Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk -langasta

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk -langasta

Vauvan pitsimekko on neulottu iki-ihanasta Drops BabyAlpaca Silk -langasta.

 

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk-langasta

Halusin neuloa syntymäpäivänäni syntyneelle kummitytölle ristiäislahjaksi jonkun oikein suloisen ja ihanan neuleen Drops BabyAlpaca Silk -langasta. Olin nimittäin hankkinut lankaa jo paljon ennen vauvan syntymää sekä vaaleanpunaisena että -sinisenä tulevan vauvan neuletta varten. Vaaleanpunainen mekko tietenkin kuulosti riittävän söpöltä, kunhan vain löytyisi mieluinen malli, ettei ihan kokonaan tarvitsisi soveltaa itse. Drops Serafina olisi ollut kiva, mutta olin juuri neulonut sellaisen toiselle kummitytölleni 2-vuotislahjaksi (esittely täällä: https://www.tankimaatein.fi/drops-serafina/), joten en viitsinyt tehdä heti perään toista samanlaista.

Selailin ensin Garnstudion sivuilta suoraan tuolle langalle tarkoitettuja ohjeita, mutta mikään ei tuntunut juuri oikealta, joten laajensin etsintöjäni. Muistelin jossain Suuri Käsityö -lehdessä olleen jonkun todella suloisen pienen prinsessan neuleen, mutta koska lehtiä löytyy varastostani muutama vuosikerta, toivoin ohjeen löytyvän helpommin kuin selaamalla kaikki lehdet läpi. Jossakin Klompelompe-kirjassa oli joku mekko tai hame, jonka olisin voinut tehdä, mutta sekään ei ollut ihan sellainen kuin olisi pitänyt. Muistelemani ohje löytyi, mutta se olikin neuletakki, ja mekko nyt vaan tuntui mukavammalta ajatukselta, joten hylkäsin senkin. Löysin sitten lopulta kivan body-hame-yhdistelmän, ja päätin yhdistää niistä mekon. Mietin myös molempien tekemistä, mutta vaaleanpunainen lanka ei olisi riittänyt molempiin enkä halunnut neuloa toista osaa valkoisena ja toista vaaleanpunaisena.

Mekon toteutus ja lisätietoja

Alkuperäinen ohje löytyy Suuri Käsityö 2/2016 -lehdestä (malli nro 47), ja se on tietenkin eri langalle suunniteltu. Alkuperäisen ohjeen mukaan hameosa on myös todella muhkea, joten päätin hieman kaventaa sitä mekkoa varten. Sekä body että hame neulottiin ohjeen mukaan alhaalta ylöspäin, joten sen kanssa ei sentään tarvinnut alkaa säätämään, vaan neuleet sai helposti yhdistettyä mekoksi. Neuloin siis ensin hameosan Serafina-mekon ja joidenkin muiden Dropsin mekkojen ohjeista arvioimaani sopivaan leveyteen. Reikäkerroksen jälkeen en kuitenkaan päätellyt silmukoita, vaan jatkoin neulomista bodyn ohjeen mukaan. Mekosta tuli ainakin silmämääräisesti katsottuna ihan sopusuhtainen, joten varmaan suunnilleen oikeasta kohdasta osasin aloittaa bodyn ohjeen seuraamisen. Löysin vielä ”aarrekätköstäni” oikein suloisia puisia sydännappeja, jotka sopivan sydänkuvioiseen mekkoon oikein hyvin. Kaula-aukko ja hihansuut on viimeistelty rapuvirkkauksella, joka tuo lisää pitsimäisyyttä mekkoon. Se on näköjään oikein oiva keino reunusten viimeistelyyn! Lopuksi pujottelin reikäkerrokseen 2 cm leveän valkoisen satiininauhan.

Neuloin mekon 3 mm puikoilla n. 56 cm kokoisena. Lankaa mekkoon meni noin 65 grammaa. Aluksi en meinannut uskaltaa ommella mekkoon logoa ollenkaan, ettei se pilaisi söpöä mekkoa, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla. Eikä se onneksi ainakaan ihan kokonaan pilalle mennyt, joten logo sai jäädä paikoilleen mekon helmaan. Pelkäsin myös, että tuliko mekosta kuitenkin liian pieni hurjasti kasvaneelle pikkuneidille, mutta se oli onneksi oikein hyvä ja oli ainakin pari kuukautta käyttökelpoisen kokoinen. Drops BabyAlpaca Silk -lanka sopii hyvin tuollaisiin juhlaviin neuleisiin ja asusteisiin, sillä se on hieman kiiltävä ja todella ylellisen tuntuinen silkin ansiosta. Pehmeä lanka ei myöskään hankaa eikä ärsytä pienenkään vauvan ihoa, joten siinäkin mielessä lanka on todella hyvä vauvojen ja muiden herkkäihoisten neuleissa.

 

Mekko on muokattu tästä ohjeesta.

Mekko on muokattu tästä ohjeesta.

Rapuvirkattu reunus.

Rapuvirkattu reunus.

Logo helmassa.

Logo helmassa.

Sydännapit sopivat hyvin sydänmekkoon.

Sydännapit sopivat hyvin sydänmekkoon.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa!

Mekko ennen logon ompelua.

Mekko ennen logon ompelua.

Valmis mekko!

Valmis mekko!

Takana on satiinirusetti.

Takana on satiinirusetti.

HUOM!

(Kommentti lisätty 31.8.2020)

Pitsimekon ohjetta kysytään aika paljon, mutta valitettavasti tekijänoikeussyistä en voi jakaa kyseistä ohjetta. Selvittelin erilaisia mahdollisuuksia Suuri Käsityö -lehden toimituksen kanssa, mutta tällä hetkellä ei valitettavasti ole tarjolla muuta vaihtoehtoa, kuin suositella kysymään kyseistä lehteä kirjastoista (tai etsimään kirpputoreilta tms, mutta todennäköisesti kirjastot ovat varmempi tapa löytää ohje). Toivottavasti jossain vaiheessa Suuri Käsityö -lehtien ohjeita saa ostaa myös yksittäin.

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Tossut Drops Eskimo -langasta – naisen tossujen malli Drops Fia ja miehen Drops 98-26.

 

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Vanhassa talossa saattaa talvisin palella varpaita, sellainen kokemus ainakin itselläni on (aikuisiällä noin 5,5 vuoden kokemus rintamamiestyyppisessä talossa asumisesta). Siksi halusin antaa sellaisessa talossa asuvalle veljelleni ja hänen vaimolleen joululahjaksi lämpimät tossut. Olin nuo naisen Drops Eskimo -langasta neulottavat Fia-tossut pistänyt merkille jo aiemmin, ja lisännyt ne suosikkimalleihini sillä ajatuksella, että jossain vaiheessa neulon sellaiset juuri nimenomaan kyseiselle veljen vaimolle. Syntymäpäivälahjaksi en ehtinyt niitä neuloa, joten joulu oli seuraava vaihtoehto. Ja jotta lahjat olisivat yhteensopivat, halusin tehdä myös veljelleni tossut samasta langasta. Tällä kertaa en sentään alkanut tekemään kaikille perheenjäsenille samantyyppistä lahjaa, kuten muutama vuosi sitten (siitä lisää täällä: https://www.tankimaatein.fi/sukkia-jouluksi/). Miehen tossujen valinta ei ollut yhtä helppoa, mutta lopulta päädyin virkkaamaan lyhytvartiset tossut Drops 98-26 mallin mukaan.

Drops Fia

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=8452&sid=1685&cid=11.

Tossujen neulominen aloitetaan suljettuna neuleena nilkasta alaspäin. Lyhyen varren jälkeen neulotaan jalkapöydän päälle ”suikale” tasona. Kun tämä osio on riittävän pitkä, katkaistaan lanka ja aloitetaan suljettu neule keskeltä takaa. Jalkapöydän päälle tulevan suikaleen reunoilta poimitaan silmukat ja kaikilla silmukoilla neulotaan ainaoikeinneuletta suljettuna neuleena, eli joka toinen kerros oikein ja joka toinen nurin. Loppupuolella kavennetaan keskellä edessä ja takana muutaman kerran ennen kuin kaikki silmukat päätetään. Lopuksi jalkapohjan keskelle pitkittäin tuleva sauma ommellaan kiinni. Kannattaa ommella silmukat vain toisesta reunasta, ettei saumasta tule liian paksu. Omaan jalkaan testatessa sauma ei häirinnyt, vaikka jalkani ovat melko tarkkoja tuollaisesta – esimerkiksi parsitut sukat tuntuvat häiritseviltä.

Tossusosan jälkeen neulotaan pitsineuleinen varsi, jonka neuloin 6 mm puikoilla (koska 7 mm puikkoni olivat samaan aikaan kiinni tilatussa Eskimo-pipossa – tällä kertaa työn alla oli musta pipo). Pitsineulekuvio oli helppo oppia, ja koska lanka on paksua ja puikot isot, se myös valmistui nopeasti. Varresta tehdään lieriö siten, että aloitusreuna tulee lopetusreunan päälle (aloitusreuna ei ole niin suora kuin varren loppupää) ja se kiinnitetään kahdella koristenapilla. Napit siis eivät ole avattavat, vaan ne ommellaan molempien reunojen päälle. Käytin tossuissa hennon vaaleanpunaisia Drops Helmiäisnappeja, koska ne sopivat tossujen väreihin oivallisesti. Lopuksi ompelin varren paikoilleen tossuun siten, että napit tulevat ulkoreunalle suunnilleen keskelle. En ole varma olisiko ollut järkevämpää ommella varret ensin tossuun kiinni ja sitten vasta nuo koristenapit, mutta ainakin noin päin sai ihan siistin lopputuloksen aikaan.

Drops Fia -tossut ovat söpöt ja lämpimät tossut, joiden jalkateräosa on neulottu ainaoikeinneuleella ylhäältä alaspäin ja varsi tasona poikittain pitsineuleena.

Drops Fia -tossut ovat söpöt ja lämpimät tossut, joiden jalkateräosa on neulottu ainaoikeinneuleella ylhäältä alaspäin ja varsi tasona poikittain pitsineuleena.

Drops Eskimo -langasta neulotut Drops Fia -tossut by Tänkimäätein.
Naisen söpöt pitsitossut. Malli: Drops Fia, toteutus: Tänkimäätein.

Kokeilin tossuja jalkaan ja tuntui, että varsi on sen verran painava, että nilkan kohdalta löysät tossut eivät välttämättä pysy jalassa, joten kiristin nilkan takaosaa samalla kun päättelin langat. Onneksi veljen vaimolla on suunnilleen samankokoinen jalka kuin minullakin, joten kokoa pystyi sovittamaan itselle. Tossuista tuli kuulemma juuri sopivat, ja tuntuivat ne olevan muutenkin mieluisat. Lankaa koon 35-37 tossuihin meni hieman alle neljä kerää, eli noin 185 grammaa).

Drops 98-26

Virkatut tossut Drops Eskimo -langasta. Malli: Drops 98-26, toteutus: Tänkimäätein.

Pinnasta huomaa missä vaiheessa on siirrytty virkkaamaan tasona, sillä pintakuvio muuttuu hieman siinä vaiheessa kun joka toinen kerros virkataan nurjalta puolelta.

Rapuvirkkaus viimeistelee reunan kivasti.

Rapuvirkkaus viimeistelee reunan kivasti.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=2606&sid=1685&cid=11.

Tossujen virkkaaminen aloitetaan kärjestä ja virkataan suljettuna nilkkaan asti. Jalkaosan loppu virkataan tasona ja kiinnitetään lopuksi kiinteillä silmukoilla kantapään kohdalta yhteen. Varsi virkataan suljettuna alhaalta ylöspäin. Viimeinen kerros virkataan kiinteillä silmukoilla rapuvirkkauksena, eli vasemmalta oikealle.

En ole hirveästi virkannut (neulominen sopii minulle ja kertaalleen leikatulle ranteelleni paremmin), enkä VARSINKAAN virkannut ohjeen mukaan. Toki olen aikojen saatossa saanut tehtyä muutamia virkattuja pipoja (ilman ohjetta) ja isoäidinneliöitä tai muita pienistä paloista koottavia torkkupeittoja sekä tietenkin lukemattoman määrän erilaisia pöllöjä (avaimenperiä, helistimiä ja yhden isommankin pehmopöllön). Nämä ovat kuitenkin olleet joko sen verran pienempiä tai sitten vain hyvin pitkään kestäneitä projekteja, että ranteeni ei ole ehtinyt hirveästi ärtyä virkkaamisesta.

Vähän jännitin etukäteen, että mitähän jo valmiiksi oikkuileva ja ärtynyt ranteeni tykkää tästä tossuprojektista, mutta onneksi nämäkin tossut valmistuivat paksusta langasta melko nopeasti. Käytin 8 mm koukkua virkkaamiseen ja pidin paljon taukoja virkkaamisessa, ja sain kun sainkin tossut ajoissa valmiiksi. Joku toinen varmaan virkkaisi nuo yhdeltä istumalta, sillä kovin isotöiset nuo tossut eivät olleet, mutta ranteeni takia jouduin neulomaan tossut 3-5 ”istunnolla” per tossu.

Näiden tossujen kokoa ei pystynyt etukäteen sovittamaan, joten vähän jännitin että ovatko ne sopivat. Ilmeisesti olivat.

Virkkausohjeiden seuraamiseen en tosiaan ole perehtynyt senkään vertaa kuin neuleohjeisiin, ja jonkin verran meinasi olla ongelmia ymmärtää ohjetta. Onneksi ohjeeseen oli saatavana hyviä ohjevideoita Dropsin sivuilla (pari videota tosiaan katsoin, mm. rapuvirkkaamisvideon – en ollut koskaan aikaisemmin kuullut moisesta!), joiden avulla aloittelijakin varmasti selviää työstä. Selvisinhän siitä minäkin, ja tossuista tuli ihan tossujen näköiset (siskoni sanoi niitten näyttävän tontun tossuilta). Rapuvirkattu, eli taaksepäin virkattu reunus viimeistelee varren yläreunan hienosti. Virkkasin nämä tossut koossa 42/44 ja niihin meni lankaa melkein tasan 4 kerää (joku pari metriä jäi lankaa yli).