KlompeLOMPE Henrietten myssy x 3

KlompeLOMPE Henrietten myssy x 3

KlompeLOMPE Henrietten myssy on kaunis ja lämmin päähine. Vaaleanpunainen lanka on Drops Baby Merinoa, muut Drops Merino Extra Finea.

 

KlompeLOMPE Henrietten myssy

 

Tämä pipomalli löytyy ensimmäisestä suomenkielisestä KlompeLOMPE-kirjasta, Klompelompe – ihania neuleita lapsille. Pipo on kaunis ja erivärisestä pitsikuviosta huolimatta yllättävänkin helppo tehdä. Tein näitä myssyjä viime joulukuussa kolme eri väristä Dropsin merinovillalangoista. Ohjeesta poiketen tein koristeeksi kukan jollain vanhalla Suuri Käsityö -lehden ohjeella. Samaa kukkamallia olen käyttänyt aiemmin myös mm. Tänkimäätein-pipoissa.

Punavalkoinen Henrietten myssy

Ensimmäinen Klompelompe Henrietten myssy lähti 6-vuotislahjaksi veljentyttärelle. Dropsin Merino Extra Finen väreistä punainen (11) on oma suosikkini, ja sopii ruskeasilmäiselle veljentyttärelleni erinomaisesti, joten väriä ei kovin kauaa tarvinnut miettiä. (Sitä paitsi olin jo joku vuosi sitten tehnyt hänelle keltaisen pipon Drops Karisma -langasta – tuosta piposta löytyy kuva Tänkimäätein-pipo -postauksesta.) Pipo on neulottu 3 mm (resori) ja 4 mm puikoilla. Punaista lankaa meni pipoon yhteensä 42 grammaa (eli yksi kerä riitti hyvin sekä pipoon että kukkaan, johon lankaa meni noin 4 grammaa) ja valkoista noin 20 grammaa. Kukka on kiinnitetty paikoilleen ompelemalla sen päälle 25 mm Drops Setrinappi, johon on poltettu Tänkimäätein-logo.

Tämä pipo keräsi hyvin paljon kehuja heti syntymäpäiväjuhlissa, ja ilmeisesti myös lahjansaaja oli tyytyväinen pipoon ja värivalintoihin. Pipo on kyllä minunkin mielestäni niin kaunis, että suunnittelin jo tekeväni sellaisen itsellenikin. Tosin vielä ainakaan ei ole tullut toteutettua tuota suunnitelmaa…

Punavalkoinen Klompelompe Henrietten myssy Drops Merino Extra Fine -langasta.

Punavalkoinen Klompelompe Henrietten myssy Drops Merino Extra Fine -langasta.

Toinen KlompeLOMPE Henrietten myssy

Tässä pipossa pohjavärinä on Drops Merino Extra Fine 34 (kanerva) ja pitsikuvio on luonnonvalkoista (01) Merino Extra Finea.

Tässä pipossa pohjavärinä on Drops Merino Extra Fine 34 (kanerva) ja pitsikuvio on luonnonvalkoista (01) Merino Extra Finea.

KlompeLOMPE Henrietten myssy oli niin kaunis ja mukava tehdä, että päätin tehdä sellaiset myös kahdelle vanhemmalle kummitytölleni (nuorimmaiselle olin tehnyt pipon jo aiemmin).

Toinen tällainen pipo siis lähti postin mukana toiselle puolelle Suomea joulupakettiin käärittynä. Tämäkin pipo on noin 6-vuotiaan koko. Myös toinen pipo on neulottu Drops Merino Extra Fine -langasta (34, kanerva ja 01, luonnonvalkoinen) 3 mm ja 4 mm puikoilla. Vaa’an mukaan kanervan väristä lankaa meni pipoon yhteensä noin 40 grammaa, josta kukan osuus on todennäköisesti sama (noin 4 grammaa) kuin punaisessakin pipossa. Valkoista lankaa meni sama noin 20 grammaa kuin ensimmäiseenkin Henrietten myssyyn. Merino Extra Finestä tehdyissä pipoissa kukka on neulottu kaksinkertaisella langalla.

Tässä pipossa värivalinta tuotti enemmän päänvaivaa kuin ensimmäisessä. En ollut oikein varma mikä värisävy olisi ollut kummitytölle mieluisin, mutta ilmeisesti valinta oli onnistunut ja pipo mieluinen. Ainakin sekin sai paljon kehuja.

Kolmas Henriette, tällä kertaa Drops Baby Merinosta

Kolmas pipo meni vanhimmalle kummilapselleni, ja sitä varten kyselin kummitytön lempivärejä. Keskustelun seurauksena päätin tehdä piposta vaaleanpunaisen valkoisella pitsikoristeella, ja hyvä niin, kummityttö oli oikein tyytyväinen pipoonsa. Drops Baby Merinon vaaleanpunainen väri tuntui ”oikeammalta” kuin lankamyymäläni valikoimissa oleva Merino Extra Finen sävy (33, ruusu), joten päätin tehdä pipon tuosta Baby Merinosta kaksinkertaisella langalla. Valkoinen väri on Merino Extra Finea yksinkertaisena, kuten muissakin pipoissa.

Tämä pipo on hieman suurempi kuin nuo toiset tekemäni Henrietten myssyt, se taisi olla omaan päähänikin sopiva. Yksi 50 gramman kerä riitti vaaleanpunaista lankaa sekä pipoon että kukkaan, ja sitä jäi muutama gramma ylikin. Valkoista lankaa meni suunnilleen sama 20 grammaa kuin muihinkin pipoihin, en punninnut tarkkaa määrää. Kukka on samankokoinen kuin muissakin pipoissa, mutta tehty nelinkertaisella langalla.

Vaaleanpunainen lanka on ohjeesta poiketen Drops Baby Merinoa.

Vaaleanpunainen lanka on ohjeesta poiketen kaksinkertaista Drops Baby Merinoa.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Mittatilausneuletakki Drops Merino Extra fine -langasta

Mittatilausneuletakki Drops Merino Extra fine -langasta

Mittatilausneuletakki Drops Merino Extra finesta ja erittäin tyytyväisen oloinen asiakas.

Mittatilausneuletakki Drops Merino Extra Fine -langasta

Tässä vihdoin esittelyä viime keväänä valmistuneesta mittatilaustyönä tehdystä neuletakista. Takki on neulottu asiakkaan mittojen ja toiveiden mukaan ilman ohjetta. Asiakas toivoi neutraalia ja ajatonta lantiomittaista neuletta, jossa on pitkät hihat kunnon resoreilla varustettuna. Lankavalinta oli helppo, sillä neule ei saanut kutittaa yhtään, ja lapsiperheessä neuleen on ehdottomasti oltava konepesun kestävä – Dropsin merinovillalangat täyttävät nämä molemmat kriteerit. Neule ei saanut olla liian paksu, mutta ei sen myöskään tarvinnut ihan fingering-paksuutta olla (tämä neulojan onneksi!), joten keskipaksu Merino Extra Fine oli sopiva kompromissi – siitä löytyi myös kauniimpi beigen sävy kuin hieman ohuemmasta Baby Merinosta. Beigen lisäksi värivaihtoehtona oli vaaleanharmaa, mutta lopulta vaalea beige (väri 08) miellytti asiakkaan silmää enemmän.

Neulojan toiveesta saumojen määrä neuletakissa on minimoitu, joten kaikki mahdolliset kohdat on tehty suljettuna neuleena ja esimerkiksi taka- ja etukappaleet yhtenä isona kappaleena kainaloihin asti. Neule on neulottu alhaalta ylöspäin ja raglanhihojen ansiosta yläosan pystyi tekemään kaarrokkeena – ja jälleen ilman saumoja. Toki kainalosaumat piti ommella, mutta yhtään pitkää saumaa neuleessa ei ole.

Neuletakkia sovitettiin tilaajalle yhden kerran, siinä vaiheessa kun kaarroke oli vielä hieman kesken. Samalla kerralla tarkastimme nappien paikat ja määrän (alkuperäinen olettamus 7-8 kpl oli hyvä – neuleeseen tuli 8 nappia). Sovituksen jälkeen neuloja oli tyytyväinen, sillä neuleesta näytti tulevan juuri oikean kokoinen, eikä yläosaakaan tarvinnut säätää, sen kun neuloi loppuun. Silti valmiin neuleen toimittaminen hieman jännitti, mutta onneksi asiakas vaikutti oikein tyytyväiseltä neuleeseensa!

Lisätietoja neuletakista

Mittatilausneuletakki on neulottu Drops Merino Extra Fine -langasta. Lankaa työhön meni yhteensä hieman alle 750 grammaa, eli 15 kerää. Neuletakki on kooltaan arviolta s/m -kokoinen. Nappeina on Drops Setrinapit (25 mm), ja ylimmästä napista löytyy tuttuun tapaan Tänkimäätein-logo. Mittatilausneuletakki on neulottu pääasiassa 4 mm puupuikoilla, hihansuun resoreissa on käytetty 3 mm puikkoja, jotta resoreista saisi riittävän napakat.

Neuletakin helmassa on 3 kerroksen korkuinen 1o, 1n -joustinneuleresori, ettei helma rullaudu. Myös pääntie on viimeistelty vastaavanlaisella 3 kerroksen resorilla. Hihansuissa 1o, 1n -joustinneuleresorin pituus on 13 cm. Nappilista (leveys n. 4 cm) on 2o, 2n -joustinneuletta. Joustinneule- ja raglansaumaosuuksia lukuunottamatta neuletakki on neulottu Molly-pintaneuleella. Molly on helppo ja kaunis pintaneulekuvio, jossa toistetaan kolmea kerrosta. En tiedä pintaneuleen alkuperää, neuleen tilaaja oli löytänyt sen jostain.

Molly-pintaneuleessa kaksi kerrosta on sileää oikeaa ja kolmas kerros 1 o, 1 n -joustinta. Nurjat silmukat tulevat aina samaan kohtaan. Tähän kannattaa kiinnittää erityistä huomiota, jos neuloo neuleen muuten kuin suljettuna neuleena, kuten tässä neuletakissa tietenkin piti tehdä. Myös raglankavennuksissa sai kiinnittää huomioita nurjien silmukoiden (eli nurjalla puolella oikeiden) kohdistamiseen.

Slipoveri – Kummipojalle neuleita, osa 7

Slipoveri – Kummipojalle neuleita, osa 7

Kirjoneuleinen slipoveri Merino Extra Fine -langasta.

Slipoveri – kummipojalle neuleita osa 7

Tänä vuonna kysyin kummipojalta toiveita perinteisen joululahjaneuleen suhteen. Ensimmäisenä valittiin värit. Lanka oli itsestään selvästi joku merinovilla, ettei se kutita. Sininen ja valkoinen olivat ensimmäiset ja ainoat väritoiveet, ja eri sinisistä tuo Merino Extra Finen laivastonsininen (väri 27) oli mieluisin. Kun värit oli päätetty, katsoimme B-ryhmän langoilla tehtyjä lasten / poikien neuleita Garnstudion sivuilta. Seiland Jumper hihattomana ja vain kahdella värillä tehtynä oli lopullinen valinta. Sitten vain muokkaamaan ohjetta sopivaksi.

Seiland Jumper on neulottu ylhäältä alaspäin kaarrokkeena, ja arvelin, että slipoveri on helpompi neuloa alhaalta ylöspäin, joten kaikki kuviot piti neuloa ylösalaisin. Ja tietenkin puseron kuusi erilaista kirjoneulekuviota piti tehdä päinvastaisessa järjestyksessä. Yläosan kuvioinnin kehitin itse, koska kummipoika ei halunnut kahta alkuperäisen neuleen ylimääräistä tehosteväriä, enkä viitsinyt tehdä yläosaa kokonaan yksiväriseksi. Kaula-aukon ja hihansuiden kohdalla katsoin vinkkejä muista sopivan kokoisista Drops liivi-/slipoveriohjeista. Ainakin päällisin puolin valmis neule näytti melko sopusuhtaiselta. Käytössä en ole sitä vielä ehtinyt näkemään.

Lankaa slipoveriin meni yhteensä noin 250 grammaa. Tästä sinistä on noin 200 g ja valkoista 50 g. Slipoveri on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla, resoreissa on käytetty 3 mm puikkoja. Kaula-aukon ja hihojen resorit on vain vähän yli 1 cm korkuiset, että ei tarvitsisi aloittaa uutta kerää sinistä väriä. Ei tarvinnut – vielä noin 3 grammaa jäi jäljelle!

Neuletta oli ihan mukava tehdä, ja se valmistui melko nopeasti (kuitenkin viimeistelyt tein perinteisesti vasta ihan viimetipassa, eli aattoaamuna!). Kirjoneuleen kanssa saisi kuitenkin vielä vähän treenata, etenkin tuollaisissa pitemmissä lankajuoksuissa… Ettei tee liian tiukkaa tai löysää neuletta tai jätä liian pitkiä lankajuoksuja, ja etteivät ylimääräiset langat näy neuleen läpi väärissä kohdissa. Tai sitten vain pitää jatkossa tehdä neuleisiin ainoastaan pintaneulekuvioita. 😀 Valmiin työn silittäminen (tai oikeastaan puolivalmiin – silitin neuleen siinä vaiheessa kun kaula- ja hiha-aukkojen resorit enää puuttuivat) oli oikeastaan välttämättömyys, mutta se myös vähän korosti lankajuoksuja, ja sai valkoisen langan jonkin verran näkymään liikaa sinisen joukossa. Hassua kyllä, en huomannut samaa ongelmaa valkoisen langan takaa. Varmaan johtuu siitä, että siellä lankajuoksut olivat automaattisesti lyhyemmät.

Edelliset kummipojan joululahjaneuleet löytyvät täältä:

Merinovillapipoja tilauksesta ja lahjaksi

Merinovillapipoja tilauksesta ja lahjaksi

Merinovillapipoja tilauksesta ja lahjaksi

Näin syksyisin ajankohtaisia neuleita ovat ainakin pipot, niitä tulee tehtyä yleensä useampiakin. Tänä syksynä minulta on tilattu ainoastaan merinovillapipoja langan pehmeyden ja konepestävyyden vuoksi. Tässä esittelyssä kaksi syksyn aikana valmistunutta tilauspipoa ja yksi lahjaksi mennyt pipo. Tilausjonossa on vielä ainakin yksi merinovillapipo odottamassa valmistumista ja esittelyä.

Kuvat saa aukeamaan suurempina klikkaamalla kuvaa.

Oranssi-harmaa pipo

Tämä tilauspipo tehtiin asiakkaan toiveiden mukaan oranssista Big Merinosta ja vaaleanharmaasta Merino Extra Finesta. Molempia lankoja varattiin yksi kerä (50 g), koska sen laskettiin riittävän. Oikeastaan muita toiveita pipolle ei ollut, paitsi että siitä piti tulla aikuiselle miehelle sopiva. Pipo päätettiin tehdä niin, että kaksinkerroin taitettava resori tulee harmaasta langasta (neulottu 3 mm puikoilla) ja varsinainen pipo-osa oranssista (5 ja 4 mm puikoilla). Jos ja kun oranssi ei riitä, päälaelle tulee lisää harmaata.

Joustinneule on tehty perinteisesti 2 o 2 n -neuleella, ja se on aika pitkä, jotta korvien päälle saa kunnolla lämmikettä. Oranssiin osioon kokeilin ensin eräänlaista hienoa ristikkoneuletta, mutta se oli liian joustamaton tähän tapaukseen, paksummalla langalla olisi voinut toimia paremmin. Päädyin siis lainaamaan pipoon hauskan ja simppelin pintaneulemallin Klompelompe Jässikkämyssystä. Lankaa pipoon meni yhteensä 96 grammaa, eli varatut langat menivät aika tarkasti.

Pipo oli sopiva ja muutenkin asiakkaalle mieluinen. :)
Pipo oli sopiva ja muutenkin asiakkaalle mieluinen. 🙂

Raidallinen pipo lapselle

Raitapipo koululaiselle.
Raitapipo koululaiselle.
Tämä Merino Extra Fine -langasta neulottu raitapipo meni lahjaksi kouluikäiselle pojalle. Hän oli joskus maininnut haluavansa pipon, jossa on mustaa, valkoista ja punaista, joten pipo tehtiin näillä väreillä. Pipoon ei ole käytetty mitään ohjetta, vaan se on neulottu ihan ”omasta päästä”. Musta taitettava resori on neulottu 3 mm puikoilla ja raidallinen osa 4 mm puikoilla. Valkoiset raidat, samoin kuin punainenkin, on neulottu sileällä neuleella (4 krs), mustissa raidoissa on ensimmäinen kerros oikein ja toinen nurin. Pipoon meni lankaa yhteensä 68 grammaa, josta mustaa on noin 37, valkoista 28 ja punaista 3 grammaa.

Tupsu olisi myös ollut toivelistalla, mutta se jätettiin pois, jotta pipo mahtuu myös pyöräilykypärän alle.

Drops Veronica Tupsupipo

Tämä tilauksesta neulottu Veronica-tupsupipo on tehty ohjeesta poiketen kokonaan Drops Big Merino -langasta, sillä asiakas halusi muhkean pipon, joka ei kutita. Ohjeenmukainen lanka pipoon olisi ollut harmaa Drops Nepal ja tupsuun pörröinen Drops Vienna-lanka valkoisena.

Joko langanvaihdoksesta tai käsialasta johtuen täysin ohjeen mukaan neulottu pipo jäi aikuiselle liian matalaksi, joten lisäsin pipon kuvio-osaan noin 6 kerrosta (pääasiassa sileää neuletta – yhtä kuviota jatkoin kahden kerroksen verran). Pipoon meni lankaa yhteensä 132 grammaa: tupsuun noin 60 grammaa valkoista ja itse pipoon noin 72 grammaa harmaata. Pipon 1 o, 1 n -joustinneule on neulottu 3,5 mm puikoilla, muu pipo 5 mm puikoilla. Tupsusta tehtiin asiakkaan toiveen mukaan erityisen muhkea, ja sen halkaisija on noin 10 cm.

Asiakas oli oikein tyytyväinen pipoonsa, ja alkoi pohtia, että saattaisi tarvita myös lapaset samaa sarjaa…

Pipossa on kaunis pintaneulekuviointi, joka on toteutettu oikeilla ja nurjilla silmukoilla.
Pipossa on kaunis pintaneulekuviointi, joka on toteutettu oikeilla ja nurjilla silmukoilla.
Goldenrod panta ja lapaset merinovillasta

Goldenrod panta ja lapaset merinovillasta

Nämä Goldenrod-asusteet tehtiin tilauksesta, Drops Lima-lanka korvattiin konepestävällä merinovillalla.

Goldenrod panta ja lapaset

Eräs vakioasiakas tilasi lahjaksi pannan (otsanauha) ja lapaset. Katselimme valmiita ohjeita Garnstudion sivuilta, ja Goldenrod-setti oli asiakkaalle mieluisin. Alkuperäinen ohje löytyy täältä. Settiin kuuluu myös kauluri, mutta se jätettiin tästä tilauksesta pois. Ohjeessa käytetty lanka on Drops Lima, mutta asiakkaan toiveesta setti neulottiin konepestävästä Merino Extra Fine -langasta.

Lapaset neulottiin ohjeen mukaan s/m -koossa, 3 ja 4 mm puikoilla. Lankaa yhteen lapaseen meni noin 38 grammaa, eli molempiin yhteensä 75-76 grammaa. Lapasmalli ei ole ainakaan omaan käteeni kaikista sopivin (paremmin istuvan saisi tekemällä peukalokiilasta hieman pitemmän samoilla silmukkamäärillä – eli neulomalla vähintään yhden lisäkerroksen lisäysten väliin), mutta ehdottoman positiivinen asia mielestäni on melko pitkät varret. Ei pitäisi ranteiden jäädä paljaaksi kovemmassakaan menossa.

Myös panta/otsanauha neulottiin s/m -koossa koon 4 mm puikoilla. Lankaa pantaan meni noin 33 grammaa. Asiakkaan toiveesta pantaan tehtiin vielä napilla kiinnitettävä lisäosa, jolla pannan etuosan saa kavennettua hieman kapeammaksi. Nappi oli tietenkin Tänkimäätein-logolla varustettu iso setrinappi. Lisäosa on neulottu ainaoikein neuleella 10 silmukalla. Napinläven kohdalta kavensin myös molemmista reunoista niin, että kärki on hieman suippo. Tähän lisäosaan lankaa meni muutama gramma. Kolme kerää lankaa riitti oivallisesti koko settiin.

Pantaan tehtiin asiakkaan toiveesta lisäosa, jonka avulla pantaa voi kaventaa edesstä.

Kaunis lehtikuvioinen pitsimalli oli helppo oppia. Mallikerta on 20 silmukkaa ja kahdeksan kerrosta.