertaa kokonaan tai puoliksi helmineuleiset lapaset olivat vaihtoehtona, ja olin jo melkein päättänyt tehdä sellaiset peruslapaset (asiakas ei halunnut irrallista rusettia), mutta sitten keksin, että voinhan tehdä rusettikuvion lapaseen hieman hillitymminkin. Neuloin siis heti resorin yläpuolelle helmineuleella rusettikuvion. Kuviosta tuli noin peukalokiilan korkuinen ja 4 silmukkaa vaille puolen lapasen levyinen. Ja vain yhden kerran piti tehdä rusettikuvio uudestaan, että saa koon kohdalleen. Aloin nimittäin ensin tehdä rusettia leveämpänä, mutta en sitten halunnutkaan ihan niin hallitsevaa kuviota, joten pienensin sitä hieman.

Neulesetti siisvalmistui viikonloppuna, ja maanantaina ilmoitin asiakkaalle, että neuleet ovat valmiina, jos niihin ei tarvitse tehdä muutoksia. Vähän jännitin, että mitähän asiakas tykkää rusettikuviosta, ja tulikohan lapasista oikeasti sopivat. Sopivilta näyttivät, ja rusettikuviokin otettiin ilahtuneena vastaan, eli neulesetti lähti samantien asiakkaan matkaan. Itsekin tykkäsin tuosta hieman hillitymmästä rusetista, ja nyt onkin sitten vaikea päättää minkälaisella rusetilla varustetut lapaset tai sormikkaat neulon oman pantani kaveriksi.

Nämä rusettilapaset ja -panta on neulottu kaksinkertaisesta Baby Merinosta.

Nämä rusettilapaset ja -panta on neulottu kaksinkertaisesta Baby Merinosta.

Pintaneulerusetti on hieman teräväpiirteisempi kuin erilliset rusetit. Näin jälkeenpäin ajateltuna muotoa olisi voinut vähän pyöristää.

Pintaneulerusetti on hieman teräväpiirteisempi kuin erilliset rusetit. Näin jälkeenpäin ajateltuna muotoa olisi voinut vähän pyöristää.

EDIT 12.11.2019

HUOM!

Pesu- / hoito-ohjesymboleita saa käyttää vain lisenssin hankkineet yritykset, joten poistin kaikista vyötteistä symbolikuvat.