Pitsineuletakki Drops Alpaca -langasta

Pitsineuletakki Drops Alpaca -langasta

Pitsineuletakki Drops Alpaca -langasta.

Pitsineuletakki Drops Alpaca -langasta

(Julkaistu alunperin vanhassa blogissa: http://tankimaatein.blogspot.com/2014/03/pitsineuletakki.html)

Tänään pääsin viimein eroon tilatusta pitsineuletakista, josta viimeksi olen kertonut tässä postauksessa. Kyseessä on siis omalla ohjeella tehty neule, joka on neulottu Dropsin Alpaca -langasta 4 mm puikoilla. Neuletakki on ollut valmiina suunnilleen kuukauden ajan, mutta erinäisistä syistä emme ole pystyneet aikaisemmin pitämään viimeistä neuletakkitapaamista. Tänään vihdoin oli sopiva aika, ja pääsin luovuttamaan neuletakin.

Neuleen viimeistely meinasi alkaa turhauttaa siinä vaiheessa, kun olin neulonut etukappaleiden reunuksen jo kaksi kertaa, enkä kelpuuttanut kumpaakaan. Ensimmäisellä kerralla tuli liian tiukka ja toisella liian löysä. Mallitilkku olisi ehkä ollut paikallaan… Ilman mallitilkkua kuitenkin mentiin ja kolmannella kerralla reunuksesta tuli riittävän hyvä. Tai siis kolmannen neulomiskerran ja pingottamisen jälkeen. Pääsin siis taas kokeilemaan jotakin sellaista lähes jokaisessa neuleohjeessa olevaa kohtaa, jota en ollut koskaan aikaisemmin tehnyt. Tällä kertaa se ainakin kannatti, sillä reunuksesta sai siten hyvän. Kiinnitystä varten neuleessa on siis tuon rinnan alla olevan nyörin lisäksi yksi hakanen samalla korkeudella. Nahkainen Tänkimäätein-logo vielä helmaan viimeistelemään neuleen ilmeen. 🙂

Tilaaja joko oli neuleeseen erittäin tyytyväinen tai sitten vain hyvä näyttelemään. 😉 Toivoisin ja uskoisin, että hän oli oikeasti kovin tykästynyt neuleeseensa. Minua itseäni jännitti hieman tuossa kuukausi sitten, kun neule tuli valmiiksi, että mitähän tilaaja tykkää lopputuloksesta. Jännitys ehti sopivasti hälvetä tähän päivään mennessä. Otin kuitenkin vielä vähän lankaa ja neulan ym varusteita mukaan, että jos tarvitsee tehdä joitakin pieniä fiksauksia. Onneksi niitä ei tarvittu ja kyllähän se neule lopultakin näytti ihan hyvältä.

Pitsineuletakki Dropsin Alpaca -langasta.

Pitsineuletakki Dropsin Alpaca -langasta.

Valmis pitsineuletakki sovitettavana.

Valmis pitsineuletakki sovitettavana.

Kuvat saa aukeamaan isompana klikkaamalla kuvaa.
Ps. Neuletakin etenemisestä on aiemmin kerrottu seuraavissa postauksissa:
Toinen TÄNKIMÄÄTEIN-pipo

Toinen TÄNKIMÄÄTEIN-pipo

Sain nyt viimeinkin toimitettua tilaajalleen jonkin aikaa valmiina odottaneen pipon, joka siis on historian toinen Tänkimäätein-pipo. Pipo on tehty Vikingin Ville -langasta, kaksinkertaisena, 7 mm puikoilla. Lankaa meni noin 85 grammaa (kukka mukaan luettuna). Nappi Dropsin valikoimasta (setrinappi). Ja edelleen piti tussilla kirjoittaa tuo teksti. Jospa sitä tässä jossain vaiheessa saisi aikaiseksi selvittää sen polttomahdollisuuden. Vinkkejä otetaan vastaan! 🙂

Kuva (kuten useimmat itseni ottamat) on otettu kännykän kameralla, joten laatu ei välttämättä ole paras mahdollinen. 😉 Kyllähän tuosta onneksi selvän saa, se riittäköön.

Seuraavia neuleita suunnitelmissa…

Seuraavana ohjelmassa tilaussukkia. Yhdet ovat jo valmiina. Tilatussa pitsineuletakissa on taas tauko meneillään aikataulujen vuoksi, joten täytyy keksiä jotakin muuta tekemistä. Jos uskaltaisi, voisi kurkata tuonne kaappiin, ja katsoa olisiko siellä joku sellainen isompikin keskeneräinen työ, joka olisi hyvä tehdä loppuun tässä välissä…
TÄNKIMÄÄTEIN-pipo

TÄNKIMÄÄTEIN-pipo

Ensimmäinen logollinen tuote on Tänkimäätein-pipo, joka on neulottu Dropsin Merino Extra Fine -langasta. Juttu julkaistu alun perin vanhassa blogissa, eli täällä: http://tankimaatein.blogspot.com/2014/01/tankimaatein-pipo.html.

TÄNKIMÄÄTEIN-pipo merinovillasta

Tällä päivämäärällä on valmistunut ensimmäinen TÄNKIMÄÄTEIN-tekstillä varustettu tuote. Kyseessä on veljen vaimolle tekemäni kukkapipo. Olin miettinyt jo pitempään, että olisi hienoa kehitellä jokin oma juttu (logo tms.) tekemiini vaatteisiin ja muihin tuotteisiin. Tammikuun alussa olin hahmotellut erilaisia vaihtoehtoja logoksi, ja päädyin nappiin. Pyöreä puunappi, johon olisi poltettu tekstit ”TÄNKIMÄÄTEIN” ja ”handmade”. No, ihan tällaista en vielä saanut tehtyä, täytyy selvitellä, miten tuollaisen tekeminen tai hankkiminen parhaiten onnistuisi. Tässä asian ”kypsymistä” odotellessani päätin kokeilla vedenpitävää piirustustussia puunappiin. Ja ainakin toistaiseksi teksti on pysynyt napissa. Saa nähä kuinka kauan se käytössä säilyy. 🙂

Näitä kukkapipoja on tullut tehtyä useampiakin viime vuoden aikana. Muun muassa molemmat veljentyttäreni saivat omansa. Itselleni olen tehnyt jo kaksi kukkapipoa. Pipomalli on hyväksi havaittu, ja olenkin tehnyt useita pipoja samalla mallilla. Veljen, kummipojan ja kummityttöjen pipoista jätin kukat pois. 🙂

Tänkimäätein-pipo

Vihreä lanka Dropsin Merino Extra Fine (kaksinkertaisena) ja valkoinen Dale Garnin Dale Baby Ull (kolminkertaisena). Nappi Dropsin valikoimasta (25 mm setrinappi).

Vuoden 2013 kukkapiposatoa… Pinkin lanka Novita Isoveli, valkoisen ja keltaisen Drops Karisma ja harmaan Novita Tempo. Pinkki ja keltainen ovat veljentyttärien pipot, harmaan ja valkoisen neuloin itselleni.

Varsinainen mittatilaustyö :)

Varsinainen mittatilaustyö :)

Alunperin tämä mittatilaustyö on esitelty vanhassa blogissa.

Varsinainen mittatilaustyö

Tähän paitaan oli olemassa hyvä ohje, jonka löysin netistä etsiessäni miesten huivikaulusneuleitten ohjeita. Syystä että veljeni oli pyytänyt minua tekemään hänelle sellaisen paidan. Valkoisena. Ja mielellään saisi olla pari nappia kauluksen alaosassa. Löytyi sitten Garnstudion sivuilta täsmälleen oikean näköinen paita duffelinapeilla. Ohje löytyy tästä linkistä.

Tällainen pusero olisi tullut ohjeen mukaan tehtynä.
Lanka on Drops Karisma, joka on 100 % villaa ja käsitelty konepesua kestäväksi. Värivaihtoehtoja langalla on runsaasti. Meillä olikin ensin monta vaihtoehtoa paidan väreiksi, esimerkiksi ohjeen harmaaraidallinen paita oli mieluinen. Mietimme Karisman värikartan ääressä myös muita erilaisia raitavaihtoehtoja, mutta päädyimme kuitenkin siihen, että paidasta tulee valkoinen, kuten alkuperäinen toive oli. Sain kuitenkin haluamani laivastonsiniset raidat helmaan, hihansuihin ja kaulukseen. 🙂 Myös duffelinapit ovat Dropsin valikoimista. Paidassa on mukavan eläväinen pinta kaksikerroksisen helmineuleen ansiosta.

Hyvästä ohjeesta ei loppujen lopuksi ollut hirveästi hyötyä, koska paitaa ei todellakaan tehty ohjeen mukaan. Otimme mitat, joiden mukaan paidasta saa täsmälleen sopivan ja istuvan, ja neuletiheyden mukaan sitten laskin silmukkamäärät. Paidasta haluttiin istuva, eli se on lantiolta hieman kapeampi kuin kainaloista. Toki villapaita aina jonkin verran löystyy, eli en tiedä olisiko lopultakaan haitannut, vaikka olisinkin tehnyt paidasta vieläkin kapeamman.

Kauluksesta meinasi muodostua ongelma, koska ohjeen mukaan toteutettuna en olisi saanut sinisiä raitoja sinne ollenkaan. Päädyin tekemään kauluksen joustinneuleena niin, että poimin silmukat etukappaleelta ja takakappaleen kaula-aukolta, ja neuloin kaulusta edestakaisin, tavallaan poikittain muuhun etukappaleeseen nähden. Neuloin toisen reunan yhteen etukappaleen kaulusaukon alaosan kanssa, ettei tarvitse ommella niin paljoa. 🙂 Hihojen istutus viimeisteltiin niin, että paita oli puettuna päälle. Tätä siis todellakin voi kutsua mittatilaustyöksi! Hieno paita tuli, olen kyllä erittäin ylpeä siitä. Ja on kerännyt paljon kehuja. 🙂
Sovitettavana... Keskeneräistä työtä ei kuuluisi arvostella, mutta muistelisin saaneeni positiivista palautetta paidasta jo tässä vaiheessa. :)
Sovitettavana… Keskeneräistä työtä ei kuuluisi arvostella, mutta muistelisin saaneeni positiivista palautetta paidasta jo tässä vaiheessa. 🙂
Paidan "slim fit" malli erottuu selvemmin takaapäin.
Paidan ”slim fit” malli erottuu selvemmin takaapäin.
Valkoinen huvikauluspusero Drops Karisma -langasta.
Valkoinen huvikauluspusero Drops Karisma -langasta.
Mallina tälläkin kertaa veljeni Saku, jolle saan kuulemma tehdä villapaitoja niin paljon kuin vain jaksan…

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa. Myös mahdolliset kuvatekstit saa näkyviin klikkaamalla kuvaa.

Ensimmäinen tilaustyö :)

Ensimmäinen tilaustyö :)

Pusero esitelty alunperin vanhassa blogissa.

Ensimmäinen tilaustyö

Pari joulua sitte tekemäni joululahjapaidat (veljelle ja siskolle) teki ilmeisen hyvän vaikutuksen lähipiiriin, koska sain ensimmäisen ”tilaukseni” niiden ansiosta. Ainakin muistelisin sen lähteneen siitä. Tämän paidan ohje oli Moda 8/2012 -lehdessä, ja varmaan ensimmäistä kertaa noudatin ohjetta tosi tunnollisesti. Oli ihan hauska kokemus. 🙂 Tietenki se vähän jännitti, että pusero meni tuonne muutaman sadan kilometrin päähän, joten yhtään kertaa ei voitu sovittaa työn aikana. Vaikka toisaalta, eipähän oltu sovitettu niitä joululahjapaitojakaan… Valmis paita oli kuitenkin ilmeisesti sopiva ja mieluisa, mikä on hyvä juttu.

Langaksi paitaan valittiin Vikingin Ville ohjeen lankasuosituksen sijasta. En muista kuinka paljon lankaa paitaan meni, mutta ainakin sitä jäi paljon ylimääräistä. 😀 Langat valitsi ja hankki siis paidan tilaaja, en minä itse. Tavoitteena oli saada paita, joka ei kutita eikä pistele ja tavoitteeseen taidettiin siltä osin päästä ihan hyvin. Vaikka kummipoikani taitaisikin olla hieman eri mieltä asiasta, mutta siitä ehkä lisää myöhemmin. 😀

 

 

Tältä paita näytti lehdessä.
Melkein valmis. Paita valmistui yllättävän nopeasti melko haastavasta palmikkokuosista huolimatta.
Valmis. Ja näin paljon jäi vielä lankaa, melkein toisen samanlaisen saisi! :)



EDIT 11.3.2014.

Tässä lupaamani edustuskuva. 🙂 TÄNKIMÄÄTEIN-pipokin pääsi kuvaan, sopii mukavasti yhteen paidan kanssa. Kuvan hienot heppalapaset eivät ole minun käsialaani, vaan mitä ilmeisimmin mummoni tekemät.

Valmis palmikkopusero ja TÄNKIMÄÄTEIN-pipo. Lapaset ym. kuvausrekvisiittaa. ;)
Tänkimäätein
Tietoa evästeistä

Tällä sivustolla käytetään evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamiseksi. Eväste on pieni tekstitiedosto, joka tallennetaan tilapäisesti käyttäjän kiintolevylle. Evästeitä käytetään lähes kaikilla verkkosivustoilla, eivätkä sivustot välttämättä toimi kunnolla ilman evästeitä.