Drops Kaia -hattu vauvalle Drops Cotton Light -langasta

Drops Kaia -hattu vauvalle Drops Cotton Light -langasta

Drops Kaia -hattu vauvalle, lankana Drops Cotton Light.

 

Drops Kaia -hattu vauvalle Drops Cotton Light -langasta

Eräs asiakas tilasi noin puolivuotiaalle tyttärelleen kesäisen lierihatun Drops Cotton Light -langasta. Hattumalliksi valikoitui kaunis Drops Kaia -hattu, joka neulotaan ohjeen mukaan Bellestä tai Muskatista. Värien vuoksi asiakas halusi kuitenkin langaksi samaan B-lankaryhmään kuuluvan Cotton Lightin. Drops Kaia -malliin kuuluu myös soma hihaton tunika, mutta tein vain hatun.  Alkuperäinen ohje hattuun ja tunikaan löytyy täältä.

Neuloin hatun 3 mm puikoilla, ja lankaa siihen meni aika tarkalleen yhden kerän verran, eli 50 grammaa. Hatun ohjeessa on koot 5-9 -vuotiaalle ja 10-14 -vuotiaalle, joten hattua ei voinut neuloa ihan ohjeen mukaan. Hattu on neulottu noin puolivuotiaalle sopivaksi niin, että keskellä takana on pieni joustokaitale 1 o, 1 n -joustinneuleella. Neuloin hatun tasona ja muokkasin lieriä hieman erottuvammaksi. Aloitin suuremmalla silmukkamäärällä kuin mitä ohjeen perusteella olisi tullut, ja kavensin lierin saumakohdassa jonkin verran silmukoita. Tein lierin (ja oikeastaan koko hatun muokkaukset) ihan mutu-tuntumalla, enkä edes kirjoittanut silmukkamääriä tai muitakaan muutoksia muistiin.

Tähän hattuun ei tullut lierin reunaan rautalankavahviketta, joten virkattu reunuskin on jätetty pois. Aika hyvin lieri silti tuntui pysyvän paikoillaan. Eroa alkuperäiseen hattuun on myös leuan alle solmittavat nauhat, jotka on neulottu suljettuna neuleena. Pitsikuviosta jätin ainaoikein-neulotut osiot pois, joten pitsikuvion oikealla puolella ei ole nurjia silmukoita (muistaakseni ruutupiirroksessakin taisi olla jotain poikkeamaa verrattuna ohjeen kuvassa olevaan hattuun). Myös hatun yläosan kavennukset on tehty ohjeesta poiketen. Kavensin hattua viidestä kohdasta, jotta päälaelle tulisi hieman selkeämmin tähtimäinen kuvio, ohjeessa neuvottiin laittamaan 8-9 merkkilankaa, joiden kohdalla kavennukset olisi tehty.

Keskellä takana on pieni joustinneuleosio.

Keskellä takana on pieni joustinneuleosio.

Kavennukset ovat viidessä kohdassa.

Kavennukset ovat viidessä kohdassa.

Nauhojen avulla hattu pysyy paremmin päässä.

Nauhojen avulla hattu pysyy paremmin päässä.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Drops Grapevine tilauspusero Drops Belle -langasta

Drops Grapevine tilauspusero Drops Belle -langasta

Drops Grapevine -pusero valmiina, lähdössä asiakkaalle. Viralliset esittelykuvat jutun lopussa.

 

Drops Grapevine tilauspusero Drops Belle -langasta

Neuloin keväällä mittatilaustyönä Drops Belle -langasta puseron eräälle asiakkaalle. Pusero on neulottu pääosin Drops Grapevine -ohjeella (ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=6665&sid=1685&cid=11), mutta muutama asiakkaan toivoma muutos on sovellettu itse. Lankaa tähän puseroon meni n. 335 grammaa ja lisäksi 7 Drops Helminappia. Pusero on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla, helman ja hihansuiden ainaoikein-neuletta olevissa kohdissa käytin 3 mm puikkoja.

Pellavasekoitetta oleva Belle on kevyt ja hengittävä lanka ja sopii siksi erinomaisen hyvin keveisiin kesäneuleisiin. Langan erilaiset säikeet tuovat neulepintaan ilmettä ja elävyyttä. Tämä pusero on neulottu malvan värisestä langasta (Drops väri 16), joka on katsojasta ja valaistuksesesta riippuen joko vaaleanvioletti tai vanhan roosan värinen. Pusero valmistui toukokuun 2019 loppupuolella.

Mittatilauspusero – muutoksia alkuperäiseen ohjeeseen

Pusero on tehty mittatilaustyönä noin alkuperäisen ohjeen s ja m -kokojen välimuodoksi. Asiakas toivoi kesäpuseroon 3/4 mittaisia hihoja, jotka eivät vlttämättä ole paras yhdistelmä lasketun olkalinjan kanssa, joten hihasaumat jätettiin pois ja yläosa tehtiin raglantyyppisesti. Raglansaumat sijoittuvat heti ylimmän pitsineuleraidan yläpuolelle. Myös kaula-aukko poikkeaa ohjeesta, sillä tähän puseroon tehtiin venepääntie, joka on yhtä korkea sekä edestä että takaa.

Pusero on neulottu mahdollisimman vähillä saumoilla, eli kaikki osat on neulottu suljettuna neuleena. Alkuperäisestä ohjeesta poiketen napit ovat vain koristeena, eli ne on ommeltu ainaoikeinneuleisen ”napituslistan” päälle. Napit ovat periaatteessa takana, mutta puseroa voi käyttää kummin päin vaan, sillä etu- ja takakappaleessa ei ole muuta eroa kuin napit. Lopuksi puseron helmaan vielä pujotettiin vahvikkeeksi vähän lankaa, että puseron helman venymisen käytössä sai estetyksi. Vaihtoehtona oli laittaa helmaan säätömahdollisuus langalla tai nyörillä, mutta se jätettiin pois ja langan päät pääteltiin nurjalle puolelle.

Mittatilausneuleen eteneminen käytännössä

Tämän kyseisen neuleen suunnittelutyö aloitettiin jo maaliskuussa 2019. Sen jälkeen kun asiakas oli tilannut puseron, ja neuleen malli ja lanka oli saatu valittua, piti vähän aikaa odottaa, että sai täydennystä lankahyllyyn. Kyseistä väriä Belle-langasta ei nimittäin ollut omassa valikoimassa aiemmin, ja helminapitkin olivat päässeet sen verran vähiin, että täydennystä tarvitsi. Maalis-huhtikuun vaihteen tienoolla täydennyskuorma tuli, joten pääsimme tarkastamaan, että valittu lanka oli livenä yhtä mieluinen kuin tietokoneen näytöllä. Onneksi sävy oli juuri oikea, eikä tarvinnut tyytyä B-vaihtoehtoon. Huhtikuun alkupuolella otimme siis mitat asiakkaasta ja katsottiin suurin piirtein mittoja valmiille neuleelle (esimerkiksi hihojen suhteen). Varsinaisen neulomisen aloitin kuitenkin vasta huhtikuun loppupuolella, sillä  asiakas ei päässyt sovittamaan puseroa ennen kuin toukokuun alkupuolella.

Puseroa sovitettiin muutamia kertoja neulomisen aikana, jotta mitat sai varmasti juuri kohdalleen. Ensimmäinen sovituskerta (6.5.) pidettiin siinä vaiheessa, kun vartalo-osa oli ohjeen mukaan kainaloihin asti valmis. Toisella sovituskerralla (16.5.) tarkastettiin, että hihat ovat sopivan mittaiset ja katsottiin tarkemmat ykistyiskohdat raglankavennuksille. Kolmannella kerralla (20.5.) varmistettiin, että yläosa on sopiva, ja otettiin vielä tarkat mitat kaula-aukosta. Neljännellä kerralla (21.5.) tarkastettin, että kaikki on niin kuin pitää ja laitettiin helman vahvikelanka sopivaan mittaan sekä päätettiin, että helmasta ei tehdä säädettävää. Sen jälkeen päättelin vielä langat ja viimeistelin neuleen kosteiden pyyhkeiden välissä ennen kuin asiakas sai hakea valmiin puseron myymälästä.

Tyytyväinen asiakas kävi näyttämässä valmista puseroa lankamyymälässä.

Tyytyväinen asiakas kävi näyttämässä valmista puseroa lankamyymälässä.

Drops Grapevine -puserossa on takana helminapit koristeena.

Drops Grapevine -puserossa on takana helminapit koristeena.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk -langasta

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk -langasta

Vauvan pitsimekko on neulottu iki-ihanasta Drops BabyAlpaca Silk -langasta.

 

Vauvan pitsimekko Drops BabyAlpaca Silk-langasta

Halusin neuloa syntymäpäivänäni syntyneelle kummitytölle ristiäislahjaksi jonkun oikein suloisen ja ihanan neuleen Drops BabyAlpaca Silk -langasta. Olin nimittäin hankkinut lankaa jo paljon ennen vauvan syntymää sekä vaaleanpunaisena että -sinisenä tulevan vauvan neuletta varten. Vaaleanpunainen mekko tietenkin kuulosti riittävän söpöltä, kunhan vain löytyisi mieluinen malli, ettei ihan kokonaan tarvitsisi soveltaa itse. Drops Serafina olisi ollut kiva, mutta olin juuri neulonut sellaisen toiselle kummitytölleni 2-vuotislahjaksi (esittely täällä: https://www.tankimaatein.fi/drops-serafina/), joten en viitsinyt tehdä heti perään toista samanlaista.

Selailin ensin Garnstudion sivuilta suoraan tuolle langalle tarkoitettuja ohjeita, mutta mikään ei tuntunut juuri oikealta, joten laajensin etsintöjäni. Muistelin jossain Suuri Käsityö -lehdessä olleen jonkun todella suloisen pienen prinsessan neuleen, mutta koska lehtiä löytyy varastostani muutama vuosikerta, toivoin ohjeen löytyvän helpommin kuin selaamalla kaikki lehdet läpi. Jossakin Klompelompe-kirjassa oli joku mekko tai hame, jonka olisin voinut tehdä, mutta sekään ei ollut ihan sellainen kuin olisi pitänyt. Muistelemani ohje löytyi, mutta se olikin neuletakki, ja mekko nyt vaan tuntui mukavammalta ajatukselta, joten hylkäsin senkin. Löysin sitten lopulta kivan body-hame-yhdistelmän, ja päätin yhdistää niistä mekon. Mietin myös molempien tekemistä, mutta vaaleanpunainen lanka ei olisi riittänyt molempiin enkä halunnut neuloa toista osaa valkoisena ja toista vaaleanpunaisena.

Mekon toteutus ja lisätietoja

Alkuperäinen ohje löytyy Suuri Käsityö 2/2016 -lehdestä (malli nro 47), ja se on tietenkin eri langalle suunniteltu. Alkuperäisen ohjeen mukaan hameosa on myös todella muhkea, joten päätin hieman kaventaa sitä mekkoa varten. Sekä body että hame neulottiin ohjeen mukaan alhaalta ylöspäin, joten sen kanssa ei sentään tarvinnut alkaa säätämään, vaan neuleet sai helposti yhdistettyä mekoksi. Neuloin siis ensin hameosan Serafina-mekon ja joidenkin muiden Dropsin mekkojen ohjeista arvioimaani sopivaan leveyteen. Reikäkerroksen jälkeen en kuitenkaan päätellyt silmukoita, vaan jatkoin neulomista bodyn ohjeen mukaan. Mekosta tuli ainakin silmämääräisesti katsottuna ihan sopusuhtainen, joten varmaan suunnilleen oikeasta kohdasta osasin aloittaa bodyn ohjeen seuraamisen. Löysin vielä ”aarrekätköstäni” oikein suloisia puisia sydännappeja, jotka sopivan sydänkuvioiseen mekkoon oikein hyvin. Kaula-aukko ja hihansuut on viimeistelty rapuvirkkauksella, joka tuo lisää pitsimäisyyttä mekkoon. Se on näköjään oikein oiva keino reunusten viimeistelyyn! Lopuksi pujottelin reikäkerrokseen 2 cm leveän valkoisen satiininauhan.

Neuloin mekon 3 mm puikoilla n. 56 cm kokoisena. Lankaa mekkoon meni noin 65 grammaa. Aluksi en meinannut uskaltaa ommella mekkoon logoa ollenkaan, ettei se pilaisi söpöä mekkoa, mutta lopulta päätin kuitenkin kokeilla. Eikä se onneksi ainakaan ihan kokonaan pilalle mennyt, joten logo sai jäädä paikoilleen mekon helmaan. Pelkäsin myös, että tuliko mekosta kuitenkin liian pieni hurjasti kasvaneelle pikkuneidille, mutta se oli onneksi oikein hyvä ja oli ainakin pari kuukautta käyttökelpoisen kokoinen. Drops BabyAlpaca Silk -lanka sopii hyvin tuollaisiin juhlaviin neuleisiin ja asusteisiin, sillä se on hieman kiiltävä ja todella ylellisen tuntuinen silkin ansiosta. Pehmeä lanka ei myöskään hankaa eikä ärsytä pienenkään vauvan ihoa, joten siinäkin mielessä lanka on todella hyvä vauvojen ja muiden herkkäihoisten neuleissa.

 

Mekko on muokattu tästä ohjeesta.

Mekko on muokattu tästä ohjeesta.

Rapuvirkattu reunus.

Rapuvirkattu reunus.

Logo helmassa.

Logo helmassa.

Sydännapit sopivat hyvin sydänmekkoon.

Sydännapit sopivat hyvin sydänmekkoon.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa!

Mekko ennen logon ompelua.

Mekko ennen logon ompelua.

Valmis mekko!

Valmis mekko!

Takana on satiinirusetti.

Takana on satiinirusetti.

HUOM!

(Kommentti lisätty 31.8.2020)

Pitsimekon ohjetta kysytään aika paljon, mutta valitettavasti tekijänoikeussyistä en voi jakaa kyseistä ohjetta. Selvittelin erilaisia mahdollisuuksia Suuri Käsityö -lehden toimituksen kanssa, mutta tällä hetkellä ei valitettavasti ole tarjolla muuta vaihtoehtoa, kuin suositella kysymään kyseistä lehteä kirjastoista (tai etsimään kirpputoreilta tms, mutta todennäköisesti kirjastot ovat varmempi tapa löytää ohje). Toivottavasti jossain vaiheessa Suuri Käsityö -lehtien ohjeita saa ostaa myös yksittäin.

Nuoren neidin pitsipusero Drops Cotton Light -langasta

Nuoren neidin pitsipusero Drops Cotton Light -langasta

Tämä nuoren neidin pitsipusero on neulottu ”tilaajan”, eli vanhimman kummityttöni toiveiden ja mittojen mukaan Drops Cotton Light -langasta.

 

Nuoren neidin pitsipusero Drops Cotton Light -langasta

Annoin vanhimmalle kummitytölleni syntymäpaivälahjaksi neulelahjakortin, eli käytännössä lupasin tehdä hänen toiveidensa mukaisen neuleen mittatilaustyönä. Asiaa pohdittuaan hän halusi mittojen mukaan tehdyn raidallisen pitsipuseron. Katselimme valmiita ohjeita, ja Drops Santorini Blue -neuleen pitsikuvio ja raidallisuus tuntuivat hyviltä. Alkuperäisen ohjeen mukainen neule on lyhyehkö, ja suora malliltaan, mutta kummityttöni halusi omasta puserostaan hieman istuvamman ja pidemmän. Myös hihat haluttiin mieluummin ylipitkinä kuin vajaamittaisina. Otimme siis tarkat mitat ja aloin soveltaa ohjetta niiden mukaan. Toki silmuukamäärät olisi pitänyt muutenkin soveltaa, sillä ohjeenmukainen pusero on neulottu Drops Paris -langasta, mutta koska kummityttöni ihastui hieman Parisia ohuemman Cotton Lightin ilmavuuteen ja hengittävyyteen, lupasin neuloa puseron siitä.

Tämä pusero on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla alhaalta ylöspäin. Resoreissa käytin 3 mm puikkoja. Etu- ja takakappaleet on neulottu tasona, hihat suljettuna neuleena. Pitsikuvio on helppo neulottava ja nopea oppia, siinä toistetaan vain kahta kerrosta koko ajan. Pitsikuvio antoi oman haasteensa puseron kavennuksiin ja levennyksiin, mutta ihan siistit sivusaumat siihen lopulta sai, vaikka pusero onkin hieman muotoiltu. Pitsimallin vuoksi kappaleista tuli hieman vinot ja sen seurauksena saumat pyrkivät vähän kiertymään, mutta sen sai onneksi viimeistelyllä hieman tasoittumaan. Pingotin valmiin neuleen mittoihinsa ja kostutin sen märkien pyyhkeiden välissä ennen kuin annoin sen kuivua, aluksi tasolla ja loppuun henkarissa. 

Sovitimme puseroa muistaakseni kaksi kertaa ennen kuin se oli valmis. Ensimmäisen kerran siinä vaiheessa, kun etu- ja takakappaleet olivat suunnilleen valmiit, mutta ei vielä ommeltu yhteen, ja toisen kerran siinä vaiheessa, kun pusero oli kaula-aukon viimeistelyä vaille valmis. Pusero on varmaan noin xs -kokoinen, ja siihen meni lankaa yhteensä vähän yli 300 grammaa. Valkoista noin 130 ja harmaata noin 175 grammaa. Puseron suunnittelu aloitettiin jo viime vuonna, joskus loppukesällä / syksyllä, ja pusero valmistui vihdoin tämän vuoden toukokuun alussa muiden kiireiden ja sovitusaikataulujen haasteiden vuoksi. Toisaalta tuollaiselle kesäpuserolle taitaa ollakin enemmän käyttöä kesäaikana kuin talvella.

Nuoren neidin pitsipusero. Vihdoin valmis!

Nuoren neidin pitsipusero. Vihdoin valmis!

Pusero näyttäisi olevan sopiva, ja kummityttö vaikutti tyytyväiseltä.

Pusero näyttäisi olevan sopiva, ja kummityttö vaikutti tyytyväiseltä.

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.

Drops Serafina – pitsimekko Drops Alpaca -langasta

Drops Serafina – pitsimekko Drops Alpaca -langasta

Drops Serafina on söpö mekkomalli, joka neulotaan ohjeen mukaan Drops Alpaca -langasta.

 

Drops Serafina – pitsimekko Drops Alpaca -langasta

Ihastuin tähän mekkomalliin heti kun näin sen, ja päätin heti neuloa sen joskus. Mekon ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta, ja se on ilmainen. Tässä suora linkki ohjeeseen: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=8518&sid=1685&cid=11. Ohjeenmukainen lanka on 100 % alpakanvillaa oleva Drops Alpaca, jota löytyy myymäläni valikoimasta useita värivaihtoehtoja. Tiesin erään pienen kummityttöni äidin pitävän Alpacan pellavankeltaisesta värisävystä, joten päätin neuloa keltaisen mekon lahjaksi tälle kummitytölle.

Alun perin ajatuksena oli neuloa mekko jo jouluksi 2018, ja aloitinkin mekon tekemisen, mutta muiden kiireiden vuoksi en ehtinyt neuloa sitä kuin muutamia senttejä. Aloitin mekon 2-vuotiaan koossa, sillä kummityttöni täytti maaliskuussa 2019 kaksi vuotta. Alkuvuodesta sitten kaivoin keskeneräisen mekon uudelleen esiin, ja päätin neuloa sen 2-vuotislahjaksi. Totesin kuitenkin, että mekosta oli tulossa aivan liian iso, käsialani on ilmeisesti huomattavasti suurempaa kuin ohjeen tekijällä on ollut. Niinpä purin koko mekon, ja aloitin sen uudestaan puolivuotiaan kokoisena. Tällä silmukkamäärällä sain ohjeen mukaisen 2-vuotiaan mekon leveyden. Neuloin pitsikuviot kuitenkin 2-vuotiaan koon mukaan, jotta mekosta tulisi sopivan mittainen. Tämä järjestely toimi hyvin, ja sain mekosta suunnilleen sen kokoisen kuin pitikin. Loppuosan kavennuksissa piti tehdä jotain säätöjä, mutta ei mitään niin hankalaa mistä ei perusmatikalla selviäisi. Löysin omasta aarrekätköstäni vielä söpöt tummanruskeat sydännapit, jotka sopivat mekkoon oikein kauniisti. Alpaca-lankaa meni mekkoon n. 120 grammaa.

Mekon alkuperäisen luomisreunan silmukat eivät suostuneet purettaviksi, joten siitä jääneen ketjusilmukkaketjun kiinnitin lenkeiksi noin 15 silmukan välein, ja tein siitä pienen kukkakoristeen. Neuloin vielä valkoisesta Drops Baby Merino -langasta 1o, 1n -joustinneuleella pannan, johon ompelin kukan kiinni. Näin sain kätevästi mekon kanssa yhteensopivan pannan. Panta meni tietenkin mekon kanssa samaan pakettiin. Pantaan meni Baby merinoa arviolta 5-10 grammaa.

Kuvakollaasissa panta ja mekko.

Kuvakollaasissa panta ja mekko.

Viimeistelin mekon kosteiden pyyhkeiden välissä, sillä höyryttäminen olisi voinut venyttää mekkoa liikaa.

Viimeistelin mekon kosteiden pyyhkeiden välissä, sillä höyryttäminen olisi voinut venyttää mekkoa liikaa.

Mekko on ainakin vielä liian iso, mutta todennäköisesti syksyllä juuri sopiva.

Mekko on ainakin vielä liian iso, mutta todennäköisesti syksyllä juuri sopiva.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.