Klompelompe Kuopus -villatakki Baby Merinosta

Klompelompe Kuopus -villatakki Baby Merinosta

Klompelompe Kuopus, palmikkokoristeinen villatakki pikkuprinsessalle.

Klompelompe Kuopus -villatakki Drops Baby Merino -langasta

Tällainen soma neuletakki valmistui viime vuoden viimeisenä työnä, ja nyt vihdoin olisi tarkoitus kirjoittaa jonkinlaista esittelyä kyseisestä neuleesta. Lanka on ohjeesta poiketen Drops Baby Merino, jonka paksuus oli suunnilleen sopiva ohjeeseen (ohjeenmukainen lanka olisi ollut ehkä himpun verran ohuempi, mutta ainakin omaan käsialaani Baby Merino sopi ilman erityisempiä sovelluksia silmukkamäärissä tai muussakaan). Villatakki on neulottu pääasiassa 3 mm puikoilla. Helman, hihansuiden ja kauluksen helmineuleosoissa on käytetty 2,5 mm puikkoja. 15 mm Drops Setrinappi (5 kpl) oli juuri sopivan kokoinen pieneen neuletakkiin. Neuletakin ohje löytyy Klompelompe – neuleita koko perheelle -kirjasta, ja siitä on 4 eri kokoa, pikkuvauvasta noin 2-vuotiaan kokoon saakka.

Neulomani villatakin koko on 6-12 kk ikäiselle, ja tämä kyseinen neuletakki meni joululahjaksi noin 9 kk ikäiselle neitoselle. Ainakin jouluna neuletakki oli tytölle vielä vähän iso, mutta tyttö taitaakin olla aika pienikokoinen. Mieluummin kuitenkin hieman liian iso kuin hieman liian pieni! Lankaa takkiin meni noin 120 grammaa, eli kolme kerää riitti hyvin. Neuletakki neulotaan ylhäältä alaspäin, ja se on pääasiassa sileää neuletta. Raglankaarroketta koristavat kauniit palmikkoraidat neuletakin etupuolella. Palmikkokuvio ei ole se kaikista tavallisin palmikko, mutta erittäin helppo malli kuitenkin – 4 kerroksen ja 10 silmukan mallikuvio on nopea oppia. Neule oli muutenkin mukavan simppeli tehdä, ja päättelyn tarve on tällaisessa mallissa vedetty minimiin, ja se miellyttää ainakin itseäni huomattavasti. Ja parasta kaikesta: lopputulos on klassisen kaunis ja ajaton. Tällaiset pienet neuleet ovat ohuellakin langalla ihanan nopeita tehdä!

Mikäli Kuopus-malli miellyttää, kirjasta löytyy myös ohjeet samaa sarjaa oleville villahousuille (todella söpöt!), kaulaliinalle, lapasille ja myssylle (hilkka). Lisäksi samaa palmikkoneuletta löytyy toisestakin myssystä ja aikuisen lapasista – ainakin! Tämä palmikollinen Kuopus-neulesetti on kirjassa toteutettu ”tyttöjen väreillä”, ja lisäksi kirjasta löytyy ”poikien väreissä” oma Kuopus-mallisto, jossa palmikkoneuleen tilalla on kahden kerroksen helmineuletta. Näiden lisäksi kirjasta löytyy myös paljon muita ihania neuleohjeita, kannattaa tutustua!

Kuopus-villatakki edestä.

Kuopus-villatakki edestä.

Kuopus-villatakki takaa.

Kuopus-villatakki takaa.

Jakku ja myssy – Tilaussetti vauvalle

Jakku ja myssy – Tilaussetti vauvalle

Tällainen jakku ja myssy tilattiin ihan pienelle tyttövauvalle.

Lanka ja ohje

Asiakas kävi alkuvuodesta tilaamassa alustavasti jonkinlaisen neuleen vielä syntymättömälle tyttövauvalle, ja valitsi langaksi Drops Baby Merinon. Tuolloin ei vielä ollut tiedossa, minkälaista neuletta asiakas haluaa, ja oli puhe palata asiaan myöhemmin. Toukokuussa palattiin asiaan, kun mieluinen neulemalli oli löytynyt Kotiliesi Käsityö 5 / 2016 -lehdestä. Söpö jakku ja myssy -setti pääsi heti työn alle, sillä vauvalla oli laskettu aika mennyt jo muutama päivä sitten. Tilausneuletta olikin kätevä neuloa jääkiekkoa seuratessa ja messuilla edustaessa. 😉

Ohjeenmukainen lanka olisi ollut Sublimen Baby Cashmere Merino Silk, mutta saatavuussyistä vaihdoimme sen Dropsin Merino Extra Fineen, joka on ihanan pehmoinen, konepestävä 100 % merinovillalanka. Siis muutoin sama lanka kuin aiemmin valittu Baby Merino, mutta hieman paksumpi, ja tiheydeltään suunnilleen sama kuin ohjeenmukainen lanka. Lankaa koko settiin (koko: 0/6 kk) meni ihan vähän yli 200 grammaa. Myssyyn lankaa meni noin 42 grammaa ja jakkuun 163 grammaa. Langan lisäksi napit valittiin Dropsin valikoimasta. Myssyyn tuli yksi ja jakkuun neljä somaa helminappia.

Jakku ja myssy

Tällaiset pienten vauvojen neuleet ovat mukavia ja nopeita töitä tehdä, ja tämä työ oli siitäkin kiva, etten ollut ennen tehnyt juuri tällaisia. Neuleet aloitettiin neulomalla palmikkokaitale, joka tuli jakussa keskelle työtä poikittain, ja myssyssä etureunaan myös poikittain. Molemmissa osissa siis palmikkoneulekaitaleen molemmista pitkistä reunoista poimittiin silmukat ja jatkettiin neulomista toisin päin. Palmikkoneulekaitale ja sileän neuleen osuudet on neulottu 4 mm puikoilla ja ainaoikein-neuleiset reunukset 3 mm puikoilla. Jakun helmaa varten silmukoita lisättiin aika paljon palmikkokaitaleelta poimittujen silmukoiden lisäksi, joten helmaan tuli poimutus. Neuloessani helmaa ajattelin, että ohuempi tai muuten vain laskeutuvampi lanka toimisi tuossa mallissa paremmin, mutta silittämisen jälkeen helma laskeutui ihan kauniisti tälläkin langalla neulottuna.

Myssyyn tehtiin ohjeesta poiketen pieni lieri asiakkaan toiveesta. Ohjeessa palmikkokaitaleen etureunasta olisi poimittu vain sen verran silmukoita, että etureunaan olisi tehty pieni siisti ainaoikein-neulottu reunus (4 krs). Neuloin lierin ainaoikein-neuleena siten, että lisäsin silmukoita parin ensimmäisen kerroksen aikana reilummin (en muista määriä), jotta lieristä sai hieman aaltoilevan. Pari senttiä lieriä neulottuani päättelin silmukat aika tiukasti kaventaen samalla muutamia silmukoita molemmissa päissä. Vähän etukäteen jännitin miten lieri sopii tuon malliseen myssyyn, mutta kokonaisuudesta tuli mielestäni soma, ja tilaajakin tuntui oikein tyytyväiseltä – mikä on tietenkin pääasia! 🙂

jakku ja myssy merino extra fine -langasta

Vauvan jakku ja myssy Drops Merino Extra Fine -langasta.

myssy merino extra fine -langasta

Myssyyn tehtiin asiakkaan toiveesta pieni lieri.

Jakussa on neljä Helminappia (nekin Dropsin valikoimasta).

Jakussa on neljä Helminappia (nekin Dropsin valikoimasta).

Kummipojalle neuleita – osa 6

Kummipojalle neuleita – osa 6

Julkaistu alunperin vanhassa blogissa.

Kummipojalle neuleita osa 6

Tässä on jäänyt viime aikoina neuleiden esittelyt vähän vähemmälle, ja tämäkin neule on odottanut esittelyvuoroaan jo pari kuukautta. Tässä on siis esittelyssä vihdoin kummipojan viimeisin joululahjaneule. Olen varmaan jo aiemminkin maininnut, että kummipoika on sen verran herkkäihoinen, ettei tavallinen villa ole paras mahdollinen vaihtoehto hänen puseroihinsa. Siksi onkin mielenkiintoista päästä aina kokeilemaan erilaisia lankoja näihin puseroihin. 🙂

Edellisjouluksi (2015) neuloin kummipojalle kirjoneulepaidan Dropsin Merino Extra Fine -langasta, joka oli oikein hyvä valinta. Jouluksi 2016 neulomaani puseroon langat löytyivät omasta vuosien saatossa kertyneestä lankavarastosta, olin ne joskus ostanut alennusmyynnistä, ja nyt vihdoin niille löytyi oivallinen käyttötarkoitus. Kummipoika sai itse valita mieluisen langan muutamista käyttökelpoisista (merinovilla ja puuvilla) vaihtoehdoista, joita löytyy omista varastoistani tai lankakauppani varastoista, ja valinta osui Katian Bombay -lankaan. Lanka on 100 % puuvillaa, ja tuo kyseinen erä oli kauniin vihreä-harmaa-kirjavaa, joten raidat saatiin paitaan luonnostaan. Halusin tehdä langan tyyliin sopivan rennon puseron, joten huppari löytyi pojan joululahjasta. Ja se oli onneksi oikein sopivakin!

Tarkemmat tiedot puserosta

Lankaa puseroon meni hieman yli 300 grammaa, paita on varmaan suunnilleen 120-130 cm kokoinen. Neuloin paidan pääasiassa 4 mm puikoilla (resorit 3 mm) mittojen mukaan. Mittojen lisäksi paidan ”pohjana” käytin Suuri Käsityö 2/2010 -lehdestä löytyviä lapsen puseroiden (mallit 14, 15 ja 17) ohjeita. Tein paidan ilman saumoja, eli suljettuna neuleena ja kaarrokkeella/ raglanhihoilla varustettuna. Paita valmistui aika joutuisasti, ja sitä oli kiva neuloa, koska lanka on laadukkaan tuntuista. Jospa se ei ihan heti nyppyyntyisi käytössä / pesussa. Parasta tietenkin on, että kummipoikakin ilmeisesti tykkäsi paidasta. Huppu varsinkin tuntui olevan mieluinen juttu. 🙂

Kolme sadan gramman kerää ei ihan riittänyt paitaan, onneksi lankaa oli varattuna reilusti. :D

Kolme sadan gramman kerää ei ihan riittänyt paitaan, onneksi lankaa oli varattuna reilusti. 😀

Edelliset kummipojan joululahjaneuleet löytyvät täältä:

Kummipojalle neuleita – osa 5

Kummipojalle neuleita – osa 5

Kirjoneulepusero merinovillasta oli sopivan pehmeä herkkäihoiselle kummipojalle. Juttu julkaistu alun perin vanhassa blogissa. Alkuperäinen teksti on nähtävissä täällä: http://tankimaatein.blogspot.com/2015/12/kummipojalle-neuleita-osa-5.html.

 

Kummipojalle neuleita osa 5

Perinteisesti kummipojan joululahjaan käärittiin taas neulepusero. Päivälleen kuukausi sitten annoin puserosta hieman esimakua Norjalaista-postauksessa. Pusero valmistui hyvissä ajoin ennen joulua, Kokopitsisen tilauspuseron vanavedessä, eli seuraavana päivänä. Ja sitä seuraavana päivänä valmistuivat Prinsessa-sukat. Niihin aikoihin oli tuo valmistuvien töiden tahti ihan kiitettävä, sillä näiden töiden jälkeen alle viikon päästä valmistui oma kirjoneulepuseroni. 🙂 Ja yksi vauvan myssy & lapaset -settikin ehti vielä ennen joulua valmiiksi, laitan siitä sitten jossain vaiheessa kuvan tänne.

Kirjoneulepusero merinovillasta

Tähän puseroon meni lankaa (Drops Merino Extra Fine) yhteensä noin 320 grammaa, josta 50 grammaa oli valkoista, ripaus punaista ja loput laivastonsinistä. Pusero on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla. Hihansuiden resorit tein 3 mm ja muut resorit 3,5 mm puikoilla. Puseron ohje löytyy Garnstudion verkkosivuilta, tässä suora linkki ohjeeseen. Pusero tuntui olevan pojalle mieluinen, kuulemma on käyttänyt sitä kovasti. Mutta onhan se toki tehty hänen toiveittensa mukaan. (Ei saa pistellä, ja pitäisi olla sininen – puseron malli ja kuvio katsottiinkin sitten yhdessä).

Edit 15.3.2016

Kirjoneulepusero merinovillasta valmiina ja käytössä. Puserosta tuli mukavan rennon kokoinen.

Kirjoneulepusero merinovillasta valmiina ja käytössä. Puserosta tuli mukavan rennon kokoinen.

Logo löytyy helmasta tuttuun tapaan.

Logo löytyy helmasta tuttuun tapaan.

Edelliset kummipojan joululahjaneuleet löytyvät täältä:

Kirjoneulepusero – lankana Drops Karisma

Kirjoneulepusero – lankana Drops Karisma

Kirjoneulepusero Drops Karismasta. Alkuperäinen juttu (Kirjoneulepusero) julkaistu vanhassa blogissa, eli täällä.
 
 

Kirjoneulepusero – lankana Drops Karisma

 
Tein uuden ennätyksen. Villapaidan neulomisnopeudessa. Tämä paita valmistui nimittäin alle viikossa, joka on ainakin yhtä päivää lyhyempi aika kuin aiempi nopeusennätys, eli poolokaulusneule. Enkä siltikään käyttänyt kaikkea liikenevää aikaa neulomiseen, vaan luin samalla myös ainakin Kristiina Vuoren Neidonpaula -kirjaa (joka muuten oli ihan hyvä kirja). Lupasin Norjalaista-postauksessa, että voin ainakin harkita toisenlaisen kirjoneulekuvion tekemistä seuraavaan kirjoneuleeseen. Hetkisen harkittuani totesinkin, että taidanpa haluta omaan puserooni sellaisen hieman tähtimäisen kuvion, jonka olin bongannut ainakin Garnstudion verkkosivuilla olevissa neuleissa ja Eline Oftedalin Norjalaiskuviot -kirjassa. Halusin myös neuloa puseron ylhäältä alaspäin ja kokonaan suljettuna neuleena, joten etsiskelin ohjeita sellaiseen puseroon, mutta enpä löytänyt. Yhden Karisma-langasta ylhäältä alaspäin neulotun poropuseron ohjeen löysin, ja päätin muokata siitä itselleni ja haluamalleni kuviolle sopivan mallin (Oli siellä muitakin ylhäältä alas neulottujen puseroiden ohjeita, mutta tuon porokuvioisen puseron ohjeen olin jo joskus aiemmin tulostanut itselleni).
 

Mallina Drops Silver Stag -puseron ohje

 
Paidan yläosan kirjoneulekuviot tein poropaidan ohjeen mukaan, ja sitten valkoisten raitojen keskelle tein tuon haluamani kuvion hieman isompana kuin poropaidassa. Samoin hihansuissa ja helmassa toistin tuota poropaidan ylimmäistä kirjoneulekuviota. Kainaloiden jälkeen kavensin puseroa jonkin verran, ja helmaa varten taas levensin, joten paidasta tuli todella hyvin istuva. Paidan tein Dropsin Karismasta, päävärinä tummanpunainen (väri 48) ja kuvio luonnonvalkoisella (väri 01). Valkoista meni hieman yli 50 grammaa ja punaista hieman yli 400 grammaa, eli yhteensä noin 460 grammaa. Neuloin puseron resoreita lukuun ottamatta 4 mm puikoilla. Kauluksen ja helman resorit tein 3,5 mm ja hihansuiden resorit 3 mm puikoilla. Paitsi että hihansuiden viimeisessä kerroksessa ja päättelykerroksessa käytin 4 mm puikkoja, etteivät hihansuut kiristä.
 

Tuleekohan tästä hyvä vai ihan huono?

 
Ja perinteiseen tapaan paidan edetessä aloin epäillä, että mahtaakohan siitä tulla sellainen, josta tykkään… Väri on ainakin juuri sellainen niin kuin pitääkin, ja pidän tuosta kuviostakin, joten jos paidan malli on hyvä, niin miksi ei? Ja jos paita on tehty omien mittojen mukaan, niin luulisi tulevan sopiva. Jostain syystä silti aina epäilen. No, pari käyttökertaa paidalle on jo tullut, eikä se ainakaan vielä ole osoittautunut inhottavaksi. En malta laittaa sitä kaappiin, että voin aina tarpeen tullen ihastella sitä – ja miettiä, että olisiko sittenkin pitänyt tehdä tuo kohta hieman erilailla ja niin edelleen. No, on se oikeasti ihan kiva paita.
Valmis kirjoneulepusero.

Valmis kirjoneulepusero.

Siinä se nyt roikkuu. Logo löytyy helmasta.

Siinä se nyt roikkuu. Logo löytyy helmasta.

 
Edit 2019:
Puserosta tuli mieluinen, mutta jossain vaiheessa halusin siitä hieman väljemmän / rennomman, joten purin helman kainaloihin saakka, ja neuloin uudestaan hieman löysempänä. Muistaakseni puseroon piti lisätä hieman uuttakin lankaa, mutta se ei ollut ongelma, sillä tapani mukaan olin varannut jonkin verran ylimääräistäkin lankaa. Kirjoneulepusero olikin pitkään suosikkipuseroni, mutta nykyään saan talvisin käsivarsiini kutisevaa ihottumaa, joten en pysty pitämään Karismasta neulottua paitaa kuin todella kylminä päivinä. Niin, että puen alle pitkähihaisen kutittamattoman puseron. Joudun siis varmaan neulomaan itselleni uuden suosikkipuseron pehmeämmästä merinovillasta.
Dreams of Aran – miehen villapaita Drops Karismasta

Dreams of Aran – miehen villapaita Drops Karismasta

Dreams of Aran, eli miehen villapusero Drops Karismasta. Lisää kuvia jutun lopussa.
 
Juttu julkaistu alun perin vanhassa blogissa, eli täällä: http://tankimaatein.blogspot.com/2015/03/palmikoita-ja-kennoneuletta.html.
 
 
 

Dreams of Aran – miehen villapaita Drops Karismasta

Bongasin viime joulukuussa eräästä oululaisesta lankakaupasta poltetun oranssin väristä Karismaa (Drops). Totesin, että siinäpä kelvollisen värinen lanka, jotainhan siitä pitäisi saada tehtyä. Ja laitoin velipojalle kuvan siinä toivossa, että hän ymmärtäisi yskän ja hoksaisi tarvitsevansa juuri sen värisen neulepuseron. Ja niin kävi. Velipoika vastasi, että hänelle voisi tehdä siitä jonkun hienon neuleen. En ruvennut kuitenkaan lankoja vielä ostamaan, koska myymälässä ei ollut oikeaa väriä tarpeeksi miehen neuleeseen. Asiaa tuumittuamme ja neulemalleja etsittyämme totesimme, että Garnstudion sivuilta löytyi sopiva paitamalli (Dreams of Aran, ohje täällä), että eikun langat hankintaan. Tarve olisi noin 700 grammalle. Ohjeen mukaan. Helsingin lankakaupoista löytyi tuota väriä kuitenkin vain 650 grammaa, joten niillä päätettiin pärjätä. Ohjetta piti siis hieman fiksata, ja paidasta tehdä tyköistuvampi kuin mitä alun perin suunnittelimme.
 
Pääsin aloittamaan neuleen joskus helmikuun puolivälin paikkeilla, ja alkuun se edistyikin ihan kohtuullisesti. Mallineuleista johtuen neulominen oli hieman hidasta aina niillä kerroksilla, joilla silmukoita piti siirrellä, mutta onneksi pari välikerrosta oli aina pelkkää oikeaa. Neuloin nimittäin kainaloihin asti suljettuna neuleena. Jossain vaiheessa, kun vartalo-osa oli lähes valmis, tein ikävän havainnon, että minulla oli jossain neuleen puolivälin paikkeilla tullut virhe kennoneuleessa, ja pääsin purkuhommiin. Onneksi tässä tapauksessa selvittiin noin 8 silmukan täsmäpurulla, eikä koko neuletta tarvinnut purkaa 20 senttiä (eli noin 2 kerän verran lankaa…). Mutta kyllä se meinasi harmittaa, ja teki melkein mieli jättää koko neule kesken.
 

Satulahihat ensimmäistä kertaa kokeilussa

 
Seuraava ongelmakohta oli satulahihat. En ollut koskaan ennen tehnyt sellaisia, ja ohjeessa ei ollut kuvaa kuin etupuolelta, joten mietin ohjetta lukiessani, että mitä varten pitää tehdä niin ja näin, ja millaiset osien pitäisi olla valmiina. Ja se suurin ongelma: miten se toimii minun neuleessani, jonka koko ei ole ohjeenmukainen. Eli mitä muutoksia mittoihin ja silmukkamääriin minun pitäisi tehdä, ja missä vaiheessa neuletta. Tämä taas vaikutti neulomismotivaatioon, ja ajanpuutekin vaivasi, joten avaimenperäpöllöjä valmistui useampiakin sen sijaan, että olisin käyttänyt liikenevät hetket puseron neulomiseen. Yritin kyllä saada aikaa myös sille, että saisin joskus tuon neuleen pois puikoiltani, ja vähän jännitin, että minkäköhänlainen neuleesta mahtaakaan tulla. Toivottavasti hyvä, mutta epävarmuus sen asian suhteen oli varmaan jopa suurempi kuin raitapaitani kanssa!
 
Kirjaston käsityöillassa pohdimme neulomisongelmaani erään ihanan vanhemman rouvan kanssa, hänkään ei ollut moisia hihoja tehnyt, mutta yhdessä pähkäillessämme tulimme siihen tulokseen, että kannattaa koittaa ommella melkein valmis hiha paikoilleen. Niin teinkin kotiin päästyäni, ja totesin, että olipa hyvä, etten neulonut pidemmälle, sillä hiha oli juuri sopivan mittainen. Ainoastaan takakappaleen yläosaan tuleva kapea suikale piti vielä neuloa. Tämän havainnon jälkeen paita valmistuikin nopeasti. Sen verran korjattavaa ohjeeseen olisi, että jatkossa kannattaa pyöristää noita etu- ja takakappaleen olkapäille tulevia osia, jotta hihat saa istumaan paremmin, eikä neuleeseen tule muhkuroita. Vaikka kai ne saa piilotettua ompelemalla saumat hieman löysemmin. Tai muuten vain erilailla. Mutta helpointa olisi tietenkin neuloa osat valmiiksi sen muotoisiksi, että ne saisi suoraan reunasta ompelemalla asettumaan hyvin. (Tästä samasta syystä en pidä istutettujen hihojen tekemisestä neuleisiin!)
 

Lanka riitti

 
Nyt kun tuota valmista puseroa on katsellut pari päivää tuossa pöydällä, se alkaa jo näyttää ihan kivalta. Onneksi. Nimittäin ennen kuin pääsimme hihojen kanssa sovittamaan puseroa oikeasti, odotin jo lähes kauhulla miten kamala paidasta tuleekaan. Onneksi se oli turhaa, ja taisi se tilaajakin olla ihan tyytyväinen puseroon. Ihan valmiina hän ei tosin ole sitä vielä nähnyt muuta kuin kuvassa.
 
Ai niin. Lankaa jäi ihan vähän, eli sitä meni tuohon noin 620 grammaa. Hyvin siis riitti lanka! Käytin resoreihin (kaula-aukkoa lukuun ottamatta) 3,5 ja muuhun 4 mm puikkoja. Hihat on neulottu pääasiassa yhtäaikaa, eli niiden saumat piti ommella. Puserossa on kolmen erilaisen palmikkoneuleen lisäksi kennoneuletta ja pidennettyä helmineuletta sekä tietenkin väleissä nurjaa ja resoreissa joustinneuletta (helma ja hihansuut 2 o, 2 n, kaulus 1 o, 1 n). Niin ja vielä täytyy mainita, että ihan yksin en paitaa tehnyt, vaan jossain vaiheessa vartalo-osassa on melkein puoli kerrosta erään kaverin tekemää, hän halusi kokeilla neulomista näin kevyesti palmikkoneuleella. Yllättävän hyvin sujui käytännössä ensikertalaiselta. Ja tietenkin kyseessä oli kerros, jolla piti tehdä neljän silmukan palmikoiden kierrot ja kennoneuleen kierrot.
Dreams of Aran - VIHDOIN VALMIS!!

Dreams of Aran – VIHDOIN VALMIS!!

Viimeisessä kokeilussa. Kaula-aukon resori vielä vaiheessa.

Viimeisessä kokeilussa. Kaula-aukon resori vielä vaiheessa.

Purkamaankin pääsin. Kyllä se söi miestä. (Naista.)

Purkamaankin pääsin. Kyllä se söi miestä. (Naista.)

Tässä kaikki mitä jäi jäljelle. Ei liikaa!

Tässä kaikki mitä jäi jäljelle. Ei liikaa. 

Kuvat saa aukeamaan todellisessa koossa klikkaamalla kuvaa.