Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Tossut Drops Eskimo -langasta – naisen tossujen malli Drops Fia ja miehen Drops 98-26.

 

Tossut Drops Eskimosta – lahjaksi vanhan talon asukkaille

Vanhassa talossa saattaa talvisin palella varpaita, sellainen kokemus ainakin itselläni on (aikuisiällä noin 5,5 vuoden kokemus rintamamiestyyppisessä talossa asumisesta). Siksi halusin antaa sellaisessa talossa asuvalle veljelleni ja hänen vaimolleen joululahjaksi lämpimät tossut. Olin nuo naisen Drops Eskimo -langasta neulottavat Fia-tossut pistänyt merkille jo aiemmin, ja lisännyt ne suosikkimalleihini sillä ajatuksella, että jossain vaiheessa neulon sellaiset juuri nimenomaan kyseiselle veljen vaimolle. Syntymäpäivälahjaksi en ehtinyt niitä neuloa, joten joulu oli seuraava vaihtoehto. Ja jotta lahjat olisivat yhteensopivat, halusin tehdä myös veljelleni tossut samasta langasta. Tällä kertaa en sentään alkanut tekemään kaikille perheenjäsenille samantyyppistä lahjaa, kuten muutama vuosi sitten (siitä lisää täällä: https://www.tankimaatein.fi/sukkia-jouluksi/). Miehen tossujen valinta ei ollut yhtä helppoa, mutta lopulta päädyin virkkaamaan lyhytvartiset tossut Drops 98-26 mallin mukaan.

Drops Fia

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=8452&sid=1685&cid=11.

Tossujen neulominen aloitetaan suljettuna neuleena nilkasta alaspäin. Lyhyen varren jälkeen neulotaan jalkapöydän päälle ”suikale” tasona. Kun tämä osio on riittävän pitkä, katkaistaan lanka ja aloitetaan suljettu neule keskeltä takaa. Jalkapöydän päälle tulevan suikaleen reunoilta poimitaan silmukat ja kaikilla silmukoilla neulotaan ainaoikeinneuletta suljettuna neuleena, eli joka toinen kerros oikein ja joka toinen nurin. Loppupuolella kavennetaan keskellä edessä ja takana muutaman kerran ennen kuin kaikki silmukat päätetään. Lopuksi jalkapohjan keskelle pitkittäin tuleva sauma ommellaan kiinni. Kannattaa ommella silmukat vain toisesta reunasta, ettei saumasta tule liian paksu. Omaan jalkaan testatessa sauma ei häirinnyt, vaikka jalkani ovat melko tarkkoja tuollaisesta – esimerkiksi parsitut sukat tuntuvat häiritseviltä.

Tossusosan jälkeen neulotaan pitsineuleinen varsi, jonka neuloin 6 mm puikoilla (koska 7 mm puikkoni olivat samaan aikaan kiinni tilatussa Eskimo-pipossa – tällä kertaa työn alla oli musta pipo). Pitsineulekuvio oli helppo oppia, ja koska lanka on paksua ja puikot isot, se myös valmistui nopeasti. Varresta tehdään lieriö siten, että aloitusreuna tulee lopetusreunan päälle (aloitusreuna ei ole niin suora kuin varren loppupää) ja se kiinnitetään kahdella koristenapilla. Napit siis eivät ole avattavat, vaan ne ommellaan molempien reunojen päälle. Käytin tossuissa hennon vaaleanpunaisia Drops Helmiäisnappeja, koska ne sopivat tossujen väreihin oivallisesti. Lopuksi ompelin varren paikoilleen tossuun siten, että napit tulevat ulkoreunalle suunnilleen keskelle. En ole varma olisiko ollut järkevämpää ommella varret ensin tossuun kiinni ja sitten vasta nuo koristenapit, mutta ainakin noin päin sai ihan siistin lopputuloksen aikaan.

Drops Fia -tossut ovat söpöt ja lämpimät tossut, joiden jalkateräosa on neulottu ainaoikeinneuleella ylhäältä alaspäin ja varsi tasona poikittain pitsineuleena.

Drops Fia -tossut ovat söpöt ja lämpimät tossut, joiden jalkateräosa on neulottu ainaoikeinneuleella ylhäältä alaspäin ja varsi tasona poikittain pitsineuleena.

Drops Eskimo -langasta neulotut Drops Fia -tossut by Tänkimäätein.
Naisen söpöt pitsitossut. Malli: Drops Fia, toteutus: Tänkimäätein.

Kokeilin tossuja jalkaan ja tuntui, että varsi on sen verran painava, että nilkan kohdalta löysät tossut eivät välttämättä pysy jalassa, joten kiristin nilkan takaosaa samalla kun päättelin langat. Onneksi veljen vaimolla on suunnilleen samankokoinen jalka kuin minullakin, joten kokoa pystyi sovittamaan itselle. Tossuista tuli kuulemma juuri sopivat, ja tuntuivat ne olevan muutenkin mieluisat. Lankaa koon 35-37 tossuihin meni hieman alle neljä kerää, eli noin 185 grammaa).

Drops 98-26

Virkatut tossut Drops Eskimo -langasta. Malli: Drops 98-26, toteutus: Tänkimäätein.

Pinnasta huomaa missä vaiheessa on siirrytty virkkaamaan tasona, sillä pintakuvio muuttuu hieman siinä vaiheessa kun joka toinen kerros virkataan nurjalta puolelta.

Rapuvirkkaus viimeistelee reunan kivasti.

Rapuvirkkaus viimeistelee reunan kivasti.

Alkuperäinen ohje löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=2606&sid=1685&cid=11.

Tossujen virkkaaminen aloitetaan kärjestä ja virkataan suljettuna nilkkaan asti. Jalkaosan loppu virkataan tasona ja kiinnitetään lopuksi kiinteillä silmukoilla kantapään kohdalta yhteen. Varsi virkataan suljettuna alhaalta ylöspäin. Viimeinen kerros virkataan kiinteillä silmukoilla rapuvirkkauksena, eli vasemmalta oikealle.

En ole hirveästi virkannut (neulominen sopii minulle ja kertaalleen leikatulle ranteelleni paremmin), enkä VARSINKAAN virkannut ohjeen mukaan. Toki olen aikojen saatossa saanut tehtyä muutamia virkattuja pipoja (ilman ohjetta) ja isoäidinneliöitä tai muita pienistä paloista koottavia torkkupeittoja sekä tietenkin lukemattoman määrän erilaisia pöllöjä (avaimenperiä, helistimiä ja yhden isommankin pehmopöllön). Nämä ovat kuitenkin olleet joko sen verran pienempiä tai sitten vain hyvin pitkään kestäneitä projekteja, että ranteeni ei ole ehtinyt hirveästi ärtyä virkkaamisesta.

Vähän jännitin etukäteen, että mitähän jo valmiiksi oikkuileva ja ärtynyt ranteeni tykkää tästä tossuprojektista, mutta onneksi nämäkin tossut valmistuivat paksusta langasta melko nopeasti. Käytin 8 mm koukkua virkkaamiseen ja pidin paljon taukoja virkkaamisessa, ja sain kun sainkin tossut ajoissa valmiiksi. Joku toinen varmaan virkkaisi nuo yhdeltä istumalta, sillä kovin isotöiset nuo tossut eivät olleet, mutta ranteeni takia jouduin neulomaan tossut 3-5 ”istunnolla” per tossu.

Näiden tossujen kokoa ei pystynyt etukäteen sovittamaan, joten vähän jännitin että ovatko ne sopivat. Ilmeisesti olivat.

Virkkausohjeiden seuraamiseen en tosiaan ole perehtynyt senkään vertaa kuin neuleohjeisiin, ja jonkin verran meinasi olla ongelmia ymmärtää ohjetta. Onneksi ohjeeseen oli saatavana hyviä ohjevideoita Dropsin sivuilla (pari videota tosiaan katsoin, mm. rapuvirkkaamisvideon – en ollut koskaan aikaisemmin kuullut moisesta!), joiden avulla aloittelijakin varmasti selviää työstä. Selvisinhän siitä minäkin, ja tossuista tuli ihan tossujen näköiset (siskoni sanoi niitten näyttävän tontun tossuilta). Rapuvirkattu, eli taaksepäin virkattu reunus viimeistelee varren yläreunan hienosti. Virkkasin nämä tossut koossa 42/44 ja niihin meni lankaa melkein tasan 4 kerää (joku pari metriä jäi lankaa yli).

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta

Drops Suspended Ice Crystal (97-22) villatakki Drops Karismasta.

 

Drops Suspended Ice Crystal -villatakki Karismasta, tilausneule

Tämä naisen XL-kokoinen villatakki on neulottu tilaustyönä, ja asiakkaan toiveesta alkuperäisen ohjeen neljän värin asemesta siihen laitettiin vain kolmea eri väriä. Lisäksi villatakista neulottiin noin 8-10 cm (yhden napin verran) pidempi kuin ohjeenmukainen olisi ollut. Pääväriä, eli luonnonvalkoista Drops Karismaa tähän neuletakkiin meni noin 520 grammaa (ohjeen mukaan 450 g). Helmenharmaalla langalla neulottiin (ja virkattiin) ohjeen ruskealla ja harmaalla tehtävät kohdat, harmaata lankaa meni yhteensä noin 115 grammaa (ohjeessa ruskeaa ja harmaata lankaa neuvotaan varaamaan 100 g / väri). Tehostevärinä käytettiin sinapinkeltaisen sijaan viininpunaista lankaa, ja sitä meni noin 15 grammaa. Alkueperäinen ohje lankaväreineen löytyy täältä: https://www.garnstudio.com/pattern.php?id=2564&sid=1685&cid=11.

Villatakki on neulottu pääasiassa 4 mm puikoilla. Helman ja kaula-aukon resoreissa käytin 3 mm puikkoja ja hihansuiden virkatuissa osioissa 4 mm koukkua. Pusero neulotaan mahdollisimman vähillä saumoilla alhaalta ylöspäin. Etu- ja takakappaleet neulotaan yhdessä, samoin napituslista tulee samalla kerralla (molemmissa reunoissa 5 silmukkaa ainaoikein neuletta), kannattaa muistaa tehdä myös napinlävet samalla. Hihat neulotaan suljettuna neuleena ja niiden alkuun virkataan lopuksi kalvosinosa. Tai voisi kai sen tehdä aluksikin, mutta noudatin ohjetta ja tein tuossa järjestyksessä.

Asiakas valitsi neuletakkiin 20 mm Drops Tamminapin, nappeja tähän neuleeseen meni 8 kpl, ohjeenmukaisessa koossa olisi tosiaan ollut vain 7 nappia, mutta asiakas halusi hieman lisää pituutta villatakille, jotta se lämmittää kunnolla. Pidennys tehtiin pitsineuleosuuden lopussa,  koska villatakkia sovitettaessa todettiin, että ohjeenmukainen villatakki on aika lyhyt.

Välillä piti vaihtaa kaapeli lyhyempään.
Välillä piti vaihtaa kaapeli lyhyempään. Nämä Dropsin pyöröpuikot ovat kyllä käteviä!
Virkatut kalvosimet neulotussa villatakissa ovat hauska yksityiskohta. Virkkuukoukku Drops Pro Circus -mallistoa.
Virkatut kalvosimet neulotussa villatakissa ovat hauska yksityiskohta. Virkkuukoukku Drops Pro Circus -mallistoa.
Valmis Drops Suspended Ice Crystal -villatakki! Logo helmassa.

Valmis Drops Suspended Ice Crystal -villatakki! Logo helmassa.

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta valmistui parissa illassa.

 

Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta

Ihastuin aikoinaan Lankatekniikoiden Käsikirjasta löytämääni haarukkapitsiboleroon, ja tein ensimmäisen haarukkapitsiboleroni vuonna 2014. Bolerosta löytyy esittely täältä: https://www.tankimaatein.fi/haarukkapitsibolero/. Arvelin aluksi, että boleron koko oli liian iso, ja se haittaisi jotain, joten bolero päätyi siskolleni. Hänellä ei kuitenkaan ole hirveästi käyttöä villavaatteille (toisin kuin minulla), ja sain boleron takaisin. Ilmeisesti siitä oli hyötyä, että bolero kävi lenkin muualla, sillä saatuani sen takaisin olen käyttänyt sitä ahkerasti. Tykkään vihreästä Kitten Mohair -bolerostani nykyään niin paljon, että halusin tehdä sen toisessakin värissä.

Kuten jo ensimmäiselläkin kerralla huomasin, haarukkapitsi valmistuu todella nopeasti. Vähän tosin piti aluksi palautella mieleen, että miten tuota haarukkapitsiä oikein tehdäänkään (onneksi kirjasta löytyy siihe hyvät, kuvalliset ohjeet). Sitä kun on tosiaan harrastanut edellisen kerran joskus vähän yli neljä vuotta sitten. Sitten kun homma alkoi taas sujua, nauhoja oli helppo virkata samalla kun teki jotain muuta. Pitsinauhojen yhdistäminen vaati toki enemmän huomiota, mutta tällä kertaa sekin sujui ilman suuria ongelmia. Hankalinta oli varmaan  yhdistää pitempien nauhojen päät toisiinsa siististi, mutta onneksi saumakohta jää vähän piiloon niskaan. Haarukkapitsibolero Novita Rose -langasta on virkattu 4 mm koukulla. Pitsinauhojen yhdistämiseen käytin 8 mm koukkua.

Laitoin tukilangat haarukkaan valmiiksi ennen virkkaamista.

Laitoin tukilangat haarukkaan valmiiksi ennen virkkaamista.

 

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla.

Haarukkapitsin tekeminen on helppoa ja nopeaa.

Haarukkapitsin tekeminen on helppoa ja nopeaa.

Pitsinauhat yhdistetään toisiinsa paksun virkkuukoukun avulla.

Pitsinauhat yhdistetään paksun virkkuukoukun avulla.

Boleron osat valmiina yhdistettäviksi.

Boleron osat valmiina yhdistettäviksi.

Bolero on takaa melko pitkä.

Bolero on takaa melko pitkä.

Logon sijoitin vasemmalle puolelle. (Kuva otettu peilin kautta.)

Logon sijoitin vasemmalle puolelle. (Kuva otettu peilin kautta.)

Boleron saa tarvittaessa edestä kiinni esimerkiksi huivineulalla.

Boleron saa tarvittaessa edestä kiinni esimerkiksi huivineulalla.

Projektina oman lankavaraston pienentäminen

Olen huomannut, että minulle on vuosien saatossa kertynyt melkoinen lankavarasto kotiin. Ja asiaan ei yhtään auta se, että töissä saan ihailla lankahyllyä ja Dropsin lankoja kaiket päivät. Jonkin verran nimittäin tulee niitä haalittua uusia neuleprojekteja varten kotiinkin. Ajattelin tässä joku päivä, että pitäisi ottaa projektiksi tuo oman lankavaraston pienentäminen. Sitä voisi vaikka toteuttaa niin, että vähintään joka toiseen aloitettuun neuleprojektiin pitäisi lankojen löytyä kotoa. Tilaustyöt tietenkin täytyy tehdä myynnissä olevista langoista, eli niiden kohdalla pitää tehdä poikkeus.

Tämä bolero on siis osa projektia ”Oman Lankavaraston Pienentäminen”, eli virkkasin boleron jo joskus kauan sitten (alennusmyynnistä) hankkimistani langoista. Kovin suurta lovea tuo ei tosin lankavarastooni tehnyt, sillä boleroon meni lankaa vain noin 1,5 kerää, eli 75 grammaa. Novita Rose -langassa on 70 % akryylia ja 30 % villaa. Rose-lankaa löytyy henkilökohtaisesta lankavarastostani ainakin neljää tai viittä eri väriä vähintään 100 g / väri, eli aika monta vastaavaa boleroa vielä pystyisin tekemään noillakin langoilla. Ehkä kuitenkin mieluummin tekisin mahdollisen seuraavan haarukkapitsiboleron jostain sellaisesta langasta, jossa ei ole tekokuituja ollenkaan.

Vaihtoehtoisia lankoja haarukkapitsiboleroon

Dropsin langoista kiehtoisi kokeilla haarukkapitsiboleroon esimerkiksi Baby Merinoa ja Brushed Alpaca Silkiä (tai Kid Silkiä , jota myös löytyy omista varastoistani ainakin vihreää, harmaata, mustaa ja vähän punaista). Tosin Brushed Alpaca Silk ja Kid Silk saattavat olla hieman liian ohuita yksinkertaisena. Myös Dropsin Baby Alpaca Silk voisi olla aika ihana lanka tuollaiseen boleroon. Sen ei pitäisi edes pistellä niskassa, niinkuin nuo Rose ja Kitten Mohair tuntuvat tekevän.

KlompeLOMPE myssyjä lapsukaisille

KlompeLOMPE myssyjä lapsukaisille

KlompeLOMPE myssyjä on tullut neulottua useampiakin, nämä myssyt valmistuivat jo vuonna 2017.

 

KlompeLOMPE myssyjä lapsukaisille

Tässä esittelyssä kolme vuonna 2017 lahjaksi neulomaani Klompelompe myssyä. Olinen myssy on neulottu Drops Merino Extra Fine -langasta (tupsut Baby Merinoa), toiset kaksi Drops Punasta. Kaikki myssyt ovat ihan pieniä, Punasta neulotut pikkuvauvalle sopivia ja Olinen myssy noin 1-vuotiaalle. Kaikkien myssyjen ohje löytyy Klompelompe- ihania neuleita lapsille -kirjasta. Sekä Nuppuliini- että Susselimyssyn kukka on tehty ohjeesta poiketen Suuri Käsityö 2/2013 -lehdestä. Kukassa on koristeena Tänkimäätein-logolla varustettu Drops Setrinappi (25 mm)

Nuppuliini-myssy

Tämä keväällä 2017 valmistunut myssy on jo toinen neulomani Nuppuliini-myssy, ensimmäisestä löytyy esittely vanhasta blogista (Jutun pääsee lukemaan täältä: http://tankimaatein.blogspot.com/2016/11/alpakkainen-klompelompe-nuppuliini-myssy.html). Tällä kertaa tein myssystä alle puolivuotiaalle sopivan, ja se päätyi ristiäislahjaksi veljentyttärelleni. Koko pipo on neulottu Drops Puna -langasta ja yksi kerä riitti sekä pipoon että kukkaan. Tein varmuuden vuoksi tuon kukan eri ohjeella, sillä arvelin, että ohjeenmukaiseen kukkaan olisi mennyt todennäköisesti enemmän lankaa. Myssy on ihanan pehmeä ja soma, ja sitä oli kiva neuloa. Myssyn alareunan koristereunus on virkattu 4 mm koukulla.

Ohjeenmukainen lanka olisi ollut Drops Merino Extra Fine, mutta Puna sopii tuon langan korvaajaksi ihan täysin. Metrejä Punassa on hieman enemmän, joten todella isoissa neuletöissä langanmenekki ei välttämättä ole suoraan verrannollinen.

KlompeLOMPE Nuppuliini-myssy vauvalle.

KlompeLOMPE Nuppuliini-myssy vauvalle.

Susselimyssy

Vauvan KlompeLOMPE Susselimyssy Drops Puna -langasta.

Vauvan KlompeLOMPE Susselimyssy Drops Puna -langasta.

Vaaleanpunaisesta pitsbolerosta jäi vähän lankaa yli, joten päätin neuloa jämälangasta pipon ystävieni vastasyntyneelle tyttärelle. Halusin kokeilla jotain uutta KlompeLOMPE-mallia, joten neuloin söpön pienen Susselimyssyn. Tästä myssystä olisi ollut myös korvaläpällinen vauvan versio, mutta päätin neuloa pipomallisen myssyn, jotta lanka varmasti riittäisi (ja olin jo neulonut tilaustyönä kyseiselle vauvalle keltaisen korvaläppämyssyn).

Yksi vajaa kerä (50 g) riitti sekä pipoon että kukkaan. Ohjeenmukainen lanka olisi ollut joku muu, mutta Puna sopi korvaavaksi langaksi ihan hyvin. Tämäkin pipo oli mukava ja nopea neuloa, ja pintaneulekuvion neulomista olisi voinut jatkaa vaikka kuinka pitkään!

Olinen myssy

Olinen pitsineulemyssy on neulottu pehmeästä merinovillalangasta 4 mm puikoilla. Lankaa tähän noin 1-vuotiaan kokoon meni 40 grammaa. Tupsut tein Dropsin Baby Merinosta, sillä neulomastani Klompelompe Kuopus -villatakista jäi aloitettu kerä sopivan väristä lankaa jäljelle. Tupsuihin lankaa meni yhteensä noin 5 grammaa. Tämä myssy meni joululahjaksi toistaiseksi nuorimmalle veljentyttärelleni. Kaunis myssy oli selvästi mieluinen, mutta pikkuneidillä oli hieman erilainen näkemys siitä miten pipoa oikeasti kuuluu käyttää.

Pipo oli juuri sopiva!

Pipo oli juuri sopiva!

 

 

Kuvat saa aukeamaan suurempana klikkaamalla kuvaa.

Perinteisesti ajatellen pipo laitetaan päähän tähän tyyliin.

Perinteisesti ajatellen pipo laitetaan päähän tähän tyyliin.

Neiti kuitenkin piti pipoa mieluummin näin.

Neiti kuitenkin piti pipoa mieluummin näin.

Passipussi Drops Safranista – koukkuamisharjoitus

Passipussi Drops Safranista – koukkuamisharjoitus

Passipussi valmistui sopivasti ennen lomaa. 😉

Passipussi Drops Safranista – koukkuamisharjoitus

Olin jo pitempään miettinyt, että koukkuaminen olisi sellainen tekniikka, mikä pitäisi opetella, ja olin hankkinut kaksipäisen koukunkin sitä varten. Minulla olisi nimittäin odottamassa yksi tilaustyö, johon koukkuaminen voisi sopia tekniikaksi – en vain uskalla suoraan lähteä kokeilemaan koukkuamista siihen, joten vähän voisi harjoitella ensin, tehdä ikään kuin mallitilkun. Loppuvuodesta sitten keksin, että voisin kokeilla tekniikkaa ja tehdä passipussin, haaveissa kun siinsi kesäloma keskellä talvea. Tutustuin Lankatekniikoiden Käsikirjan koukkuamisohjeisiin, ja harjoittelin sitä sekä edestakaisena (yksi pää koukusta käytössä) että suljettuna (koukun molemmat päät käytössä). Tekniikka vaikutti koukuttavalta ja mukavalta, joten vähän ajan päästä päätin uskaltautua tositoimiin. Itse passipussiin minulla ei ollut mitään ohjetta olemassa, vaan tein vain ”omasta päästä”, ja tällainen siitä tuli.

Minulla sattui olemaan ylijäämälankana punaista ja valkoista Drops Safrania, ja ne värit sopivatkin hyvin fiilikseeni. Valkoista käytin perustana yksinkertaisena, ja kaksinkertaisella punaisella tein ”täytöt”. (Koukkuamistermit ovat hieman hakusassa, joten jospa näistä jotain tolkkua saisi.) Koukkuamiskoukkuni toinen pää on 4,5 mm ja toinen 4 mm. Luonnollisesti käytin isompaa päätä punaiseen ja pienempää valkoiseen lankaan. Pussin ulkopinta muistuttaa hauskasti räsymattoa. Erilaisiakin pintoja koukkuamalla olisi saanut tehtyä, mutta tuo kävi mielestäni hauskasti passipussiin, joten päädyin valitsemaan sen. Meinasin ensin ommella pussiin vuorikankaasta sisäpuolen (ja laittaa ehkä väliin jotain vahviketta), mutta toistaiseksi ainakin jätin sen tekemättä. Pitää lisätä jälkikäteen, jos tuntuu olevan tarvetta. Pussi tuntuu sen verran tiiviltä noinkin, ettei pitäisi olla pelkoa tavaroitten putoamisesta lankojen väleistä.

Koukkusin pussiin sulkemista varten läpän yksinkertaisella valkoisella, ja viimeistelin läpän reunuksen (ja tein napinlävet) ihan perinteisesti virkkaamalla 2,5 mm koukulla. Sulkemista varten ompelin pussiin kaksi Drops Setrinappia (20 mm). Lisäksi virkkasin kolminkertaisella langalla (1 valkoinen ja 2 punaista) noin 120 cm pituisen nauhan olkahihnaksi. Valmis passipussi on kooltaan noin 12 x 17 cm, eli passin lisäksi sinne mahtuu hyvin myös esimerkiksi kännykkä. Lankaa passipussiin meni yhteensä noin 50 grammaa, josta valkoista oli noin 20 g.

Uuden tekniikan opettelua.

Uuden tekniikan opettelua.

Uuden tekniikan opettelua osa 2 - otetaan koukun molemmat päät käyttöön!

Uuden tekniikan opettelua osa 2 – otetaan koukun molemmat päät käyttöön!

Homma alkaa sujua. Koukkuaminen koukuttaa!

Homma alkaa sujua. Koukkuaminen koukuttaa!

Valmis passipussi! Sitten vain lomailemaan! :D

Valmis passipussi! Sitten vain lomailemaan! 😀

Kuvat saa aukemaan suurempana klikkaamalla kuvaa.